Adressi

Luin pari päivää sitten Leijonaemojen julkaiseman blogikirjoituksen, jonka haluan myös jakaa täällä: "Pienten enkeliystäviemme Annin ja Juhon muistolle". Tämä tarina ei pelkästään nostanut kyyneleitä silmilleni vaan vollotin kyyneleet valuen leukaa myöten. Niin tuttuja ovat tekstissä mainitut teho-osostot K7 ja K9 meille. Niin läheltä tavallaan teksti liippaa myös meidän tarinaa vaikka me saammekin olla kiitollisia, että Elias voi hyvin nyt toisin kuin tarinan kaksi pientä enkeliä.

Kyseinen teksti on saanut valtavan julkisuuden jo ja levinnyt todella vauhdikkaasti joka paikkaan, siitä huolimatta myös minä haluan levittää tämän linkin. Eilen illalla en nimittäin saanut unta enää asian takia, minä mietin ja pohdin lastenklinikan teho-osaston toimintaperiaatteita ja muistelin aikaa kun Elias on joutunut olemaan näillä osastoilla. Elias ehti olla sekä K7:lla että K9:lla syntymänsä jälkeen. K9 tuntui upealta paikalta, sillä se on iso, siisti, tilava, moderni, rauhallinen jne. Osaston ehdottomasti huonoin puoli oli tosiaan se, että lasta ei päässyt tapaamaan kuin neljästi päivässä, tunnista kolmeen tuntiin kerrallaan. K7 taasen oli pieni, tunkkainen, ahdas, vähän pimeäkin ja tällä hetkellä siellä vallitsee myös se kosteusvaurio. Osasto oli kuitenkin paras mahdollinen vastasyntyneen ja vanhemman näkökulmasta. Osastolla ei ollut vierailuaikoja lainkaan, paikalle sai tulla klo. 11 ja olla niin pitkään kuin halusi. Toimintaperiaate on perhekeskeinen ja läheisyyskeskeinen, vuorovaikutusta keskosen ja vanhemman välillä pidetään korkeassa arvossa. Myös hoitajat ottavan potilaansa paljon lähemmin mielestäni vastaan K7:lla, hoitajat kiintyvät potilaissiin tällä osastolla aivan eri tavalla. Meidän Elias ehti olla K7:lla vain 5 päivää, mutta senkin aikana hänellä oli sama hoitaja aina päivävuorossa. Hoitajalla alkoi eläkeviikko ja hän toivoi ihan hirvittävästi ettei Eliasta siirrettäisi takaisin K9:lle. Hän oli vilpittömästi harmissaan siitä, ettei ehtinyt hoitaa Eliasta pidempään kuin tuon 5 päivää.

Minun on tavallaan hankala käsittää miksi kahdella saman sairaalan teholla on näin erilaiset toimintaperiaatteet. Tai tarkemmin sanottuna tunteet pitää asiaa järjettömänä, mutta järki sanoo että K9:n tiukasti rajoitettujen vierailuaikojen taustalla on perusteltavissa olevat ja järkevät syyt. Teho-osatollahan on potilaita, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat tehostettua ja vaativaa hoitoa. K9:llä hoidetaan vastasyntyneiden lisäksi myös vanhempia lapsia, jopa teini-ikäisiä. On täysin ymmärrettävää, että potilaille on annettava leporauha, teini-ikäinen ei pysty samalla tavalla nukkumaan ja lepäämään jos samassa huoneessa on piippaavien koneiden, hoitohenkilökunnan lisäksi vielä tungokseen asti vanhempia paikalla. Silti olen sitä mieltä, että jollei vierailuaikoja pystytä vapauttaa kokonaan niin uskon, että niitä voidaan hieman laajentaa/lisätä.

