Mä oon mennyt jo laskuissa sekaisin, kuinka monta kertaa minua on valmisteltu fyysisesti taikka henkisesti leikkausta varten. Välillä ollaan syömättä ja juomatta eikä saisi käyttää muuta kuin sairaalavaatteita ja välillä tuntuu, että olen täällä sairaalassa ihan turhaan kun supistuksia ei tule ja lääkärit ei käy edes moneen päivään kiertämässä luonani....
Odotin tämän päivän lääkäreiden uutisia kuin kuuta nousevaa koko aamupäivän. Jännitti niin hirvittävästi, ettei meinannut ruokakaan oikein maistua. Kökötin koko päivän huoneessa kun en usltanut hetkeksikään poistua sieltä, etten vaan missaisi lääkäreiden käyntiä. Noh, mitään lääkäriä ei koskaan tullut, vaan kätilö kävi minulle yhden aikaan kertomassa, että kirurgi ei antanut leikkauslupaa. Mitään selkeää suunnitelmaa minun varalle ei myöskään ole tehty vaan nyt menemme taas päivä kerrallaan eteenpäin ja toivotaan, että viikkoja kertyy mahdollisimman paljon. Vauvan sykkeitä seurataan edelleen kolmesti päivässä ja toki jos lapsivesi vähenee entisestään niin se tulee näkymään sykkeissä supistusten aikaan. Jos sykkeet alkaa taas tippua hälyyttävällä tavalla, niin leikkaus tehdään heti välittömästi. Lisäksi minulta kiellettiin nyt kotikäynnit ainakin toistaiseksi kokonaan. Ulkona, pihalla saan käydä (vaikka pyörätuolissa :)) kunhan ei ala supistella. Pyörätuoliin en suostu sitten millään!!!!!! :)
Toisaalta uutisethan olivat ihan hyvät. Onhan se hirmu hyvä asia, että poika saa kasvaa ja kehittyä vielä masussa ja että tilanne ei selkeästi ole vielä mikään älyttömän vaarallinen tuon lapsiveden suhteen. Mutta minun on pakko myöntää, että petyin aivan hirvittävän paljon tänään. Lähinnä sen takia, että toivoin saavani jonkunnäköisen päivämäärän tai viikoarvion, kuinka kauan joudun täällä vielä olemaan. Täällä on henkisesti todella, todella vaikea olla ja epätietoisuus tämän kurjuuden ja vuoristoradan kestosta tuntuu toisinaan aivan hirvittävän masentavalta. Kätilön käynnin jälkeiset muutama tuntia ovat varmasti olleet tämän "lomani" vaikeimmat. Itketti niin valtavasti enkä nähnyt juuri mitään positiivista tässä asiassa. En yksinkertaisesti keksi enää, mitä tekisin. Millä täyttäisin päiväni, jottei tarvisi koko aikaa pohtia, kuinka masentavaa täällä on olla. Auringonpaistekaan ei tässä tapauksessa auta minua yhtään vaan jopa hieman pahentaa asiaa, sillä en pääse siitä juurikaan nauttimaan. Miksi nyt ei voisi olla ne pitkät pakkasjaksot, mitä kirosin koko talven?!?!
Onneksi mieheni tuli taas tapansa mukaisesti kahden aikaan tänne pitää minulle seuraa ja puhumaan mulle järkeä. :) Hetki siinä toki kesti ennen kuin sain itseni kasaan, mutta nyt on siis ainakin hieman parempi mieli.
Joka tapauksessa... Nyt ollaan siis taas lähtöpisteessä, elellään päivä kerrallaan ja toivotaan, että pojalle ehtii kertyä mahdollisimman paljon painoa ennen kuin lapsiveden määrä vähenee täysin minimiin.
Niin, ja kaikki ehdotukset otetaan vastaan, miten voisin päiväni täyttää. :) Ja hyviä kirjoja saa suositella! :)
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Tilannepäivitys...
Jaahas... Pääsiäinen 2011 vietetty rauhallisissa merkeissä sairaalassa. Minusta tuntuu, että koko osasto oli kotiutettu pyhien ajaksi, vain minä ja muutama hassu kätilö oli paikalla. :) Edelleenkin lääkkeet ja lepo puree. Supistuksia tulee nyt vain satunaisesti ja vauvan syke tippuu näiden aikana vain hetkeksi ja palautuu mukavasti aina takaisin normaalille tasolle. Pienenä supistuksena pidän sellaista, kun koko henkilökuntaa ei hälyytetä paikalle ja selviän supistuksesta ilman happinaamaria. :) Pääsiäisen takia osastolla on ollut tosiaan vähemmän henkilökuntaa ja lääkäreistäkin vain päivystävä lääkäri paikalla. Tämän takia odotin tätä päivää kovasti. Arvelin, että tällä viikolla pääsisimme ultraan ja saisimme taas hieman tietoa vauvan tilasta ja hänen kehittymisestä.
Ja näinpä siinä kävikin. Tänään poika ultrattiin ja painoarvioksi saatiin jo peräti 1300 g!!!! :) edelleenkään ei tietenkään voida täysin luottaa painoarvioihin, mutta selkeästi suunta on oikea. Eli jos 12 päivää sitten arvio oli noin 1000g niin nyt se on jo huomattavasti enemmän! Poika pläskistyy ja se on tärkeintä nyt. Viikkoihin nähden tuo arvio on viikon jäljessä todellisista raskausviikoista, siltikin nämä olivat viikon parhaimmat uutiset. :)
Huonona asiana ultrassa oli jälleen kerran lapsiveden määrä. Eli määrä sen kuin pienenee. Vaikka lapsivesi on käytännössä " uusiutuva" luonnonvara, eli sitä on välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän raskauden eri vaiheissa, niin minulla määrä vaan pienenee koko ajan. Tällä kertaa sitä oli jo niin vähän, että esimerkiksi lapsivesipunktioo ei olisi voinut enää tehdä, vaikka siihen ei kovin isoa määrää vettä tarvita. Tämä selittää myös vauvan sykkeiden romahtamisen supistuksen aikana. Eli aina kun supistus tulee, niin lapsiveden vähyyden takia napanuora joutuu puristuksiin. Tämä ei siis ole yhtään hyvä asia vauvan kannalta. Käsittääkseni myös vauvan tulehdusriski kasvaa roimasti jos lapsivettä on liian vähän tai sitä ei ole lainkaan. Tämän takia lääkäreiden tulee tehdä melko pian päätös, mitä meidän suhteen tehdään. Joko sektio tehdään heti tai sitten mahdollisesti voisi vielä odottaa raskausviikkoon 32, joka olisi jo melko turvallinen raskausviikko. Tänään meillä on kasassa viikkoja 30+4 eli se tarkoittaisi sitä, että vauva syntyisi sektiolla noin puolentoista viikon päästä.
Huomenna lääkärit kokoontuvat palaveeraamaan mm. meidän tapauksesta. Eli huomenna siis mahdollisesti selviää, koska tämä meidän hattaramasumme pääsee mailmaan. :) Jokainen päivä on toki tärkeä ja toivottavaa olisi, että päästäisiin ainakin sinne viikolle 32, mutta jos lääkärit katsoo, että lapsiveden määrä on liian iso riski vauvalle, niin sitten hänet on vaan parempi leikata ulos parempaan talteen. Painoa on kuitenkin jo ihan kivasti ja ultran perusteella myös rintakehä liikkuu hienosti, eli poika harjoittelee tosi kovasti hengittämistä. Tunnen pojan hikan monta kertaa päivässä ja olen mielestäni joskus jostain lukenut, että se on merkki keuhkojen hyvästä toiminnasta.
Selvää taitaa kuitenkin olla se, että heinäkuun vauvasta taitaakin tulla toukokuun vauva. :) Parhaimmassa tapauksessa päsemme jo laskettunapäivänä kotiin?!?! (Toivossa on hyvä elää. :)) Ihan alkoi jänskättää kun ajattelen, että esikoisemme tosiaan saattaa synty jo puolentoista viikon päästä... Hih, minusta tulee Äiti. :) Jännittävää!!!!! (Ihan kuin tähän mennessä tämä ei olisi ollut jännittävää) :) Menisipä yö nopeasti ja toivottavasti lääkärit ilmoittaa jo aamupäivällä suunnitelmista.
Muutenkin olisi niin helpompi hengähtää jos saisi tietyn päivämäärän tietoon, että koska pikkuinen syntyy. Ihan oman psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Saisin samalla tietysti tietää, kuinka kauan joudun vielä oleskelemaan täällä sairaalassa. Epätietoisuus siitä, että kauan täällä joutuu olemaan on melko rankkaa. Jos tietäisin, että jäljellä on esim. 1,5 viikkoa, niin voisin asennoitua siihen ja kestäisin sen vaikka vaan olemmalla paikallani tai ihan miten päin tahansa. Se helpottaisi minun oloani todella valtavasti kyllä!
Lisään muuten nyt hieman kuvamateriaalia näistä paljon puhutuista käyristä ja sykenotkahduksista, jotta siitä saa jonkunnäköisen mielikuvan, mistä on kyse.
Kuva on otettu pe 15.4.2011, vasemmanpuoleinen käyrä kuvaa vauvan sykkeitä. Muuten käyrä on siis melko tasainen, mutta lisäksi näkyy tuollainen selkeä monttu, joka siis kuvaa sitä sykkeuden laskua. Tämä on siis pieni lasku. Kestoltaa ehkä noin. 1min.
Tämä kuva on otettu la 16.4.2011. Tässä notkahdus kestää jo yli 2 min.
Vasemman puoleinen kuva otettu ma 18.4.2011, kesto about 4 min.
Ja oikeanpuoleinen kuva otettu myöskin ma 18.4.2011, jolloin kesto oli jo noin 6 min.
Normaalisti vauvan sykkeet liikkuvat siinä 130 - 160 lyönnin välillä. Notkahduksen aikana ne tippuvat jopa 70:een lyöntiin. Viime viikon aikana notkahdukset ovat olleen lähinnä samaa tasoa kuin ensimmäisessä kuvassa, vain pari isompaa notkahdusta tullut ja ne tuli kummatkin samana päivä eli muistaakseni lauantaina.
Jään nyt sitten tänne jännittämään huomista lääkäreiden palaveria. :) Näinköhän nukkumisestakaan tulee mitään!!!
Ja näinpä siinä kävikin. Tänään poika ultrattiin ja painoarvioksi saatiin jo peräti 1300 g!!!! :) edelleenkään ei tietenkään voida täysin luottaa painoarvioihin, mutta selkeästi suunta on oikea. Eli jos 12 päivää sitten arvio oli noin 1000g niin nyt se on jo huomattavasti enemmän! Poika pläskistyy ja se on tärkeintä nyt. Viikkoihin nähden tuo arvio on viikon jäljessä todellisista raskausviikoista, siltikin nämä olivat viikon parhaimmat uutiset. :)
Huonona asiana ultrassa oli jälleen kerran lapsiveden määrä. Eli määrä sen kuin pienenee. Vaikka lapsivesi on käytännössä " uusiutuva" luonnonvara, eli sitä on välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän raskauden eri vaiheissa, niin minulla määrä vaan pienenee koko ajan. Tällä kertaa sitä oli jo niin vähän, että esimerkiksi lapsivesipunktioo ei olisi voinut enää tehdä, vaikka siihen ei kovin isoa määrää vettä tarvita. Tämä selittää myös vauvan sykkeiden romahtamisen supistuksen aikana. Eli aina kun supistus tulee, niin lapsiveden vähyyden takia napanuora joutuu puristuksiin. Tämä ei siis ole yhtään hyvä asia vauvan kannalta. Käsittääkseni myös vauvan tulehdusriski kasvaa roimasti jos lapsivettä on liian vähän tai sitä ei ole lainkaan. Tämän takia lääkäreiden tulee tehdä melko pian päätös, mitä meidän suhteen tehdään. Joko sektio tehdään heti tai sitten mahdollisesti voisi vielä odottaa raskausviikkoon 32, joka olisi jo melko turvallinen raskausviikko. Tänään meillä on kasassa viikkoja 30+4 eli se tarkoittaisi sitä, että vauva syntyisi sektiolla noin puolentoista viikon päästä.
Huomenna lääkärit kokoontuvat palaveeraamaan mm. meidän tapauksesta. Eli huomenna siis mahdollisesti selviää, koska tämä meidän hattaramasumme pääsee mailmaan. :) Jokainen päivä on toki tärkeä ja toivottavaa olisi, että päästäisiin ainakin sinne viikolle 32, mutta jos lääkärit katsoo, että lapsiveden määrä on liian iso riski vauvalle, niin sitten hänet on vaan parempi leikata ulos parempaan talteen. Painoa on kuitenkin jo ihan kivasti ja ultran perusteella myös rintakehä liikkuu hienosti, eli poika harjoittelee tosi kovasti hengittämistä. Tunnen pojan hikan monta kertaa päivässä ja olen mielestäni joskus jostain lukenut, että se on merkki keuhkojen hyvästä toiminnasta.
