Tyhjää....

Koti on tyhjä tänään ja niin on sielukin. Pojat ovat mummolassa käymässä. Ovat yötä pois kotoa, tulevat vasta huomenna. En ole kokenut tällaista hetkeä yli vuoteen. Hetkeä, jolloin saan olla kotona, hiljaisuudessa, ihan yksin. Tavallaan odotin tätä päivää, koska kaipaan hieman lepoa, mutta päivästä ei tullukaan sellainen kuten sen piti olla.

Kirjoitin ennen juhannusta, että minulla on ollut viime aikoina vahva epäilys, että olisin raskaana. Testit osoittivat minulla, että sitä en suinkaan ole. Alavatsani on silti turvoksissa ja tunnen silti kipuja alavatsassa. Joten päätin käydä gynellä tarkastuksessa. Tavallaan vuositarkastuskin oli paikallaan. Jännitin käyntiä jonkun verran. Lähinnä sen takia, että osaisin kuvailla mahdollisimman hyvin ja uskottavasti oireeni, jotta lääkäri ottaisi minut vakavasti ja tutkisi kunnolla. Jostain syystä minulle on pinttynyt takaraivoon ajatus, että lääkärit eivät tutki ellei väitä olevansa kuoleman sairas. Ja minulla kun on tosi paha tapa yleensä vähätellä oloani/ongelmiani kun keskustelen ihmisten kanssa kasvotusten. Kirjoittaminen on sikäli helmpompaa ja siksi varmaan sopii minulle hyvin.

Tällä kertaa kohdalleni osui upea lääkäri. Kokenut, hieman vanhempi lääkäri, joka ei suinkaan jäänyt hiljaa odottamaan että alkaisin luettelemaan, mikä minua vaivaa. Vaan ensimmäisenä hän kysyi minulta, kuinka lapseni voi. :) Olin todella äimistyneen yllättynyt tästä. Positiivisella tavalla. Lääkäri oli ennen käyntiäni tutustunut taustaani ja tiesi, että olin reilu vuosi sitten käynyt samaisella klinikalla ultrassa Eliaksen takia. Tiedoissani luki, että odotan gastroskiisilasta. Lääkäri oli hyvin kiinnostunut Eliaksen voinnista ja kuinka loppuraskaus meni minun osaltani, miten Elias syntyi ja koska. Pelkästään se, että lääkäri oli viitsinyt lukea tietoni ennen käyntiä sai minut niin hyvälle mielelle, että teki mieli kehua hänelle, kuinka harvinaisen upeaa palvelua tuo nykypäivänä on. Tovin keskusteltuamme raskaudesta, synnytyksestä ja Eliaksesta hän vihdoin kysyi, että miten tällä hetkellä voin ja miksi olen tullut vastaanotolle. Kerroin oireistani, joista olen täälläkin kirjoittanut. Kerroin näistä yhtään liioittelematta tai vähättelemättä niitä, puhuin olotilastani juuri sellaisena kuin se on. Jostain syystä lääkäri halusi ensimmäisenä kokeilla ranteestani pulssin. "Pulssisi on todella korkea", hän totesi. Lääkäri kurtisti otsaa, sillä se tuntui hämmästyttävän lääkäriä aika paljon. Siitä aasinsiltana kerroin hänelle, että minulla on kohonneet kortisoliarvot ja sydämentykytyksiä on ollut jo pidempään. Lääkäriä alkoi kiinnostaa, että onko minulle järjestetty asian tiimoilta lisätutkimuksia. Kerroin, että olen menossa rasituskokeeseen. Häntä kiinnosti, että hoitaako tapaustani erikoislääkäri vai yleislääkäri. Kerroin, että hoitava lääkäri on yleislääkäri. Gynekologin mielestä tällaista asiaa pitäisi hoitaa erikoislääkäri, hän kertoi olevansa hieman huolissaan että onko yleislääkäri tarpeeksi kokemusta tehdä tai olla tekemättä diagnooseja tällaisessa asiassa. Keskutelu jäi kuitenkin siihen. Seuraavaksi lääkäri halusi tehdä minulle ultran, josta olin todella iloinen.

