Perinnöllisyyslääkärin lausunto

Eilen tipahti postiluukusta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kirje, enkä hetkeen taas ymmärtänyt yhtään mistä on kyse. :) Muutaman sekunnin ajan sitä taas mietti, että mitähän siellä on ja miksi sieltä tulee näin pian kirje?!? Mitään kirjettä ei meinaa olla odotettu ja lapsivesitutkimuksen tuloksetkin tulisi olla valmiita vasta viikon päästä. Avasin toki kirjeen välittömästi ja siellä olikin kirjallinen lausunto perinnöllisyyslääkäriltä meidän viime viikon käynnistä. :) Huh, mikä helpotus! En tiedä, mitä pelkäsin siellä olevan, mutta kyllä huomaa, että sitä on niin koko ajan ns. varpaisillaan jos jotain vähänkin yllätyksellistä tai odottamatonta raskauden suhteen tapahtuu.

Kirjoitan tänne, mitä lääkärin lausunnossa oli sanottu. Vaikka suurimman osan asioista olenkin jo maininnut aikaisemmassa kirjoituksessani, mutta tässä on vielä muutamia juttuja, mitä en muistanut mainita.

17.2.2011

"NYKYTILA: Gynekologi P.E. tekee ensin ultraäänitutkimuksen, jossa sikiöllä todetaan gastroskiisiin sopiva muutos, sikiö on kasvanut hyvin, eikä muita rakennepoikkeavuuksia todeta.

NEUVONTA: Potilas on puolisonsa kanssa neuvonnassa. Gastroskiisissä yleensä napanuoran oikealla puolella on pieni aukko vatsapeitteissä, josta ohutsuoli pääsee vartalon ulkopuolelle lapsivesitilaan. Gastroskiisin esiintyvyys on noin 1/ 3 - 5000 vastasyntynyttä, hieman yleisempi nuorilla synnyttäjillä. Gastroskiisiin ei yleensä liity rakennepoikkeavuuksia muissa elimissä, eikä pariskunnan sikiöllä ole sellaisia myöskään todettu. Sen sijaan suoliston alueella noin 20-30 %:lla esiintyy myös muita rakennepoikkeavuuksia, esimerkiksi suolen ahtaumat. Gastroskiisiin ei yleensä liity kromosomipoikkeavuutta. Gastroskiisi on korjattavissa leikkauksella syntymän jälkeen, ja useimmat lapset ovat tämän jälkeen täysin terveitä ilman pitkäaikaisongelmia. Kuitenkin gastroskiisiin liittyy raskauden aikana ja vastasyntyneisyyskaudella noin 10%:n menehtymisen vaara, ja noin 10 %:lle jää pysyviä suolenvetovaikeuksia. Syy raskauden aikaisen tai vastasyntyneisyyskauden aikana tapahtuvaan menehtymiseen voi olla suolenmutkan kiertyminen ja kuolio, suoli voi myös raskauden loppua kohti kärsiä kontaktista lapsiveden kanssa, jolloin suolen seinämä voi paksuuntua ja myös suolenmutkat laajentua. Syntymän jälkeen on kuitenkin mahdollista tarvittaessa poistaa osa suolesta, mikäli se on vaurioitunut. Raskauden aikana sikiön kasvuhidastuma on yleistä, ja joskus nähdään myös liiallista tai liian vähäistä lapsiveden määrää. Syntymän jälkeen syömisvaikeudet ovat yleisiä, mutta suurimmassa osassa tapauksissa ne väistyvät muutaman viikon kuluessa.