Selvää taitaa kuitenkin olla se, että heinäkuun vauvasta taitaakin tulla toukokuun vauva. :) Parhaimmassa tapauksessa päsemme jo laskettunapäivänä kotiin?!?! (Toivossa on hyvä elää. :)) Ihan alkoi jänskättää kun ajattelen, että esikoisemme tosiaan saattaa synty jo puolentoista viikon päästä... Hih, minusta tulee Äiti. :) Jännittävää!!!!! (Ihan kuin tähän mennessä tämä ei olisi ollut jännittävää) :) Menisipä yö nopeasti ja toivottavasti lääkärit ilmoittaa jo aamupäivällä suunnitelmista.
Muutenkin olisi niin helpompi hengähtää jos saisi tietyn päivämäärän tietoon, että koska pikkuinen syntyy. Ihan oman psyykkisenkin hyvinvoinnin kannalta. Saisin samalla tietysti tietää, kuinka kauan joudun vielä oleskelemaan täällä sairaalassa. Epätietoisuus siitä, että kauan täällä joutuu olemaan on melko rankkaa. Jos tietäisin, että jäljellä on esim. 1,5 viikkoa, niin voisin asennoitua siihen ja kestäisin sen vaikka vaan olemmalla paikallani tai ihan miten päin tahansa. Se helpottaisi minun oloani todella valtavasti kyllä!
Lisään muuten nyt hieman kuvamateriaalia näistä paljon puhutuista käyristä ja sykenotkahduksista, jotta siitä saa jonkunnäköisen mielikuvan, mistä on kyse.
Kuva on otettu pe 15.4.2011, vasemmanpuoleinen käyrä kuvaa vauvan sykkeitä. Muuten käyrä on siis melko tasainen, mutta lisäksi näkyy tuollainen selkeä monttu, joka siis kuvaa sitä sykkeuden laskua. Tämä on siis pieni lasku. Kestoltaa ehkä noin. 1min.
Tämä kuva on otettu la 16.4.2011. Tässä notkahdus kestää jo yli 2 min.
Vasemman puoleinen kuva otettu ma 18.4.2011, kesto about 4 min.
Ja oikeanpuoleinen kuva otettu myöskin ma 18.4.2011, jolloin kesto oli jo noin 6 min.
Normaalisti vauvan sykkeet liikkuvat siinä 130 - 160 lyönnin välillä. Notkahduksen aikana ne tippuvat jopa 70:een lyöntiin. Viime viikon aikana notkahdukset ovat olleen lähinnä samaa tasoa kuin ensimmäisessä kuvassa, vain pari isompaa notkahdusta tullut ja ne tuli kummatkin samana päivä eli muistaakseni lauantaina.
Jään nyt sitten tänne jännittämään huomista lääkäreiden palaveria. :) Näinköhän nukkumisestakaan tulee mitään!!!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
72 päivää jäljellä!!!
Jokainen päivä
Jokainen päivä kerrallaan,
Vaikka arki tuokin omia harmejaan,
Mutta niistä selvitään, kun tarpeeks rakastaa.
Ja päivä aivan jokainen
On lahja, aarre kultainen,
se jokaiselle annetaan, onnea toivoen.
Mut aina paista ei aurinko,
eikä valaise yöllä ees kuutamo,
mutta rakkaus hehkuu se varma on!
Laskin tänään, että laskettuun aikaan olisi vielä huikeat 72 päivää jäljellä. Se tuntuu nyt todella isolta määrältä. Mietin kuitenkin, että ehkä on sittenkin parempi laskea jäljellä olevien päivien määrää eikä sairaalassa olo päivien kasvavaa määrää,sillä Päivien laskeva määrä tuntuu paljon positiivisemmalta. :) Ensimmäinen viikko on nyt takana ja alan selkeästi tottua täällä olemiseen. Kolme huonetoveriani on tähän mennessä jo päässyt synnyttää, mutta minä vaan pysyn. :)
Edelleen rauhalliset päivät jatkuu. Lääkityksen avulla sykkeet ovat pysyneet vauvalla ylhäällä. Jokainen rauhallinen päivä on hyvä asia ja elintärkeä vauvalle, mutta samalla se kyllä hieman kasvattaa mun toivoa, että pääsisinkin joku päivä vielä kotiin. En saisi vaan hirveästi tällaisia toiveita elätellä, ettei tarvitsisi myöskään pettyä.
Eilen pediatri kävi luonani kertomassa vähän, mitä voisi mahdollisesti olla tiedossa kun vauva syntyy. Pediatrin viesti oli selkeä, gastroskiisi ja ennenaikainen synnytys on kaksi aivan eri asiaa ja toivottavaa olisi, että ongelmia olisi vain yksi. Eli mitä aiemmin vauva syntyy sitä vaikeampi häntä on leikata ja ennusteet palautumisen suhteen ovat huonommat. Poikamme painoarvio oli tosiaan viime torstaina reilun kilon ja se on vielä liian vähän. Pediatrin mielestä vauva ei saa syntyä vielä missään tapauksessa. Viikkoja on saatava lisää. On siis oikeasti valtavan tärkeää, ettei sykenotkahduksia tule enää yhtään ettei mua kärrättäisi väkisin hätäsektioon. Vaikka keuhkot näyttivät olevan jo kypsät, niin siihen ei tunnu kukaan uskovan. Kuulin kätilöltä, että näytettämme tutkitaan lisää, sillä tulos ei voi pitää paikkaansa. Kukaan ei ymmärrä, miten tuollainen tulos on saatu aikaiseksi.:) (Minä olen tietysti sitä mieltä, että poikamme on vaan NIIN TÄYNNÄ TAHDONVOIMAA, että päätti asenteellaan vauhdittaa kehittymistään! :D Sankari siis! <3 ) Oli miten oli, niin keskustelu pediatrin kanssa oli antoisa ja nyt vaan toivotaan, että poika ei lähde vielä syntymään.
Lääkäri kävi myös luonani eilen. Kysyin ihan suoraan häneltä, että kannattaako minun perua tämän viikon menoni. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Joo, sun kannattaa perua kaikki menosi!" Sain kuitenkin luvan käydä joskus kotona tai ulkona pyörähtämässä jos saan kyydin ja takaisin. Eli jos hyvät päivät jatkuvat, niin voin esimerkiksi käydä mieheni kanssa kotona hakemassa lisää vaatetta itselleni tms. Tosin viimeksi kun teimme näin, niin jouduin kolmeksi päiväksi tarkkauluhuoneeseen. :)
Minulla olisi pitänyt tänään olla neuvola, mutta jouduin nyt tosiaan perumaan sen. Halusin kuitenkin käydä vaa'assa, koska en ole viime neulvolakäynnin jälkeen käynyt punnitsemassa itseäni. Odotin siis tarkoituksella tätä päivää. Viime neuvolakäynnistä on tasan neljä viikkoa ja painoa on nyt tippunut kilon verran viime punnituksesta. Olisi mielenkiintoista mitata myös SF-mitta jotta tietäisin, onko vatsa kasvanut. Minusta tuntuu, että vatsani on kasavanut neljän viikon aikana aika paljon, mutta painoni ei todellakaan osoita samaa. Kyse voi olla kahdesta asiasta, joko vauva ei kasva tai sitten minun oma painoni on tippunut tämän stressin ja hermoilun takia. Kätilö kuitenkin kertoi, että vauvan painoarviota seurataan luultavasti kymmenen päivän välein, eli jos viimeksi arvio tehtiin viime torstaina niin seuraava tehdään ehkä ensi viikon alussa. Silloin selviää kumpi asia vaikuttaa minun painooni vai ehkä peräti molemmat?! Olen kuitenkin nyt sellaisilla viikoilla, että nythän sitä painoa tulisi tulla jos ei muuten tuu. :) vauvat kehittyvät näillä viikoilla niin huimaa vauhtia!!!
Jokainen päivä kerrallaan,
Vaikka arki tuokin omia harmejaan,
Mutta niistä selvitään, kun tarpeeks rakastaa.
Ja päivä aivan jokainen
On lahja, aarre kultainen,
se jokaiselle annetaan, onnea toivoen.
Mut aina paista ei aurinko,
eikä valaise yöllä ees kuutamo,
mutta rakkaus hehkuu se varma on!
Laskin tänään, että laskettuun aikaan olisi vielä huikeat 72 päivää jäljellä. Se tuntuu nyt todella isolta määrältä. Mietin kuitenkin, että ehkä on sittenkin parempi laskea jäljellä olevien päivien määrää eikä sairaalassa olo päivien kasvavaa määrää,sillä Päivien laskeva määrä tuntuu paljon positiivisemmalta. :) Ensimmäinen viikko on nyt takana ja alan selkeästi tottua täällä olemiseen. Kolme huonetoveriani on tähän mennessä jo päässyt synnyttää, mutta minä vaan pysyn. :)
Edelleen rauhalliset päivät jatkuu. Lääkityksen avulla sykkeet ovat pysyneet vauvalla ylhäällä. Jokainen rauhallinen päivä on hyvä asia ja elintärkeä vauvalle, mutta samalla se kyllä hieman kasvattaa mun toivoa, että pääsisinkin joku päivä vielä kotiin. En saisi vaan hirveästi tällaisia toiveita elätellä, ettei tarvitsisi myöskään pettyä.
Eilen pediatri kävi luonani kertomassa vähän, mitä voisi mahdollisesti olla tiedossa kun vauva syntyy. Pediatrin viesti oli selkeä, gastroskiisi ja ennenaikainen synnytys on kaksi aivan eri asiaa ja toivottavaa olisi, että ongelmia olisi vain yksi. Eli mitä aiemmin vauva syntyy sitä vaikeampi häntä on leikata ja ennusteet palautumisen suhteen ovat huonommat. Poikamme painoarvio oli tosiaan viime torstaina reilun kilon ja se on vielä liian vähän. Pediatrin mielestä vauva ei saa syntyä vielä missään tapauksessa. Viikkoja on saatava lisää. On siis oikeasti valtavan tärkeää, ettei sykenotkahduksia tule enää yhtään ettei mua kärrättäisi väkisin hätäsektioon. Vaikka keuhkot näyttivät olevan jo kypsät, niin siihen ei tunnu kukaan uskovan. Kuulin kätilöltä, että näytettämme tutkitaan lisää, sillä tulos ei voi pitää paikkaansa. Kukaan ei ymmärrä, miten tuollainen tulos on saatu aikaiseksi.:) (Minä olen tietysti sitä mieltä, että poikamme on vaan NIIN TÄYNNÄ TAHDONVOIMAA, että päätti asenteellaan vauhdittaa kehittymistään! :D Sankari siis! <3 ) Oli miten oli, niin keskustelu pediatrin kanssa oli antoisa ja nyt vaan toivotaan, että poika ei lähde vielä syntymään.
Lääkäri kävi myös luonani eilen. Kysyin ihan suoraan häneltä, että kannattaako minun perua tämän viikon menoni. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Joo, sun kannattaa perua kaikki menosi!" Sain kuitenkin luvan käydä joskus kotona tai ulkona pyörähtämässä jos saan kyydin ja takaisin. Eli jos hyvät päivät jatkuvat, niin voin esimerkiksi käydä mieheni kanssa kotona hakemassa lisää vaatetta itselleni tms. Tosin viimeksi kun teimme näin, niin jouduin kolmeksi päiväksi tarkkauluhuoneeseen. :)
Minulla olisi pitänyt tänään olla neuvola, mutta jouduin nyt tosiaan perumaan sen. Halusin kuitenkin käydä vaa'assa, koska en ole viime neulvolakäynnin jälkeen käynyt punnitsemassa itseäni. Odotin siis tarkoituksella tätä päivää. Viime neuvolakäynnistä on tasan neljä viikkoa ja painoa on nyt tippunut kilon verran viime punnituksesta. Olisi mielenkiintoista mitata myös SF-mitta jotta tietäisin, onko vatsa kasvanut. Minusta tuntuu, että vatsani on kasavanut neljän viikon aikana aika paljon, mutta painoni ei todellakaan osoita samaa. Kyse voi olla kahdesta asiasta, joko vauva ei kasva tai sitten minun oma painoni on tippunut tämän stressin ja hermoilun takia. Kätilö kuitenkin kertoi, että vauvan painoarviota seurataan luultavasti kymmenen päivän välein, eli jos viimeksi arvio tehtiin viime torstaina niin seuraava tehdään ehkä ensi viikon alussa. Silloin selviää kumpi asia vaikuttaa minun painooni vai ehkä peräti molemmat?! Olen kuitenkin nyt sellaisilla viikoilla, että nythän sitä painoa tulisi tulla jos ei muuten tuu. :) vauvat kehittyvät näillä viikoilla niin huimaa vauhtia!!!
