Onnistunut päivä

Pitkästä aikaa minulla on sellainen olo, että kyllä minäkin tästä vielä tokenen. Heräsimme Eliaksen kanssa tänään puoli yhdeksältä. Valtava kiitos Eliakselle tästä ihanasta yllätyksestä. On taas kulunut liian monta viikkoa kun olen saanut nukkua näinkin myöhään. :) Heräsin pirteänä (valitettavasti etova olo oli kuitenkin vahvasti läsnä).  

Myös Elias oli pirteä ja ihanalla tuulella. Teimme aamutoimet rauhallisesti ja pitkään. Harjasimme hampaat pitkään ja hartaasti, annoin Eliaksen nauttia vellistä ja sen jälkeen painelimme yhdessä suihkuun. Saimme sielläkin kulumaan pitkän tovin suihkutellen ja leikkien veden kanssa. Eliaksen kärsivällisyyteen vaikuttaa voimakkaasti se, kuinka hyväntuulinen hän on. Valitettavan usein (varsinkin jos masu vaivaa) yhdessä tekeminen ja muutenkin oleminen on hyvin kärsimätöntä ja kiukuttelevaa. Tänään siitä ei tarvinnut murehtia.

Päivällä kävimme kaupungilla katselemassa huomisia rippijuhlia varten hieman siistimpiä kuteita Eliakselle. Tein havainnon että tässä asiassa tyttö olisi ollut helpompi puettava. Kauniita kesämekkoja oli kaupat tulvillaan. Kun taas siistejä kesäisiä kauluspaitoja oli hirvittävän vähän myynnissä. Löysin kyllä yhden tosi hienon kauluspaidan, mutta se maksoi 49 €. En raaskinut ostaa sitä. Tuollasia kauluspaitoja kun ei hirveästi tule käytettyä ja ne jää hyvin pian tässä iässä pieneksi. Samaisesta kaupasta olisi löytynyt upeat pellavahousut ja vieläpä tähän paitaan sopivat. Housut olisivat maksaneet toiset 40 €. En sitten raaskinut ostaa niitäkään. :) Lopulta kuitenkin löysin ihan siistit vaatteet ja ihan kohtuuhintaisetkin. 



Kaupungillakin Elias malttoi hyvin
pysyä rattaissa.

Shoppailun jälkeen painelimme kotiin välipalalle ja sitten puistoon ulkoilemaan. Elias laski liukumäestä ja käveli taas taaperokärryn tyyppisen lelun kanssa pitkin puisto edestakaisin. :)

Ulkoilun jälkeen ehdin tehdä ruokaa, mutta sitten iskikin hirveä väsy koko porukalle. Näin ollen siirryimme unten maailmaan koko perheen voimin. Jopa minä kävin nukkumaan, joka on erittäin harvinaista. Olin kyllä jo siinä vaiheessa niin pyörryksissä, että ehdotin itse että olisimme kaikki käyneet yhdessä päiväunille. Lisäksi minulla on nyt tämä mun "lepää aina kun voit" -projekti meneillään, joten päätin levätä keskellä päivää senkin uhalla että rytmi menee sekaisin. Näin lauantaina sillä ei oo niin suurta merkitystä. Ja kyllä me tosiaan nukuttiinkin. Kaksi tuntia vierähti aivan silmän räpäyksessä. Minä sammuin sänkyyn välittömästi ja heräsin vasta siihen kun Elias kiipesi päälleni herättyään. Olisin luultavasti muuten nukkunut hyvin pitkälle iltaa. Olin nimittäin hyvin syvässä unessa kun Elias minut herätti. Sen lisäksi että oli ihana herätä Eliaksen kanssa vierekkäin niin vielä upeampaa oli ne 10 minuuttia, jotka hän vain rötkötti päälläni ja antoi minun silitellä hänen selkäänsä. Siinä me vaan makoilimme ja nautimme rauhallisesta herätyksestä päiväunien jälkeen. Tämä hetki oli hyvin ainutlaatuinen. Elias ei ikinä aiemmin ole malttanut makoilla noin ja nauttia vain oleskelusta.

Tämän harvinaislaatuisen hetkemme jälkeen nousimme vihdoinkin sängystä ja koska oloni oli varsin upea, niin päätin lähteä lenkille. Kesäisen hyväntuoksuisessa ja raikkaassa luonnossa. :)

Puolitoista tuntia myöhemmin olin kotona. Suihkun raikkaana istahdin sohvalle ja totesin miehelleni, että "onpa ihana olo!".

Nyt pari tuntia myöhemmin oloni on edelleen parempi kuin pitkään aikaan, etova olo on kuitenkin edelleen riesana. Mutta toivon, että mitä enemmän saan levättyä ja nukuttua ikuisia univelkojani ja sitä mukaan myös vähän rentouduttua (henkisesti) niin myös etova olo alkaa häipyä. Oletan että kortisoliarvoni ovat tosiaan stressista ja ylirasittumisesta johtuen koholla, joten aion nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja opetella rentoutumaan. Olen tyypillinen suorittaja ihminen, joka ei tunne tilannetta, jossa saisi vain olla tekemättä yhtään mitään. Aina pitäisi jotain tehdä ja touhuta. Mitä enemmän teen ja touhuan sitä enemmän se vaihe jää päälle. Jarrua en osaa painaa. Mutta nyt aion opetella! On pakko!

Makoilimme tässä Eliaksen kanssa hetken olkkarissa ennen kuin hän vaipui yöunille ja mietin, että kuinka onnellinen olenkaan siitä että Elias kasvaa ja kehittyy. Minun on pakko myöntää, että nyt jälkeenpäin mietittynä, en voi sanoa nauttineeni raskausajasta enkä myöskään Eliaksen vauva-ajasta. Tai ainakaan ensimmäisestä yhdeksästä kuukaudesta, kunnes avanne saatiin pois. Minusta on ihanaa, että Elias alkaa oppia kommunikoimaan muutenkin kuin itkien, minusta on ihana että hänen kanssaan voi touhuta ja leikkiä ja liikutuin tässä olkkarissa hetkestä kun Elias kiipesi itse sitteriin sohvan viereen, jossa minä makoilin ja antoi minun silitellä hänen selkäänsä. Siinä me vaan taas makoilimme hiljakseen ja nautimme tilanteesta. Ei kitinää, ei levottomuutta ja ennen kaikkea ei pelkoa kivuista.