Gastroskiisin syntymekanismi arvioidaan olevan monitekijäinen, ja sen uusiutumisriski uusissa raskauksissa on noin 3-4%. Uusissa raskauksissa riittää tavalliset seulontaultraäänitutkimukset, koska vatsapeitedefektit yleensä pystytään näillä tutkimuksilla toteamaan. Toinen mahdollinen vatsapeitedefekti on omfaloseele eli napatyrä, tähän taas liittyy noin 30%.n riski kromosomipoikkeavuuteen. Koska kokonaan on vaikeata täysin poissulkea omfaloseelen mahdollisuutta tarjotaan myös kromosomitutkimuksen mahdollisuutta. Sikiön kromosomit voidaan tutkia lapsivesinäytteestä, johon liittyy 0,5%:n keskenmenovaara.

JATKOSUUNNITELMA: Pariskunta toivoo lapsivesinäytettä, tutkitaan sekä trisomiaPCR että karyotyyppi. Poikkeavasta tuloksesta soitto puolisolle, normaali tulos ilmoitetaan kirjeitse. Ultraäänikontrolli 2 viikon kuluttua Sikiötutkimusyksikössä, mikäli silloin ei mitään hälyttävää jatkokontrollit voivat olla äitiyspoliklinikalla erikoislääkärin suorittamana. Järjestetään pariskunnalle keskustelumahdollisuus lastenkirurgin kanssa."

Sovimme viikko sitten perinnöllisyyslääkärin kanssa, että tapaisimme lastenkirurgin seuraavalla viikolla (eli tällä viikolla), mutta että tarkempi ajankohta selviää kun lastenkirurgi itse ottaa meihin yhteyttä. Tänään on jo torstai eikä kirurgi ole vielä ehtinyt soittaa. Odottelemme varmaan vielä iltapäivää ja soittelemme itse lastenklinikalle sopiaksemme jonkun ajan. Ei malta niin sanotusti ikuisuuksia odotella yhtä puhelinsoittoa. :) 

Muutoin tämä viikko on mennyt hyvin potkurikkaissa ja vilkkaissa merkeissä. Hattaramasumme potkii niin lujaa, että minun masuni sykkii näistä. :) Mutta en todellakaan valita, joka ikinen potku ja liike tuntuvat taivaallisen ihanalle!!!! Vahva se poika on ainakin, varmasti tuleva urheilija. :)

Supistuksia on tosin tullut nyt erittäin tiuhaan tahtiin ja tästä syystä olenkin lepäillyt tämän viikon työterveyslääkärin määräyksestä. Ilmeisesti lapsivesinäyte herkisti tilannetta niin, että suppareita tulee jopa puolen tunnin välein. Huomenna on sitten neuvolakäynti edessä ja ehkä siellä tarvis konsultoida taas lisää tästä aiheesta. 

Valitettavasti nyt ei ole mitään uutta kuvaa, mitä voisin tänne lisätä, mutta löysin hauskan runon, joka sai ainakin minut hymyilemään. :)

""Kohta ei kysellä, mitä teemme.
Pomo on tulossa perheeseemme.
Saamme ikiliikkujan oivan,
nahkavekkarin, varhain soivan.
Kompassin, joka suuntaa näyttää,
huoneet kohta leluilla täyttää.
Askeleet kiertää ympäri pihan,
touhusta uuvuksissa taidamme olla ihan?""  <3

 

