Emme mökötä enää

No niin, olen toipunut eilisestä pettymyksestä. Tai oikeastaan olin toipunut siitä heti kun olin saanut purettua kiukkuni tekstiksi tähän blogiin. Aloittaessani kirjoittamaan blogiani, monien muiden syiden lisäksi toivoin kirjoittamisesta olevan minulle terapeuttinen menetelmä purkaa ajatuksiani ja ehkä hieman helpottaa omaa taakkaani. Ja kyllä täytyy myöntää, että kirjoittaminen on sopinut minulle hyvin. :)

Tänään tipahti postiluukusta kirje (kirje, jota odotin viime kuussa niin kovasti, joka ei koskaan tullut. Mutta eipä leikkauskaan totetutunut.)

Näin ollen lähdemme kohti uutta yritystä ma 27.2. samalla kaavalla kuin eilen. Eli ensin labrat, sitten röntgenkuvaus ja kahdeksi sitten osastolle. Leikkaus on tiistaina 28.2.2012. Elias on tuolloin jo yhdeksän kuukauden ikäinen ja avanteen kanssa on elänyt siihen mennessä viisi kuukautta, eli yli puolet elämästään. Nyt näin pettymyksestä toipuneena näen taas ne asian hyvät puolet. Olisihan se ollut hirveän hankalaa ja riskialtista kaikin puolin lähteä rankkaan sairaalarumbaan kipeänä ja on tärkeää, että Elias ehtii kerätä kunnolla taas voimia ja olla terveenä useamman viikon ennen kovaa rasitusta. Se nopeuttaa varmasti toipumista. Enkä minäkään olisi jaksanut olla Eliaksen tukena ja turvana samalla tavalla puolikuntoisena kuin terveenä ollessani. Sairaalajaksot ovat olleet niin rankkoja, että niihin on valmistauduttava kuin sotaan. Fyysinen ja henkinen vointi pitää olla kunnossa. Tietysti minua huolettaa se, että Elias on taas kuukauden vanhempi helmikuun lopulla ja ymmärtää taas paljon enemmän kuin esim. juuri tänään. Eroahdistu saattaa olla kovempi ja muutenkin "vieraassa" ympäristössä, piuhojen keskellä, kipujensa kanssa oleskelu saattaa olla hänelle entistä pelottavampaa. Mutta, näillä korteilla mennään, mitä meille on jaettu.

Flunssa

Parempaan suuntaan ollaan menossa, kumpikin. Eliaksella edelleen nuhaa ja yskää, mutta tilanne helpottaa selvästi päivä päivältä. Onko muuten normaalia, että vauvalla lähtee ääni kun se tulee kipeäksi?! Meidän Eliaksella nimittäin hävisi ääni silloi viime torstaina kun hänelle nousi kuume ja sillä tiellä on vieläkin. Kyllä häneltä jotain pihinää sieltä välillä kuuluu, mutta hyvin vaimeasti. Minä kun olen tottunut, että poika on paljon äänessä ja komentaa useasti korkealta ja kovaa. Esimerkiksi itkiessä häneltä ei kuulu vieläkään mitään ääntä. :( Alkaa olla pikku hiljaa kova ikävä sitä!

Nyt taistellaan nesteytyksen kanssa. Päivystyksessä saimme ohjeen, että vuorokauden sisällä Eliaksen tulee nauttia vähintään litra nestettä (maitoa+ravintoliuosta). Torstain jälkeen Elias ei ole päässyt lähellekään tuollaisia määriä. Eilen saimme hirveällä työllä ja vaivalla hänelle 7,5 dl syötettyä. Kiinteitä ei olla vieläkään uskallettu antaa. Tänään näyttää maistuvan jo pikkusen paremmin maidot, mutta vieläkään ei varmasti päästä litraan.

Elias oli erittäin kiinnostunut isän vesilasista eilen, joten ajattelimme kokeilla tarjota vähän nesteitä siitä:

Kieli pitkällä innostuksesta

Keskittynyt

Vesi ei tainnut ollu mikään kummoinen makuelämys. :)



Unikoulu

Nyt kun leikkaukseen on vielä kuukausi aikaa, niin ajattelin, että ehkä voisimme aloittaa unikoulun ennen tulevaa leikkausta eikä vasta leikkauksen jälkeen. Kävin tänään ostamassa kirjakaupasta "Unihiekkaa etsimässä" -kirjan (kirjoittanut Anna Keski-Rahkonen ja Minna Nalbantoglu). Kirja pyrkii löytämään ratkaisuja ja antaa käytännön neuvoja univaikeuksista kärsivien vauvojen ja taaperojen vanhemmille lasten univaikeuksien korjaamiseen. Minua ei niinkään häiritse Eliaksen yölliset herätykset syömään vaan ongelmaksi meille on lähinnä osoittautunut taito nukahtaa. Olisi upeaa jos Elias oppisi nukahtamaan ennen tulevaa sairaalajaksoa, ilman että häntä täytyy sylissä ensin tunnin heilutella, hytkytellä ja pyöritellä. Siitä voisi olla helpotusta sairaalajaksoa ajatellen sekä ihan arkielämäämme (puhumattakaan äidin hauiksista ja selästä).  Se, onko kirjasta meille mitään hyötä tai kirjassa suositeltavista menetelmistä, mutta ainakin olen erittäin kiinnostunut tutustumaan aiheeseen tarkemmin. Eli heti kun tuo räkänenä Elmeri tuosta flunssasta paranee aloitetaan unikoulu.

Kirjoittelen sitten siitä lisää heti kun saamme jotain kokemuksia tästä.

Emme siis jää murehtimaan menneitä vaan keskitymme tulevaan. ;)