Elämän pieniä iloja

Voipi olla, että iloitsen taas liian aikaisin, mutta alku on ainakin näyttänyt hyvältä. :) Puhun nimittäin eilen alkaneesta unikoulustamme.

Kerroin viime tekstissäni kirjasta, jonka olin osatanut siinä toivossa, että voisimme aloittaa vihdoinkin unikoulun Eliaksen kanssa. Eliaksen ollessa kipeä nukkumaan käyminen oli melko vaivatonta, sillä hän oli niin voipunut ja nukkui lähes kaiken aikaa. Viime keskiviikkona hän voi fyysisesti onneksi jo hyvin, mutta sen mukana nukahtamisongelmat palasivat. Ja jostain syystä voimakkaampina kuin koskaan aiemmin. Sen lisäksi, että hän nukahti vain ja ainoastaan minun syliini, niin häntä piti hytkytellä, vaihdella asentoja, pitää ääntä (laulaa tms.) ja viime viikolla hän lisäsi vielä selänvääntämiset ja taistelut pois sylistä tähän kukkuraksi vielä. Näin ollen nukuttaminen muuttui todelliseksi taiteenlajiksi ja suorastaan tappeluksi. Elias on selvästi joka kerta hyvin väsynyt, mutta jokin saa hänet taistelemaan nukahtamista vastaan erittäin voimakkaasti. Ajattelin, että unikoulu on aloitettava mahdollisimman pian, joten päätimme, että maanantaina (eilen) aloitetaan se.

Valitsimme kirjan lukuisista unikoulumenetelmistä meidän mielestä meille sopivamman eli pistäytymismenetelmän. Menetelmä on hyvin simppeli. Vaiheita ei ole montaa:

1. laitetaan lapsi sänkyyn, kun on aika käydä nukkumaan
2. halitaan ja suukotellaan tietysti kovasti ja toivotetaan hyvät yöt
3. poistutaan huoneesta
4. mennään takaisin huoneeseen tietyn aikavälin päästä mahdollisimman "tylsästi". Käydään näyttäytymässä vain, ettei hän luule olevansa yksin.
5. Postutaan taas huoneesta ja mennään takaisin tietyn aikavälin jälkeen taas näyttäytymään.
6. tätä toistetaan niin kauan kunnes lapsi on nukahtanut. 

Makoilimme Eliaksen kanssa viimeisen tunnin ennen nukkumaan menoa sohvalla. Olin laittanut jo valot himmeälle, jotta hän ymmärtäisi että on aika pikku hiljaa rauhoittua yöunia varten. Leikittiin kuitenkin vielä rauhallisia hali, suukko ja silittelyleikkejä sen tunnin aikana. Yhdeksältä veimme mieheni kanssa Eliaksen yhdessä sänkyyn, annoimme hyvän yön suukot ja toivotimme hyvää yötä hänelle. Poistuimme huoneesta ja menimme olohuoneeseen. Olimme päättäneet, että jos Elias ei kahteentoista mennessä ole vielä nukahtanut, niin pistetään leikki kesken ja kokeillaan joskus toisten jotain muuta menetelmää. Elias alkoi itkeä heti kun poistuimme huoneesta. Itku ei ollut kuitenkaan sellaista hätäitkua vaan lähinnä sellaista väsyneen lapsen kitinäitkua. Menin takaisin huoneeseen pistäytymään viiden minuutin kuluttua. Käänsin Eliaksen konttauasennosta selälleen, silitin otsaa ja sanoin "hyvää yötä rakas" ja poistuin. Kuusi minuuttia tästä mieheni meni pistäytymään huoneeseen. Seitsemän minuuttia mieheni käynnistä menin minä ja tein samat asian kuin ekalla kerralla. Kahdeksan minuutin päästä ei tarvinnut enää mennä pistäytymään huoneeseen, sillä Elias nukahti ennen sitä. Emme meinanneet uskoa sitä todeksi. Reilu kaksikymmentä minuuttia ja Elias nukahti itse, omaan sänkyyn! Miksi emme tehneet tätä jo aiemmin, mietimme kummatkin mieheni kanssa?!?! Fiilis oli kyllä uskomaton. Olin ihan varma, että Eliaksella menee vähintään 1,5 tuntia nukahtamiseen, koska hän on niin kovapäinen ja yleensä hermostuu entistä enemmän jos ei saa tahtoaan läpi. Tämä oli tietysti vasta ensimmäinen kerta, mutta erittäin onnistunut minun mielestäni.

Ajattelimme toki jatkaa samaa nukutusmenetelmää myös päiväunien suhteen aina kun olemme kotona. Ensimmäisille päiväunille Elias nukahti maitoon (mitä ei ole myöskään tapahtunut aikoihin), joten menetelmää ei tarvinnut käyttää silloin. Mutta nyt toisille päiväunille käytiin nukkumaan samalla periaatteella kuin eilen yöunille. Eli poika sänkyyn, halit ja suukot päälle ja pois huoneesta. Elias nukahti päiväunille kymmenessä minuutissa itsekseen, omaan sänkyyn!!! Mä on siis suorastaan häkeltynyt tästä asiasta. Me ollaan tapeltu kohta 9 kk Eliaksen nukuttamisen kanssa ja nyt se nukahtaa jo ihan itse. Tämä on pieni asia, mutta tuntuu nyt niin ihanan uskomattomalta. :)

Mutta tässä siis vain ensimmäisen vuorokauden kokemukset. Voihan olla, että tulee jokin takapakki tai että tänään illalla nukkumaan käyminen kestääkin paljon pidempään. Mutta nyt ainakin tiedän, että Elias pystyy nukahtamaan ilman aikuisen apua!  

Tällaista tällä erää. Torstaina me mennään muuten taas punnitsee poika. Toivottavasti paino olisi lähtenyt vihdoinkin ylöspäin. Elias ehti tiputtaa painoa aika paljon influenssan aikana ja olisi hirrrrveän kiva jos ennen leikkausta saataisiin mahdollisimman paljon sitä painoa kerrytettyä. :)