Lisätutkimukset naistenklinikalla

Rakenneultrasta on nyt kulunut 8 pitkää, piinaavaa ja tunnerikasta päivää. On se kuuluisa torstai, kun meillä oli varattu aika naistenklinikalle lisätutkimuksiin ja perinnöllisyyslääkärin tapaaminen. Tunnelma aamulla oli yllättävän rauhallinen. Rakenneultran jälkeen kaksi ensimmäistä päivää olimme mieheni kanssa vuoroin surullisia, vuoroin toivekkaita ja toisaalta myös hyvin hyvin pihalla koko tilanteesta. Parin päivän päästä itkua ei enää tullut, henkilökohtaisesti ainakin tunsin olevani hyvin turta. Itkua ei enää tullut ja pystyin puhumaan asiasta jo asiallisesti, järkevästi ja tiedossa olevat faktat mielessä pitäen. En koe, että olisin ollut täysin oma itseni, sillä perus luonteeltani olen herkkä ja saatan itkeä joskus hyvinkin herkästi. Mutta ehkä tuollaisessa stressitilanteessa menin hieman kuoreeni. Lisäksi meillä on nyt ollut viikko aikaa hakea tietoa aiheesta netistä ja joka paikasta, mitä tietysti teinkin kaiken vapaa-aikani. Löysinkin yhden erittäin hyvän englannin kielisen blogisivuston aiheesta, jota olen ahkerasti lueskellut viime päivinä: http://gastroschisis.net/. Tähän päivään mennessä olemme saaneet pureskella aihetta mielessämme ja keskenämme ja ainoa toive, mitä tältä päivältä odotimme oli se, että vauvallamme ei olisi muuta vatsapeitteiden ulkopuolella kuin suolistoa. Tämä tarkoittaisi parasta mahdollista ennustetta lapsen terveyden kannalta.

Olimme naistenklinikalla hyvin ajoissa, kuten meillä onkin monesti tapana olla. :) Ilmoittauduimme 6. kerroksen sikiötutkimuksen osastolle. Ilmoittautumishuoneessa meitä oli vastassa hyvin ystävällinen nainen, joka kertoi mihin olimme tulleet ja mihin voisimme mennä odottamaan lääkärin kutsua ultraäänitutkimukseen. Heti ilmoittautumisen jälkeen mieheni tokaisi minulle, että tunnelma ja vastaanotto oli huomattavasti lämpimämpi ja asiantuntevampi kuin aikaisempina kertoina. Olin mieheni kanssa täysin samaa mieltä. Lääkäri kutsui meidät houneeseen noin puolen tunnin päästä. Toimenpidehouneessa meitä odotti kätilö, gynekologi, lastenlääkäri sekä perinnölllisyyslääkäri. Olo oli todellakin sen mukainen, että meitä olivat nyt asiantuntijat vastassa ja ongelmamme otetaan vakavasti. Vaikka lääkäreitä oli paljon, en siltikään hätääntynyt asiasta vaan päinvastoin tunsimme mieheni kanssa olevamme oikeassa paikassa ongelmamme kanssa.

Seuraavaksi tosiaan suoritettiin ultraäänitutkimus 4D laitteella, joka on siis huomattavasti tarkempi kuin mitä kuuluu raskauden perustutkimuksiin. Kävimme jälleen kaikki raajat, elimet, kädet, jalat, sydämen, aivot, selkärangan yms. läpi ja kaikki vastsasi jälleen kerran raskausviikkoja ja oli ns. normaaleissa arvoissa ja mitoissa. ("Hienoa rakas, olet sankarinin!!!!" ajattelin tässä vaiheessa pienokaisestamme.) Sitten tuli toki se hetki kun oli pakko tutkia mahapeitteiden ulkopuolella oleva rykelmä. Valitettavasti en saanut tästä kuvaa tällä kertaa, mutta pyydän ensi kerralla sitten. Ja kuten mieheni kanssa toivoimme, niin lääkäreiden mielestä siellä ei ollut kuin ohutsuolta!!!! Tämä voi kuullostaa jonkun korvaan sairaalta tai oudolta, mutta uskokaa tai älkää meidän korvaan tämä oli paras uutinen IKINÄ! Sillä hetkellä varmasti kummaltakin meiltä (minulta ja mieheltäni) tippui sydämeltä tonnin painoinen kivi. Tunnelin päässä oli sittenkin valoa ja kaikki on ehkä sitten olosuhteisiin nähden hyvin. :) Näin ne elämän ilot vaan muuttuu. Viikko sitten tämä tieto oli järkyttävä, mutta tällä viikolla se olikin jo paras mahdollinen! Lopullinen diagnoosi oli siis Gastroskiisi eikä mikään muu. Riski kromosomihäirölle pompsahti heti minimiin. :)