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Maanantai 18.4.2011, 6. päivä
Taisin eilen jäädä siihen kun ryhmä lääkäreitä kävi minua moikkaamassa.... Siitä ei sitten mennytkään hirveän montaa kymmentä minuuttia kun mentiin taas käyrillä lujaa alas ja pitkään. Takana oli melko rauhallinen päivä ja lähes supistukseton aamupäivä, mutta sitten ne asiat muuttuivat taas. Notkahdus tuli vähän yli 11 ja kesti peräti 6 minuuttia. Tämä oli ehdottomasti tähän mennessä pahin ja pisin. Hetken aikaa ehdin jo miettiä, että jos ei nyt poikaa leikata ulos, niin hänen sydän ehtii pysähtyä!!!! (olen ensimmäisestä sairaalassaolopäivästä asti ottanut käyristä valokuvan aina kun notkahdus tulee, mutta en saa jostain syystä siirrettyä niitä tänne iPadiini. Nämä kuvat kuvastaa todella hyvin sitä, minkälaisia notkahdukset olivat alussa ja mitä nämä ovat tänäpäivänä.)Ehkä mieheni pystyy auttaa mua jossain kohtaan asian kanssa. :) Mutta muuten sykkeet lähtivät taas nousuun ja elämä jatkui jälleen kerran kuten pitääkin. :)
Lapsivesipunktioon menoa vauhditettiin, joten pääsin sinne melko pian kohtauksen jälkeen. Tästä lapsivedestä mitattiin tällä kertaa siis EPO-hormonin määrää, jonka avulla pystytään toteamaan jos vauvalla on kroonista hapenpuutetta sekä tekemään testi keuhkojen kypsyydestä. Punktion jälkeen jouduin tietysti takaisin tarkkailuun ja tippaan odottelemaan lapsivesinäytteen tuloksia. Tulokset tulivat itseasiassa melko pian. EPO-hormonin taso oli viitearvojen sisällä, joka tarkoitti siis sitä, että vauva ei kärsi kroonisesta hapenpuutteesta. Tämän tuloksen myötä minut irrotettiin yllättäen tipasta, antureista ja passitettiin välittömästi takaisin vuodeosastolle. Se oli jotenkin ihan outo se koko tilanne... Jäi jotenkin sellainen olo, että nyt oot tiellä ja mee nyt vaan takaisin sinne omaan petiin. :) Toisin sanoen pääsin tarkkailusta pois ja nyt olen käyrissä ainoastaan kolmesti päivässä. Jos supistuksia alkaa tulla tiheästi tai muuten tulee jotain muutoksia vointiin niin siitä tulee tietenkin heti ilmoittaa, mutta muuten saan elellä nyt melko vapaasti. Tarkoittaen siis sitä, että saan Käydä syömässä päivähuoneessa, liikkua käytävillä, käydä vapaasti suihkussa ja jopa pari kerrosta ylempänä sijaitsevassa kahviossa!!!!! Saan jopa käydä sairaalan pihassa ottamassa hieman raitista ilmaa, kunhan pidän huolta ettei supistuksia tule. Se on toki vaikeaa, sillä yleensä minua supistaa heti kun nousen vuoteestani pois.
Kolmelta oli taas lääkkeiden aika. Lääkkeet auttavat ihan selvästi supistuksiin, sitä ei voida kiistää, mutta tuntuu että minun oma fyysinen reaktio näihin pahenee päivä päivältä. Noin tunti läkkeen oton jälkeen minulla on yleensä aivan hirveä olo. Sydän tykyttää tosi lujaa enkä meinannut enää pysyä tolpillani niiden takia. Olimme miehen kanssa käymässä kahviossa, mutta jouduimme poistumaan sieltä hyvin nopeasti huonovointisuuteni vuoksi. Mieheni joutui myöskin taluttaa minut huoneeseeni, sillä minusta tuntui että kaatuisin koko ajan vasemmalle. Niska ja takaraivo tuntui puutuvan ja kädet tärisi. Pyysin tänään, että minulta mitattaisiin leposyke lääkkeen jälkeen ja sehän oli 97, eli erittäin korkea leposykkeeksi. Mutta mitäpä en pikkuiseni takia tekisi. :) kunhan lääkitystä ei vaan tarvitsisi enää nostaa.
Illalla minulta otettiin vielä tunnin käyrä, joka oli taas täysin täydellinen. Samalla kätilö kävi kertomassa minulle, että vastoin KAIKKIEN lääkäreiden, kätilöiden, erikoislääkäreiden jne. odotuksien poikamme keuhkot ovat jo KYPSÄT!!!! Se oli aivan upea uutinen. Tosin täällä siihen suhtaudutaan selkeästi hyvin varauksella, koska se on tosiaankin todella yllättävää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pojallamme on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä keskoisuudestaan jos hän lähtisikin syntymään näillä viikoilla.
Tämä viikko on siis selkeästi parempi viikko. :) Vaikka kotiin en ole vielä päässyt, niin olen todella iloinen jo pelkästään siitä, että pääsin tarkkailuhuoneesta pois ja saan normaalisti syödä ja juoda. Kaikki pienikin ilo ja pienet positiiviset asiat ovat tärkeitä ja yritän niiden avulla jaksaa täällä oleskella. :) Täällä elämä on kuitenkin minun normaaliin elämään verrattuna niin dramaattisen paljon erilaisempi, että oman psyykkisen hyvinvointini takia on hyvä, että välillä on muutamia rauhallisia ja suht hyviä päiviä. :) Yritän kuitenkin muistaa, että nämä eivät ole vaikeimpia hetkiäni vaan vaikeimmat ajat ovat vasta edessä kun vauva syntyy, joten nyt täytyy pitää vaan pää mahdollsimman kylmänä.
Lapsivesipunktioon menoa vauhditettiin, joten pääsin sinne melko pian kohtauksen jälkeen. Tästä lapsivedestä mitattiin tällä kertaa siis EPO-hormonin määrää, jonka avulla pystytään toteamaan jos vauvalla on kroonista hapenpuutetta sekä tekemään testi keuhkojen kypsyydestä. Punktion jälkeen jouduin tietysti takaisin tarkkailuun ja tippaan odottelemaan lapsivesinäytteen tuloksia. Tulokset tulivat itseasiassa melko pian. EPO-hormonin taso oli viitearvojen sisällä, joka tarkoitti siis sitä, että vauva ei kärsi kroonisesta hapenpuutteesta. Tämän tuloksen myötä minut irrotettiin yllättäen tipasta, antureista ja passitettiin välittömästi takaisin vuodeosastolle. Se oli jotenkin ihan outo se koko tilanne... Jäi jotenkin sellainen olo, että nyt oot tiellä ja mee nyt vaan takaisin sinne omaan petiin. :) Toisin sanoen pääsin tarkkailusta pois ja nyt olen käyrissä ainoastaan kolmesti päivässä. Jos supistuksia alkaa tulla tiheästi tai muuten tulee jotain muutoksia vointiin niin siitä tulee tietenkin heti ilmoittaa, mutta muuten saan elellä nyt melko vapaasti. Tarkoittaen siis sitä, että saan Käydä syömässä päivähuoneessa, liikkua käytävillä, käydä vapaasti suihkussa ja jopa pari kerrosta ylempänä sijaitsevassa kahviossa!!!!! Saan jopa käydä sairaalan pihassa ottamassa hieman raitista ilmaa, kunhan pidän huolta ettei supistuksia tule. Se on toki vaikeaa, sillä yleensä minua supistaa heti kun nousen vuoteestani pois.
Kolmelta oli taas lääkkeiden aika. Lääkkeet auttavat ihan selvästi supistuksiin, sitä ei voida kiistää, mutta tuntuu että minun oma fyysinen reaktio näihin pahenee päivä päivältä. Noin tunti läkkeen oton jälkeen minulla on yleensä aivan hirveä olo. Sydän tykyttää tosi lujaa enkä meinannut enää pysyä tolpillani niiden takia. Olimme miehen kanssa käymässä kahviossa, mutta jouduimme poistumaan sieltä hyvin nopeasti huonovointisuuteni vuoksi. Mieheni joutui myöskin taluttaa minut huoneeseeni, sillä minusta tuntui että kaatuisin koko ajan vasemmalle. Niska ja takaraivo tuntui puutuvan ja kädet tärisi. Pyysin tänään, että minulta mitattaisiin leposyke lääkkeen jälkeen ja sehän oli 97, eli erittäin korkea leposykkeeksi. Mutta mitäpä en pikkuiseni takia tekisi. :) kunhan lääkitystä ei vaan tarvitsisi enää nostaa.
Illalla minulta otettiin vielä tunnin käyrä, joka oli taas täysin täydellinen. Samalla kätilö kävi kertomassa minulle, että vastoin KAIKKIEN lääkäreiden, kätilöiden, erikoislääkäreiden jne. odotuksien poikamme keuhkot ovat jo KYPSÄT!!!! Se oli aivan upea uutinen. Tosin täällä siihen suhtaudutaan selkeästi hyvin varauksella, koska se on tosiaankin todella yllättävää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pojallamme on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä keskoisuudestaan jos hän lähtisikin syntymään näillä viikoilla.
Tämä viikko on siis selkeästi parempi viikko. :) Vaikka kotiin en ole vielä päässyt, niin olen todella iloinen jo pelkästään siitä, että pääsin tarkkailuhuoneesta pois ja saan normaalisti syödä ja juoda. Kaikki pienikin ilo ja pienet positiiviset asiat ovat tärkeitä ja yritän niiden avulla jaksaa täällä oleskella. :) Täällä elämä on kuitenkin minun normaaliin elämään verrattuna niin dramaattisen paljon erilaisempi, että oman psyykkisen hyvinvointini takia on hyvä, että välillä on muutamia rauhallisia ja suht hyviä päiviä. :) Yritän kuitenkin muistaa, että nämä eivät ole vaikeimpia hetkiäni vaan vaikeimmat ajat ovat vasta edessä kun vauva syntyy, joten nyt täytyy pitää vaan pää mahdollsimman kylmänä.
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Ja yksi päivä lisää...
Linnanmäen vuoristorata ei varmaan pysty täysin kuvastamaan, minkälaista elämää täällä on ollut. Puhuin ennen päivä kerrallaan elämisestä, mutta nyt tilanteet muuttuukin parhaimillaan tunnin välein....
Eilen eli su 17.4.2011 (pakko aina kirjoittaa tuo päivämäärä, että pysyy itse vähän mukana, että missä päivässä oikein mennään :)) oli erittäin hyvä päivä. Ylämäki alkoi siitä kun minulle tuotiin yhdentoista jälkeen RUOKAAAAAAA!!! Mantelikalaa ja pari keitettyä perunaa! Olen aina tykännyt kalasta, mutta nyt se maistui taivaallisen hyvältä, keitetyistä potuista puhumattakaan... Nam nam nam! Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun lautanen oli tyhjä ja kaiken kruunasi toki kupillinen kuumaa kahvia. :) Supistuksia ei tullut juuri yhtään, joten sain pitää päivän aikana pari kunnon taukoa käyristä (about 1,5h kerrallaan). Lääkityksestä on siis selkeästi hyötyä. Otan nyt siis Nifangia 20 mg kerrallaan aina kahdeksan tunnin välein.
Vaikka notkahduksia ei eilen hirveästi tullut, niin en kuitenkaan päässyt takaisin vuodeosastolle vaan tarkkailussa olen ollut koko yön, tai siis 50%:ssa tarkkailussa. Iltasella oli parin tunnin pätkä kun vatsani oli taas jälleen lähes tauotta krampissa, mutta se ei näkynyt vauvan sykkeissä lainkaan. Mikä on käsittääkseni hyvä asia. Kymmeneltä otin taas annoksen lääkkeitä, joten krampit loppui. Yö sujui täydellisesti. Ei supistuksia ei notkahduksia. Näin jo unta siitä, kuinka kerron miehelleni, että pääsen tänään kotiin. Kunnes puoli seitsemältä heräsin valveunestani siihen kun hoitaja seisoo huoneessani ja soittaa lääkärille. Sykkeet olivat olleet jo pitkään alhaalla, en vain ollut tuntenut supistusta. Katsoin vasta jälkikäteen käyrästä, että notkahdus oli tosiaan melko pitkä taas. Sitä taas en tiedä, että johtuiko se tässä tapauksessa enää supistuksesta vai alkaako vauvalla olla ikävä olla.
