perjantai 30. syyskuuta 2011

Uudenlainen elämä

Istun tyhjän ruudun edessä, enkä tiedä mistä aloittaa... En taida ehkä sittenkään löytää voimia vielä kertoakseni ihan kaikkia tapahtumia viime viikosta, mutta kerron ainakin tämän hetkisestä tilanteesta.

Kirurgi soitti puoli kuuden aikaan vihdoinkin. Puhelin soiton odottaminen tuntui tänään ikuisuudelta. Kotona istuminen toimettomana tietäen, että juuri leikattu pieni poika poloinen leikataan heti uudestaan oli kamalaa. Levottomuuden tunne sai aivan uudenlaisen merkityksen. Mitään ei voinut tehdä, koska en kyennyt lainkaan keskittymään mihinkään. Halusin palavasti uppoutua johonkin ja tehdä jotain, mutta aivotoiminta ei taipunut siihen. Mielessäni pyöri hetkittäin aivan kamalia ajatuksia ja hetkittäin osasin ajatella järkevästi. Muistelin taas kerran, kuinka kamalan kipeä itse olin keisarileikkauksen jälkeen ja mietin, etten olisi ikimaailmassa kyennyt kestämään toista leikkausta heti seuraavana päivänä siihen päälle. Ja samalla peilasin tilannetta tietysti Eliakseen. Miten tuollainen murunen kestäisi fyysisesti tuollaisen rääkin? Pahimmillaan ajatukset karkasi kuvitelmaan, jossa kirurgi soittaa ja kertoo, että kaikki kävi niin nopeasti ettei Eliasta voinut enää pelastaa.... En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka äärirajoilla olen kokenut tänään ja viimeisten päivien aikana käyneeni. Tämä luonnollisesti johtuu hyvin pitkälti siitä, että olen ollut aivan hirvittävän väsynyt, koska en ollut nukkunut viime yötä lukuunottamatta moneen yöhön. Ja siitä, että meidän elämässä tuntuu kaikki muuttuvan vain sormia napsauttamalla. Tänään kaikki voi olla hyvin, huomenna Elias taisteleekin hengestään. Mutta joka tapauksessa....

Kirurgi soitti kertoakseen, että leikkaus oli mennyt hyvin. Kertoakseen, että olin tosiaan oikeassa, että Eliaksen ylävatsaan oli kertynyt ilmaa, joka painoi hänen keuhkojaan. Sen takia hän hengitti hyvin raskaasti kun kävimme häntä katsomassa, josta mainitsin hoitajille myös. Hyvä uutinen oli se, että siellä oli ilmaa eikä mitään vuotoa. Hyvä asia oli myös se, että paksusuolta ei jouduttu poistamaan lisää. Paksusuoli ei kuitenkaan vedä kuten pitäisi eli ilma ei pääse kulkeutumaan sieltä läpi tarvittavalla tavalla, joten Eliakselle jouduttiin tekemään ileostoma eli ohutsuoliavanne. Eli tästä lähtien Elias joutuu elämään avanteen (pussukka) kanssa, johon kulkeutuu kaikki uloste ja ilma, jonka pitäisi normaalisti kulkeutua paksusuolta pitkin. Onni on, että jäljellä oleva pätkä paksusuolesta on ihan hyvälaatuinen, mutta se ei vaan toimi vielä kovin hyvin. Oletettavaa on, että se alkaa toimia kyllä kun Elias toipuu suolen poistoleikkauksesta ja kasvaa vähän ja suoli löytää lopullisen paikkansa ja alkaa käyttäytyä paremmin eikä kiusaa pienokaistamme enää. Näin ollen avanne voidaan kyllä poistaa vielä joskus. Koska se tapahtuu.. sitä ei voi vielä varmaksi sanoa, mutta useamman kuukauden Elias joutuu kuitenkin sen kanssa elää. Avanteen kanssa elämiseen liittyy myös tietysti omia riskejä ja sen takia leikkauksesta toipumisaika on nyt hyvin tärkeä ja tietyllä tavalla myös kriittisin. Näin ollen sairaalassa ollaan varmasti ainakin pari viikkoa.

Palaan hetkeen kun istuimme mieheni kanssa autossa, pohtimassa elämämme suurinta kysymystä, jatkammeko raskautta suolen paksuuntuma uutisista huolimatta vai ei. Mietimme, että pahin vaihtoehto olisi, että suoli olisi viallinen ja Elias kärsisi siitä koko elämänsä. En missään tapauksessa kadu päätöstämme, en lainkaan, mutta nämä viime päivien tapahtumat johtuvat kaikki siitä, että Elias kuuluu tosiaan siihen gastroskiisin pienemmän todennäköisyyden luokkaan eli jolla gastroskiisi on hieman vaikea-asteisempi kuin yleensä. Paksusuolen kiertyminen ja tiukentuminen on kehittynyt pikku-hiljaa, ei missään tapauksessa viikossa. Viime viikolla Elias alkoi kuitenkin olla jo niin lähellä äärirajaansa ja kivut yltyivät sietämättömiksi. Paksusuolen tilaa ei voinut nähdä mistään, se ei näkynyt ultrakuvissa eikä paksusuolta ollut lainkaan vatsapeitteiden ulkopuolella, joten siihen ei koskaan koskettu aiemmin. Vain leikkauksella tämä saatiin selville ja hyvä näin!! Tietyllä tavalla koen, että olemme taas alkupisteessä. Kaikki alkaa alusta. Nyt ollaan hetken aikaa teholla, sitten siirrymme vuodeosastolle elelemään ja odottelemaan, että Eliakselle maistuu ruoka ja että se kulkeutuu avanteeseen tarvittavalla tavalla ja että kaikki muukin toimii kuten pitää. Opettelemme mieheni kanssa vaihtamaan avanne, elämään sen kanssa ja varoa sitä päivittäisissä toimissamme. Edessä on hieman uudenlainen elämä, mahdollisesti monellakin eri tavalla... Jos asennettu avanne tekee tehtävänsä ja Eliaksen masuvaivat poistuvat suurimmalti osin, niin edessämme saattaa olla jopa "helpompi" arkielämä. Emme teidä, millaista on elää kun Elias ei kärsi ollenkaan masuvaivoista. Ne ovat kuuluneet meidän arkipäivään enemmän ja vähemmän koko tämän reilun 4 kuukautta. Oli parempia jaksoja välillä kun masu oli kipeä ainoastaan aamuisin (tai näin kuvittelimme) ja sitten oli todellakin rankkoja jaksoja, kun kipua ja itkua on ollut paljon. Se, miten elämä lähtee tästä etenee on täysin mysteeri vielä, mutta päivä kerrallaan lähdemme sitä selvittämään.