Seuraavaksi oli vuorossa keskustelu lastenlääkärin ja perinnöllisyyslääkärin kanssa, jotka selvittivät meille vielä kaikki faktat gastroskiisiin liittyen ja mahdolliset riskit ja ennusteet. Tämä keskustelu käydään ihan sen takia jos vanhemmat haluavat keskeyttää raskauden, joka on siis Suomessa lain mukaan mahdollista raskausviikolle 24 asti. Meillä ei ollut näin hyvän diagnoosin jälkeen hetkeäkään epäselvää, etteikö tätä raskautta vietäisi loppuun ja antaisimme SISUKKAAN, VILKKAAN, HYVIN KEHITTYNEEN, RAKKAUSPAKKAUKSEN tulla tähän maailmaan! :) Lähinnä meidän päätettävänä oli lapsivesitutkimuksen kohtalo, eli tehdäkö tämä vai ei. Kuten aiemmin mainitsin lapsivesitutkimuksen tarkoitus on selvittää mahdolliset kromosomihäriöt (lisätietoja: http://www.vaestoliitto.fi/perinnollisyys/perinnollisyysneuvonta/sikiotutkimukset/lapsivesitutkimus/). Tähän tutkimukseen liittyy aina pienen pieni keskenmenoriski, joten tämä on täysin vapaaehtoinen kaikissa mahdollisissa tapauksissa. Päätimme kuitenkin tähän tutkimukseen osallistua, etten ainakaan ikinä voisi itseäni siitä "ruoskia" etten tutkinut asiaa loppuun asti. Lapsivesitutkimus lisää hieman supistelua näytteenoton jälkeen ja minulla tämä ei tietenkään ole kovin suotavaa, sillä supistukset ovat jo nyt melko kivuliaita ja niitä tulee noin 10 - 15 päivässä (melko paljon siis). Joka tapauksessa päätös oli yhteistuumin mieheni kanssa tehty ja tulokset tulevat kahden viikon sisään. Todennäköisyys kehityshäiriölle on lähes olematon, mutta ainakin asia varmistetaan nyt. Itse näyte oli melko inhoittavan tuntuinen, sillä pitkä ja ohut neula tungettiin tylysti masuuni ja otettiin sieltä sitä lapsivettä (samalla tavalla kuin verinäyte, mutta neula ja näytteen määrä on huomattavasti isompi). Tämän seurauksena mahani on ollut todella kramppausarka tänään ja lääkäri käskikin ottaa hyvin rauhallisesta. Jos krampit muuttuvat kivuliaiksi tai alkaa tulla veristä vuotoa on syytä mennä päivystykseen. Tähän tuskin kuitenkaan minulla on syytä mennä. Yritän kerrankin OIKEASTI ottaa rauhallisesti ja jätän huomisen jalkatreenini salilla väliin. :)

Mitä tästä eteenpäin? Sikiön tilannetta jäädään nyt tiuhaan seuraamaan ultraäänitutkimuksilla. Seuraava tutkimusaika meillä on 3.3.2011 eli vain 2 viikon päästä. Tässä on hieman lyhyempi väli, koska raskausviikko 24 lähestyy ja lääkärit halusi vielä varmuudeksi ottaa ultran ennen tätä. Sen jälkeen tulen käymään ultrassa kuukauden välein ja lopussa ehkä jopa kahden viikon välein. Näillä tarkastuksilla on sitten tarkoitus seurata sikiön kehitystä ja näiden ultratutkimusten perusteella saadaan myös tarkka syntymispäivämääräkin löytyä lukkoon kun sen aika koittaa. Gastroskiisilapsilla on hyvin tavallista, että he jäävät sikiövaiheessa kehityksessä hieman jälkeen, jolloin vastasyntyneet ovat hituisen normaalia pienempiä. Vauvat syntyvät monesti hieman laskettua aikaa (meidän tapauksessa se on 1.7.2011) aiemmin, jotta lapsi saataisiin hyvissä ajoin ulos masusta parempaan hoitoon. Suurin osa gastroskiisilapsista syntyy myöskin sektiolla, vaikkakin alatiesynnytys ei ole vielä tyystin pois suljettu vaihtoehto. Meidän tapausta tietysti hieman värittää nuo ennenaikaiset supistukset, jotka voivat jo itsessään lähteä avaamaan paikkoja liian aikaisin. Mutta toivomme ettei näin pääse käymään. :)

