Ja taas jälleen.....

Olin suunnitellut alustavasti, että seuraavan kerran päivitän blogiani kun meillä on seuraava kontrolli lastenklinikalla.. Ja tänäänhän se oli. Mutta valitettavasti tämän päivänen sairaalakäyntimme ei jäänykään pelkkään kontrolliin, vaan.....

Kelataan pari viikkoa taakse päin.

Masu toimii, joten olemme keskittyneet
vain nukkumiseen ja syömiseen :)

Viimeksi kun kirjoitin, Elias kärsi ummetuksesta. Tai tarkalleen ottaen olimme käyneet pari päivää aiemmin neuvolassa ottamassa rotarokotteen, joka tosissaan paransi Eliaksen ja pisti masun toimimaan. Tietysti asiaan vaikutti varmasti korvikkeen vaihto Tutteliin ja Levolacin käyttö, joka vihdoinkin alkoi toimia. Näin ollen masu on toiminut erinomaisesti neuvolakäynnin jälkeen. Mitä nyt pieni ilmavaivoja silloin tällöin, mutta ne ei tunnu juuri miltään tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Ruoka alkoi maistua entistä paremmin ja päivässä tuleekin annettua Eliakselle sellainen 800 - 1000 ml.

Kontrolli ke 3.8.2011
Kontrolli ei ollut kovin erikoinen, tuskin erosi tavallisesta neuvolakäynnistä. Hoitaja punnitsi Eliaksen, mittasi pituuden ja päänympäryksen ja vilkaisi pikaisesti gastroskiisihaavaa. Painoa on pojalla tänään 3990g ja pituutta 53 cm, pipo on 38 cm. Painoa parin viikon aikana tullut noin 350 g, joka ei ole mikään ihan älytön määrä, mutta ihan hyväksyttävä kuitenkin. Itse olin jo viikko sitten ihan varma, että Elias painaa jo yli 4 kiloa, sillä hän otti mielestäni aivan järkyttävän kasvupyrähdyksen parissa päivässä. Tuntui, että poika kasvoi silmissä. Kasvoihan hän toki, mutta ei niin valtavasti kuin kuvittelin.

Letkusta jää aina inhoittavat jäljet
laastareiden takia poskiin.

Sappilääke loppui viime sunnuntaina, joten sitä emme ole antaneet pojalle sen jälkeen. Tänään kävimme jättämässä uudet labrat, joten perjantaina selviää tarviiko lääkettä tilata Eliakselle lisää. Lääkkeen loppumisen jälkeen päätimme ottaa nokkiksen pois, sillä sitä ei enää tarvittu (ainakaan toistaiseksi). Nokkis kerää inhottavasti limaa Eliaksen nieluun ja oli muutenkin jo niin huonosti paikallaan Eliaksen repimisen jäljiltä, että oli vaan parempi luopua siitä. Joten taas jälleen, nyt kolmannen kerran olemme ilman letkua. Voi kun olisi niin mukavaa jos sitä ei tarvisisi enää laittaa takaisin!!

Tällä kertaa lääkäri päätti myös, että keskostippoja ei tarvitse enää antaa, sillä Elias on lähes neljä kiloinen. Rautaan joudumme nyt kuitenkin palaamaan, sillä Tuttelissa sitä ei ole niin paljon kuin Premilon -korvikkeessa. Näin ollen tällä hetkellä Elias saa lisärautaa, D-vitamiineja ja losecia. Levolacia emme ole antaneet enää moneen päivään ja hyvin ollaan pärjätty.

