Sitä sun tätä

Viime viikko tosiaan hujahti hirmuisella vauhdilla. Kiirusta tuntui olevan sekä töissä että vapaalla. Ja viikonloppu meni maaseudulla juhlien läheisen ystäväni (ja Eliaksen kummitädin) häitä. :)  

Elias

Elias on ahkerasti päivittäin ottanut muutamia askelia ilman tukea. Vielä ei voi kuitenkaan sanoa, että hän suoranaisesti kävelisi tuetta. Mutta kävely taaperokärryn kanssa on nyt kyllä ehdottomasti parasta, mitä maan päällä voi tehdä. Kärryn kanssa Elias kävelisi ulkona tuntikausia ja sisälläkään hän ei malttaisi siitä luopua. Suhaa täällä seinältä seinälle pienessä kodissa edestakaisin. Taaperokärryn käyttö on kuitenkin kehittynyt huimasti, sillä nyt Elias on oppinut myös itse kääntämään seinän tulessa vastaan. Kävelyvauhti nopeutuu päivä päivältä. Epäilen, että sitten kun Elias oikeasti lähtee kävelee, niin vauhti muistuttaa enemmänkin juoksua kuin kävelyä. :)

Masuongelmien kanssa olemme joutuneet painimaan nyt hieman useammin taas. Vatsalääkkeen vaihdon jälkeen oli pari erinomaista viikkoa. Välillä saattoi olla useita päiviä, ettei lääkettä tarvinnut antaa lainkaan. Nyt tilanne on kuitenkin mennyt taas siihen, että lääkkeeseen olemme joutuneet turvautumaan lähes päivittäin. Tuntuu että noin joka toinen päivä on hyvä päivä ja joka toinen taas huono. Syytä emme oikein ole pystyneet jäljittää. En niinkään usko sen johtuvan ruokavaliosta tai mitään selvää ruoka-ainetta en ole vielä löytänyt, mikä pistäisi vatsan kovalle. Joskus puhutaan, että banaani esimerkiksi kovettaisi vatsaa. Eliashan on aina ollut kova syömään banaania ja nyt päätimme pitää siitä melkein viikon tauon. Vatsa meni entistäkin kovemmalle. Palautimme banaanin takaisin ruokavalioon, sillä se on tosiaan Eliaksen parasta herkkua. Se on hedelmä, jota Elias syö vaikkei mikään muu maistuisi. Kaurapuurostakin on joskus kuullut puhuvat vatsaongelmien yhteydessä. Sitäkään emme ole antaneet pitkään aikaan. Kuten sanoin, mitään selvää syytä ruokavaliosta ainakaan emme ole vielä löytäneet. Olemme kuitenkin nyt viime viikolla siirtyneet syömään entistä nestepitoisempia ruokia ja juottaneet joka välissä Eliakselle myös vettä. Ehkä hän tarvitsee vaan erittäin runsaita määriä nestettä. (Maitoa hän juo noin 8 dl vuorokaudessa, joka sekin on vuoden ikäiselle aika paljon).

Maidosta puheenollen... Yritimme siirtyä tavalliseen lehmänmaitoon. Huomasimme kuitenkin, että Eliaksen iho meni välittömästi maidon jälkeen kaulan seudulla erikoisen punaisen laikukkaaksi. Kokeilimme tätä useamman kerran ja joka kerta kävi sama juttu. Näin ollen päätimme jättää tämän projektin tuonnemmaksi.

Minä

Minä olen siitä minun väsymyksestäni paasannut täällä kerran jos toisenkin... Nyt paasaan lisää. Kirjoitin tuossa taannoin, että leposykkeeni oli normaalia korkeempi. Tilanne muuttui sen verran kiusalliseksi, että päätin marssia takaisin lääkärin puheille. Jossa siis kävin myös silloin maaliskuussa (muistaakseni). Silloin lääkäri pisti väsymykseni kevään piikkiin ja sovimme, että palaan asiaan jos oloni ei parane. Noh, oloni ei todellakaan parantunut. Tai minulla on joskus satunnaisia hyviä päiviä ja sitten taas palaan siihen vetämättömään oloon. Oireita on ollut muitakin. Kärsin lähes päivittäin huimauksesta, silmissäni sumenee tosi herkästi, kädet tärisee joskus ja usein heikottaa niin kovasti, että oikein oksettaa. Viimeisimpänä tuli tosiaan nuo sydäntykytykset. Kauppakassin kantaminen sai pulssini niin korkeaksi, että luulin sydämeni tulevan rinnasta ulos (siltä se siis tuntuu). Olin lähes tuhat prosenttisen varma, että minulla on tosi paha anemia, sillä olen anemiasta kärsinyt useasti ennenkin.

