Sitä sun tätä

Viikko sitten lauantaina

Kävimme Korkeasaaressa

Matkustimme ratikalla

Elias katseli tarkkaan kaikkia eläimiä

Nähtiin hienoja hiekkalinnoja

Elias yritti toki kiipeillä ja mennä kaikkialle minne ei
olisi saanut mennä.

Ei ollut välttämättä järkevin vaihtoehto mennä niin kuuman helteisenä päivänä juuri Korkeasaareen. Ensinnäkin suurin osa eläimistä oli aurinkoa piilossa ja monen tunnin kierteleminen ja kävely ylämäki painoitteisella saarella ei ollut rentouttavin tapa viettää lauantai päivää. Varsinkin kun minulla oli lauantainakin vielä lämpöä. Loppupäivästä olin aivan uuvuksissa, niin kuin oli Eliaskin.

Sunnuntaina

Olimme hieaman viisaampia ja menimme uimaan maauimalaan. Valitettavasti tältä reissulta ei ole juurikaan julkaisukelpoisia kuvia, sillä siellä ei oikeasti saanut edes kuvata.

Vaikkei näistä kuvista nyt kovinkaan ihmeellistä tunnelmaa välity, niin Elias kuitenkin nautti uimisesta ja polskuttelusta tosi paljon.

Maanantai

Maanantaina töistä tullessani Elias ensimmäisenä esitteli uuden taidon. Hän oli oppinut isänsä avustuksella potkimaan palloa. :) Ja hienosti potkuttelikin, ihan jalkapalloilijan elkein. :)

Tiistai

Kävin työhöntulotarkastuksessa. Melkein puolentoistatunnin juttutuokion jälkeen terveydenhoitajan kanssa sain matkaani paperinen työnantajaani varten, jossa oli hyvin tyhjentävä lausunto käynnistäni. Paperissa luki seuraavasti: "Sopiva". :) Tarkoittaen siis, että olen saanut hänen vahvistuksen siitä, että olen työkykyinen henkilö kyseiseen tehtävään.

Tarkastuksessa todettiin muun muassa, että diabetesriski minun tapauksessani on pyöreä 0, kolesteroliarvoni olivat täydelliset, keuhkoni vastaavat tismalleen kronologista ikääni ja minkään sortin alkoholiongelmaa ei ole. :)

Puolentoista tunnin aikana ehdimme tehdä monta erilaista testiä ja puhua vähän sitä sun tätä. Keskustelumme ajautui jossain vaiheessa leikkauksiin. Terveydenhoitaja kysyi, että onko minulle tehty mitään leikkauksia. Kerroin, että sektio on tehty. Tämä johti tietysti keskusteluun raskaudesta ja sen aikana ilmenneistä ongelmista. Tämä taas johti luonnollisesti keskusteluun Eliaksesta. Terveydenhoitaja oli erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä kaikkea viime vuonna Elias joutui kokemaan. Ja aika avoimesti (kuten minulla tapana on) siitä kerroinkin. Kunnes huomasin, että hoitajan silmille alkoi nousta kyyneliä. Näin, että hän joutui tekemään töitä ettei näyttäisi tunneryöppyään. Säästin hänet siltä tuskalta ja lopetin ikään kuin tarinan kesken. Lopuksi sanoin kuitenkin lohdutuksen sanana hänelle, että poika voi nyt erinomaisesti. :) Tilanne oli mielestäni hieman erikoinen. Tunsin itseni jäätävän tunteettomaksi, koska kerroin tarinaamme "not big deal" -tyylillä kun taas täysin ventovieras ihminen oli vaipua kyyneliin puheistani. On toki selvää, että minä olen puhunut aiheesta paljon. Olen puhunut ja kirjoittanut. Siitä kertominen ei tee enää niin kipeää. Ja kuten aiemminkin on tullut esille, en nyt vieraiden edessä hirveästi herkistele muutenkaan.

Tarkastuksessa kävi kuitenkin ilmi, että vartalostani löytyy useita patteja. Hoitaja ei halunnut lähteä arvuuttelemaan, mitä patteja nämä ovat vaan suositteli, että varaisin ajan työterveyslääkärille. Annoin hänen varata minulle ajan siltä istumalta.

Tiistana oli pitkästä aikaa ongelmia Eliaksen masun kanssa. Ei yhtäkään nyyttiä vaipassa ollut ja se vaikutti kyllä päivän tunnelmaan.

Keskiviikko

Tiistai ja keskiviikon välinen yö oli todella levoton. Elias heräili useamman kerran. Maha piti kovaa ääntä, siellä myllersi. Heti aamupalaksi hän sai purkillisen luumusosetta. Ja sen kyllä sitten loppupäivän huomasikin. SEITSEMÄN onnenhetkeä saatiin taas kokea, kun nyyttejä tipahteli sinne vaippoihin. Neljännen jälkeen olo oli jo hieman epätodellinen. Mietimme mieheni kanssa, että kuinkahan hirveästi sitä tavaraa voi noinkin pieneen mieheen jäädä pyörimään. Ihan sama, kuinka paljon. Tärkeintä on, että se saadaan sieltä liikkeelle luonnollisin kotikonstein. :) Seuraava yö oli huomattavasti rauhallisempi.

