kirjoita mitään tällaista, mutta nyt minulle tuli ihmeellinen tarve kirjoittaa. Masentaako ketään koskaan muuten vaan? Minua masentaa... tänään siis.. Ei tätä kai masennukseksi voi sanoa, mutta oloni on hyvin alakuloinen. Mietin vaan, että miksi. Nyt taitaa asiat olla kuitenkin aika hyvin. Elias on terve, josta minun tulisi iloita ja pomppia tasajalkaan joka ikinen päivä. Olemme voittaneet monet vastoinkäymiset ja elämä on alkanut tasapainottua. Tätähän minä niin kovasti ja kauan odotin.
Mutta nyt sisintäni painaa tietynlainen tyhjyys. Miksi? En ymmärrä. Puskeeko kaikki vuoden tapahtumat nyt vasta todellisuudessa pintaan vai aiheettaako kevät tämän. Meillä on asiat hyvin. Minä palaan kohta töihin ja kesäkin tulee. Olen odotanut töihin paluuta ajoittain hyvinkin palavasti.. Mutta nyt se ei innosta minua yhtään. Yhtäkkiä minusta tuntuu, etten tahdo mennä sinne saman pöydän ääreen, josta lähdin viime huhtikuussa päivystykseen. Yhtäkkiä vanha työni tuntuu tylsältä eikä tuokaan minulle sitä iloa, mitä odotin töihin paluun tuovan.
Meillä on siinäkin mielessä asiat hyvin, että olemme kaikki "melkein" terveitä. Ainakaan mitään vakavaa ei ole havaittavissa kenenkään perheenjäsenen kohdalla.
Mutta silti.. Juuri tänään, minua ei innosta mikään. Tuntuu, että olen ihan tyhjä. Olenko tyhjiin imetty ja tajuan sen vasta nyt? Vai olenko kadottanut vuoden sisällä jotain itsestäni, joka täytyy vaan löytää uudestaan??? Kesällä minua odottaa useampikin tapahtuma, jonka uskoisi piristävän minua. Olen ihminen, joka ei kaipaa arkielämään mitään ihmeellistä. Rakastan perus "tylsää" arkea. Kuitenkin joskus täytyy olla jotain, mitä on kiva odottaa. Nyt minulla ei ole mitään, mitä odottaisin innolla vaikka luulin niin. On, mitä odottaa, mutta en löydä siitä nyt sitä iloa, mitä aiemmin minussa olisi herännyt.
Olenkohan tulossa vaan kipeäksi?? Tänään on ollut päivä, jolloin olisin halunnut vaan maata sohvalla enkä liikuttaa evästäkään. Tämä ei ole kovinkaan tyypillistä minulle. Katselin sivusta pitkän tovin kun mieheni leikki ja hassutteli Eliaksen kanssa. Minä en innostunut siitäkään.
Voiko olla alakuloinen vaikka kaikki onkin hyvin? Vai onko kaikki sittenkään hyvin kun kerta olen alakuloinen? Siinäpä taas pähkinä purtavaksi...
Vaikeita asioita pääsee kunnolla työstämään vasta kun tilanne on ohi. Omasta kokemuksesta voin vain sanoa, että avun hakemisen kanssa ei kannata viivytellä liian pitkään! Paljon tsemppiä sinne! :)
VastaaPoistaKiitos!! :) Näin se tosiaan varmasti on minunkin kohdalla. Nyt on ollut enemmän aikaa miettiä ja muistella vanhoja juttuja, joten todellinen työstäminen on alkanut vasta nyt.
PoistaEhkä sun tilanteessa voi olla kyse odotuksiin liittyvistä reaktioista - oot ehkä odottanut niin paljon juuri tota tavallista arkea ilman jatkuvaa pelkoa, epätietoisuutta Eliaksen tulevaisuudesta, leikkauksia, huolta, että nyt kun olette päässeet kiinni vähän tavallisempaan elämään, tuntuukin vähän tyhjältä?
VastaaPoistaNoiden asioiden käsittely voi olla myös sulla kovin kesken vielä, kun oman lapsen hengen edestä pelkääminen on varmaan traumatisoivinta mitä itse pystyn kuvittelemaan.
Ja myös, mistä tahansa ajanjaksosta tai asiasta joka on ollut suurena osana elämää (oli se sitten hyvä tai paha asia) luopuminen voi tuoda outoa tunnetta. Itsellä kävi näin kun paranin eräästä sairaudesta.. Suuria muutoksia on kuitenkin teidän perheellä meneillään.
En oo todellakaan mikään psykologi, mutta tuli vain mieleen tällaiset jutut. :) Tsemppiä! Toivottavasti en mitään loukkaavaa kirjoittanut.
