Tänäänkin on syytä iloon

Kylläpä meillä nyt iloa piisaa. Niin paljon, että alkaa suorastaan pelottaa, että mitähän pahaa tämän jälkeen tapahtuu. Todella huono ajattelutapa, mutta jotenkin elämässäni on aina mennyt niin. Hyviä jaksoja seuraa aina jokin suuri vastoinkäyminen. Mutta ehkä tämä on poikkeus?! Ehkä viimeisen vuoden aikana olemme kokeneet vastoikäymisiä ihan varastoon asti. Ehkä nyt voimme olla hetken aikaa iloisia ja nauttia onnellisista tapahtumista.

Minulla oli uskomattoman levollinen olo tänään kun matkustin taas sairaalalle aamulla. Todella pitkästä aikaa mikään ei jännittänyt, ei hermostuttanut ei pelattunut. Ei oo aikoihin ollut jotenkin niin rauhallinen olo sydämessäni. En suoranaisesti tiedä, mistä se johtui. Totta kai eilinen kakka ja muutenkin hyvin mennyt päivä teki siihen osansa, mutta eihän nuo tapahtumaat kuitenkaan vielä täysin takaa ongelmatonta tulevaisuutta. Johtui se syystä tai toisesta, niin nautin siitä tunteesta.

Elias oli hereillä tänään kun tulin. Hänen ei tosin tarvinnut olla yksin. Meidän huippumukava hoitaja oli hänen seuranaan. Elias oli hyvällä tuulella, oli nukkunut erittäin makoisat yöunet. Niin makoisat, ettei suostunut edes yöllä vaipan vaihdon yhteydessä syömään. Kuuden aikaan aamuyöstä hänelle oli nimittäin tarjottu hieman maitoa, mutta ei herraa kiinnostanut tämä lainkaan. Hän imaisi siitä pari kulausta ja jatkoi tyyneesti uniaan. Näinköhän tuo meidän poika jättää yösyömiset nyt tyystin ihan itse pois. Ei hän ois nimittäin silloin leikkaustakaan edeltävänä päivänä herännyt yöllä syömään, jollen olisi häntä herättänyt. Eksyin taas aiheesta... Elias oli tosiaan hyvällä tuulella ainakin siihen asti kunnes kanyyli otettiin kädestä pois. Kanyylin ottaminen pois oli selvä merkki siitä, että tänään sitä kotiutumista pohditaan ihan tosissaan. Hoitaja haastatteli minua ennen lääkärille raportoimista, miten mieheni voi tai miten minä voin. Kartoittaakseen tilanteen mahdollista kotiutumista varten. Lähinnä uskaltaako Eliasta päästää kotiin, ovatko vanhemmat terveitä eikä sen puolesta olisi mitään riskiä olla kotosalla. Kerroin, että isä on jo terve, joten menemme erittäin mielellämme kotiin toipumaan.

Ysiltä alkoi taas lääkäreiden kierto. Perjantaisin on aina iso kierto. Porukkaa oli enemmän kuin huoneeseemme edes mahtunui. Elias ei kuitenkaan pelännyt yhtään. Hymyili vaan kaikille ja esitteli ylpeänä upeita legojaan. Kirurgi ei voinut olla kehumatta niitä. :) Upeista hampaista ja tarttuvasta hymystä huolimatta emme saaneet lupaa kotiutua. Kirurgin mielestä tänään ei ollut vielä aika mennä kotiin, mutta ehkä kuitenkin tänä viikonloppuna vielä. Suurin syy kotiutumisen lykkääntymiseen oli se, että Elias ei syönyt loppujen lopuksi eilen kuin pikkusen yli 4 desiä maitoa. Ja tippakin ehdittiin lopettaa jo iltapäivällä. Jos Elias olisi syönyt yöllä hyvin, niin olisimme luultavasti päässeet siltä istumalta matkaan. Niin yllättävää kuin se onkin, niin en pettynyt tähän ratkaisuun yhtään. Vaikka halusinkin kovasti mennä Eliaksen kanssa kotiin niin levollisen ja rauhallisen fiiliksen ansiosta ajattelin, että voimme ihan hyvin olla vielä päivän tai kahden verran sairaalassa. Lääkärit lähti ja hoitaja jäi. Hän katsoi minua ja miestäni pahoittelevasti. "Ei se mitään. Me voidaan mennä huomennakin kotiin." sanoin.