Nyt olen sitten jälleen vain nestemmäisellä ravinnolla. Eilen sain kuitenkin onneksi syötyä lounaan lisäksi myös päivällisen ja iltapalalla palan leipää, joten sain hieman tankattua. Mieheltäni oli myöskin jäänyt pari pizzapalaa yli, joten ehdin nekin napostelemaan illalla. :)
Tänään noin tunti sitten kävi ryhmä lääkäreitä "pällistelemässä" minua. Tai siltä se lähinnä tuntui. Lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa oli siis paikalla valehtelematta kuusi henkilöä tai jopa enemmän. Yhtään en tiedä, miksi niitä oli niin paljon, mutta kaikki tuntui tuijottavan mua tiukasti koko ajan. Kotiin lähdöstä ei ollut tällä kertaa mitään puhetta eikä edes tarkkailuhuoneesta pois pääsystä. Eli täytyy varmaan kohta siirtää postit vaan suoraan tänne. Lisäksi kuulin, että minulta otetaan tänään uudestaan lapsivesinäyte. Lapsiveden laatua ilmeisesti arvioidaan tällä kertaa, sillä lääkärit epäilevät, että se saa vauvan "väsymään".
Minusta ei tuntunut kyllä yhtään hyvältä, kun lääkäri puhui vauvan väsymisestä. Samalla hänellä oli sellainen " voi sua, tällaista sattuu". -ilme naamalla ja niiden kaikkien kuuden silmäparin toljotus siihen päälle pisti suoraan sanottuna jo hieman potuttaa. Muutenkin tuntuu pelottavalta, että se lapsivesipunktio tehdään uudestaan, kun lapsivettä on muutenkin vähän. Mut kyllä lääkärit varmasti paremmin tietää, mitä tekevät.
Näihin uutisiin lopetten tänään. Huomenna varmasti sitten lisää.
Eilen eli su 17.4.2011 (pakko aina kirjoittaa tuo päivämäärä, että pysyy itse vähän mukana, että missä päivässä oikein mennään :)) oli erittäin hyvä päivä. Ylämäki alkoi siitä kun minulle tuotiin yhdentoista jälkeen RUOKAAAAAAA!!! Mantelikalaa ja pari keitettyä perunaa! Olen aina tykännyt kalasta, mutta nyt se maistui taivaallisen hyvältä, keitetyistä potuista puhumattakaan... Nam nam nam! Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun lautanen oli tyhjä ja kaiken kruunasi toki kupillinen kuumaa kahvia. :) Supistuksia ei tullut juuri yhtään, joten sain pitää päivän aikana pari kunnon taukoa käyristä (about 1,5h kerrallaan). Lääkityksestä on siis selkeästi hyötyä. Otan nyt siis Nifangia 20 mg kerrallaan aina kahdeksan tunnin välein.
Vaikka notkahduksia ei eilen hirveästi tullut, niin en kuitenkaan päässyt takaisin vuodeosastolle vaan tarkkailussa olen ollut koko yön, tai siis 50%:ssa tarkkailussa. Iltasella oli parin tunnin pätkä kun vatsani oli taas jälleen lähes tauotta krampissa, mutta se ei näkynyt vauvan sykkeissä lainkaan. Mikä on käsittääkseni hyvä asia. Kymmeneltä otin taas annoksen lääkkeitä, joten krampit loppui. Yö sujui täydellisesti. Ei supistuksia ei notkahduksia. Näin jo unta siitä, kuinka kerron miehelleni, että pääsen tänään kotiin. Kunnes puoli seitsemältä heräsin valveunestani siihen kun hoitaja seisoo huoneessani ja soittaa lääkärille. Sykkeet olivat olleet jo pitkään alhaalla, en vain ollut tuntenut supistusta. Katsoin vasta jälkikäteen käyrästä, että notkahdus oli tosiaan melko pitkä taas. Sitä taas en tiedä, että johtuiko se tässä tapauksessa enää supistuksesta vai alkaako vauvalla olla ikävä olla.
Nyt olen sitten jälleen vain nestemmäisellä ravinnolla. Eilen sain kuitenkin onneksi syötyä lounaan lisäksi myös päivällisen ja iltapalalla palan leipää, joten sain hieman tankattua. Mieheltäni oli myöskin jäänyt pari pizzapalaa yli, joten ehdin nekin napostelemaan illalla. :)
Tänään noin tunti sitten kävi ryhmä lääkäreitä "pällistelemässä" minua. Tai siltä se lähinnä tuntui. Lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa oli siis paikalla valehtelematta kuusi henkilöä tai jopa enemmän. Yhtään en tiedä, miksi niitä oli niin paljon, mutta kaikki tuntui tuijottavan mua tiukasti koko ajan. Kotiin lähdöstä ei ollut tällä kertaa mitään puhetta eikä edes tarkkailuhuoneesta pois pääsystä. Eli täytyy varmaan kohta siirtää postit vaan suoraan tänne. Lisäksi kuulin, että minulta otetaan tänään uudestaan lapsivesinäyte. Lapsiveden laatua ilmeisesti arvioidaan tällä kertaa, sillä lääkärit epäilevät, että se saa vauvan "väsymään".
Minusta ei tuntunut kyllä yhtään hyvältä, kun lääkäri puhui vauvan väsymisestä. Samalla hänellä oli sellainen " voi sua, tällaista sattuu". -ilme naamalla ja niiden kaikkien kuuden silmäparin toljotus siihen päälle pisti suoraan sanottuna jo hieman potuttaa. Muutenkin tuntuu pelottavalta, että se lapsivesipunktio tehdään uudestaan, kun lapsivettä on muutenkin vähän. Mut kyllä lääkärit varmasti paremmin tietää, mitä tekevät.
Näihin uutisiin lopetten tänään. Huomenna varmasti sitten lisää.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Lauantai 16.4.2011, 4. päivä
Päivä alkoi hyvin rauhallisesti taas tarkkailuhuoneessa. Aamulla ei tullut supistuksia juuri yhtään. Niin kuin ei yleensä tulekaan. En tiedä, mistä moinen johtuu, mutta yleensä yöllä kohtauksia tulee enemmän kuin koko aamupäivänä. Sain aamulla nauttia normaalisti aamukahvini ja aamupalani, mutta jouduin silti olemaan antureissa kiinni, kunnes lääkäri olisi tullut käymään.
Viikonloppuisin täällä on selkeästi vähemmän lääkäreitä paikalla, koska eilen tuntui olevan sellainen päivä kun kaikki lääkärit oli koko ajan jossain synnytyksissä, leikkauksissa tai akuuttitilanteissa kiinni. Yhdeltätoista kätilö kävi minulle kuitenkin lääkärin ohjeesta luvan pitää käyristä tunnin tauon ja käydä syömässä lounasta. Jatkosuunnitelmat päivälleni oli edelleeen 50%:n seuranta pitkin päivää. Eli tunnin seuranta ja tunnin lepo sen jälkeen.
Kävin siinä sitten suihkussa ja syömässä pienen lautasellisen karjalanpaistia, joka oli tosin jo ehditty nostaa pois, joten sain käydä anelemassa vähän jämiä keittiöstä. :) Kahdeltatoista palasin takaisin tarkkauluhuoneeseen antureihin. Seuraavan tunnin aikana tuli yksi lievä supistus, joten jouduinkin olemaan kahteen asti, kunnes mieheni tuli taas paikalle ja sain pitää tunnin tauon. Kävimme yläkerran kahviossa kahvilla. Jos olisin ollut fiksu, niin olisi siellä pitänyt haukata jotain, mutta mulle ei tuntunut tuossa vaiheessa tuo ruoka hirveästi maistuvan.
Kolmen jälkeen kaikki suunnitelmat taas muuttui. Palasin kiltisti käyrille ja melko pian tuli megasupistus. Tällä kertaa ei enää konttausasennot auttaneet, vaan lisäapuina jouduttiin ottaa mulle lisähappea ja paikalle hälyytettiin lääkäri ultralaitteen kanssa, sillä vauvan sykettä ei meinattu millään enää löytää. Supistus kesti kaiken kaikkiaan useamman minuutin. Tämän seurauksena lääkitystäni on nyt tuplattu. En ollut siitä kovin iloinen, koska lääke pistää sydämeni tykyttää hirveästi ja tekee pahoinvoivaksi. Varmaan vie myös ruokahalunikin. Lääkityksen nostamisen lisäksi minulta kiellettiin kaikki ruoka ja neste. En siis ole käytännössä katsoen saanut eilisen kolmen jälkeen juoda enkä syödä mitään. Tämä siis siltä varalta, että minut leikattaisiin yöllä. Lääkäri kertoi meille eilen vielä, että koska minulla on lapsivettä vähän, niin he pelkäävät napanuoran joutuvan välillä puristuksiin. Näin ollen jos supistuksia alkaa nyt tulla enemmän tai vahvempina, niin ainoa vaihtoehto on akuutti keisarileikkaus.
Jouduin luopumaan mun omista löhöilyvaatteista ja minulle puettiin sairaalan vaatteet päälle, tungettiin kirjallisia ohjeita keisarileikkauksen prosessista ja vaikutuksista ja laitettiin välittömästi tippaan, jotta nesteytys pysyisi kunnossa, koska en saa pisaraakaan juoda vettä.
Näillä samoilla eväillä mennään edelleen. Nyt on jo sunnuntai aamu ja kello on kohta kahdeksan. Poikaa ei ole vielä onneksi leikattu minusta pois, mutta notkahduksia on tullut sen verran tasaisesti, ettei minulla ole mitään saumaa saada vieläkään ruokaa tai juomaa. Mietin vain, että kauan he voivat pitää minut näin nälissään, sillä tämä vaikuttaa minun fyysiseen vointiini jo tässä vaiheessa hirveästi. Yöllä heräsin pari kertaa koviin kylmyystärinä kohtauksiin, koska luultavasti verensokerit huitelee miinuksen puolella. :) ainakaan ei taida olla pelkoa, että pääsisin täällä hirveästi mitään kiloja kerryttää. :) Kunto heikkenee toki maatessa, mutta painoa on tuskin tullut lisää.
Eli summa summarum, täällä eletään nyt jokainen tunti kerrallaan melko jännittävissä ja heikoissa tunnelmissa. Olo on kuin krapulassa olisi, mutta se on edelleenkin pieni murheeni siihen nähden jos pienokainen leikataan tänään ulos. TOIVON NIIN KOVASTI, ETTEI KUITENKAAN VIELÄ TARVITSIS!!! Jokainen lisäpäivä on valtavan tärkeä!
Viikonloppuisin täällä on selkeästi vähemmän lääkäreitä paikalla, koska eilen tuntui olevan sellainen päivä kun kaikki lääkärit oli koko ajan jossain synnytyksissä, leikkauksissa tai akuuttitilanteissa kiinni. Yhdeltätoista kätilö kävi minulle kuitenkin lääkärin ohjeesta luvan pitää käyristä tunnin tauon ja käydä syömässä lounasta. Jatkosuunnitelmat päivälleni oli edelleeen 50%:n seuranta pitkin päivää. Eli tunnin seuranta ja tunnin lepo sen jälkeen.
Kävin siinä sitten suihkussa ja syömässä pienen lautasellisen karjalanpaistia, joka oli tosin jo ehditty nostaa pois, joten sain käydä anelemassa vähän jämiä keittiöstä. :) Kahdeltatoista palasin takaisin tarkkauluhuoneeseen antureihin. Seuraavan tunnin aikana tuli yksi lievä supistus, joten jouduinkin olemaan kahteen asti, kunnes mieheni tuli taas paikalle ja sain pitää tunnin tauon. Kävimme yläkerran kahviossa kahvilla. Jos olisin ollut fiksu, niin olisi siellä pitänyt haukata jotain, mutta mulle ei tuntunut tuossa vaiheessa tuo ruoka hirveästi maistuvan.
Kolmen jälkeen kaikki suunnitelmat taas muuttui. Palasin kiltisti käyrille ja melko pian tuli megasupistus. Tällä kertaa ei enää konttausasennot auttaneet, vaan lisäapuina jouduttiin ottaa mulle lisähappea ja paikalle hälyytettiin lääkäri ultralaitteen kanssa, sillä vauvan sykettä ei meinattu millään enää löytää. Supistus kesti kaiken kaikkiaan useamman minuutin. Tämän seurauksena lääkitystäni on nyt tuplattu. En ollut siitä kovin iloinen, koska lääke pistää sydämeni tykyttää hirveästi ja tekee pahoinvoivaksi. Varmaan vie myös ruokahalunikin. Lääkityksen nostamisen lisäksi minulta kiellettiin kaikki ruoka ja neste. En siis ole käytännössä katsoen saanut eilisen kolmen jälkeen juoda enkä syödä mitään. Tämä siis siltä varalta, että minut leikattaisiin yöllä. Lääkäri kertoi meille eilen vielä, että koska minulla on lapsivettä vähän, niin he pelkäävät napanuoran joutuvan välillä puristuksiin. Näin ollen jos supistuksia alkaa nyt tulla enemmän tai vahvempina, niin ainoa vaihtoehto on akuutti keisarileikkaus.