Kiitos E!! Et todellakaan loukannut. Näinhän se varmasti osaltaan on. En tiedä, oliko minulla suoranaisesti oikein mitään odotuksia.. Mutta ehkä nyt kun koko ajan ei tarvitse olla varpaillaan ja pelätä jotain, niin hetken aikaa tuntuu, että jotain tosiaan puuttuisi.
PoistaEhkä tällaiseen tasaiseenkin elämään täytyy taas vaan sopeutua. :)
Minustakin tuo kuulostaa normaalilta olosuhteisiin nähden. Voihan se olla että kyse on vain päivästä. Mutta voi myös olla että nyt kun kaikki alkaa olla hyvin, alat työstämään käymiänne raskaita vaiheita läpi. Vaikka onhan niitä käyty koko ajan läpi. Ihmisellä on tapana kumminkin siirtää ainakin osa siitä kuormasta sellaiseen hetkeen jolloin siihen on paremmin voimia.
VastaaPoistaJaksamista :)
Joo, kyllä kyse on enemmänkin irrallisista päivistä. Tänään on kuitenkin jo parempi olo, vaikka flunssaa pukkaa ja väsyttääkin. Ja toisaalta, ei kai sitä voi olettaakaan, että yhtäkkiä unohtaisin kaiken ja eläisin onnellisena elämäni loppuun asti miettimättä näitä surullisiakin asioita. :)
PoistaLuulen, että tunnistan tuon tunteen. Mulla oli vimme vuoden lopulla tuollainen tunne. Tyhjä, lamaantunut, alakuloinen. Mä luulen, että mulla se ainakin johtui nimeomaan siitä, että meillä oli yhtäkkiä kaikki hyvin. Kun niin pitkään sitä ennen oli ollut jatkuvassa taistelutilassa ja sitten pystyikin päästämään irti jatkuvasta huolesta ja valmiustilasta.
VastaaPoistaKaikki se vuoden aikana keräytynyt väsymys tuntui saaneen vihdoin tilaa. Sitä oli paljon.
Oon käynyt nyt neuvolapsykologin kanssa juttusilla pitkin kevättä. Se on auttanut. Kamalan paljon löytyy puhuttavaa.
Toivottavasti alakulo antaa periksi pian. Ja jos ei anna, niin oothan riittävän rohkea pyytämään apua? *halaus*
Kiitos taas WannabeMama!! Sinä sanoit sen hyvin.. Nyt on vihdoin tilaa niille ajatuksille ja muistoille. Ja tosiaan... Sitä asiaa tuntuisi pääkopassa olevan ihan kauheasti.
PoistaJa ihana kuulla, että sinulla on auttanut neuvolapsykologin kanssa jutteleminen!! *halaus myös sinne!*
(Aiemmista teksteistä äiti, jonka muksu syntyi elottomana: ) Mulla lähestyvät 1-v synttärit toi masentavia fiiliksiä -kauheaa mutta totta. Olin jotenkin huono vointinen, ihan kuin koko ajan olisi kiertänyt vatsassa enkä halunnut tehdä yhtään mitään. Juhlia varten olisi pitänyt siivota, heittää kutsu-tekstarit vieraille, leipoa, 1-v kuvat otattaa jajaja... Tämä "huono-olo" muuttui synttäri viikolla itkuksi. Itkeä tillitin tv:n vauvoille, kukkivalla naamalleni ja mieheni ymmärtämättömyydelle(?). Lähinnä itkin ilman 'hyvää' syytä. Aika rankkoja päiviä olivat, liekö hormoonit vai mikä.
VastaaPoistaJospa se kroppa sullakin vaan oireilisi kaikkea tätä, synttärit, töihin paluu, Eliaksen hyvä vointi ym? Nyt kun olet vielä purkanut synnytysmuistojakin tänne blogiisi? (Ei siis haittaa minua mutta jos se tuo haikeaa mieltä) Tsemppiä, toivottavasti syy olollesi löytyy tai lähtee samoja reittejään pitkin poiskin! :)
Kiitos sinulle taas viestistä. Minä mietin eilen myös Eliaksen 1-vuotissyntymäpäiviä. Pitäisi järjestää juhlat. Ei mitään isoja, mutta lähimmäisille kuitenkin. Ei saatu ristiäisiäkään aikaiseksi kaiken sen väsymyksen takia.. Tavallaan synttäreiden järjestäminen ei vaatisi juuri mitään kummempia ponnisteluja, mutta jotenkin se tuntuu vaan niin ylipääsemättömän vaikealta. On jotenkin niin saamaton olo tietyissä asioissa. Meillä kesti 3 viikkoa mieheni kanssa saada aikaiseksi käydä meidän talon kerhotilassa katsomassa, että voitaisko pitää kakkukahvit siellä... Mutta ehkä tää tästä.. Päivä kerrallaan.