Puoli yhdentoista aikaan alkoi olla Eliaksen päiväunien aika. Hänen oli kuitenkin selvästi erittäin vaikea nukahtaa. Kohta turhautunut puhina muuttui itkuksi. Itku yltyi eikä Elias pystynyt rauhoittumaan itsekseen. Pyysin panadolin. Sekään ei tuntunut oikein auttavan. Elias itki silti ja välillä erittäinkin lujaa. Ennen pitkään hän kuitenkin nukahti, mutta nukkui selvästi normaalia lyhyemmät päiväunet. Heräsi huonotuulisena. Hänestä näki, että hänellä oli jostain syystä erittäin epämukava olo. Kuulin myös selvästi, että hänen suoliäänet olivat erittäin voimakkaat. Vatsassa kiersi ja myllersi. :( Mutta mitään ei tullut ulos. Kello tuli kaksitoista ja oli ruoka-aika. Ensimmäinen ateria, joka sisälsi myös 60 ml sosetta. Kirurgi oli antanut aiemmin päivällä luvan aloittaa myös kiinteät ruoat, lisäksi saimme luvan lopettaa lisäsuolan antamisen. (Ihanaa, suola aiheutti meillä ongelmia silloin tällöin myös.) Elias ahmi 120 ml maitoa ja soseet valtavalla ruokahalulla muttei rauhoittunut siihen. Noin vartti ruoan jälkeen näin Eliaksesta taas SEN ilmeen. Toivoin, että kohta saisin vaihtaa taas vaipan. Toivoin, että nyt se myllerrys siellä mahassa tulisi ulos. Tämäkin toiveeni toteutui. :) Katsoin vaippaan ja siellä oli tällä kertaa erilainen nyytti. Tällä kertaa se sisälti todella kiinteitä rakeita. Minä pelästyin niitä. Hoitaja onneksi palautti minut maan pinnalle kertomalla, että tuo kuuluu asiaan. Tuon ikäisellä lapsella, joka syö myös kiinteää ruokaa tulee vaippaan kiinteämpää tavaraa. Tiesinhän minä toki sen, onhan se selvää. Pelko juontaa varmasti juurensa niiltä ajoilta kun Eliaksella oli ummetus. Kun viimeksi näin Eliaksella noin kiinteää ulostetta hänen paksusuoli oli kuoliossa. Minulla menee oma aikani tottua tähän. Kun saan kohdata pelkoni ja todeta, ettei kiinteään kakkaan kuole (raju ilmaus, mutta näinhän meille viimeksi meinasi käydä). Joka tapauksessa, Elias rauhoittui heti tämän toimituksen jälkeen.

Edessä oli pitkä päivä ja tunsin itseni todella väsyneeksi. Rakensin itselleni majan kahdesta tuolista Eliaksen sängyn viereen ja kävin makoilee siihen (pienestä koosta on joskus hyötyä). Elias leikki rauhallisesta omassa sängyssä ja minä makoilin kalterin tosella puolella omalla "pedilläni".

Välillä Elias ojensi kätensä kaltereiden välistä
koskettaakseen minua. :)

Ei me kovin kauaa ehditty siinä makoilla kun hoitaja tuli kyläilee huoneessamme. "Mitä mieltä olisit, jos lähtisitte sittenkin kotiin tänään?", hoitaja kysyi. Silmäni kirkastui ja vastasin, että sehän olisi tietysti erittäin upeeta. Elias oli syönyt erittäin hyvin koko aamupäivän, joten hoitaja oli kysynyt sittenkin uudestaan kirurgilta kotiutumisestamme. Kirurgi oli luvannut miettiä asiaa lounaalla ja palata asiaan sen jälkeen. Kaikki me tiedämme, että hyvä ruoka on yhtä kuin hyvä mieli, joten arvatkaas, kuinka siinä kävi. Hieman yhden jälkeen kirurgi tuli vielä kurkkaamaan Eliasta. Jätkä oli taas niin mainolla tuulella, seisoi päälläni ja hytkyi kuin olisi tanssiaskelia vääntänyt. "Lähtekää kotiin. Elias tuntuu voivan mainiosti." kirurgi tokaisi ja nauroi Eliakselle. Vakuutin hänelle vielä etten ole yhtään huolissani Eliaksen ruokahalusta vaikkei hän ollutkaan syönyt yöllä. 

