Ennen sulkuleikkausta

No niin.. Selvisimme tämän päivän toimenpiteistä huomattavasti nopeammin kuin olin alunperin ajatellut.

Aamuyöstä viideltä Elias heräsi syömään. Lämmitäessäni maitoa kuulin jo, että itku oli kovempaa kuin normaalisti. Tiesin heti, että avanne vuotaa. Kävin viemässä maidon kuitenkin pojalle ja herätin mieheni, jotta voisimme vaihtaa sidoksen. Vaihdoimme sen ja päätimme, että Elias saa nukkua loppu yön meidän välissä. :) Nykyisin kun on niin helppoa tuo nukahtaminen. Laitetaan vaan poika väliin ja siihen hän nukahtaa. Ennen ei ois onnistunut moinen. Laskin yöllä vielä, että meillä on neljä avannelaattaa jäljellä. Sen pitäisi riittää, jos ei tule yllätyksiä. Yksi kappale jää vielä muistoksi. :)

Elias heräsi äidin ja iskän välistä onnellisena. :) Ensin vähän repi äitiä tukasta ja kun en jaksanut vielä avata silmiäni niin kääntyi isän puoleen ja repi sitä korvasta. Iskäkään ei jaksanut herätä, joten äidin oli pakko luovuttaa ja nousta (kuten aina ;)).

Eliaksen yövaippaa vaihtaessani huomasin, että sidos täytyy vaihtaa taas ennen kuin lähdemme. Okei, kolme laattaa jää jäljelle tämän jälkeen. Sekin ehkä riittää jos pärjäämme iltaan asti ilman vaihtoja, laskin mielessäni.

Joka tapauksessa, aamutoimet tehtiin ja lähdettiin sairaalaan.

Matka lastenklinikalle

Elias nukkui onneksi matkalla makoisat päiväunet. Ajoimme tarkoituksella kiertoteitä lastenklinikalle, että poika voi levätä ennen päivän koitoksia. Sairaalan pihassa Elias sopivasti heräsikin. Ensimmäisenä vuorossa oli verikokeet.



Innostusta ja jäänitystä piisas kun labravuoroamme
odottelimme



Pää pyöri joka ilmansuuntaan kun paikalla oli
tietysti paljon muitakin lapsia.



Tietysti myös monni kala ystävätkin piti käydä
tervehtimässä

Sitten tuli vihdoinkin aika mennä verikokeisiin. Verikoetta ei voitu ottaa sormenpäästä vaan se piti ottaa suonesta. Sormenpäästä otetut verikokeet ei yleensä Eliasta juurikaan heilauta, mutta kyynärtaipeesta otettu verikoe sai hänet tulistumaan. Jätkä kirkui kurkku suorana koko toimenpiteen ajan. Labratätikin totesi, että aika temperamenttinen poika meillä. :) Mietin siinä mielessäni, että pitää sitä temperamenttia vähän tällä historialla ollakin. :)

Seuraavaksi suuntasimme röntgenosastolle.

Varjoainekuvauksia odotellessa leikittiin tuollaisella vekottimella

Verikokeiden jälkeen oli vuorossa varjoainekuvaukset. Toimenpide tehtiin röntgenhuoneessa, johon ei saanut mennä kuin toinen vanhemmista. Mieheni halusi mennä, joten minä jäin odottelemaan käytävään. Toimenpide kesti noin kolme varttia. Minua jännitti ihan kauheasti. Jäin taas yksin omien ajatuksieni kanssa sinne käytävälle ja se on tunnetusti ollut viime päivinä minulle melkoinen koettelemus. Selvisin siitä kuitenkin houmattavasti paremmin kuin Elias itse toimenpiteestä. Näin heti hänen silmistään, että toimenpide oli todella rankka hänelle. Elias oli itkenyt koko kuvausten ajan. Mieheni kertoi, että toimenpiteessä avannepussi otettiin pois ja suoleen laitettiin letkun kautta näitä varjoaineita. Mieheni piti koko sen ajan Eliasta jalosita kiinni ja hoitaja käsistä. Ja tämäpä ei tietenkään ollut kovin miellyttävää. Lapset kun harvemmin nauttii siitä, että heitä pidetään väkisin paikallaan. Huuto oli siis valtava ja Elias alkoi olla pikkuhiljaa todella väsynyt. Mieheni kertoi myös heti nähdessämme, että avannesidos täytyy vaihtaa TAAS. Kello oli vasta yksi päivällä ja kolme laattaa jäljellä. Vaihdon jälkeen niitä olisi enää kaksi. Laskeskelin heti mielessäni, että yksi vaihdetaan nyt, yksi ennen nukkumaan menoa ja yksi aamulla ennen leikkausta. Näin ne riittäisi jos yöllä ei tule tarvetta vaihdolle. Tosi tiukille menee, koska viime viikkoina olemme joutuneet hyvin useasti vaihtaa sidos myös kerran yöllä. Aikoinaan kun pistin viimeisen tarviketilauksen eteenpäin, tilasin tarvikkeita reilusti. Niin, että ne riittävät varmasti leikkaukseen asti ja että niitä jäisi vielä reilusti ylikin. Mutta kuinkas tässä nyt käykään?! Taitaa pahimmassa tapauksessa loppua tarvikkeet kesken. Minusta tämä, jos mikä viittaa jo siihen, että tämä avanneruljanssi saisi loppua. :)

