perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ei muutoksia

Soitin päivällä osastolle kuten hoitajan kanssa eilen sovimme. Keskustelin saman hoitajan kanssa, joka välitti minulle kirurgin ohjeet ja terveiset. Kuten arvelinkin niin ohjeeksi saatiin jatkaa Levolacia niin pitkään kun masu sitä vaatii. Annostusta voi joskus tarvittaessa nostaa ja sitten jos maha menee löysäksi niin taas vähentää takaisin. Levolacin lisäksi kirurgi korosti, että nesteytyksestä täytyy olla erittäin tarkka. Nesteytys on kuulemma erittäin tärkeässä roolissa tällä hetkellä. Elias kyllä mielestäni juo maitoa aika paljon, joten ainakin toistaiseksi nesteytyksen pitäisi olla kunnossa. Kontrolliaikaa ei kirurgin mielestä tarvinnut aikaistaa, joten näillä mennään nyt pari kuukautta ja seuraillaa tilannetta kotona. Kysyin tietysti, mistä tällainen ummetus voi johtua, mutta siitä eivät hoitaja ja kirurgi keskustelleet. Hoitaja kuitenkin muisti sanoa loppuun vakio lauseen, eli päivystykseen täytyy sitten herkästi mennä jos jotain poikkeavaa Eliaksen yleisvoinnissa alkaa tulla. Tänään Eliaksen käytös on ollut jotenkin levoton. En välttämättä sanoisi häntä itkuiseksi, mutta hän on ollut poikkeuksellisen kärsimätön. Tästä samaisesta syystä myös ruokaileminen on ollut taas pitkästä aikaa vähän ongelmallista. Hän on kyllä syönyt lopulta ihan hyvin, mutta ollaan saatu tehdä töitä sen eteen jonkun verran. Minä en oikein osaa sanoa, miten tämä päivä on mennyt. Hyvin vai huonosti?! Tavallaan hyvin, mutta Elias on kyllä selkeästi ollut jotenkin erikoinen. Ei kuitenkaan itkuinen. Masun toiminnastakaan en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Aamuvaipassa ei ollut mitään. Myöhemmin tuli kova kakka ja sen jälkeen on pitkin päivää tullut jotain ihmeellisia pieniä tuhrua. Plaah, vaikea sanoa mitään. Täytyy taas seurailla vaan tilannetta.

Ja sitten ihan asiasta toiseen... Päätin tänään vihdoinkin siirtää kaikki Eliakselle pieneksi jääneet vaatteet kaapin hyllyltä siististi äitiyspakkaukseen. Tuli taas rutkasti lisää tilaa kaappiin. :) Samalla jäin tietysti hypistelemään näitä ja ihmettelemään, että kuinka pieni tuo meidä poikanen onkaan joskus ollut. Vaikka Elias ei ensimmäiseen viiteen viikkoon käyttänytkään omia vaatteita ja ostinkin hänelle ensimmäisen oman vaatteen hänen ollessaan noin kuukauden ikäinen. Mutta silti nämä ensimmäiset vaatekappaleet ovat aivan säälittävän kokoisia. :) Oli pakko tietysti ottaa pari kuvaa näistä.
Laatikkoon oli tietysti päästävä myös.

Ensimmäinen sukka. :)

Myssy, tosin tätä Elias käytti vielä 4-kuisenakin


En saanut poikaa pysymään hetkeäkään paikallaan, joten
mittasuhdekuva piti ottaa näin päin. :)
Ja ensimmäinen tutti, vasemmalla. Oikealla tavallinen
vastasyntyneiden tutti. Pienempi tutti mahtuu kahden
euron kolikon päälle. :)

Kaapin perältä kaivettuani kaikki vaatteet löysin myös muita aarteita. Seasta löytyi nimittäin myös pari pientä vaatekappaletta, jotka kuuluivat aikoinaan minulle. Minusta on hauska, että äitini on säilyttänyt joitakin vaatteita nämä kaikki vuodet ja nyt ne ovat minulla säilössä. :) Yksi asia johti toiseen ja kohta huomasinkin etsiväni kaapeista omaa vauva-albumiani. Välillä on kiva katsella omiakin vauvakuvia, varsinkin nyt kun on oma tuollainen tuhinapetteri rikastamassa elämäämme. :) Otin sitten tietysti omistakin vaatteista pari kuvaa.



Ja kun olin tosiaan ihmetellyt sitä omaakin valokuva-albumiani niin pitihän sieltäkin pari otosta ottaa. Kuvia, jossa olen luultavasti melko saman ikäinen kuin Elias nyt. Kuvissa on myös sama vaate, mikä on vieläkin tallessa. :)






Ihania aarteita! Säästän takuulla myös Eliaksenkin joitakin vaatteita. Ainakin pienimmät.

Ja taas asiasta kukkaruukkuun... Väsymys vaivaa edelleen. Kova sellainen. Tänään huomasin, että minulla on punoittanut silmät koko päivän. Voiskohan tämä olla jotain allergiaa? Kukkiiko jokin jo tähän aikaan vuodesta tai näin "kylmillä" ilmoilla vielä?! Tosin aiemmin allergioita ei ole ollut. Tiedä sitten, voihan tää olla jotain kevätväsymystä vaan. :)

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sekä sinusta että eliaksesta :))

    Toivottavasti se mahakin alkaa pian toimia. (: (Ja anteeksi että utelin siitä raskaustestistä, tuli vain mieleen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! Et sinä mitään udellut. :) En kokenut sitä lainkaan tunkeilevana. Ja arvelinkin, että jollekin ihan varmasti tulee tällainen asia mieleen. :) Mutta toivotaan kuitenkin, että seuraavat raskausuutiset tulisi ennemmin teille kuin vielä meille. ;)

      Poista
    2. Heh, no toivotaan näin. :D ja teillekin sitten kun sitä toivotte ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia tosiaan!

    Meillä toi syöminen leikkauksen jälkeen aaltoili paljon. (Meillä toki muitakin syitä suoliston lisäksi hankalaan syömiseen.) Ilmavaivat, ummetus yms vaikuttavat Aalla syömiseen Beetä enemmän.
    Toivotaan, että teillä pian jo tilanne tasaantuis, mutta niin kuin varmasti teille on kerrotukin, niin se voi kyllä kestää.

    Mulla tulee keväisin allergiaa jo välillä tammi-helmikuun vaihteessa. (Liittyy kuulema Etelä-Euroopan siitepölyihin ja tuulen suuntiin.) Ja mulle allergia aiheuttaa väsymystä. Se on aika harvinainen, mutta kuitenkin olemassaoleva allergiaoire. Muilla kun allergialääkkeet aiheuttaa väsymystä, niin mä syön lääkkeitä pysyäkseni hereillä.

    VastaaPoista
  3. Katsoin itsekin juuri eilen vanhoja videoita viime syksyltä, kun meidän vauva oli aivan pieni vielä :) Pinnasängyssä heilutteli käsiä ja jalkoja ja ähis jotain äää, äää. Ei osannut vielä edes kääntyä mahalleen. Kylläpäs aika menee nopeaa, sitä kasvua ei niin huomaa selvästi kun joka päivä vierestä seuraa, mutta vanhat vaatteet ja videot kertovat totuuden.

    t. L

    VastaaPoista