Jouduin luopumaan mun omista löhöilyvaatteista ja minulle puettiin sairaalan vaatteet päälle, tungettiin kirjallisia ohjeita keisarileikkauksen prosessista ja vaikutuksista ja laitettiin välittömästi tippaan, jotta nesteytys pysyisi kunnossa, koska en saa pisaraakaan juoda vettä.
Näillä samoilla eväillä mennään edelleen. Nyt on jo sunnuntai aamu ja kello on kohta kahdeksan. Poikaa ei ole vielä onneksi leikattu minusta pois, mutta notkahduksia on tullut sen verran tasaisesti, ettei minulla ole mitään saumaa saada vieläkään ruokaa tai juomaa. Mietin vain, että kauan he voivat pitää minut näin nälissään, sillä tämä vaikuttaa minun fyysiseen vointiini jo tässä vaiheessa hirveästi. Yöllä heräsin pari kertaa koviin kylmyystärinä kohtauksiin, koska luultavasti verensokerit huitelee miinuksen puolella. :) ainakaan ei taida olla pelkoa, että pääsisin täällä hirveästi mitään kiloja kerryttää. :) Kunto heikkenee toki maatessa, mutta painoa on tuskin tullut lisää.
Eli summa summarum, täällä eletään nyt jokainen tunti kerrallaan melko jännittävissä ja heikoissa tunnelmissa. Olo on kuin krapulassa olisi, mutta se on edelleenkin pieni murheeni siihen nähden jos pienokainen leikataan tänään ulos. TOIVON NIIN KOVASTI, ETTEI KUITENKAAN VIELÄ TARVITSIS!!! Jokainen lisäpäivä on valtavan tärkeä!
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Perjantai 15.4.2011, 3. päivä
Heräsin aamulla puoli kahdeksalta hyvin rauhallisissa merkeissä aamupalalle. Supistuksista ei ollut tietoakaan ja väsymyskin oli kadonnut. :) kävin hakemassa huoneeseeni lautasellisen puuroa ja kupillisen kuumaa ja ihanaa kahvia. Nam nam. :) Fiilis oli hyvä, koska yöllisten supistusten jälkeen lepo oli tuntunut tehneensä oman osuutensa ja rauhoittanut supistukset. Vauva oli myöskin hyvin vilkkaalla tuulella taas. Välillä jopa tuntuu, että kaveri on ymmärtänyt jotain väärin ja yrittää tulla jalat edellä navasta pihalle. :) Hassu hölmöläinen.
Nautin siis aamupalani ja jäin odottelemman lääkäreiden kierrosta, joka tapahtuu joka päivä aina klo. 9-11. Sen verran tiesin, että sairaalassa joudun ainakin yhteentoista asti olemaan, koska toinen kortisonipiikki laitettaisiin minulle vähän ennen yhtätoista. minkäänlaista epäilystä ei ollut siitä, ettenkö vieläkään pääsisi kotiin. Olimme sopineet jo miehenikin kanssa, että hän tähtää suunnilleen yhdeksitoista noutaa minut täältä veks. No lääkäri kävi sitten puoli yhdentoista aikaan palauttamassa minut maanpinnalle. Eli seurannassa tulisi olla vähintään maanantaihin asti. Käyrissä tulee olla kolmesti päivässä ja mielellään taas niin, että saataisiin vähän supistuksia käyrälle näkyviin. Yritin kovasti vihjailla lääkärille, että asun tässä ihan lähellä ja että minulla on ollut tosi hyvä olo, että jos menisinkin kotiin lepää, koska voisin tulla minä hetkenä takaisin makoilee taas antureihin. Se ei ylläri pylläri mennyt läpi. :) sain kuitenkin onnekseni luvan käydä ulkona, sillä ulkona oli eilen aivan upean näköinen ilma!!!
Sain sitten kortisonilääkkeeni silloin yhdentoista pintaan, jonka jälkeen mieheni tuli myös sairaalalle. Toi minulle yhdet lisävaihtovaatteet, jotta pääsisin käymään suihkussa ennen kuin lähtisimme käymään ulkona ja kotona hakemassa mulle kunnon kassi tarvittavia tavaroita. Juuri ennen kuin lähdimme, huoneeseeni majoitettiin yksi tyttö minulle kaveriksi.
Palasimme sairaalaan parin tunnin päästä, jonka jälkeen jouduin heti antureihin kiinni. Kotona käynti laukasi taas supistukset. Poissaollessa niitä tuli muutama ja käyrissä ollessani tuli ensimmäinen notkahdus näkyviin noin klo. 14.50. Supistus oli tosi kova. Hiki nousi pintaan ja supistusanturin arvo nousi 20:sta (tämä siis vakio) 70:een, lisäksi vauvan sykkeet kävi alle 70:ssä. Tämän takia minut siirrettiinkin takaisin tarkkaailuhuoneeseen kahden tunnin jatkuvaan seurantaan. Klo. 15.30 eli noin 40 min. Päästä käyrille piirtyi uusi notkahdus, samoin heti neljältä uudestaan. Nyt supistukset kovenivat toinen toistaan kovemmaksi. Viiden aikaan tuli jo niin pitkä ja valtava notkahdus, että paikalle oli halyytettävä kätilön lisäksi lääkäri. Paras ystäväni sattui juurikin tulemaan paikalle samaan aikaan ja pääsi todistaa tätä minun satunnaisia jännittäviä extream hetkiä. :) lääkäri kävi pikaisesti toteamassa, että nyt on aloitettava supistusestolääkitys minulla. Vauva on pidettävä vielä masussa sisällä, sillä viikkoja on kuitenkin vasta tasan 29.
Minulta mitattiin verenpaineet, sillä lääkettä ei saa ottaa jos verenpaineet ovat liian alhaiset. Minulla ne oli juuri sillä hetkellä normaalit eli 114/65. Kätilö tosin arveli, paineet oliva vähän normaalia korkeammat edeltävän supistuksen takia. Lääke päätettiin silti antaa minulle. Lääkkeen nimi on Nifangin (lisätietoa saa googlettamalla lääkkeen nimellä). En ihan suoraan sanottuna ymmärtänyt lääkkeen vaikutusta, sillä se ei todellakaan poistanut minun supistuksia vaan vatsani oli jatkuvassa krampissa varmasti kaksi tuntia putkeen. Tuntui, että yksi ja ainoa supistus olisi päällä kaksi tuntia putkeen. Se, mikä lääkkeen vaikutuksessa oli positiivista, että vauvan sykkeet eivät enää laskeneet vaan päinvastoin olivat pitkän aikaan 160-190 välillä. En tiedä sitten, kuinka rentouttavaa se on pikkuiselle ollut. Liikkeitä oli NIIN valtavasti, että olisi voinut kuvitella pojan saaneen jotain hormoonilääkettä. :D
Kuten arvata saattaa niin en siis tosiaan päässyt seurannasta kahdessa tunnissa vaan jouduin jäämään tarkkailuhuonseeseen koko yöksi 50%:n tarkkailuun. Tarkoittaa siis sitä, että puolet yöstä saan nukkua ja puolet olen antureissa. Jouduin jättää taas päivällisen väliin, mutta kahdeksan aikaan sain onneksi hakea itselleni iltateetä ja palan leipää. Puoli yhdeksästä kahteentoista olin seurannassa ja Nifangia minulle jätettiin pöydälle, jotta voisin ottaa yhden lääkkeen ennen nukkumaan menoa ja seuraavan sitten heti aamulla kahdeksan tunnin päästä. Kaiken kaikkiaan koko yön aikana on tullut muutama pienempi notkahdus sykkeisiin ja pari tosi isoa. Iso tarkoittaa siis sellaista, että lasku on kestänyt jopa kaksi minuuttia. Aina tällaisen supistuksen aikaan minut käsketään konttausasentoon, jotta vauva nousisi kohdunsuulta hieman ylemmäs. Ilmeisesti jokaisen supistuksen aikaan vauva alkaa automaatisesti painuu alemmas ja alemmas, joten minun tarkoitus on konttausasennolla pulauttaa hänet takaisin ylemmäs. (Voi toista, hän ei varmasti ymmärrä yhtään että, miksi häntä tolleen retuutellaan edestakaisin :)). Käytännössähän on kuulemma ihan normaalia, että vauvan syke laskee noin aina supistuksen tullessa juuri ennen synnytysta, sillä vauva on tuolloin jo niin alhaalla kohdunsuulla, että häneen kohdistuu supistuksen myötä todella kova paine. Mutta koska meillä on laskettuun aikaan vielä 11 viikkoa, niin tuo ei ole kovin toivottavaa. Säälittää kyllä se Sintti tuolla masussa, kun se joutuu koko ajan niin koville. Ei mikään ihme, että painoa ei tuu lisää, kun kaikki voimat menee näiden koettelemusten kestämiseen. Poika ei myöskään koskaan liiku supistuksen aikaan, vaan selkeästi niin sanotusti lamaantuu hetkeksi siitä ja noin 10min. päästä aloittaa taas palautumisen.
Nyt on siis lauantai ja kello on 9.45. Olen ollut viidestä asti antureissa ja aamu on ollut taas hyvin rauhallinen. Minulle tuotiin sänkyyn aamupala ja nyt odottelen, että minut päästettäisiin takaisin omaan huoneeseen. Lääkkeen olen viimeksi ottanut kahdeksalta ja käyrästä näkee, että supistuksia tulee melko säännöllisesti, mutta ne eivät laske vauvan sykettä. :) minun oma vointini on tällä hetkellä hieman kehno. Olen nukkunut noin 4 tuntia yön aikana, Päätä särkee aivan kamalasti ja ristiselkääkin painaa jostain syystä. Mutta se on pientä, minä pärjään kyllä!!! :)
Nautin siis aamupalani ja jäin odottelemman lääkäreiden kierrosta, joka tapahtuu joka päivä aina klo. 9-11. Sen verran tiesin, että sairaalassa joudun ainakin yhteentoista asti olemaan, koska toinen kortisonipiikki laitettaisiin minulle vähän ennen yhtätoista. minkäänlaista epäilystä ei ollut siitä, ettenkö vieläkään pääsisi kotiin. Olimme sopineet jo miehenikin kanssa, että hän tähtää suunnilleen yhdeksitoista noutaa minut täältä veks. No lääkäri kävi sitten puoli yhdentoista aikaan palauttamassa minut maanpinnalle. Eli seurannassa tulisi olla vähintään maanantaihin asti. Käyrissä tulee olla kolmesti päivässä ja mielellään taas niin, että saataisiin vähän supistuksia käyrälle näkyviin. Yritin kovasti vihjailla lääkärille, että asun tässä ihan lähellä ja että minulla on ollut tosi hyvä olo, että jos menisinkin kotiin lepää, koska voisin tulla minä hetkenä takaisin makoilee taas antureihin. Se ei ylläri pylläri mennyt läpi. :) sain kuitenkin onnekseni luvan käydä ulkona, sillä ulkona oli eilen aivan upean näköinen ilma!!!
Sain sitten kortisonilääkkeeni silloin yhdentoista pintaan, jonka jälkeen mieheni tuli myös sairaalalle. Toi minulle yhdet lisävaihtovaatteet, jotta pääsisin käymään suihkussa ennen kuin lähtisimme käymään ulkona ja kotona hakemassa mulle kunnon kassi tarvittavia tavaroita. Juuri ennen kuin lähdimme, huoneeseeni majoitettiin yksi tyttö minulle kaveriksi.
Palasimme sairaalaan parin tunnin päästä, jonka jälkeen jouduin heti antureihin kiinni. Kotona käynti laukasi taas supistukset. Poissaollessa niitä tuli muutama ja käyrissä ollessani tuli ensimmäinen notkahdus näkyviin noin klo. 14.50. Supistus oli tosi kova. Hiki nousi pintaan ja supistusanturin arvo nousi 20:sta (tämä siis vakio) 70:een, lisäksi vauvan sykkeet kävi alle 70:ssä. Tämän takia minut siirrettiinkin takaisin tarkkaailuhuoneeseen kahden tunnin jatkuvaan seurantaan. Klo. 15.30 eli noin 40 min. Päästä käyrille piirtyi uusi notkahdus, samoin heti neljältä uudestaan. Nyt supistukset kovenivat toinen toistaan kovemmaksi. Viiden aikaan tuli jo niin pitkä ja valtava notkahdus, että paikalle oli halyytettävä kätilön lisäksi lääkäri. Paras ystäväni sattui juurikin tulemaan paikalle samaan aikaan ja pääsi todistaa tätä minun satunnaisia jännittäviä extream hetkiä. :) lääkäri kävi pikaisesti toteamassa, että nyt on aloitettava supistusestolääkitys minulla. Vauva on pidettävä vielä masussa sisällä, sillä viikkoja on kuitenkin vasta tasan 29.