Eilen illalla muistelin meidän lukuisia hetkiä K9:llä. Osaston odotushuone tuli hyvinkin tutuksia. Tunnelma siellä oli aina jännittynyt. Pahimmat tilanteet syntyivät silloin kun vierailuaika alkoi, mutta vanhempia ei siltikään päästetty odotushuoneesta teholle sisään. Sydäntä riipaisi kun vanhemmat, joiden lapset olivat eri teho-osastohuoneessa kuin omansa pääsi sisälle, mutta muut eivät. Huoneeseen ei saanut mennä jos samassa huoneessa tehtiin jotain toimenpiteitä tai huoneeseen tuotiin esimerkiksi uusi potilas. Odotushuoneeseen ei kuitenkaan koskaan kerrottu,  miksi lasta ei pääse katsomaan. Nämä olivat henkilökohtaisesti minulle pahimpia tilanteita. Joka kerta sai vain toivoa, ettei kyse ole omasta lapsesta. Ettei hänelle olisi vaan tullut mitään akuuttia kohtausta yms. Tosin kyllähän siinä tilanteessa hoitaja olisi varmasti tullut henkilökohtaisesti kertomaan asiasta, mutta silti niitä kauhukuvia tuli pyöriteltyä päässä. Joskus kävi niin, ettemme päässeet lainkaan katsomaan Eliasta juurikin tällaisen syyn vuoksi. Se oli aina iso pettymys. :(

Muistelin myös paksusuolen poiston jälkeistä päivää kun Elias oli taas samaisella teholla toipumassa raskaasta leikkauksesta. Sinä päivänä pääsimme katsomaan Eliasta ensimmäisen kerran vasta puoli kahdelta. Astuessani huoneeseen huomasin heti sen turvotuksen ylävatsassa. Vaikka myös hoitajat olivat huomanneet saman asian, niin he eivät osanneet huolestua tästä samalla tavalla kuin minä. Meidän pyynnöstä kirurgi pyydettiin paikalle tarkastamaan tilanne. Me jouduimme valitettavasti poistumaan paikalta vierailuajan loppumisen vuoksi ennen kuin kirurgi ehti paikalle. Noin vartti meidän lähdön jälkeen kirurgi soitti meille ja kertoi, että kyseessä on akuutti tilanne ja Elias vietäisiin leikkauspöydälle heti siltä istumalta. Se oli jotain niin hirveetä, etten taaskaan pysty löytämään sanoja kertoakseni, miltä se huoli tuntui. Elias oli noin 4,5 kk vanha ja painoi hädin tuskin 5,5 kg. Edellisenä iltana hänelle oli tehty erittäin raskas ja pitkä leikkaus. Hetkittäin minä oikeasti epäilin, ettei Elias voi kertakaikkisesti selvitä uudesta leikkauksesta heti seuraavana päivänä. En ollut toipunut itsekäään vielä edellisen päivän shokistakaan, joten päässäni pyörivät ajatukset oli täysin järjettömät. En saanut mielestäni mielikuvaa pois, jossa kirurgi soittaa ja kertoo, että kaikki kävi niin nopeasti ettei mitään ollut enää tehtävissä. Onneksi ne olivat pelkkiä mielikuvia ja Elias selvisi urheasti myös siitä leikkauksesta, jolloin hänelle asennettiin tosiaan se ohutsuoliavanne.

Tästä tapauksesta minulle nousi kuitenkin kaksi asiaa mieleen. A) Jos olisimme päässeet osastolle aiemmin päivällä ja olisin havainnut turvotuksen aiemmin, niin olisimmeko voineet selvitä hieman piennemmällä hädällä ja kiireellä (ja huolella) siitäkin vastoinkäymisestä ja B) tässä tapauksessa äidillä eli minulla oli se vaisto, tuntemukset, se äidin hiljainen tieto, mitä hoitohenkilökunnalla ei voi olla siitä, ettei lapsi näytä eikä voi hyvältä/normaalilta. Joskus nämä vanhempien tuntemukset voivat toki olla aiheettomia yms. mutta aina ne eivät ole. Näin ollen minustaKIN olisi valtavan hyvä asia jos K9:n vierailuaikoja voitaisiin lisätä ainakin niin paljon kuin vaan mahdollista. Toiminta tulisi järjestää silläkin osastolla sellaiseksi, että vanhemmilla tulisi olla suurempi mahdollisuus olla lapsensa luona. Lapsen,  joka tarvitsee vanhempiaan sillä hetkellä enemmän kuin koskaan muulloin toipumisen edesauttamiseksi.

Lopuksi haluan lisätä vielä linkin adressiin, jolla pyritään vaikuttaamaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lastenklinikoiden teho-osaston vierailukäytäntöjen muuttamiseen: Adressi .

Lienee sanomattakin selvää, että minä olen oman allekirjoitukseni tähän adressiin jättänyt.