Ensi viikolla meillä on myöskin tapaaminen lastenkirurgin kanssa, joka selvittää meille, kuinka meidän pienokainen leikataan, mitä siinä tapahtuu synnytyksen jälkeen ja kuinka koko prosessi sairaalassa etenee. Neuvolakäynnit jatkuvat myöskin normaalisti ja nyt loppua kohti toki hieman lisääntyvät. Tähän mennessä meillä on meinaa ollut ainoastaan kaksi neuvolakäyntiä.

Kaikin puolin siis hyvin hyvin helpottava ja positiivinen päivä. Olemme mieheni kanssa hyvin onnellisia tästä diagnoosista ja siitä, että saimme tänään rutkasti faktatietoa asiantuntijoilta. Olo on nyt paljon "turvallisempi", rauhallisempi ja positiivisempi. Rankat ajat ovat vasta toki edessämme kun hattaramasumme syntyy, mutta me menemme sen vaiheen sisulla ja tahdon voimalla läpi!!! Emmekä epäile hetkeäkään etteikö pienestä pojastamme tulisi oman elämänsä sankari heti synnyttyään ja hän vauvan sitkeällä voimalla selviäisi tulevista koitoksista!

Loppuun toki yksi kuva tältä päivältä. :) Tuleva ritari!!!

Kun elämä mullistuu hetkessä.

Keskiviikkona (9.2.2011) oli se päivä, kun aamulla heräsimme mieheni kanssa ja menimme heti aamusta kauan odotettuun toiseen ultraan eli rakenneultraan. Jo vanhoina ja itsevarmoina konkareina (olihan tämä jo meidän toinen kerta siellä :)) ilmoittauduimme kätilöopiston äitipolille ja jäimme odottamaan kätilön kutsua huoneeseen.

Kutsu kävi ja menimme toimenpidehuoneeseen. Innostuksen määrällä ei ollut rajaa kun pikkuinen taas näkyi ruudulla. :) Siellä se oli jo huomattavasti isompana ja kehittyneenpänä. Ensin katsottiin pää ja aivot läpi, sitten sydän, sitten kädet, jalat, mitattiin luiden pituus, laskettiin sormet ja muut sisäelimet. Kaikki tuntui olevan hyvin kunnes kätilö alkoi selkeästi hermostua. Vatsan kohdalla oli selkeästi jokin hattaran näköinen möhkäle, mutta kuvittelimme miehen kanssa koko ajan, että se kuuluu asiaan ja että kyseessä on varmastikin napanuora. Mutta eipä ollut. Kätilö ei osannut, eikä saanutkaan missään tapauksessa mitään diagnoosia asiaan sanoa, joten jouduimme heti lääkärin käsittelyyn siltä istumalta. Tulevan äidin hermot pettivät tässä vaiheessa, jolloin purskahdin hirmuiseen itkuun jo ennen kun pääsimme lääkärin puheille. Lääkäri oli hetken aikaa tutkaillut meidän ultran kuvia ja arveli, että mahan ulkopuolella oleva ylimääräinen rykelmä on vauvan suolistoa. Seuraavassa lauseessa hän kertoikin meille, että tähän kuuluu monesti myös muita kromosomihäiriöitä, eli selkokielellä kehitysvammoja. Nämä kaksi lausetta... Tämä muutti kaiken...  Siinä me, terve, nuoripari istuimme lääkärin puheilla eikä ymmärretty sanaakaan, mitä hän meille selitti. Mielessäni pyöri vaan sana "kehityshäiriö". Alkushokki oli niin järkyttävä, etten pysty edes sanoin kertomaan, kuinka mullistavaa on kuulla kun tulevalle äidille ja isälle kerrotaan, että vilkas lapsenne on luultavasti kehitysvammainen tai että hän ei missään tapauksessa ole terve! Voi kuinka naiivilta tuntuikaan meidän huoli siitä, että saammeko tietää sukupuolta!! Lääkäri halusi kuitenkin tehdä vielä itse ultraäänitutkimuksen ja katsoa mahdollisesti tarkemmin, miltä vatsapeitteiden ulkopuolella oleva rykelmä oikeastaan näyttää. Samaa näytti lääkärin laite kuin kätilönkin, eli hattara oli edelleen siellä eikä tilanne muuttunut enää siitä mihinkään. Kävimme nopeasti läpi, kuinka meidän tulee seuraavaksi mennä akuutisti Helsingin naistenklinikalle lisätutkimuksiin (4D ultraan) ja antaa lapsivesinäyte, josta tutkitaan sitten kromosomihäiriöt. Akuutti lisätutkimusaika tarkoitti meidän tapauksessa viikkoa ja yhtä päivää, eli saimme ajan vasta viikon päähän naistenklinikalle ja siihen asti meidän oli vain odotettava tietämättöminä tulevaisuudesta tai ylipäätään yhtään mistään mitään.