Ja sitten takaisin aiheeseen. Eli varjoainekuvausten jälkeen oli aika vihdoinkin siirtyä osastolle (kutoselle). Ilmoittauduimme osastolle ja meitä pyydettiin mennä odottaamaan vielä käytävälle hoitajaamme, joka tulisi hakemaan meidät pian. Meidän oli kuitenkin päästävä melko pian vaihtaa avanne, joten pyysimme, että saisimme mennä jonnekin huoneista vaihtamaan tämä. Vastaanottohuone, jossa yleensä kontrollit tehdään oli onneksi vapaa. Menimme sinne. Mieheni valmisteli vaihtoa varten kaikki tavarat valmiiksi ja minä pidin Eliasta sylissä. Kohta yritin kuitenkin laskea Eliaksen hoitoalustalle, jotta voisin riisua pojan. Sepä ei ollutkaan niin helppoa. Elias alkoi täristä ja kiljua paniikinomaisesti hoitoalustalla. Hän ei tahtonut yhtään olla siinä. Vain syli kelpas. Pidin häntä sylissä niin pitkään kuin mahdollista. Kuten arvata saattoi, avanteen vaihto oli ihan kamala prosessi tällä kertaa. Elias kirkui naama punaisena. Enkä puhu tässä itkemisestä vaan hän kirjaimellisesti kirkui ja tärisi. Tilannetta ei helpottanut yhtään myöskään se, että vaihtoa tehdessämme huoneeseen oli ehtinyt tulla viisi hoitajaa paikalle. Lastenklinikka siirtyi tänään sähköiseen kirjausjärjestelmään. Tämä tarkoitti sitä, että potilas ja potilaan tiedot on kirjattava välittömästi potilaan läsnäollessa tietokoneelle. Ennen potilaan vastaanoton yhteydessä tehtiin ainoastaan suullinen haastattelu, jonka tiedot hoitaja kirjasi myöhemmin potilaan papereihin. Tämän uuden järjestelmän käyttöönoton takia hoitajia olikin paikalla huomattavasti enemmän. Tupa oli siis täynnä porukkaa ja Elias pelkäsi niitä kaikkia. Hän olisi halunnut, että paikalla on ainoastaan äiti ja isä. Kaikki muut ihmiset tuntuivat vierailta vaikka yrittivät olla erittäin ystävällisiä. Avannesidos saatiin vaihdettua ja tämän jälkeen Elias piti punnita ja mitata pituus. Elias oli niin hysteerinen, että pituutta ei saatu edes mitattua. Kerroin hoitajalle, kuinka pitkäksi hänet oli mitattu viimeksi neuvolassa ja tämä lukema kirjattiin myös papereihin. Painoa pojalla on tänään 8220g. Mittausten jälkeen laitoin Eliakselle vaipan ja otin tiukasti syliin. Se ei enää auttanut. Kiukku oli mennyt äärimmäisyyksiin. Hän kirkui minun sylissä ja katsoi pelokkaana kaikkia paikalla olevia hoitajia, jotka vastavuoroisesti kaikki katsoivat tiukasti Eliasta myös. Yksi hoitajista haastatteli meitä ja kirjasi kuulumisemme koneelle. Tämän jälkeen saimme vihdoinkin mennä meille varattuun huoneeseen. Huh!! Siellä Elias rauhoittui. Heti kun jäimme kolmestaan, mieheni, minä ja Elias. Sen jälkeen ei itkettänyt enää yhtään. Huh, huokaisin minä syvään!

Oletin, että olemme vielä pitkään osastolla, koska tarkoituksena oli tavata vielä nukutuslääkäri ja kirurgi. Yleensä olemme saaneet odotella jokaista lääkäriä erikseen aika pitkään. Tällä kertaa nukutuslääkäri tuli kuitenkin jo vartin odotuksen jälkeen. Tapaaminen meni nopeasti. Kävimme nopeasti läpi, että kuinka kauan Eliaksen täytyy olla ravinnotta ja mitä tarkalleen ottaen tapahtuu ennen leikkausta. Eliakselle annetaan jokin lääke alkuun, joka rauhoittaa hänet, jottei hän olisi pelokas. Sen jälkeen laitetaan tippa ja viimeiseksi nukutuslääke. Sulkuleikkaus ei onneksi ole pitkä, joten toimenpiteen ei pitäisi olla kovin raskas. Nukutuslääkäri havaitsi heti Eliaksesta, että Elias vierastaa kovasti. Sen takia kertoikin, että hänelle annetaan rauhoittava lääke. Näin ollen nukutuslääkärin arvion jälkeen leikkaukselle ei löytynyt tällä erää mitään estettä. Leikkaus tosiaan toteutuu huomenna ja alustava leikkausaika on heti aamulla. Elias on päivän toinen potilas. Ravinnotta täytyy olla neljä tuntia ennen toimenpidettä. Sovimme, että aamuyöllä neljän aikaan herätämme Eliaksen ja ruokimme hänet viimeisen kerran. Neljän jälkeen ei saa sitten enää antaa mitään. Onneksi leikkaus on heti aamulla. Elias kun syö muutenkin ensimmäisen kerran aamulla vasta yhdeksältä. Näin ehkä vältymme suurimmilta nälkäitkuilta huomenna.

