Ja yksi tarina lastensuojelusta

Silmäni ovat selvästi aiempaa herkillä kaikkien otsikoiden suhteen, jossa puhutaan erityislapsista, lasten hyvinvoinnista tai kaikesta mahdollisesta lapsiin liittyvästä. Täten löysin myös tänään erään tekstin, jota lukiessani sykkeeni nousi lähemmäs huippuaan. Taas jälleen, olen sanaton. Kirjoittaja on toivonut, että teksti jaettaisiin mahdollisimman laajalle. Näin minäkin teen sen, minkä pystyn ja jaan tämän tekstin eteenpäin.

"Lastensuojelua hyvinvointi valtiossa nimeltä Suomi.

Eräänä syksyisenä päivänä vuonna 2002 syntyi tähän maailmaan pienen pieni poika.Pojalla oli monia ongelmia äitinsä raskauden aikaisen päihteiden käytön ja keskosuuden takia,joten poika kasvoi keskolassa elämänsä ensimmäiset viikot.Vahvistuttuaan tarpeeksi poika kuitenkin kotiuitui äitinsä luokse.

Kuukaudet kuluivat ja läheisillä rupesi olemaan kova huoli pojan puolesta ja siitä kykenikö äiti hoitamaan poikaa.Yhä useammin ja useammin poika oli hoidossa mummollaan ja tädillään.Pojan ollessa n.puolivuotias kävi selväksi että äiti oli retkahtanut uudestaan päihteisiin eikä kyennyt pojasta huolehtimaan.Lastensuojeluviranomaiset määräsivät etä poika on vietävä lastenkotiin,koska se on ainoa keino suojella poikaa.Pojan täti joutui viemään tuon pienen nyytin lastenkotiin ja jättää sinne.Samana päivänä pojan äiti joutui psykiatriseen hoitoon pakotetusti kun oli riehunut kadulla.

Joka päivä pojan isoäiti vieraili lastenkodilla hoivaamassa pientä lastenlastaan.Myös täti ja serkku vierailivat todella usein.Kuukausien kuluessa ja pojan kasvaessa isoäiti sitten teki päätöksen että haluaa ottaa pojan luokseen asumaan,pysyvästi.Sosiaaliviranomaiset kertoivat että helpoin tapa olisi isoäidin ruveta pojan perhehoitajaksi.Pojan saamiselle asetetttiin kuitenkin yksi ehto.Isoäidin olisi katkaistava kaikki suhteensa pojan äitiin,omaan tyttäreensä,jotta pojan turvallisuus olisi taattu.Isoäiti suostui,vaikka joutuikin tekemään valinnan lapsenlapsensa ja oman tyttärensä välillä.

1 vuotiaana poika sitten kotiutui mummalleen,omaan kotiin.Vuodet vierivät ja jo 3 vuotiaana pojasta näki että hänestä tulisi jonkinlainen erityislapsi.Oli monelaisia vaikeuksia,psyykkisiä sekä fyysisiä.Isoäiti puhui näistä pojan omalle sosiaalityöntekijälle perhehoitoon,mutta kaikki sanoivat että poika on liian pieni jotta hänesä voisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä,tai tutkimuksia.

Poika kasvoi hyvässä hoidossa mummansa luona,mutta silti vauvana koettu lastenkoti jakso sai pojan pelkäämään joka päivä että hänet hylätään tai jätetään.Mumma ja pojan täti,joka hoiti poikaa paljon mumman ollessa työssä,vakuuttivat joka päivä että kukaan ei hylkää,koskaan.

Pienen pojan elämä vakiintui,ja poika rupesi jo luottamaankin ympäröivään maailmaan.Poika rupesi tapaamaan äitiään valvotusti kerran kuukaudessa.Pojan äiti käytti edelleen päihteitä.

Aika kului ja kasvaessaan poika rupesi kyselemään,miksi äiti ei voinut hoitaa,ja miksi hän asuu mummallaan.Pojalle kerrottiin että koska äiti oli niin pipi ettei pystynyt hoitamaan poikaa. Kun poika kasvoi isommaksi niin pojalle kerrottiin perhehoidon kehotuksesta äitinsä päihteiden käytöstä,koska poika koki olevansa erilainen ja tiesi itsekin että hänellä oli paljon ongelmia joita muilla lapsilla ei ole.Täti oli tiiviisti pojan elämässä mukana ja yritti tukea kaikin tavoin isoäitiä sekä poikaa.