Tunnelma matkalla kätilöopistolta kotiin oli aivan jäätävä!!! Minä itkin hysteerisesti, koska en voinut ymmärtää mitä oli juuri tapahtunut. Kaiken piti olla hyvin! Vauva potkii ja on vilkas, kaikki raajat ja elimet olivat kunnossa ja vastasi raskausviikkoja!!! MIKSI, MITÄ, MITEN??!! Olimme mieheni kanssa aivan järkyttyneitä. En pysty sitä tunnelmaa sanoin kuvaamaan, mutta sillä hetkellä kaikki muut murheet tuntuivat aivan täysin mitättömiltä. En toivoisin ikinä, koskaan kenenkään äidin kokevan vastaavaa tunnetta!!!

Kotiin päästyäni en muuta sitten tehnytkään kuin googletin asiaan liittyviä juttuja. Yritin ammentaa mahdollisimman paljon tietoa tästä, sillä lääkäri ei kertonut meille juurikaan mitään. Vaikka tästä kyseisestä sairaudesta on todella vähän tietoa netissä, niin hyvin pian kuitenkin tajusin, että kyse on joko gastroskiisista tai omfaloseelesta. Gastroskiisi on hyvin harvinainen ja tähän liittyy harvoin kromosomihäiriöitä, mutta jokin pieni riski siihen kai on. Faktatietoa aiheesta voi lukea esim. tästä linkista: http://www.tekay.fi/lib/gastro.pdf . Sairauden harvinaisuudesta johtuen suomen kielistä tietoa aiheesta oli tosiaan melko vähän ja vielä vähemmän ns. käytännön tarinoita siitä, kuinka raskaus tällaisessa tilanteessa etenee, kuinka synnytyksen laita on, mikä on todennäköisyys, että lapsi selviää tai minkälaista elämää gastroskiisilapsi voi elää. Tästäpä syystä päätinkin, että jos naistenklinikan lisätutkimuksista tosiaan selviää, että meille on tulossa gastroskiisilapsi ja että todennäköisyys kehitysvammaan on hyvin pieni, niin aloitan tämän blogin kirjoittamisen. En ole varmasti ainoa raskaana oleva nainen, joka on halunnut/ haluaisi / tulee haluamaan tietää kaiken aiheesta ja kaipaa nimenomaan käytännön kokemuksia tästä asiasta. Joten tarkoituksena on tästä päivästä lähtien kertoa, kuinka raskaus gastroskiisivauvelin kanssa etenee, kuinka sitä seurataan, kuinka tuleva synnytys menee ja ennen kaikkea, kuinka tuleva lapsemme selviää leikkauksesta ja elämänsä ensimmäisistä taipaleista. Jos yksikin äiti tai isä lukee joskus tätä blogia ja saa edes pienen pientä lohtua ja turvaa siitä, että elämä ei tähän kaadu ja elämä voi silti jatkua onnellisena, niin blogini tarkoitus on saavutettu.