Minulta mitattiin verenpaineet, sillä lääkettä ei saa ottaa jos verenpaineet ovat liian alhaiset. Minulla ne oli juuri sillä hetkellä normaalit eli 114/65. Kätilö tosin arveli, paineet oliva vähän normaalia korkeammat edeltävän supistuksen takia. Lääke päätettiin silti antaa minulle. Lääkkeen nimi on Nifangin (lisätietoa saa googlettamalla lääkkeen nimellä). En ihan suoraan sanottuna ymmärtänyt lääkkeen vaikutusta, sillä se ei todellakaan poistanut minun supistuksia vaan vatsani oli jatkuvassa krampissa varmasti kaksi tuntia putkeen. Tuntui, että yksi ja ainoa supistus olisi päällä kaksi tuntia putkeen. Se, mikä lääkkeen vaikutuksessa oli positiivista, että vauvan sykkeet eivät enää laskeneet vaan päinvastoin olivat pitkän aikaan 160-190 välillä. En tiedä sitten, kuinka rentouttavaa se on pikkuiselle ollut. Liikkeitä oli NIIN valtavasti, että olisi voinut kuvitella pojan saaneen jotain hormoonilääkettä. :D
Kuten arvata saattaa niin en siis tosiaan päässyt seurannasta kahdessa tunnissa vaan jouduin jäämään tarkkailuhuonseeseen koko yöksi 50%:n tarkkailuun. Tarkoittaa siis sitä, että puolet yöstä saan nukkua ja puolet olen antureissa. Jouduin jättää taas päivällisen väliin, mutta kahdeksan aikaan sain onneksi hakea itselleni iltateetä ja palan leipää. Puoli yhdeksästä kahteentoista olin seurannassa ja Nifangia minulle jätettiin pöydälle, jotta voisin ottaa yhden lääkkeen ennen nukkumaan menoa ja seuraavan sitten heti aamulla kahdeksan tunnin päästä. Kaiken kaikkiaan koko yön aikana on tullut muutama pienempi notkahdus sykkeisiin ja pari tosi isoa. Iso tarkoittaa siis sellaista, että lasku on kestänyt jopa kaksi minuuttia. Aina tällaisen supistuksen aikaan minut käsketään konttausasentoon, jotta vauva nousisi kohdunsuulta hieman ylemmäs. Ilmeisesti jokaisen supistuksen aikaan vauva alkaa automaatisesti painuu alemmas ja alemmas, joten minun tarkoitus on konttausasennolla pulauttaa hänet takaisin ylemmäs. (Voi toista, hän ei varmasti ymmärrä yhtään että, miksi häntä tolleen retuutellaan edestakaisin :)). Käytännössähän on kuulemma ihan normaalia, että vauvan syke laskee noin aina supistuksen tullessa juuri ennen synnytysta, sillä vauva on tuolloin jo niin alhaalla kohdunsuulla, että häneen kohdistuu supistuksen myötä todella kova paine. Mutta koska meillä on laskettuun aikaan vielä 11 viikkoa, niin tuo ei ole kovin toivottavaa. Säälittää kyllä se Sintti tuolla masussa, kun se joutuu koko ajan niin koville. Ei mikään ihme, että painoa ei tuu lisää, kun kaikki voimat menee näiden koettelemusten kestämiseen. Poika ei myöskään koskaan liiku supistuksen aikaan, vaan selkeästi niin sanotusti lamaantuu hetkeksi siitä ja noin 10min. päästä aloittaa taas palautumisen.
Nyt on siis lauantai ja kello on 9.45. Olen ollut viidestä asti antureissa ja aamu on ollut taas hyvin rauhallinen. Minulle tuotiin sänkyyn aamupala ja nyt odottelen, että minut päästettäisiin takaisin omaan huoneeseen. Lääkkeen olen viimeksi ottanut kahdeksalta ja käyrästä näkee, että supistuksia tulee melko säännöllisesti, mutta ne eivät laske vauvan sykettä. :) minun oma vointini on tällä hetkellä hieman kehno. Olen nukkunut noin 4 tuntia yön aikana, Päätä särkee aivan kamalasti ja ristiselkääkin painaa jostain syystä. Mutta se on pientä, minä pärjään kyllä!!! :)
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Sairaalayö vol. 2
Minun oli jo eilen tarkoitus taas lyhyesti kertoa päivän tapahtumista, mutta olin jostain syystä aivan kuoleman väsynyt, joten en siihen pystynyt.
Torstai 14.4.2011, toinen päivä sairaalassa
Keskiviikon ja torstain välinen yö meni tosiaan tarkkailuhuoneessa. Tarkoitus oli mitata vauvan sykkeitä kahden tunnin pätkissä, kahden tunnin välein. Ensimmäinen kahden tunnin pätkä oli ihan hyvä, joten sen jälkeen sain nukkua pari tuntia. Kahdelta yöllä minuun kiinnitettiin anturit taas enkä niistä sitten enää päässytkään eroon koko loppu yönä, sillä sykkeet laski kolmeen otteeseen alas. En tiennyt, mitä tämä enteilee, mutta toivoin silti kovasti, että olisin päässyt kotiin aamupäivästä. Enpä päässyt. :( Lääkäri kävi toteamassa joskus kymmenen aikaan, että ainakin huomiseen asti täällä saadaan olla, mutta pääsemme siirtymään tarkkailuhuoneesta tavalliseen vuodeosastohuoneeseen. Tarkoituksena oli siis, että jatketaan toki sykkeiden tarkkailua, mutta ei enää jatkuvalla syötöllä vaan vain kolmesti päivässä. Ja mielellään aina silloin kun minusta tuntuu, että supistuksia alkaa tulla.
Puoli kymmenen aikaan tosiaan vaihdoin huonetta, jossa oli minun lisäksi yksi toinen odottava äiti. Hän ei tosin kovin pitkään ollut kanssani siinä, vaaan lähti melko pian tositoimiin. :) Näin ollen sain omia yksin ison huoneen ja mikä parasta, huoneen jossa on telkkari! :) voi näitä elämän pieniä iloja.
Yhdeltätoista oli lounasaika, jolloin kävin tuolla päivähuoneessa sitä nauttimassa. Hmm... Sapuskat ei välttämättä ole parhaimmasta päästä, mutta onneksi olen kaikkiruokanen. :) joskus yhden aikaan lääkäri tuli hakemaan minut huoneesta ultraan. En tiennyt yhtään tällaisesta toimenpiteestä, mutta tuli tosiaan sielläkin käytyä. Vauvan paino on tippunut alakäyrältä ja lapsivettä edelleen vähän. Vauvan painon suhteen täytyy nyt ottaa kuitenkin huomioon sen, että painoarvio tehdään kolmen mittauksen perusteella, päänympäryksen, reisiluu ja mahan koon mukaan. Meillä ei siis painoarviot voi olla ihan 100%:n luotettavia, koska osa mahan sisällöstä on tosiaan ulkona. Joten en oikein tiedä, miten tuohon painoon enää suhtautua, lääkärit saa minun puolesta seurata ja he ovat kuitenkin tässä tapauksessa niitä asiantuntijoita, jotka tekevät ratkaisut saatavilla olevien tietojen perusteella. En ole ihan varma, mutta paksuuntumia taisi tällä kertaa löytyä enemmän kuin yksi kappale. Lääkäri ei kuitenkaan kommentoinut suolen kuntoa millään tavalla, eikä halunnut ottaa siihen
Oikein mitään kantaa kun asiasta kyselin.
Kahdesta kahdeksaan tänne saa tulla isä/tukihenkilö vierailemaan ja viidestä seitsemään täällä saa käydä muita vieraita. Mieheni onneksi olikin täällä piristämässä minua koko vieruajan ja minun kaksi rakasta ystävää kävi myöskin tuomassa lehtiä viihdykkeksi silloin viiden ja seitsemän väliin.
Päivällinen olisi ollut taas neljältä, mutta minulle ei silloin ruoka maistunut. Jätin päivällisen väliin, sillä tiesi, Että mieheni tuo tullessaan minulle jotain pientä haukattavaa.
Muuten päivä oli hyvin rauhallinen. Koska makasin koko päivän, niin supistuksia ei tullut kuin noin 10 kertaa. Yhtäkään näistä ei tosin saatu käyrälle, sillä käyrissä olin ainoastaan kolme kertaa ja noin 20 min. kerrallaan. Illalla olin kuitenkin kaikesta levosta huolimatta todella
Uupunut ja olin ihan varma, että minulle on nousemassa kuume. Näin ei onneksi käynyt. Luulen, että nää päivät ovat olleet vaan niin hirmuisen stressaavia minulle, että eilen tää kahden päivän jatkuva jännitys laukesi tuollaisella väsymyksellä.
Viime yö olikin sitten hyvin hyvin rauhallinen. Puoli neljän aikaan yöllä heräsin supistukseen ja niitä tulikin noin 5 putkeen, mutta sitten ne taas loppui ja koko loppu yö oli aivan mainio. Tästä syystä oletinkin että pääsen ehdottomasti tänään aamulla kotiutumaan. Mutta ikäväkseni olen edelleenkin täällä ja näillä näkymin ainakin maanantaihin asti. Alkuun petyin hirveästi asiasta, koska olisin niin kovasti tahtonut kotiin, mutta nyt olenkin ihan toista mieltä, sillä tästä päivästä tulikin melko tapahtumarikas, rauhallisesta aamusta huolimatta. Mutta siitä kerron taas myöhemmin lisää...
Ai niin, sain myöskin eilen ensimmäisen kortisonipiikkini, jotta vauvan keuhkot lähtisivat kehittymään nopeammin. Ihan siltä varalta, että vauva syntyisi ennenaikaisesti.
Mutta tässä pääpiirteittäin se, mitä eilen täällä tapahtui ja ihan vähän siitä, minkälaista elämä täällä osastolla on. :)
Torstai 14.4.2011, toinen päivä sairaalassa
Keskiviikon ja torstain välinen yö meni tosiaan tarkkailuhuoneessa. Tarkoitus oli mitata vauvan sykkeitä kahden tunnin pätkissä, kahden tunnin välein. Ensimmäinen kahden tunnin pätkä oli ihan hyvä, joten sen jälkeen sain nukkua pari tuntia. Kahdelta yöllä minuun kiinnitettiin anturit taas enkä niistä sitten enää päässytkään eroon koko loppu yönä, sillä sykkeet laski kolmeen otteeseen alas. En tiennyt, mitä tämä enteilee, mutta toivoin silti kovasti, että olisin päässyt kotiin aamupäivästä. Enpä päässyt. :( Lääkäri kävi toteamassa joskus kymmenen aikaan, että ainakin huomiseen asti täällä saadaan olla, mutta pääsemme siirtymään tarkkailuhuoneesta tavalliseen vuodeosastohuoneeseen. Tarkoituksena oli siis, että jatketaan toki sykkeiden tarkkailua, mutta ei enää jatkuvalla syötöllä vaan vain kolmesti päivässä. Ja mielellään aina silloin kun minusta tuntuu, että supistuksia alkaa tulla.
Puoli kymmenen aikaan tosiaan vaihdoin huonetta, jossa oli minun lisäksi yksi toinen odottava äiti. Hän ei tosin kovin pitkään ollut kanssani siinä, vaaan lähti melko pian tositoimiin. :) Näin ollen sain omia yksin ison huoneen ja mikä parasta, huoneen jossa on telkkari! :) voi näitä elämän pieniä iloja.