Torstai

Kävin siellä työterveyslääkärillä näyttämässä minun epämääräisiä pattejani. Lääkäri osasi heti sanoa, että kyseessä ovat syystä taikka toisesta hieman turvonneet imusolmukkeet. Yhteensä niitä löytyi noin kymmenkunta. Kaulassa, niskassa ja nivusissa. Yksikään näistä ei kuitenkaan ollut lääkärin mielestä mitenkään huolestuttavan iso, sellaisia herneenkokoisia kaikki. Mutta koska minulla on ollut näitä hämmentäviä oireita viime kuukausina niin lääkäri oli sitä mieltä, ettei asiaa kannata nyt katsoa vain läpi sormien. Minulla esiintyvia huolestuttavia oireita ovat kuulemma pitkäaikainen väsymys, todella kova palelu, herkästi syntyvät mustelmat ja viimeisenä tämä ihmeellinen lämpöily.

En nyt muista, olenko kirjoittanut näistä mun mustelmista, mutta tässä on yksi esimerkki, miltä ne saattaa välillä näyttä. Kuva on otettu pari kuukautta sitten ja siinä on jalkani (ruma. I know). Minua ei ole pahoinpidelty tässä eikä hakattu. :) Minä kävin vain hieronnassa. Käyn hieronnassa usein, keskimäärin kerran kuussa ellei jopa useamminkin. Ennen mitään tällaista ei ole tapahtunut. Jalkani näyttivät kyseisen hieronnan jälkeen ihan sinne nilkkoihin asti tuollaisilta. Tämän jälkeen en ole uskaltanut hierotuttaa jalkojani enää.

Anyway.... Lääkäri määräsi minulle nyt alkuun verikokeet. Kävin antamassa pari putkiloa verta täydellistä verenkuvaa varten. Siitä saadaan katsottua tarkempi leukosyyttien eli valkosolujen laskentaerittely. Katsotaan, että onko minulla normaalit arvot näiden suhteen. Tulokset tulevat maanantaina.

Edelleen, mä oon niin hämmentynyt kaikista näistä mun oireista, mitä on tässä viime aikoina ollut, etten edes tiedä, pitäisikö jostain huolestua vai ei. Menen virran mukana. Lääkärit saavat tutkia, mitä parhaaksi näkevät ja huolestun vasta sitten kun jotain faktaa sanotaan minulle. Tiedän itse, että jokin on kyllä vialla. En ole eläessäni käynyt niin useasti lääkärillä kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Minulle on tehty enemmän erinäisiä verikokeita ja ultratutkimuksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähes jokaisesta verikokeesta tai ultrasta on löytynyt jotain pientä häikkää. Mutta johtuuko se sitten mahdollisesta endosta vai jostain muusta sitä en tiedä.. Ehkä asiat selviää vielä. Pakkohan niiden on selvitä. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Tänään

Saimme vihdoin kuulla lopullisen päätöksen koskien Eliaksen päivähoitopaikkaa. Emme tosiaan saaneet paikkaa hakemistamme vaihtoehdoista. Mutta koska joku paikkahan meille on pakko myöntää, niin Eliakselle on nyt varattu paikka päiväkodista, joka on täysin meidän asuinalueen ulkopuolella. Tutustuin hieman tähän päiväkotiin nettisivuilla löytyvien tietojen perusteella. Päiväkoti olisi melko hankalassa paikassa. Ei ollenkaan työmatkani varrella. Elias olisi pakko viedä hoitoon autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Tämä saattaa olla käytännön kannalta melko huono juttu. Mutta emme lytänneet tarjousta heti. Aiomme käydä tutustumassa päiväkotiin ja yritämme miettiä mieheni kanssa, kuinka saisimme arjen rullaamaan kätevästi vaikka Elias menisikin tähän kyseiseen päiväkotiin.

Tärkeitä päätöksiä. Onkohan tuo meidän punkero edes valmis vielä päiväkotiin?! Kai hän on. Hän kaipaa hirveästi muita lapsukaisia ympärilleen. Hän on niin hirmuisen sosiaalisen oloinen tyyppi. Emme pitäisi Eliasta täyspäiväisesti päivähoidossa kuitenkaan, lyhyempää päivää vaan. Mutta katsotaan, mitä päätämme tehdä. Ehkä tutustumiskäynnin jälkeen olemme hieman viisaampia.

Mutta mukavaa viikonloppua kaikille!! Palataan asiaan taas ensi viikolla!!

"Luen lehtiä"

"Autoilen"

"Rakastan juustoa!"

Kesämies!