Aion kirjoittaa tätä blogia sekä itseäni (terapeuttisena vaihtoehtona), meidän perhettä varten, läheisiä ja jokaista tulevaa gastroskiisiperhettä varten!! Kaikesta ei jaksa aina kaikille erikseen kertoa, joten myös omat läheiset voivat mahdollisesti tästä seurata meidän tulevaa taipaletta ja hattaramasumme elämän askeleita. Tästä se alkaa, mukavia lukuhetkiä!!

P.s. Meille on tulossa poika! Alla olevassa kuvassa hän selkeästi käskee meidän olla hiljaa. :)

Tästä se kaikki alkoi.......

On helmikuun 17. päivä, ulkona on varmasti tämän talven kovimmat pakkaset, mutta aurinko paistaa!!! Tänään on hyvä päivä linnoittautua kotiin sohvalle peiton alle ja aloittaa tämä tarina tulevasta pojasta, jonka elämä ei varmasti tule olemaan täysin samanlainen kuin kaikilla muilla vastasyntyneillä pullukoilla.

Palataan ajassa hiemassa taaksepäin ja mennään lokakuuhun. Lokakuun 19. päivä tulin normaalisti töistä kotiin, vietimme mieheni kanssa hyvin tavallista iltapäivää kotosalla telkkaria tuijotellen. Kunnes kymmeneltä illalla sain yhtäkkiä päähäni, että haluan tehdä raskaustestin... Juuri sillä hetkellä, enkä yhtään myöhemmin!! Kuukautiseni eivät olleet myöhässä, mutta tunsin hyvin vahvasti, että vatsani oli erikoisen pyöreä. Olen aina ollut pieni ja hoikka, joten pienikin masun pullotus näkyi minussa heti. Noh, eihän siinä miehellä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin pukea päälle ja lähteä kanssani hakemaan apteekista raskaustestiä. Tunnelma matkalla apteekkiin oli jokseenkin sekava. Kumpaakin jännitti niin kovasti ettei uskaltanut juurikaan puhua, toisaalta kuitenkin yritimme toisiamme rauhoitella, ettei vaan innostuta asiasta liikaa, sillä mitään viitteitä ei sinänsä raskaudesta vielä ollut.. Testi ei välttämättä edes näyttäisi vielä positiivista, vaikka olisinkin ollut raskaana, sillä kuukautiseni eivät olleet edes vielä myöhässä. Selvisimme kuitenkin apteekkireissustamme täysjärkisinä ja noin puoli tuntia myöhemmin olimme takaisin kodimme parkkipaikalla, jossa tokaisin miehelleni, että tahdon nyt poltta yhden savukkeen, sillä myöhemmin en varmasti enää sitä saa tehdä. :) Tupakkatauosta noin 20 min myöhemmin itkin hysteeristä onnen itkua, sillä testi tosiaankin oli positiivinen. Itse en uskaltanut tikkuun edes katsoa, mutta mieheni teki sen puolestani ja hänen riemun huudahduksesta päätellen ei ollut epäillystäkään, mitä tikku näytti. :) Olimme siis molemmat hyvin onnellisia asiasta ja tästä tämä tarina saikin sitten alkunsa!!!

Seuraavana päivänä soitin tietysti neuvolaan ja kahdeksan viikkoa myöhemmin istuimmekin mieheni kanssa ensimmäisellä neuvokäynnillä juttelemassa terveydenhoitajan kanssa minun ja mieheni terveyshistoriasta, sen hetkisestä voinnista, raskauden kulusta jne. Ensimmäinen neuvolakäynti oli meille iso juttu ja siellä tuntui ensimmäistä kertaa, että tämä alkaa olla virallista. :) Vaikkakin riskiaika ei vielä ollut tietenkään kulunut, tuntui että itse prosessi lähti siitä käyntiin.