Yhdeltätoista oli lounasaika, jolloin kävin tuolla päivähuoneessa sitä nauttimassa. Hmm... Sapuskat ei välttämättä ole parhaimmasta päästä, mutta onneksi olen kaikkiruokanen. :) joskus yhden aikaan lääkäri tuli hakemaan minut huoneesta ultraan. En tiennyt yhtään tällaisesta toimenpiteestä, mutta tuli tosiaan sielläkin käytyä. Vauvan paino on tippunut alakäyrältä ja lapsivettä edelleen vähän. Vauvan painon suhteen täytyy nyt ottaa kuitenkin huomioon sen, että painoarvio tehdään kolmen mittauksen perusteella, päänympäryksen, reisiluu ja mahan koon mukaan. Meillä ei siis painoarviot voi olla ihan 100%:n luotettavia, koska osa mahan sisällöstä on tosiaan ulkona. Joten en oikein tiedä, miten tuohon painoon enää suhtautua, lääkärit saa minun puolesta seurata ja he ovat kuitenkin tässä tapauksessa niitä asiantuntijoita, jotka tekevät ratkaisut saatavilla olevien tietojen perusteella. En ole ihan varma, mutta paksuuntumia taisi tällä kertaa löytyä enemmän kuin yksi kappale. Lääkäri ei kuitenkaan kommentoinut suolen kuntoa millään tavalla, eikä halunnut ottaa siihen
Oikein mitään kantaa kun asiasta kyselin.
Kahdesta kahdeksaan tänne saa tulla isä/tukihenkilö vierailemaan ja viidestä seitsemään täällä saa käydä muita vieraita. Mieheni onneksi olikin täällä piristämässä minua koko vieruajan ja minun kaksi rakasta ystävää kävi myöskin tuomassa lehtiä viihdykkeksi silloin viiden ja seitsemän väliin.
Päivällinen olisi ollut taas neljältä, mutta minulle ei silloin ruoka maistunut. Jätin päivällisen väliin, sillä tiesi, Että mieheni tuo tullessaan minulle jotain pientä haukattavaa.
Muuten päivä oli hyvin rauhallinen. Koska makasin koko päivän, niin supistuksia ei tullut kuin noin 10 kertaa. Yhtäkään näistä ei tosin saatu käyrälle, sillä käyrissä olin ainoastaan kolme kertaa ja noin 20 min. kerrallaan. Illalla olin kuitenkin kaikesta levosta huolimatta todella
Uupunut ja olin ihan varma, että minulle on nousemassa kuume. Näin ei onneksi käynyt. Luulen, että nää päivät ovat olleet vaan niin hirmuisen stressaavia minulle, että eilen tää kahden päivän jatkuva jännitys laukesi tuollaisella väsymyksellä.
Viime yö olikin sitten hyvin hyvin rauhallinen. Puoli neljän aikaan yöllä heräsin supistukseen ja niitä tulikin noin 5 putkeen, mutta sitten ne taas loppui ja koko loppu yö oli aivan mainio. Tästä syystä oletinkin että pääsen ehdottomasti tänään aamulla kotiutumaan. Mutta ikäväkseni olen edelleenkin täällä ja näillä näkymin ainakin maanantaihin asti. Alkuun petyin hirveästi asiasta, koska olisin niin kovasti tahtonut kotiin, mutta nyt olenkin ihan toista mieltä, sillä tästä päivästä tulikin melko tapahtumarikas, rauhallisesta aamusta huolimatta. Mutta siitä kerron taas myöhemmin lisää...
Ai niin, sain myöskin eilen ensimmäisen kortisonipiikkini, jotta vauvan keuhkot lähtisivat kehittymään nopeammin. Ihan siltä varalta, että vauva syntyisi ennenaikaisesti.
Mutta tässä pääpiirteittäin se, mitä eilen täällä tapahtui ja ihan vähän siitä, minkälaista elämä täällä osastolla on. :)
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Elämäni ensimmäinen yö sairaalassa...
Tosiaan, elämäni ensimmäinen yö sairaalassa on edessä. Kirjoittelen täältä naistenklinikan osastolta 42. Osastolla hoidetaan raskaana olevia naisia, jotka raskaudessa ilmenneen ongelman vuoksi tarvitsevat sairaalaseurantaa. Kirjoitan Nyt melko lyhyesti, koska iPadilla kirjoittaminen ei tunnu kovin miellytävältä vielä. :) tähän täytyy selkeästi tottua.....
Tulimme siis alunperin naistenklinikan päivystykseen vauvan olemattomien liikkeiden takia. Vauva ei siis liikkunut aamupäivästä juuri yhtään, joten soitimme päivystykseen ja he pyysivät käymään. Heti perille päästyämme pääsimme ns. Käyrille seuraamaan vauvan sykettä ja liikkeitä. Ei tainnut mennä kuin vartti tai 20 min. kun vauvan sykkeet lähti yhtäkkiä laskee 90:een. Tämän seurauksena huoneeseen pamahti pari hoitajaa ja minut vietiin sängyllä suoraan lääkärin huoneeseen ultrattavaksi. Pienokaisen sykkeet palautuivat onneksi melko pian normaalille tasolle eli noin 140:een. Tämä johtui siis selkeästi supistuksesta, sillä heti kun supistus päättyi niin pikkuisen sykkeet Palautuivat ennalleen. Onneksi! Samalla toki tehtiin taas rakennemittaukset. Lapsivettä edelleen vähän ja vauvalle on tullut painoa viimeisen viikon aikana ainoastaan n. 50g. Olemme siis ihan alakäyrällä nyt painon suhteen *huokaa syvään*.
Ultran jälkeen jouduimme vielä kahdeksi tunniksi käyrille. Lääkäri halusi vielä varmistua että vauvan sykkeet pysyy ylhäällä. Noh.. Näin ei tietenkään käynyt, vaan kahden tunnin aikana tuli yksi notkahdus. Tästä syystä minut oli pakko ottaa osastolle sisään pidempiaikaiseen seurantaan. Osastolla 42 minun oli tarkoitus olla vain pari tuntia ja tämän jälkeen siirtyä vain vuodeosastolle. Eipä tuokaan toteutunut, sillä heti kun pääsin osastolle ja taas antureihin kiinni niin hattaramasumme syke tippui jopa alle 80:een. Eli nyt olen koko yön tällä osastolla ja olen käyrissä kiinni aina kahden tunnin välein kahden tunnin ajan kerrallaan.
Tässä lyhyesti päivän tapahtumat. Nyt vaan täytyy taas toivoa ettei supistuksia tule enempää ja pääsisin vielä aamulla normaalisti kotiin.
Pahoittelen kaikkien kirjoitusvirheiden takia, totuttelen tosiaan vasta tähän laitteeseen. :)
Tulimme siis alunperin naistenklinikan päivystykseen vauvan olemattomien liikkeiden takia. Vauva ei siis liikkunut aamupäivästä juuri yhtään, joten soitimme päivystykseen ja he pyysivät käymään. Heti perille päästyämme pääsimme ns. Käyrille seuraamaan vauvan sykettä ja liikkeitä. Ei tainnut mennä kuin vartti tai 20 min. kun vauvan sykkeet lähti yhtäkkiä laskee 90:een. Tämän seurauksena huoneeseen pamahti pari hoitajaa ja minut vietiin sängyllä suoraan lääkärin huoneeseen ultrattavaksi. Pienokaisen sykkeet palautuivat onneksi melko pian normaalille tasolle eli noin 140:een. Tämä johtui siis selkeästi supistuksesta, sillä heti kun supistus päättyi niin pikkuisen sykkeet Palautuivat ennalleen. Onneksi! Samalla toki tehtiin taas rakennemittaukset. Lapsivettä edelleen vähän ja vauvalle on tullut painoa viimeisen viikon aikana ainoastaan n. 50g. Olemme siis ihan alakäyrällä nyt painon suhteen *huokaa syvään*.
Ultran jälkeen jouduimme vielä kahdeksi tunniksi käyrille. Lääkäri halusi vielä varmistua että vauvan sykkeet pysyy ylhäällä. Noh.. Näin ei tietenkään käynyt, vaan kahden tunnin aikana tuli yksi notkahdus. Tästä syystä minut oli pakko ottaa osastolle sisään pidempiaikaiseen seurantaan. Osastolla 42 minun oli tarkoitus olla vain pari tuntia ja tämän jälkeen siirtyä vain vuodeosastolle. Eipä tuokaan toteutunut, sillä heti kun pääsin osastolle ja taas antureihin kiinni niin hattaramasumme syke tippui jopa alle 80:een. Eli nyt olen koko yön tällä osastolla ja olen käyrissä kiinni aina kahden tunnin välein kahden tunnin ajan kerrallaan.
Tässä lyhyesti päivän tapahtumat. Nyt vaan täytyy taas toivoa ettei supistuksia tule enempää ja pääsisin vielä aamulla normaalisti kotiin.
Pahoittelen kaikkien kirjoitusvirheiden takia, totuttelen tosiaan vasta tähän laitteeseen. :)
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Aurinkoinen päivä! :)
Voi että, kuinka kaunis kevät onkaan. Tänään on paistanut aurinko koko päivän! Auringolla ja valolla on kyllä uskomaton vaikutus minuun. Näin pitkän, kylmän ja pimeän talven jälkeen arvostan tällaista keväistä auringonpaistetta enemmän kuin olisin voinut kuvitella.
Ihmismieli on kyllä erikoinen... Jos aurinko paistaisi joka ikinen päivä, niin osaisiko sitä arvostaa enää lainkaan?! Vai odottaisko sitä sitten sadetta päivästä toiseen? Luultavasti juurikin niin.... Samaa olen vähän miettinyt myös tämän raskauden suhteen. Monen harmaan ja surullisen päivän jälkeen pahahdun varmasti onnesta kun saan hattaramasuni ensimmäisen kerran syliini. Tai kuinka suunnattoman onnekkaita vanhempia olemme jos ja kun saamme poikamme ensimmäisen kerran kotiin?! Kuinka ylpeä saan olla kun poikani esimerkiksi syö ensimmäisen kerran kunnon annoksen maitoa tai tekee vaikkapa tarpeensa?! Nämä asiat ovat monille vanhemmille täysin itsestään selviä asioita. Meille ei, ei ainakaan vielä.Tällä hetkellä olen kuitenkin suunnattoman iloinen siitä, että pieni hattaramasu sinttimme on saavuttanut ensimmäisen kokonaisen kilonsa!!!!
Viimeinen kolmannes häämöttää, eilen pienokaisemme täytti taas viikkoja ja nyt ollaan jo menossa raskausviiikolla 28+1. Tällaisia asioita tulisi tällä viikolla tapahtua: (lainaus otettu www.vau.fi sivustolta)
Me kävimme viime torstaina yksityisellä naisten erikoislääkäriasema Femedassa ultraäänitutkimuksessa. Halusimme vielä varmuudeksi käydä kuuntelemassa yhden asiantuntijan mielipide meidän poikasen kehittymisestä ja hänen rakenteesta. Eniten minua kiinnosti toki tuo sydämen koko, eli mitä mieltä siellä oltaisiin asiasta ja toinen asia, mikä minua on huolestuttanut viime tarkastuksen jälkeen on poikamme paino. Eli viimeksi kun kävimme sikiötutkimusosastolla lääkäri mittasi painoksi noin 750 g, joka tuntui minusta hyvin vähäiseltä. Joka tapauksessa... Käynti yksityisellä klinikalla oli hyvin lyhyt ja sanoisinko ehkä jopa hieman liukuhihna -tyyppinen. Lääkäristä huomasi kyllä, että hän tekee noita ultratutkimuksia monta päivässä ja senpä takia olikin todella ammattitaitoinen. Kertoi meille kaikki omat tiedot gastroskiisista ja puhui asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Käynnin aikana selvisi, että lapsivettä on tosiaan melko vähän minulla, jonka seurauksena pikkuinen ei pääse ihan samalla tavalla pyörimään mahassani. Poika on raivotarjonnassa edelleen ja erittäin alhaalla eli ihan kohdun suulla jo. En tiedä, mistä se johtuu, mutta ei lääkäri ainakaan sanonut, että siitä olisi mitään haittaa. Lisäksi lääkäri otti kaikki perus mittaukset vauvasta ja näistä mm. paino oli jo peräti 1040 g. En tiedä miksi, mutta tuon kuuleminen piristi minua aivan valtavasti. Ensimmäinen kilo!!! Se on melko vähän, mutta jotenkin tässä tapauksessa voisin hyppiä ilosta tasajalkaa. :) Saimme myöskin lääkäriltä kuvan siitä, kuinka tämä painoarvio sijoittuu käyrille:
Kuva on hieman suttuinen, mutta ruksi siis kuvaa hattaramasun painoa ja se sijoittuu ihan tuohon keksikäyrän ja alakäyrän väliin. Eli mikään jättiläinen hän ei ole, mutta pääasia, että käyristöllä pysytään vielä. :) Minäkin olen aina ollut siro, joten ehkä poika tulee äitiinsä. :)
Muuten kaikki mitat tuntuivat olevan ihan kunnossa myös. Sydän oli lääkärin mielestä ihan normaali ja sykki aivan täydellisesti. Hän arveli, että ehkä edellisessä tarkastuksessa sydän näytti hituisen kookkaammalta sen takia kun vatsan ympärys on luonnollisesti hieman sirompi, koska suolisto on sen ulkopuolella, joten siihen nähden normaalin kokoinen sydän näyttää suhteessa hieman isommalta. Itse suoliston kuntoon lääkäri ei lähtenyt nyt tutustumaan, sillä se ei kuulunut tämän tarkastuksen luonteeseen.