Kuitenkin noin 10 minuuttia myöhemmin minut valtasi hämmennys, joka muuttui pian suruksi. Tunsin kokeneeni jotain sellaista, jota olen kokenut tietyllä tavalla aiemminkin. Oikea munasarjani näytti ruudulla täydelliseltä, terveeltä... Sitten siirryimme vasemmalle puolelle. Lääkäri meni hiljaiseksi. Kuten viime vuoden helmikuussa kätilökin. "Näet tästä varmasti itsekin", gynekologi sanoi. Kyllä, minä näin täysin erilaisen munasarjan. Täynnä mustia palloja. Se oli myös erikokoinen kuin oikeanpuoleinen kolleega. Munasarjasta löytyi useita rakkuloita. "Mitään diagnoosia ei vielä voida tehdä, mutta tämä on hyvin todennäköinen endometrioosi", lääkäri kertoi. "Tätä täytyy ehdottomasti tutkia lisää naistenklinikalla erikoislääkärillä", hän jatkoi.

En huolestunut siinä hetkessä vielä... Kunnes lääkäri alkoi hieman avata minulle lisää tätä endometrioosia. Ja tarkemmin vielä kun hän mainitsi, että tämä sairaus vaikuttaa raskautumiseen. Vaikeuttaa raskautumista, voi aiheuttaa jopa lapsettomuutta. Puukko sydämeen!!! Ai luoja se lause tuntui pahalta. Keskustelu jatkui... Lääkäri laittaa lähetteen naistenklinikalle ja minulle soitetaan sieltä. Samalla hän halusi laittaa samaan lähetteeseen maininnan minun kortisoliarvoista ja että sisätautilääkäri tutkisi myös sen puolen. Kortisoliarvot, huimaus, sydämentykytys ja pahoinvointi eivät liity millään tavalla endometrioosiin, mutta sekin puoli on silti hyvä tutkia nyt kunnolla, koska arvot ovat niin tuntuvan korkeat.

Minä kiitin lääkäriä tuhannesti ja poistuin paikalta.

Siinä minä sitten olin... Puolitoista vuotta sitten kävin ultrassa kuulemassa, että lapseni on sairas. "Luultavasti se on gastroskiisi. Sinulle soitetaan naistenklinikalta", minulle kerrottiin silloin. Tänään: "todennäköisesti sinulla on sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Naistenklinikalta soitetaan sinulle ja kutsutaan lisätutkimuksiin". En tiedä, kumpi sai minut enemmän tolaltaan... Se, että ultrasta tuli taas kerran huonot uutiset vai irse endometrioosin epäilystä.

Endometrioosiyhdistyksen sivuilta kävin tutustumassa tarkemmin tähän aiheeseen. Pari suoraa lainausta sieltä: "Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.

Leikkaus on ainoa tapa saada varma endometrioosidiagnoosi. Yleisin endometrioosin toteamiseen ja hoitoon käytetty kirurginen toimenpide on laparoskopia. Joskus joudutaan turvautumaan avoleikkaukseen eli laparotomiaan.

Myös gynekologisessa tutkimuksessa käsin tunnustelemalla endometrioosin saattaa tunnistaa sen tyyppillisistä esiintymispaikoista. Ultraäänikuvasta pystyy myös näkemään munasarjojen endometrioomat eli nestekystat. Myös magneettikuvauksella saadaan kuvaa endometrioosista."

Tästä ei ole montaa viikkoa aikaa kun totesin miehelleni erään keskustelu yhteydessä, tippa linssissä: "onko elämässä mitään muuta ihanampaa kuin lapset!" Lapset rikastuttavat elämää tavalla, jolla mikään muu ei sitä voi tehdä.

Mikään ei ole vielä kiveen hakattua, kaikki on vasta epäilyasteella (gynekologi käytti kuitenkin sanoja todennäköisesti, kaikki viittaa endometrioosiin.) Itse diagnoosikaan ei vielä merkitse 100 prosenttista mahdottomuutta raskautua... Mutta ainakin se vaikeutuu sairauden myötä. Silti tänään minusta tuntuu pahalta. Olen tyhjä, väsynyt ja voin huonosti. En jaksaisi odottaa lisätutkimuksia. Haluaisin voida hyvin. Haluaisin pian tiedon, mikä minua vaivaa ja mitä tästä eteenpäin. 

Elias on meidän todellinen lottovoitto!!! En ikinä, ikinä, ikinä pysty kiittämään ketään tai mitään tarpeeksi siitä, että saimme pitää Eliaksen!!!! Elias on alkanut kävellä pidempiä matkoja. Voi kuinka, minun tulisi nauttia nyt tästä ajasta ja näistä hetkistä kun hän kehittyy ja oppii. Ne saattavat olla tämän perheen viimeiset ensiaskeleet, ensi matkat.

 Elämän mullistavimpia ja ainuitlaatuisia hetkiä. Lapseni oppii kävelemään.