Ensimmäisestä neuvolakäynnistä oli ehtinyt kulua noin 4 viikkoa kun pääsimmekin ensimmäiseen ultraääni tutkimukseen. Jännitimme sitä todella kovasti, sillä pahoinvointini loppui kuin seinään viikolla 9 enkä ollut enää yhtään varma, että onko sillä pikkuisella siellä masussa kaikki hyvin vai oliko käynyt niin ikävästi, ettei hän ultrassa olisikaan enää hengissä. Mutta turhaan hätäilimme, sillä ensimmäinen ultra oli ehkä elämäni hienoin kokemus. Olin aivan hirmuisen yllättynyt, kuinka selkeästi alkio siinä näkyi. Vaikka kokoa alkiolla oli niillä viikoilla 5,5 cm niin siltikin hän näytti jo ihan vauvan muotoiselta, hyvin vilkkaalta eliöltä, joka heilui ja potki minkä ehti. :)

Tuolta se siellä viikoilla 12 näytti. :) Ylemmässä kuvassa hän selkeästi yrittää mua potkia, mutta ei tuo sinttijalka vielä ihan jaksanut ylttää kohdun seinämään. :) Alemmassa kuvassa hän hieroskelee käsillään silmiä. Oli ilmeisesti tuo potku niin kova ponnistus, että alkoi väsyttää perään. :)

Ensimmäinen kolmannes meni nopeasti ja pahoinvoinnista en onneksi jotunut hirveästi kärsimään. Muutaman viikon vain. Väsymys ei kuitenkaan koskaan lähtenyt pois vaikka monet puhuu, että toisella kolmanneksella on virkeä olo ja väsymys katoaa pahoivoinnin mukana alkukolmanneksella. Jokainen raskaana oleva / ollut nainen tietää, että raskauden aikainen väsymys ei ole "tavallista" väsymystä, vaan voi oikeasti sanoa, että on "kuoleman väsynyt" :) Mutta se kuuluu asiaa ja sille ei voi mitään. Raskausviikolla 16 tulivat kuitenkin mukaan kuvioon kivuliaat supistukset. Supistuksia ei sinänsä kuuluisi vielä tässä vaiheessa esiintyvän, mutta joillain näin kuitenkin tapahtuu. En ensin ymmärtänyt, mistä on kyse, mutta kun näitä alkoi tulla useampia päivässä ja opin tunnista, mitä oikein kivun aikana tapahtuu, niin tunnistin heti, että kyse on tosiaan supistuksista. Tällä hetkellä supistuksia tulee triplasti enemmän kuin viikolla 16, mutta nämä ovat olleet vielä sikäli vaarattomia, että ne eivät ole lähteneet avaamaan ns. paikkojani. Eli vauva ei ole tulossa vielä ulos!!!

No niin, vihdoinkin pääsen viime viikkoon eli raskausviikkoon 20, jolloin edessämme oli rakenneultra. Eli toinen ultraäänitutkimus, jossa tarkoituksena on kirjaimellisesti tutkia sikiön rakennetta, että kaikki elimet, raajat yms. ovat kehittyneet kuten pitääkin. Jännitimme myös tätä ultraa ihan hirmuisesti kahdestakin eri syystä.. Ensinnäkin sekä minulla että miehelläni oli hirmuinen ikävä nähdä vauvan liikkeitä ja touhuilua ja toseksi toivoimme hirmuisesti, että kätilö kertoisi meille tulevan lapsemme sukupuolen. Neuovolassa meitä hieman varoiteltiin, ettei kättärillä (kätilöopistolla) sukupuolta kovin mielellään kerrota, mutta toivoimme asiaa silti :) ......