Siellä hän nyt on...Kolme varttia sitten saatoimme hänet leikkaussaliin. Leikkaus siirtyi kahdella tunnilla suunnitellusta ajasta. Kerron myöhemmin tarkemmin, miten aamupäivämme meni. Esilääke, jonka oli tarkoitus rauhoittaa hänet unohdettiin antaa, joten Elias itkin vimmatusti kun hänen peti pakeni ovien taakse, mihin me ei saatu enää mennä.
Tunnelma on epätodellinen. Sisälläni myllertää. Kädet tärisee ja kyyneleet pyrkii välillä pintaan. En ole kuitenkaan antanut vielä niiden tulla. On todella vaikea uskoa, että seuraavan kerran kun näen poikani, hänellä ei ole enää avannetta. En muista, miltä se tuntuu. Tänään näen ensimmäistä kertaa poikani vatsan ilman napatyrää ja muita suolenpätkiä. Se on hämmentävää. Odotan sitä hetkeä todella paljon!!
Voi, niiiiin paljon onnea leikkaukseen ja siitä alkavaan uuteen matkaan ilman avannetta. Olkoon se onnekas, kaikki peukut että suoli toimisi kuten pitäisi! Edellistä postaustasi kommentoin, meillä tosiaan pojalla avanteen sulkuleikkauksia ollut kaksi, viimeisin niistä aika tarkalleen kolme vuotta sitten. Mutta kuinka elävästi tuolta ajalta muistan jokaisen hetken, mielialan, pelon, ahdistuksen ja tietysti ilonkin, sitten kun vihdoin ja viimein uskalsin ja sain sen kokea. Saman kappaleen ääressä olen näihin hetkiin usein palannut. Tsemppiä ja jaksamista koko perheelle!
VastaaPoistaIhana uutinen! Paljon onnea, toivotaan että kaikki sujuu hienosti :)
VastaaPoistahurjasti tsemppiä!!! Kuulumisia odottelen :)
VastaaPoistaKoittakaahan jaksaaa. Ja muistakaa syödäkin jotain!
*halaus*
*halaus*
VastaaPoista