Ja sitten kontrollinen ikäviin asioihin... Sain ensimmäistä kertaa lastenlääkäriltä itselleni asiakirjat, josta näkee, miten Eliaksen kasvu sijoittuu eri käyrille. Pituuden ja painon suhde on lähes täydellinen eli sijoittuu ns. 0 -käyrälle. Pituus siojoittuu ikätovereihin nähden -3,5 -käyrälle, mutta on kirinyt kohdasta -5. Ikävämpi tilasto onkin sitten päänympäryksen kohdalla. Eliaksen pää on kasvanut suhteessa huomattavasti nopeammin. Tämä voi olla merkki jostain... Senpä takia lastenlääkäri halusi määrätä meille neurologin tapaamisen, mutta koska meillä on jo määrätty neurologin aika, niin jäämme odottaamaan sitä. Eli olisi meillä kystia päässä tai ei, niin olisimme neurologin tutkimuksiin joutuneet joka tapauksessa. En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella... En jaksa ajatella mitään.. Ainakaan tänään...

Sillä

Kontrollissa ollessamme Elias oksensi yht´äkkiä isänsä päälle. Eikä ollut kyse mistään maitopuklusta vaan oksennus oli selkeästi sappinestettä. Mainitsin hoitajalle, että tuo ei näytä kovin normaalilta, mutta hoitaja ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään. Noin tuntia myöhemmin Elias pulautti pienen määrän sappinestettä lisää ja vartti siitä tuli taas uusi sappineste pulautus. Sanoin hoitajalle uudestaan, että tämä vaikuttaa jo todella oudolta, koska Eliaksella ei ole tapana oksennella muuten vaan eikä varsinkaan sappinesteitä. Hoitaja totesi, että kyse on vaan siitä, että Elias on itkenyt niin paljon kun häneltä on otettu kahdesti verikokeet ja muutenkin pyöritelty vaa´alta vaa´alle. Uskoin hölmönä viisaampaa ja lähdimme kotiin.

Kotiin päästyämme annoin Eliakselle hieman maitoa, sillä hänellä oli hirvittävä nälkä. Huomasin samalla, että hän on hirmuisen väsyneen oloinen, mutta ajattelin että se johtuu varmastikin rankasta kontrollista. Elias söi noin 20 ml maitoa ja nukahti syliini, päätin siirtää hänet meidän sänkyymme nukkumaan ja noin kahden minuutin ajan uskoin vakaasti, että nyt hän siihen nukahtikin. Kunnes yht´äkkiä häneltä tuli TAAS hirveällä paineella aivan järjetön määrä keltaista nestettä ulos. Ja taas ja vielä kolmannen kerran ja vielä helvetti neljännekin kerran. Toisen kerran jälkeen itkin jo hysteerisesti, koska poika meni heikompaan ja heikompaan kuntoon silmissä ja näin kuinka hapokas neste poltellee inhottavasti hänen kurkkuaan. En tiennyt, kuinka häntä pidellä.. Sylissä, makuullaan, kyljellään, pystyssä sylissä, vaaka-asennossa sylissä vai miten?!?! Soitin välittömästi sairaalaan ja sieltä tietysti tuli käsky lähteä päivystykseen, jotta hänelle voitaisiin laitta tippa.

Mikä onni, että asumme melko lähellä lastenklinikkaa.. Päivystyksessä olimme taas siinä pisteessä, että meidän piti vakuutella hoitohenkilökunta, että poika ei ole normaali. Lääkärin mielestä poika oli hyvin virkeä vaikka minun mielestä hän oli ihan apaattinen. Nälkä pojalla oli kova ja saimmekin luvan antaa hänelle pieniä määriä ruokaa kerrallaan. Tunnin sisään Elias söi noin 10 millin annoksissa yhteensä 40 milliä, mitään ei tullut hetkeen ulos, joten lääkäri alkoi epäillä, että oksennuskohtaukset loppui. Meidät päätettiin kuitenkin lähettää mahaultraan vielä varmuudeksi ennen kotiin lähtöä. Siellä se sitten taas tapahtui... Aivan järkyttävän iso oksennus ja taas ihan keltaista nestettä. Ultrasta selvisi, että Eliaksella näyttäisi olevan suolitukos eli ahtauma. Myöhemmin kuulimme meitä pitkään hoitavalta lastenlääkäriltä, että tällainen tukos saattaa gastroskiisitapauksissa tulla ilman sen kummempaa syytä ja hyvinkin lyhyessä ajassa, kuten meidän tapauksessa. Elias oli meinaa edeltävät kaksi viikkoa erittäin hyvinvoivan oloinen enkä olisi todellakaan osannut kuvitellakaan mitään tukosta. Ilmeisesti Eliaksen suoli liikkuu masussa vielä ja nyt se on mennyt sellaiseen asentoon jostain kohtaa, että siellä on syntynyt tällainen ahtauma.