Poika tuplasi eskarin ja meni sopeutetulle luokalle kouluun.Ongelmia oli paljon.Hahmotushäiriöitä,käytöshäiriöitä,tunnehäiriöitä ja paljon muuta.Pojan oli vaikea oppia lukemaan ja laskemaan,muusta puhumattakaan.Isoäiti puhui puhumistaan siitä että poika pitäisi tutkia pojan historian tuntien.Perhehoito kuitenkin totesi ettei tarvitse.

Poika rupesi saamaan kotona aivan valtavia raivokohtauksia.Pojan sisällä kuohui kaikki ja etsi ulospääsyä.Isoäiti pyysi perhehoidolta pojalle terapiaa äiti suhteensa työstämiseen,sitä ei annettu.Isoäiti hakeutui sitten itse Hyvinkään sairaalaan jossa aloitettiin pojalle turvaistamishoito.Joka siis tarkoittaa sitä että massiivisen raivokohtauksen tullessa poika otetaan syliin ja pideään väkisin siinä,eli "turvaistetaan".Isoäiti oli helpottunut kun vihdoin sai jotain apua,ja teki kaiken niinkuin hyvinkään hoitohenkilökunta kehotti.esim.mihinkään pojan tekemiin asioihin ei saanut kiinnittää homiota,ei saanut rangaista,vaan ne piti ohittaa..Poika tunsi että saa tehdä mitä vain.

Aika kului ja pojan käytös ongelmat pahentui.Turvaistamishoito ei selkeästi auttanut ja sitten tulikin tieto että se lopetetaan kyseisessä paikassa kokonaan koska se todettiin laittomaksi hoitokeinoksi.Isoäiti mietti että mitä nyt.Poika alkoi tuhrimaan enemmän ja enemmän,sai enemmän ja enemmän raivokohtauksia ja kävi niiden aikana muiden ihmisten päälle,useimmiten ne kohdistuivat mummaansa.

Isoäiti haki taas apua,mutta kukaan ei osannut sanoa että mistä ja miten se pitäisi tehdä.Asiat kärjistyivät koulussa ja opettaja sanoi ettei halua enää poikaa kouluun.Poika pääsi vihdoin kriisijaksolle lastenlinnaan,ja isoäiti ajatteli vihdoin helpottuneena pojan pääsevän tutkimuksiin ja saadaan apua.

Poika oli kaksi viikkoa kriisijaksolla,mutta mitään ei tapahtunut,ei tutkimuksia,poikaa vaan tarkkailtiin.Tuli loppupaleverin aika jossa kaikki sitten pyllähti.Pojan äiti oli selittänyt lastenlinnan lääkäreille että epäilee isoäidin tirkistelevän poikaa,koska on auttanut poikaa tuhrimis asian kanssa.Opastanut siis pesemään itsensä huolellisesti ettei muut lapst huomaisi että poika haisee.Tämä tarkoitti siis sitä että isoäiti seisoi suihkun ulkopuolella ja neuvoi.Mökillä asia hoidettiin niin että isoäiti kaatoi saunassa vettä päälle kun poika pesi.Lastenlinnan lausunnon mukaan näin ei kuitenkaan missän tapauksessa saa tehdä,se on epäsoveliasta koska lapsi on jo yhdeksän.Isoäiti yritti kovasta kertoa että on hyvin tyypillistä erityislapselle että tuhrii ja että ei osaa pestä itseänsä tarpeeksi hyvin.Pojan äidin mielestä tämä oli pedofiiliaa,ja ilmaan oli heitetty vakava syytös.Isoäiti oli hyvin järkyttynyt asiasta ja siitä että taaskaan poika ei saanut mitään apua.

Pojan äiti kertoi saman syytöksen myös perhehoidolle,joka kaikkien niiden vuosien jälkeen kun isoäiti oli pyytänyt apua,aktivoitui.Isoäiti ja poika pääsivät perhekuntoutukseen jossa oli tarkoitus kartoittaa ongelmia ja etsiä ratkaisuja.Tässä vaiheessa poika oli ollut poissa koulusta jo pitkään koska opettaja ei huolinut poikaa luokkaansa.Erottamispäätöstä ei kuitenkaan oltu tehty,joten tilanne siltä osin oli laiton.

