Taaperoystäviä

Tänään tapahtui jotain sellaista, mitä tapahtui Eliaksen vauvavuoden aikana vain kerran. Minä heräsin aiemmin kuin Elias ilman että herätyskello herätti minut. :) Itse heräsin kahdeksalta ja Elias kuorsasi puoli yhdeksään asti. Ja silloinkin heräsi varmaan lähinnä sen takia, kun kolistelin keittiössä. Olen aina ollut aika aamuvirkku, mutta univelkojeni takia en ole yksinkertaisesti voinut kuvitellakaan herääväni aiemmin kuin Elias herättäisi minut. Voisiko tämä olla merkki, että univelkani alkaisi pikkuhiljaa lyhentyä?! Tai sitten tämä oli vain jokin erikoinen poikkeus. :) On muuten harvinaisen ihanaa herätä pirteänä. En edes muistanut, kuinka mukavaa se onkaan.

Tänään meillä oli vuorossa Eliaksen kanssa retki tuttavaperheen luokse, jossa on kaksi Eliaksen ikäistä tyttöä. Morsiamet ovat kaksosia ja ovat ainoastaan kymmenen päivää Eliasta vanhempia. Heidän äitiin olen tutustunut naistenklinikalla. :) Olemme pitäneet koko vuoden ajan yhteyttä ja olemme tavanneet useamman kerran kotiutumisemme jälkeen.

Tapaamiseen matkustimme junalla. Olemme Eliaksen kanssa matkustaneet useamman kerran aiemminkin junalla, mutta tänään se oli Eliaksen mielestä varsin pelottavaa. Elias on aikamoinen pelkuri, yksi pahimmista vihollisista on ehdottomasti imuri. Tänään pelko ei tosin johtunut niinkään junasta vaan ihmispaljoudesta. Juna oli aika täynnä, joten Eliakselle iski hirvittävä hätä kun ympärillä oli paljon täysin tuntemattomia kasvoja ja erikoista hälinää. Pikku mies tärisi ja poskilla valui jättimäsiä krokotiilinkyyneleitä, jopa äidin sylissä pelotti. Yhdellä pysäkillä konduktööri kertoi, että toisessa vaunussa on enemmän tilaa ja ehdotti että siirtyisimme sinne. Kohduktööri ohjasi meidät oikeaan vaunuun ja auttoi meidän rattaiden kanssa, koska minulla oli poika koko ajan sylissä. Minusta se oli erinomaista palvelua, siitä tuli hyvä mieli. Eliaskin rauhoittui kun pääsi rauhallisempaan vaunuun. :) 

Tänään huomasin myös, että Eliaksella on yksi erittäin huono tapa. Eliaksella on siis ihan vauvasta asti ollut tapana repiä minua tukasta. Alkuun minusta tuntui hyvinkin luonnolliselta, että hän kosketteli ja nyki hiuksiani. Nyt kun voimaa on enemmän niin tukan repiminen ei tunnu enää kovin kivalta. Noh, sen kanssa olen pystynyt elämään enkä oo siihen sen enempiä puuttunut.. Mutta tänään huomasinkin, että Elias haluaisi repiä myös muiden tyttöjen hiuksia. Ja voin vaan kuvitella kuinka pienestä tytöstä tuntuu, kun hänen hentoisia hiuksia revitään!! Tästä pahasta ja rumasta tavasta on kyllä ehdottomasti päästävä eroon. 

Tyttöjen kanssa leikkiminen vei niin paljon näköjään meidän prinssiltä voimia, että hän nukahti jo kahdeksalta tänään. :) Täytyy harrastaa enemmänkin toisten lasten kanssa tapaamista. Harmi vaan kun minulla ei juurikaan ole perheellisiä tuttuja täällä pääkaupunkiseudulla, kaikki perheelliset asuvat kauempana.

Ystävyys