Olen erittäin tyytyväinen, että päätimme käydä tuolla yksityisellä klinikalla vielä. Käynti oli mielestäni hyvin postiivinen ja sain siitä rutkasti taas voimia ja uskoa, että kaikki menee vielä hyvin. :)
Viime viikolla saapui myös KELA:n tarjoama äitiyspakkaus. Se jos mikä sai minut tosi hyvälle tuulelle! Pesin välittömästi kaikki pikkuruiset vaatekappaleet, tein kaappeihin tilaa ja viikkasin kaiken nätisti odottamaan vaatteiden omistajaa. Lisäksi mies kasasi laatikoissa odottaneet pinnasängyn ja hoitopöydän ja siihen kävimme heti viime viikolla ostamassa patjan, sivuihin pehmusteet, vauvojen pikkuruisen tyynyn (en tiedä tarviiko edes sellaista) ja uniriepun pikkuiselle!! :) Hmm.. vielä pari viikkoa sitten aprikoin, että uskallanko mitään hankkia ja nyt tuntuu, että lähti suorastaan käsistä tuo tavaroiden hankkiminen. Mutta ehkä se on vaan hyvä asia. Tuskin positiivisista ja iloisista ajatuksista on ainakaan haittaa tässä vaiheessa. Tavaroiden ja vaatteiden hankkiminen ja järjesteleminen on tuonut hieman sisältöä minun tylsiin sairauslomapäiviin ja siitä on tullut hyvä mieli.
Sairauslomasta puheenollen.. Palasin keskiviikkona normaalisti töihin. Supistuksia tulee ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta eivät välttämättä ole olleet niin kovin kivuliaita enää. Ainakaan kaikki. Työpäivinä tosin supistukset ovat selkeästi huomattavasti kivuliaampia, mutta siedettäviä vielä. Olen ajatellut, että nyt kun ne eivät ole tehneet tuhoja ja jos näitä pystyn sietää, niin voin ihan hyvin olla töissä. Keskiviikkona tosin yksi supistuksista oli niin kova, että otsalleni nousi hiki ja alaselkää poltti tosi pahasti. Mutta tällaisia ei ole tullut kuin yks nyt ja siitäkin selvisin hienosti. :) Seuraava neuvolakäynti on ke 20.4. eli puolentoista viikon päästä ja yritän sinne asti sinnitellä ja siellä otan taas tämän aiheen puheeksi. Ja seuraava ultratutkimus äitiyspoliklinikalla on to 21.4. Eli siihenkään ei onneksi ole enää kovin pitkä aika. :)
Ja loppuun vielä itse blogin pääsankarin tuorein kuva. :)
"Tältä minä siis näytän!!!!"
"....Every day I love you more and more
Listen to my heart, can you hear it sings?
Telling me to give you everything
Seasons may change, winter to spring
But I love you until the end of time
Come what may
Come what may
I will love you until my dying day"
Ihmismieli on kyllä erikoinen... Jos aurinko paistaisi joka ikinen päivä, niin osaisiko sitä arvostaa enää lainkaan?! Vai odottaisko sitä sitten sadetta päivästä toiseen? Luultavasti juurikin niin.... Samaa olen vähän miettinyt myös tämän raskauden suhteen. Monen harmaan ja surullisen päivän jälkeen pahahdun varmasti onnesta kun saan hattaramasuni ensimmäisen kerran syliini. Tai kuinka suunnattoman onnekkaita vanhempia olemme jos ja kun saamme poikamme ensimmäisen kerran kotiin?! Kuinka ylpeä saan olla kun poikani esimerkiksi syö ensimmäisen kerran kunnon annoksen maitoa tai tekee vaikkapa tarpeensa?! Nämä asiat ovat monille vanhemmille täysin itsestään selviä asioita. Meille ei, ei ainakaan vielä.Tällä hetkellä olen kuitenkin suunnattoman iloinen siitä, että pieni hattaramasu sinttimme on saavuttanut ensimmäisen kokonaisen kilonsa!!!!
Viimeinen kolmannes häämöttää, eilen pienokaisemme täytti taas viikkoja ja nyt ollaan jo menossa raskausviiikolla 28+1. Tällaisia asioita tulisi tällä viikolla tapahtua: (lainaus otettu www.vau.fi sivustolta)
"Sikiön paino: 1100 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 24,5 cm
Koko pituus: 33,5 cm
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 24,5 cm
Koko pituus: 33,5 cm
SIKIÖ 
Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.
Jokainen kuluva päivä parantaa mahdollisuuksia saada terve lapsi, vaikka synnytys käynnistyisi liian aikaisin. Sikiölle on kuitenkin parempi edelleen pysyä kohdussa, kunnes se kasvaa isommaksi. Sikiön kehosta on rasvaa 2 - 3 %. Pojilla kivekset laskeutuvat kivespusseihin.
Tämän viikon alussa sikiö on 26 viikkoa vanha ja sen aivoaaltojen kuviot ovat jo lähes samanlaiset kuin vastasyntyneen. Sikiö osaa jo paremmin avata ja sulkea silmiään, imeä ja niellä. Keuhkot pystyvät nyt hengittämään ilmaa ja sikiö tekee säännöllisiä hengitysharjoituksia. Keuhkot alkavat olla paremmin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Keskushermosto alkaa myös olla jo niin kehittynyt, että sikiö pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.
Jokainen kuluva päivä parantaa mahdollisuuksia saada terve lapsi, vaikka synnytys käynnistyisi liian aikaisin. Sikiölle on kuitenkin parempi edelleen pysyä kohdussa, kunnes se kasvaa isommaksi. Sikiön kehosta on rasvaa 2 - 3 %. Pojilla kivekset laskeutuvat kivespusseihin.
NAINEN
Seitsemänkuukautisjuhlat ovat ovella! Joissain kulttuureissa juhlitaan raskauden seitsemännellä kuukaudella uutta, kasvavaa elämää. Nyt onkin syytä juhlia, sillä lapsellasi on jo erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä myös kohtusi ulkopuolella. Jos lapsi syntyisi nyt, on sillä 90 % todennäköisyys selvitä hengissä! Voit siis tuntea olosi turvalliseksi ja nauttia hyvistä tuntemuksista. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä juhlaa: närästys ja happamet röyhtäisyt voivat olla melko tuntuvia näihin aikoihin. Ruokatorven ja mahalaukun välissä sijaitseva sulkijalihas heikentyy raskauden aikana. Siksi mahahappoja voi päästä ylös ruokatorveen. Pahimmillaan närästys tuntuu siltä kuin kurkku olisi tulessa. Hyvä neuvo on syödä hitaasti ja pureskella ruoka huolella. Syö pieniä annoksia kerralla ja vältä makuuasentoa tai kumartelua heti ruokailun jälkeen. Yritä selvittää, mitkä ruoat aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin muut. Lasi maitoa voi auttaa ja tarvittaessa närästykseen löytyy käsikauppalääkkeitä, joita voi käyttää raskausaikana."
Me kävimme viime torstaina yksityisellä naisten erikoislääkäriasema Femedassa ultraäänitutkimuksessa. Halusimme vielä varmuudeksi käydä kuuntelemassa yhden asiantuntijan mielipide meidän poikasen kehittymisestä ja hänen rakenteesta. Eniten minua kiinnosti toki tuo sydämen koko, eli mitä mieltä siellä oltaisiin asiasta ja toinen asia, mikä minua on huolestuttanut viime tarkastuksen jälkeen on poikamme paino. Eli viimeksi kun kävimme sikiötutkimusosastolla lääkäri mittasi painoksi noin 750 g, joka tuntui minusta hyvin vähäiseltä. Joka tapauksessa... Käynti yksityisellä klinikalla oli hyvin lyhyt ja sanoisinko ehkä jopa hieman liukuhihna -tyyppinen. Lääkäristä huomasi kyllä, että hän tekee noita ultratutkimuksia monta päivässä ja senpä takia olikin todella ammattitaitoinen. Kertoi meille kaikki omat tiedot gastroskiisista ja puhui asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Käynnin aikana selvisi, että lapsivettä on tosiaan melko vähän minulla, jonka seurauksena pikkuinen ei pääse ihan samalla tavalla pyörimään mahassani. Poika on raivotarjonnassa edelleen ja erittäin alhaalla eli ihan kohdun suulla jo. En tiedä, mistä se johtuu, mutta ei lääkäri ainakaan sanonut, että siitä olisi mitään haittaa. Lisäksi lääkäri otti kaikki perus mittaukset vauvasta ja näistä mm. paino oli jo peräti 1040 g. En tiedä miksi, mutta tuon kuuleminen piristi minua aivan valtavasti. Ensimmäinen kilo!!! Se on melko vähän, mutta jotenkin tässä tapauksessa voisin hyppiä ilosta tasajalkaa. :) Saimme myöskin lääkäriltä kuvan siitä, kuinka tämä painoarvio sijoittuu käyrille:
Muuten kaikki mitat tuntuivat olevan ihan kunnossa myös. Sydän oli lääkärin mielestä ihan normaali ja sykki aivan täydellisesti. Hän arveli, että ehkä edellisessä tarkastuksessa sydän näytti hituisen kookkaammalta sen takia kun vatsan ympärys on luonnollisesti hieman sirompi, koska suolisto on sen ulkopuolella, joten siihen nähden normaalin kokoinen sydän näyttää suhteessa hieman isommalta. Itse suoliston kuntoon lääkäri ei lähtenyt nyt tutustumaan, sillä se ei kuulunut tämän tarkastuksen luonteeseen.
Olen erittäin tyytyväinen, että päätimme käydä tuolla yksityisellä klinikalla vielä. Käynti oli mielestäni hyvin postiivinen ja sain siitä rutkasti taas voimia ja uskoa, että kaikki menee vielä hyvin. :)
Viime viikolla saapui myös KELA:n tarjoama äitiyspakkaus. Se jos mikä sai minut tosi hyvälle tuulelle! Pesin välittömästi kaikki pikkuruiset vaatekappaleet, tein kaappeihin tilaa ja viikkasin kaiken nätisti odottamaan vaatteiden omistajaa. Lisäksi mies kasasi laatikoissa odottaneet pinnasängyn ja hoitopöydän ja siihen kävimme heti viime viikolla ostamassa patjan, sivuihin pehmusteet, vauvojen pikkuruisen tyynyn (en tiedä tarviiko edes sellaista) ja uniriepun pikkuiselle!! :) Hmm.. vielä pari viikkoa sitten aprikoin, että uskallanko mitään hankkia ja nyt tuntuu, että lähti suorastaan käsistä tuo tavaroiden hankkiminen. Mutta ehkä se on vaan hyvä asia. Tuskin positiivisista ja iloisista ajatuksista on ainakaan haittaa tässä vaiheessa. Tavaroiden ja vaatteiden hankkiminen ja järjesteleminen on tuonut hieman sisältöä minun tylsiin sairauslomapäiviin ja siitä on tullut hyvä mieli.Sairauslomasta puheenollen.. Palasin keskiviikkona normaalisti töihin. Supistuksia tulee ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta eivät välttämättä ole olleet niin kovin kivuliaita enää. Ainakaan kaikki. Työpäivinä tosin supistukset ovat selkeästi huomattavasti kivuliaampia, mutta siedettäviä vielä. Olen ajatellut, että nyt kun ne eivät ole tehneet tuhoja ja jos näitä pystyn sietää, niin voin ihan hyvin olla töissä. Keskiviikkona tosin yksi supistuksista oli niin kova, että otsalleni nousi hiki ja alaselkää poltti tosi pahasti. Mutta tällaisia ei ole tullut kuin yks nyt ja siitäkin selvisin hienosti. :) Seuraava neuvolakäynti on ke 20.4. eli puolentoista viikon päästä ja yritän sinne asti sinnitellä ja siellä otan taas tämän aiheen puheeksi. Ja seuraava ultratutkimus äitiyspoliklinikalla on to 21.4. Eli siihenkään ei onneksi ole enää kovin pitkä aika. :)
Ja loppuun vielä itse blogin pääsankarin tuorein kuva. :)
"Tältä minä siis näytän!!!!"
"....Every day I love you more and more
Listen to my heart, can you hear it sings?
Telling me to give you everything
Seasons may change, winter to spring
But I love you until the end of time
Come what may
Come what may
I will love you until my dying day"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)