Ultran jälkeen vihdoinkin saimme henkilökunnan uskomaan, että tämä ei ole normaalia ja että noin pieni poika kuivuu ihan kohta kasaan. Vasta silloin meille määrättiin uudet labrakokeet ja vihdoinkin neste- ja sokeritipan laittoa. Näiden lisäksi Elias kuvattiin vielä röntgenkoneella, jossa näkyi aivan sama asia eli suolessa oli jonkin sortin tukos. Huomaatteko kuvissa eron?

Vasemman puoleinen kuva on otettu eilen iltapäivällä ja oikean puoleinen kuva ennen tippaa. Näyttääkö tuo poika virkeältä ja "ihan normaalilta"? Minun mielestä ei! Elias hädin tuskin jaksoin ääneen itkeä kun oli niin valtavan voipunut, nälkäinen ja kuivunut.

Ja jälleen kerran olen sanaton, en löydä sanoja kuvaamaan sitä surun määrää, jonka tunnen kun näen toisen olevan aivan heikkouden äärirajoilla.. kun toista nälättää enkä voi häntä mitenkään auttaa.. kun kova ääninen poika maukuu kuin pieni kissanpoikanen, koska on niin väsynyt ettei jaksa ääntä päästää tai kun sappineste on luultavasti tehnyt kurkun jo niin kipeäksi ettei pysty edes haukottelemaan ilman kipua.... 

Viiden tunnin odottelun jälkeen Eliakselle laitettiin vihdoinkin neste- ja sokeritippa.

Tällä hetkellä tilanne on seuraavanlainen: Elias jäi sairaalaan. Ruokaa hän ei saa ennen huomista aamu kuutta. Jos ruoka alkaa pysyä sisällä eikä sen seurauksena sappinesteet nouse enää ylös, niin saamme luultavasti vielä huomisen aikana poikamme kotiin. JOS kuitenkin käy niin, että oksentelu jatkuu edelleen huomenna niin jäämme vain odottaamaan, että tukos menee ylihuomenna ohi... tai sitä seuraavana päivänä tai ehkä jopa pidempään.. En tiedä. En tiedä, kuinka kauan tuollaisen tukoksen odotetaan menevän ohi, mutta sen tiedän, että jos se ei mene itsestään ohi, niin sitä joudutaan kirurgisesti tutkimaan ja pahimmassa tapauksessa suolta joudutaan sittenkin leikkelemään.

Miten voin olla niin hölmö, että kuvittelin oikeasti hetken aikaa, että olemme selättäneet koko gastroskiisin?! Miten saatoin olla niin toiveikas kaikkien näiden tapahtumien jälkeen? Olen joskus yrittänyt eräälle hyvälle ystävälleni kuvailla vielä raskaana ollessani, miltä minusta tämä kaikki tuntuu. Fiilis on kuin koulukiusatulla. Ensin tuntuu kuin joku tönäisis oikein kunnolla kumoon ja hetken päästä kuitenkin tarjoaisi kättä avuksi, mutta tönäiseekin hetken päästä uudestaan kumoon. Joka kerta olen noussut sieltä ja nousen aivan varmasti tälläkin kertaa... Ja joka ikinen kerta myös Elias sieltä nousee ja sitkeästi taistelee onnellisena tätä kaikkea vastaan, tietämättään paremmasta elämästä.. Mutta kuka päättää tai määrää, kuka joutuu tuollaisen koetuksen kohteeksi?!?!