PoistaMinulla sattuu olemaankin nuita päiviä useasti nykyään. Ja juuri neitin syntymän jälkeen olin ensimmäiset neljä kuukautta alakuloinen. Mutta nykysin tuollaisia on sen pari päivää putkeen ja sitten helpottaa.
VastaaPoistaMutta uskon myös että alat nyt työstämään kaikkea mitä olette käyneet läpi. Teillä on ollut erittäin rankka vuosi takana ja nyt kun menee hyvin niin on "aikaa" työstää tapahtumia.
Toisaalta kuitenkin uskon ja myös toivon että sinulla menee parissa päivässä myös ohi alakuloisuus. :)
Itselläni on alakuloisuutta vähä väliä ja koko ajan tunne että elämästäni puuttuu jotakin, vaikka oikeasti elämässäni tuntuu olevan kaikki. Onko kaikki ihmiset sellaisia että kaipaavat sitä "jännitystä" elämään? Kaikilla se jännityksen tarve on kuitenkin erilaista..jotkut tarvivat suurempaa jotkut pienempää. Itse tunnun tarvitsevan jotain suurta jännitystä elämään, jotta osaan olla iloinen. Onko sellainenkaan sitten normaalia :D
Niin... Mikä on normaalia ja mikä ei. :D Siihenkään ei taida olla suoranaista vastausta. Ja ehkä osaltaan olet oikeassa. En tiedä, kaipaanko nyt elämään sen kummempaa jännitystä, mutta ehkä viime vuosi oli niiiin jännittävä, että jyrkkä tilanteiden tasapainottuminen luo hetkeksi tyhjyyden. Ehkä kuitenkin ajan kanssa.. Päivä päivältä, löytyy sisältöä minunkin tyhjyyteen ja sopeudun nykyiseen elämän tilanteeseen. :)
PoistaMinusta ajatuksesi kuulostaa ihan normaalilta, itsellänikin välillä ihan samoja fiiliksiä. Tsemppiä ja halauksia!
VastaaPoistaKiitos Nina ja kovasti halauksia takaisin. :)
PoistaHei!
VastaaPoistaSamaa mieltä edellisten kanssa. Kun on paininut pitkään epävarmuuden ja vaikeiden asioiden kanssa, asioiden helpottaessa ja selkiytyessä iskee väsymys. Kun aikaisemmin on ollut vaan pakko jaksaa lapsen takia, omasta väsymyksestä piittaamatta, nyt voi antaa itselleen luvan olla väsynyt. Itse muistan myös ihmetelleeni samoja asioita, ja itkeneeni monta kertaa lastenneuvolan terveydenhoitajalle omaa väsymystä ja epämääräistä huonoa oloa, vaikka kaikki oli paremmin kuin hyvin. Pojan ensimmäisinä sairaala-aikoinahan en tainnut itkeä kertaakaan, vaikka aihetta ehkä silloin olisi ollut enemmän.
Tsemppiä ja aurinkoisia päiviä :)
Hei!
VastaaPoistaEksyin blogiisi toisten blogien sivuilta ja jäin lukemaan kirjoituksiasi.
Minulla/meillä ei ole vastaavaa kokemusta, mutta meillä oli paljon vaikeuksia kun yritimme saada toista lasta. Paljon epäonnistumisia ja menetyksiä ja nyt kun viimein kaikki on hyvin, minusta tuntuu joskus tismalleen samalta, mitä sinäkin tuossa kirjoitit.
En tiedä, mutta luulisin sen olevan sitä, että kun "tilanne on päällä" sitä itse yrittää olla mahdollisimman kylmähermoinen ja vain selvitä tilanteesta päivä kerrallaan. Ja sitten kun kaikki on hyvin, sitä vasta tulee ne kaikki tunteet peliin ja ymmärtää kaiken sen, mitä on sattunut. Näin ainakin luulen.
Ihanan aurinkoista kevättä ja kaikkea hyvää teille! Laitan sivusi kirjanmerkkeihin :)
Kiitos Iitu kommentistasi. Ja todella kiva kuulla, että löysit blogini. Minä luulen kanssasi samalla tavalla. Se stressi ja kaikki kokema tulee yhtäkkiä kuin seinä vastaan kun se pahin "tilanne on ohi".
PoistaKiva kuulla, että ilmeisesti pitkän ja rankan taipaleen jälkeen myös teillä elämä tasapainottui. Tsemppiä sinullekin jaksamiseen ja erittäin aurinkoista kevättä teidän perheelle!!