Noh, tosiaan se lääkäri pisti minut uusiin verikokeisiin. Tällä kertaa katsottiin muutakin kuin kilpirauhasten arvot. Viikko vierähti ja viime viikon torstaina lääkäri soitti minulle kertoakseen tulokset. Hemoglobiinit täydelliset ei siis anemiaa, verensokerit oli hyvät, maksa- ja munuaisarvot ok. Mutta verinäytteestä kävi ilmi, että kortisoliarvoni olivat viitearvojen yläpuolella. Tiesittekö muuten, että ihmisellä on lisämunuaiset? Minä en nimittäin tiennyt. :) Eli tosiaan, lisämunuaiseni tuottaa liikaa hydrokortisonia eli kortisolia. Lääkäri mainitsi, että tämä voi johtua esim. e-pillereistä, stressistä tai joskus harvoin Cushingin oireyhtymä, jonka taustalla on lähes aina kasvain. Minä en millään tahtoisi uskoa, että kyse olisi minun tapauksessani viimeisimmästä syystä. Epäilen vahvasti stressiä. Pitkittynyttä stressiä. Epäilen tämän johtuvan niin rajusta stressistä, että kroppani on alkanut kapinoimaan vastaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että lisätutkimuksiin olisi ehdottomasti tarvetta. Nämä verikokeet  on otettu yksityisellä lääkäriasemalla ja koska lisätutkimukset maksaisivat maltaita tässä tapauksessa, niin sovimme että lääkäri laittaa paperit minulle kotiin ja menen terveyskeskukseen tappeleen saadakseni lisätutkimuslähetteen. Toivon kuitenkin sydämeni pohjalta, ettei minun tarvitsisi mennä siihen iänikuiseen vakuuttelemiseen kunnallisella puolella. Korkeat kortisoliarvot vaikuttavat usein merkittävästi masennuksen synnyssä, joten pelkään että minulle tyrkytetään masennuslääkkeet käteen ja pistetään takaisin kotiin. Siihen en suostu. Vaikka minulla onkin välillä niin synkkiä päivä, joita on itsekin välillä vaikea ymmärtää mistä se johtuu, niin masennuslääkettä en nyt kaipaa. Kaipaan jotain, mikä poistaa minun pahimmat fyysiset oireet eli muun muassa huomauksen, sen jatkuvan etovan olon ja sydämentykytykset. Jatkuva huono olo saa minut nimittäin myös syömään huonosti. Olen huomattavasti hoikemmassa kunnossa kuin ennen Eliaksen odotusta ja syömättömyys ei ainakaan paranna oloani, se on selvää. 

Tässä vaiheessa on tietysti hölmöä ruveta toteamaan, että taisin ottaa pienen varaslähdön työelämään. Ehkä kroppani olisi sittenkin kaivannut vielä hieman palautumisaikaa viime vuodesta. Mutta ehkä mietin asiaa mahdollisesti seuraavan kerran hieman tarkemmin. Tällä hetkellä yritän kaikella mahdollisella tavalla nyt antaa itseni levätä aina kun voin. Viimeisen parin viikon aikana se on ollut lähes mahdotonta. Toissa viikonloppu meni Eliaksen masuvaivojen takia puihin ja tänä viikonloppuna oli erittäin tärkeät juhlat.  Tosin omalta osaltani juhlat loppuivat jo ennen puoltayötä. Olin yksinkertaisesti niin poikki, etten pystynyt enää nauttimaan olostani. Hävetti käydä sanomassa ystävälleni (morsiamelle), että lähdemme nukkumaan ensimmäisten juhlavieraiden joukossa, mutta minun oli pakko.

Tällaista sekametelisoppaa siis meille kuuluupi. Toivottavasti lekurin paperit olisi huomenna tulleet, niin voisin soitella sinne terveyskeskukseen.