Viimeisten kahden päivän aikana tämä perhe on kokenut asioita, mihin emme lainkaan osanneet varautua eikä asennoitua ja tunnelma on ollut melko synkkä. Joten nyt on aika miettiä, kuinka onnekkaita loppujen lopuksi olemmekaan. Meidän on syytä olla onnellisia, koska:

- Elias on hengissä
- olemme onnekkaita siitä, että kaikki selvisi ennen kuin oli myöhäistä
- olemme saaneet elää monta ihanaa, onnellista päivää tästä kaikesta huolimatta
- Eliaksella on edelleen täydet edellytykset elää normaalia elämää
- saamme huippuluokkaista apua nopeasti tarvittaessa
- kaikista tuskista huolimatta Elias on jaksanut hymyillä ja olla iloinen
- ja ennen kaikkea siitä, että Elias on supervahva pieni mies
- ja lukemattomista pienistä asoista, mitä elämässämme on

Toivotaan siis, että toipuminen lähtee yhtä menestyksekkäästi etenemään kuin syntymän jälkeisellä sairaalajaksolla ja lähetetään kaikki Eliakselle ihania enkeleitä suojelemaan häntä tämänkin takapakin jälkeistä elämää!!!

8 kommenttia:

  1. Nyt kaikki vapaapäiväänsä viettävät enkelit takaisin töihin ja Eliaksen tueksi ja turvaksi!
    Voimia! <3

    VastaaPoista
  2. Avasin blogisi lastenklinikalla jossa myös minä torkun (valvon) yöt vastasyntyneen tyttövauvani rinnalla. Omat huoleni kuitenkin tuntuvat niin pieniltä, sinun ja Eliaksen huoliin verrattuna. Eilen tuli kyyneiltä omaa murua katsellessa, mutta kyyneleitä myös Eliaksen kuvaa katsellessa. En voi muuta todeta, kun voimia, voimia ja vielä kerran voimia! Olette perheenä tosi vahvoja! :) Lapsen sairastaminen on kamalaa. Onneksi meillä on maan parhaita lääkäreitä ja hoitajia apuna!

    VastaaPoista
  3. paljon voimia! ootte ollu mielessä koko päivän johtuen pikkuveljelleni tapahtuneesta melkein samasta asiasta. meilläkin oli avanne hänellä, loppujenlopuksi sitä ei edes huomaa ja tarvitse varoa niin hysteerisesti kuin luulimme. onneksi asiaan on kuitenkin saatu selvyys ja Elias on jo toipumaan päin. suolen poiston takia meillä on ongelmia vessa asioissa kun suoli toimii huomattavasti nopeammin eli vaipoissa mentiin pitkään, mutta en tiedä paljonko se sairaus vaikutti asiaan. paljon voimia eliakselle ja vanhemmille, olette ajatuksissa!

    VastaaPoista
  4. Ansku: Voi ei, miksi te olette lastenklinikalla? Millä osastolla? Ei kai mitään vakavaa???? Koska prinsessanne syntyi? Ja valtavasti tietysti onnea siitä ja jaksamisia myös sinulle!!! Ja juuri näin, onneksi täällä saamme parasta hoitoa. Tuon ajatuksen kanssa pystyn nukkumaan yöni rauhassa kun Elias on ollut ja on sairaalassa.

    Lara: Kiitos paljon!!! <3 Kirurgi mainistsi meille myös ohimennen jotain tuosta, että suoli saattaa toimia useammin ja nopeammin.. Mutta emme vielä jutelleet kovin tarkkaan, miten avanne ja suolenpoisto vaikuttaa Eliaksen arkielämään. Ja ehkä parhaiten se selviää kuitenkin vasta kun elämä lähtee rullaa tästä etiäpäin ja näemme kuinka mikäkin tämän leikkauksen jälkeen toimii. :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olemme infektion hoidossa, ei sen vakavampaa. Tyttö täyttää tänään kolme viikkoa, on sen verran pieni, että ottivat osastolle hoitoon, hyvä niin. Päästään tänään varmaan kuitenkin kotiin. Esikoinen kaipaa äitiä kovasti kotona, se on ollut mulle rankkaa. Voimia teille alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  7. Paljon jaksamista edelleen. On välillä ihan mahdoton ymmärtää miten te kestätte ja jaksatte. Meillä ihan yksinkertainen flunssa tuntuu laittavan menon todella tiukaksi ja jaksamisen koetukselle. Tietysti nyt ahdistuttaa jokainen kipuilu, voisiko jokin olla vialla, mutta järki sanoo, että todennäköisyydet on todella mitättömät meillä. Pelkkä pelko on kamalaa ja tulee todella kamala olo kun kuvittelen miltä susta tuntuu. Kyllä te varmasti pärjäätte sen avanteen kanssa kun totutte.

    VastaaPoista