Pojan lääkäri myös vaihtui ja suostui vihdoin kokeilemaan lääkettä,joka auttaisi pojan raivareihin,ja pian se auttoikin,ne vähenivät reilusti ja tulivat enää harvemmin.8 viikon kuntoutusjakson aikana asiat sujuivat siellä hyvin,mutta silti perhehoito rupesi harkitsemaan pojan ottamista pois kotoa.Syynä se että ei kuulemma voitu tarjota pojan tarvitsemia palveluja avohoidossa.Pojan pelot hylkäämisestä heräsivät henkiin,poika pissasi öisin allensa ja kakkasi housuunsa,kun koki että se ainoa asia johon hän enää elämässään voi vaikuttaa.

Sinä päivänä kun kuntoutus loppui,perhehoito otti pojan yllättäen pois isoäidiltään ja sijoitti samaan taloon lastenkotiin.Poika oli aivan pois tolaltaan,niinkuin isoäiti ja tätikin.Toiveikkaana he ajattelivat että asia selviää kyllä,koska pois otolle ei ole mitään perusteluja.Poika asui vastaanottokodissa ja viikot kuluivat,ja yht äkkiä selvisi että pojalla onkin jo perhe odottamassa,satojen kilometrien päässä omaisistaan ja läheisistään.Isoäiti vei asian hallinto oikeuteen.Mutta kaikista selvitys ja läheiskuulemis pyynnösitä huolimatta,jotka omaiset tekivät kummisetää myöten,perhehoito pysyi päätöksessään.Perusteluita ei edelleenkään ja ollut päätöksiin oli kirjoitettu täyttä potaskaa.

Isoäiti ja täti tapasivat muiden ohella poikaa lastenkodissa,kunnes tuli uusi päätös.Tapaamiset oli rajattu kaikilta läheisiltä yhteen kertaan kuukaudessa ja selvisi myös pojan siirtopäivä.Isoäiti haki hallinto oikeudelta kiireellistä päätösten pysäytysta varsinaiseen käsittelyyn asti.Siitä ei ehtinyt kuitenkaan tulla päätöstä ja pääsiäisen alla poikaa yritettiin siirtää uuteen perheeseen.Poika oli puhunut koko ajan että jos sinne joutuu,niin tappaa itsensä.Kukaan ei kuunnellut poikaa joka ei halunnut mennä sinne vaan halusi kotiin.Pojan psyykkinen mielentila oli huolestuttava mutta kukaan ei kuunnellut omaisia.

Siirto päivänä koko lastenkodin väki johtajaa myöten oli viemässä poikaa uuden perheen autoon.Ulos ovesta päästyään poika yritti kuitenkin heti karata mutta saatiin kiinni kuitenkin.Poika nosti metelin ja huusi pihalla ettei lähde ja että kukaan ei voi väkisin viedä.Lopulta poika vietiin takaisin sisään tavaroineen ja uusi perhe lähti.Pojan isoäiti kuvasi tämän kaiken aidan takaa.

Ilmoitettiin että poika on viikonlopun siellä ja yritetään uudestaan sen jälkeen.Isoäidin soittaessa hyviä öitä pojalle,selvisi että uuden päätöksen mukaan he eivät saa enää edes kertoa missä poika,onko siellä vai eikö.Pojalta oli otettu myös puhelin pois jo aiemmin.Poika oli siis täysin eristetty kaikista läheisistään ja kukaan ei tiedä missä poika on nyt ja kuinka poika voi.

Tämä tarina on tosi ja tapahtumat on edelleen käynnissä.Minä olen tuo täti.Ja me olemme täysin voimattomia asian suhteen.Lapsen koko elämä on rikottu ja kukaan ei tiedä miksi.Lapsen oikeuksia on rikottu törkeällä tavalla,ja lastensuojelulailla pyyhitty törkeästi persettä.Asia menee oikeuteen kyllä,mutta sinne asti päästyämme,kukaan ei tiedä kuinka pahasti pojan mieli on vaurioitunut.Ja vieläkään poika ei saanut tarvitsemaansa apua,jonka tämän maan lait pitäisi hänelle turvata.Tämän yhteiskunnan tarkoitus on ilmeisesti tehdä jo valmiiksi rikkinäisiä aikuisia.Tämä on aivan käsittämätön elokuva johon ei tunnu olevan mitään käsikirjoitusta ja loppua saamme kaikki vain arvailla.Meidän hieno maamme Suomi,joopa joo."

Kirjoittanut Katja Perttunen 8.4.2012

Alkuperäinen teksti