Pieniä muutoksia

Heti alkuun kiitän kaikkia Eliaksen puolesta häntä onnitelleita ihmisiä. :) Elias kiittää ja kumartaa!! :)

Olen viime aikoinan miettinyt useasti blogini kohtaloa. Alkuperäinen syy, miksi lähdin kirjoittamaan blogiani oli gastroskiisin diagnoosi. Rakenneultran jälkeen kaipasin itse käytännön tietoa sairaudesta. Tietoa siitä, mitä tämä tarkoitti, minkälainen alkutaival lapsellamme tulee olemaan ja miten lapsemme pystyy elämään kyseisen sairauden kanssa. Tietoa ei juurikaan löytynyt, joten päätin itse aloittaa kirjoittamisen, jossa voisin julkisesti kertoa yhden tarinan gastroskiisista. Yhden käytännön kokemuksen, minkälaista elämä kyseisen diagnoosin kanssa voi olla. Yksi tärkeimmistä toiveistani oli aloittaessani, että edes yksi äiti/perhe, joka joutuu kohtaamaan saman tilanteen kokisi edes pientä lohtua meidän tarinasta. Tarinastamme tulikin paljon tapahtumarikkaampi kuin alunperin olimme edes ajatelleet ja siksi olen entistä iloisempi, että olen kirjoittanut tätä blogia. Kirjoittaminen on auttanut minua hurjasti ja tämä ollut erittäin hyvä reitti/tapa jakaa tietoa tehokkaasti mahdollisimman monelle.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Kuten olen parissa aikaisemmassa tekstissäni kirjoittanut. Minusta tuntuu, että pahimmat ongelmamme Eliaksen sairastelun osalta ovat takanapäin. Pelko ei ole läsnä enää päivittäin meidän elämässä ja alamme pikkuhiljaa opetella elämään tavallisen lapsiperheen elämää. Vaikka kyllä minä myönnän, että joskus kun asiat tuntuvat olevan Eliaksen suhteen tosi hyvin, takaraivossa piilee vielä pieni takapiru, joka muistuttaa minua olemaan varuillaan. En uskalla vielä täysin siemauksin riemuita hyvistä asioista, pieni varauksellisuus elää minussa vielä.

Blogin alussa ajattelin, että kun lapsemme on mahdollisesti täysin terve tai kun arki tasapainottuu niin minä lopetan kirjoittamisen. Mutta nyt olen kuitenkin sitä mieltä, etten ole täysin valmis vielä siihen. Kuten sanoin, kirjoittamisesta on ollut myös minulle rutkasti apua, joten en uskalla täysin luopua vielä tästä mahdollisuudesta. Voisin toki kirjoittaa ihan omaksi huvikseni päiväkirjaa, jossain pimeässä omassa nurkassani.. Mutta koska tämä blogi on olemassa niin jatkan kirjoittelemista täällä.

Blogin sisältö saattaa nyt kuitenkin hieman muuttua. Ennen minulla oli tapana kirjoittaa aina kun meillä oli jokin kontrolli, neuvola, leikkaus, päivystysreissu takana yms. Nyt nämä sairaalassa ravaamiset ovat luojan kiitos vähentyneet 90 prosenttisesti ellei jopa enemmän. Gastoskiisista en juurikaan enää pysty jakaa tietoa, kaikki on kakistettu, mitä on koettu ja läpikäyty. Näin ollen olen päättänyt, että muutan tämän blogin tietynlaiseksi päiväkirjaksi. Tekstin sisältö tulee edelleen koskemaan pääasiassa Eliasta, äitiyttä, yleisesti perhe-elämää ja sen arkea. Joskus päivitys saattaa sisältää vain yhden tai useamman kuvan, joskus jopa vain yhden lauseen ja joskus ehkä sorrun taas kirjoittamaan näitä mun yksityiskohtaisia pitkiä liirumlaarumeita. :) Riippuen tietysti ajallisistakin resursseista. Töihin paluu lähestyy hurjaa vauhtia. Siitä johtuen joskus päivitykset saattavat olla hyvinkin lyhyitä ja ytimekkäitä. 

Nyt tässä vaiheessa ajattelen, että ainakin Eliaksen kaksivuotissyntymäpäiviin asti haluaisin vielä jakaa Eliaksen kuulumisia. Se, mitä tapahtuu sen jälkeen täytyy katsoa sitten. :)  

Maanantai 21.5.2012 Upea kesäinen päivä

Kesä on tosiaan tullut. Tämä päivä on sisältänyt paljon ulkoilua. Aamupäivällä hiekkalaatikolla ja iltapäivällä tehtiin retki vaunuilla.

Välipalaksi syötiin kesäisiä herkkuja

 Iltapäivän retki tehtiin tällaisissa maisemissa

Viikin-Vanahkaupunginlahti, luonnonsuojelualue

Kummitäti oli mukana. :)

Illalla äidin piti kaivaa taas verenpainemittari esille kun helle tekee aina tepposia minulle. Heikotti niin kovasti taas vaihteeksi. Elias kiinnostui laitteesta tietysti myös, joten annoimme hänen tutustua siihen. :)