Aika rientää

Kuten aiemmissa päivityksissäni on käyni ilmi, vanhempainvapaa on minun osaltani loppu. Olen ollut kesälomalla jo yli viikon verran. Virallinen töihin paluu päivä on toukokuun lopulla. Aika rientää hirmuista vauhtia ja kieltämättä viime päivinä olen kovasti miettinyt, kuinkahan pärjään ilman Eliasta työpäivieni aikana. :) Olen sopinut töissä, että teen alkuun vain/tai peräti 4 päivää viikossa töitä. Elias jää ainakin kesän ajaksi isin kanssa kotiin. Mieheni liukuvan/yöpainoitteisen työluonteen ansioista pystymme melko pitkälti sumplimaan hoidot niin, ettei Eliaksen tarvitse kesällä vielä mennä päivähoitoon. Syksyllä se on kuitenkin meillekin ajankohtaista. Joten tänään pistin päivähoitohakemukset menee etiäpäin. Haikea fiilis on jo nyt, vaikkei Eliasta päästetäkään vielä suureen maailmaan itsenäistymään ainakaan reiluun viiteen kuukauteen.

Olin positiivisesti yllättynyt päivähoitohakemuksen täytön helppoudesta. Helsingin kaupungin sivuilta löytyi tosi näppärästi itse hakemus ja tiedot alueemme päiväkodeista. Päiväkodit oli vielä jaoteltu postinumeron mukaan nettisivuilla, joten oman alueen hoitopaikat oli helppo löytää. Itse kun en oo hirveästi ehtinyt perehtyä aiemmin, missä kaikkialla tässä lähistöllä on päiväkoteja. Ennen kuin ehdin sähköistä hakemusta avata koneellani pelkäsin karmeeta lomakehirviötä, mutta yllätyksekseni sekin oli vain kaksi sivuinen eikä siinä tarvinnut selvittää koko sukupuuta tai edes kaikki elämän yksityiskohtia. :) Myöhemmin havaitsin myös, että hakemuksen voi tehdä sähköisessä asiointijärjestelmässä eikä tarvitse pelata edes etanapostin kanssa. Jos jotain kritiikkiä täytyy antaa, niin ainoa asia, minkä voisi parantaa on lisätä hakemuksen perään jonkun kohdan, jossa selvitetään, mitä hakemukseen tulee liittää mukaan. Sitä ei nimittäin ainakaan hakemukseen oltu merkattu, mutta jonkun linkin takaa kuitenkin havaitsin maininnan, että hakemuksen lisäksi täytyy täyttää vielä tulonselvityslomake. Yleensä KELA:nkin kaikki hakemuskäsittelyt viivästyy ja kaatuu siihen kun liitteet uupuu. Oli miten oli, mutta hakemus on nyt laitettu ja nyt vaan toivotaan, että Elias saa paikan ensimmäisestä hakutoivepaikasta. Muuten tämä muuttuu tylsäksi. Laitoimme useamman vaihtoehdon, mutta ensisijainen hakuvaihtoehto olisi kyllä ehdottomasti paras mahdollinen meille.

Hassua ajatella jotain päiväkoti asioita kun on hädin tuskin edes vielä selvinnyt omasta sairaalajaksostakaan. Mutta näin tämä aika menee, tilanteisiin on sopeuduttava ja elämää jatkettava. Tavallaan palaan hyvinkin mielelläni töihin. Olen kaivannut jollain tasolla työelämää ja kaikkea mikä siihen liittyy. Ja olen erittäin onnellinen, että Eliaksen vointi on tällä hetkellä sillä tasolla, että töihin paluu on ylipäätään mahdollista!!! Mutta mitä lähemmäksi toukokuun loppua mennään sitä enemmän tietysti haikeana mietin, että elämä muuttuu sen jälkeen taas. Aika paljonkin. Tähän mennessä on ollut muistaakseni kaksi sellaista päivää, jolloin olisin ollut erossa Eliaksesta kahdeksan tunnin ajan (eli työpäivän verran). Olen tietysti tottunut siihen, että Elias temmeltää lähes aina vierelläni. Tiedän, että Elias on tuskin moksiskaan siitä, että minä menen töihin ja hän saakin viettää suurimman osan ajasta isän kanssa. Joten enemmän tämä tilanne varmasti vaatii minulta sopeutumista. Ikävöin pikkuista varmaan alkuun koko ajan. :( Soittelen luultavasti miehelleni hysteerisenä tunnin välein ihan vain kysyäkseni, että mitähän se pieni riiviö oikein touhuaa. :) Entäs jos missaankin Eliaksen ensiaskeleen? Miten mä kestän sen? Apua, sehän olisi aivan kamalaa. Tai, entäs jos olen töissä, kun Elias sanoo ensimmäisen kunnon sanan?? Häh, voiko sellaisesta toipua koskaan? :) Pitäisi keksiä joku online kamera systeemi, millä näkisin koko ajan mitä tuo pikku tuhinapetteri puuhastelee isin kanssa päivän mittaan. :) Tosin siinä vaiheessa työnantajani voisi ehkä tykätä huonoa jos työpäiväni menisi online kameran kyyläämiseen. Mutta ehkä minä pärjään, päivä päivältä sitten varmaan paremmin. Onneksi siihen on vielä yli kuukausi aikaa ja saan nauttia vielä monta ihanaa viikkoa täysin siemauksin Eliaksen kanssa olemisesta lähes 24/7. :)

Ja loppuun taas kuvia meidän tuiki tavallisesta arkielämästä

"Hei olen Elias ja saan asunnon

nykyisin hetkessä hyrskyn myrksyn"

"Löydä minut kuvasta"

"minä ja äiti"

"välillä yritän syödä ihan itse, koska minulle on
minä itse-vaihe meneillään"

"Kun äiti tekee pannukakku minä maistelen sitä
jo uunista"

"Kun äiti jollain ihmeellä onnistuu torkahtaa
sohvalle, minä revin häntä tukasta..."

".... tai nenästä"

"välillä kuvittelen olevani rock-stara"

"harraastan myös naapureiden kyyläystä ja huutelemista
heille salaa"

Muun muassa tällaisista asioista meidän arki koostuu. :)