Kävimme pikaisesti kirurgin kanssa vielä läpi jatkosuunnitelmat kontrollien suhteen ja kysyin, minkälaisia asioita meidän tulisi nyt kotona tarkkailla. Leikkaushaava erittää vielä ihan vähän, joten sitä tulee tarkkailla ja suihkutella hyvin. (Viikkoon ei saa kuitenkaan vielä mennä kylpyyn.)Jos se alkaa näyttää tulehtuneelta niin tarvii tulla heti näyttää se päivystykseen. Leikkauksessa on yhdistetty ulkona oleva suolenpätkä vatsan sisällä olevaan, joten on olemassa riski, että yhdyskohta alkaa vuotaa. Se olisi erittäin vakava ja ikävä takapakki, mutta kirurgin mukaan riski vuodolle pienenee päivä päivältä ja yleensä tällaiset vuodot tulevat ilmi ensimmäisten päivien sisällä leikkauksesta. Lisäksi on tietysti olemassa edelleen riski, että vatsa lakkaa toimimasta ja tulee jotain tukoksia. Mutta se olikin meille jo tietysti tiedossa. Vaikka vatsa onkin toiminut eilisen ja tänään, niin tilanteet voi toki aina muuttua. Toipumisjakso ei ole vielä täysin takana vaikka kotiin pääsimmekin. Yksi erittäin painava seikka kotiutumiseen oli varmasti myös se, että asumme todella lähellä. Pääsemme nopeasti takaisin tarvittaessa. Minusta on luontevampaa olla kotona, sillä sairaalassa ei oikeastaan ollut mitään sellaista, mitä kotona ei pystyisi tekemään tai antamaan. Panadolia saa kotoakin ja vappojakin löytyy. Mitään lääkitystä ei Eliaksella ole. Minä pystyn tulkitsemaan poikaa joka tapauksessa paremmin kuin kukaan muu, joten on täysin perusteltua että jatkamme toipumista kotosalla, ollaan sitä ennekin toimittu sairaanhoitajan pestissä kotona. :)

Viikon päästä menemme osastolle aamusta, jotta ehdimme olla paikalla lääkärikierroksella ja kuukauden päähän meille varataan aika kontrolliin kirurgille.

Kotona

Eliaksella on hirveä kiire kontata taas joka paikkaan ja nuuskia kaikki nurkat. Paikallaan ei taas pysytä hetkeäkään. Vaikka olen kyllä sitä mieltä, että pojan pitäisi vielä hieman lepäillä. Yritän epätoivoisesti keksiä kaikkea tekemistä, mitä voisi tehdä sohvalla tai muuten vaan paikallaan, mutta mun tarjoamat lelut ja leikit ei kelpaa.

Ruokahalu on ollut parempi kuin koskaan ikinä aiemmin. Hädin tuskin ehdin lapata ruokaa sillä tahdilla, mitä herralle maistuisi. Vatsa toimii. Poikkeuksetta joka ruoan jälkeen noin 5 min kuluttua. (Erittäin nopea on näköjään reitti, pitää olla extratarkka nesteytyksen ja syömisten kanssa). Vatsan väänteitä ei ole enää aamupäivän jälkeen tullut. Hyvä!

Minä olen aivan pihalla. Monellakin eri tavalla. Ensinnäkin olen edelleen hämmentynyt tästä kaikesta ja toiseksi olen todella väsynyt. Annoin itselleni näköjään luvan rentoutua nyt. Ja nyt kyllä laiskottaa, väsyttää ja laiskottaa oikein huolella. Nukun huomenna pitkään!! Saa mies herätä aamulla pojan kanssa touhuamaan kun on kerrankin kotona viikonloppuna eikä mene yöksi töihin. Luultavasti herään viimeistään yhdeksältä. Mutta jujuhan ei olekaan siinä, että moneltako herään vaan se ajatus ja mahdollisuus nukkua niin pitkään kuin sielu sietää!!!

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!!! <3

Makoisat päikkärit iskän ja äidin sängyssä