Nukutuslääkärin jälkeen jäimme odottelemaan vielä kirurgia. Olin ihan varma, että hän ei tule vielä hetkeen, joten poistuin itse kahvioon hakemaan vähän evästä. Takaisin tullessa sainkin kuulla, että kirurgi oli jo käynyt ja saimme luvan lähteä kotiin. Mieheni kertoi, että kirurgi kävi vain pikaisesti vilkaisemassa Eliasta ja kertomassa, että huomenna aamulla leikataan ja toimenpide ei sinänsä ole iso. Suuremmassa roolissa on tällä kertaa tuo itse suolen toiminta. Eli mitä tapahtuu, kun avannetta ei enää ole ja miten suoli palautuu taas leikkauksesta. Leikkauksessa on tietysti olemassa tulehtumisriski niin kuin jokaisessa leikkauksessa, mutta sen suurempia riskejä ei tähän liity.

Tämän jälkeen pakkasin ostamani eväät laukkuun ja lähdimme helpottuneena kotiin syömään meidän eväitä. :)

Elias oli aivan puhki. Hän nukahti heti kun pääsi
turvakaukaloon.

Kotiin tullessa tajusin, että kukaan lääkäreistä eikä hoitajista kertonut meille, miten varjoainekuvaukset oli mennyt. Enkä itsekään siinä tohinassa sitä tajunnut missään vaiheessa kysyä. Ajattelin, että kysyn asiaa vielä illalla tänään kun joudun soittaa osastolle varmistaakseni, ettei leikkausaika ole vaihtunut. Saimme ohjeeksi siis sairaalasta, että seitsemältä illalla täytyy vielä soittaa ja virmistaa aika, sillä siihen aikaan tulevat lopulliset leikkauslistat seuraavalle päivälle.

Elias heräsi päiväunilta noin tunti sen jälkeen kun olimme saapuneet kotiin. Hän oli hieman hämillään herätessään. Katsoi tarkkaan ympärille, joka suuntaan. Tuntui kuin poika olisi tarkistanut, että onko hän tosiaan kotona eikä sairaalassa enää. :) Vaihdoin siinä teitysti sitten vaipan heti ensimmäisenä. Olin juuri saanut vaipan pois päältä kun Eliakselta tuli hirrrrveeen kokoinen pissa. Olipa outo, ajattelin. Kylläpä sitä nyt tulee. En ehtinyt ottaa puhdasta vaippaa käteeni kun sitä tuli lisää ja yhtä paljon. Siinä vaiheessa tosin huomasin, että sehän ei tulekaan sieltä, mistä pissa normaalisti tulee. Sehän tuli nimittäin pepusta. Ajattelin tosin siinä vaiheessa, että näin varmasti väärin. Puin vaipan Eliaksen päälle ja rupesin siivoamaan jälkiä. Siinä ei mennyt kahtakaan minuuttia kun tajusin, että vaippa haisee kakalle. Olin ihan hämilläni taas. Otsa kurtussa haistelin Eliaksen vaippaa. Tunsin itseni hetken aikaa ihan tyhmäksi. Konttasin pojan perässä ja yritin ottaa selvää, että ehtikö häneltä muka tulla jo kakka?! Rupesin taas vaihtaa vaippaa. Kakkaa ei ollut tullut, mutta vaippa oli taas ihan kostea ruskeasta nesteestä. Siinä vaiheessa minä tajusin sen. Ne varjoaineet tuli pojasta ulos!!! Juuri sieltä, mistä niiden kuuluukin tulla. Eli aine on kulkeutunut ohutsuolta pitkin jäljellä olevaan paksusuoleen ja sieltä tuttua reittiä ulos kuten kuuluukin. Voi Luoja sitä riemua kun tajusin. Olisi tehnyt mieli hyppiä tasajalkaa onnesta, mutta ei siinä vaipan vaihdon aikana tohtinut. Se oli muutenkin ollut hikisen raskasta puuhaa, kun Elias ei suostunut olla hetkeäkään selällään. En ole tätä asiaa nyt keneltäkään vielä varmistanut, mutta minä meidän perheen äitilääkärinä maalaisjärkeäni käyttäen olen tullut siihen tulokseen, että tämä on merkki siitä, että paksusuoli toimii!!!! Näinpä... Se voi olla kuulkaas, että viikon päästä meidän perheessä juhlitaan Eliaksen kotiutumista! Viimeistä sellaista!!! :)     

Näissä tunnelmissa jäämme odottamaan huomista ja toivomme, että meidän kaksi jäljellä olevaa avannelaattaa riittää siihen asti! :)