HattaraMasun ensimmäinen viikko

Tästä se nyt sitten alkaa. Ensin päivitän, että "ensimmäinen viikko" kohta se on jo "ensimmäinen kuukausi" ja sitten mennään kouluun ja sen jälkeen äiti onkin jo niin vanha ettei näe enää kirjoittaa. :) Noh, jos en nyt kuitenkaan murehtisi vielä tässä vaiheessa tätä puolta. ;) Tosiaan, ensimmäinen viikko on takana ja yritän purkaa tähän tärkeimmät asiat, mitä tässä on nyt tapahtunut.

Leikkaus ja haava
Mikä leikkaus ja mikä haava??? Olen siis palautunut erittäin mainiosti leikkauksesta. Päätin leikkauspäivänä kun yöllä en saanut nukuttua, että nousen pyörätuoliin seuraavana aamuna vaikka mikä tulisi. Tahdonvoima mennä katsomaan omaa poikaani oli niin valtava, etten välittänyt, miltä kipu siinä vaiheessa tuntuisi. Ja näin myös tein. Mieheni avustuksella nousin hienosti tuoliin heti aamusta ja päivällä jo kävelin omin avuin. Sen jälkeen olin jalkeilla mahdollisimman paljon. Matkat naistenklinikalta lastenklinikalle taittuivat kaksi ekaa päivää pyörätuolilla, koska välimatka on sen verran pitkä, mutta muutoin kävelin ihan itse koko ajan. Leikkauksesta ei ole siis mitään muuta jäljellä kuin leikkausjälki. Tikit kävin poistattamassa neuovolassa seitsemäntenä päivänä eli perjantaina. Haava on tehty vaakasuuntaan keskelle alavatsaa. Tikit olivat melko väljin välein, joten minusta tuntuu, että haava on normaalia pidempi. Särkylääkkeitä jouduin syömään ensimmäiset kolme päivää, mutta tiistaina en ottanut enää yhtään särkylääkettäkään. Eli kaikin puolin palautuminen on sujunut hienosta ja olen taas ihan näillä näppäimillä maratonkunnossa . :) Neuvolassa sain kuitenkin ohjeeksi, että neljään viikkoon sektiosta ei saisi missään tapauksessa nostella mitään muuta kuin vauvaa, ei siivota eikä oikein muutakaan tehdä mitään fyysisesti raskasta. Ja kaiken maailman vatsatreenit kannattaisi ihan suosiolla jättää vain sinne jälkitarkastuksen jälkeiseen elämään. Jälkitarkastus tulee siis varata noin 5 - 12 viikon päähän sektiosta.

Äitiys
Valitettavasti en saanut mahdollisuutta synnyttää esikoistani luonnollisella tavalla ja tämän takia olin huolissani siitä, kuinka kroppani ja hormonitoimintani alkaa toimia leikkauksen jälkeen. Eniten minua huoletti se, että nouseeko minulle maito vai näinkö jään haaveilemaan vaan siitä. Varsinkin kun en saa lastani vierelleni enkä pääse häntä imettää, niin maidon nousu ei ollut lainkaan itsestään selvää minulle. Mutta se pulma ratkesikin leikkauksen jälkeisenä päivänä, kun aamulla sain rintapumpun avulla tipan tulemaan ja illalla pumppailinkin jo vajaan desin annoksia tuttipulloon. :) Naistenklinikalla sain hyvät ohjeet maidon pumppaukseen ja nyt sitä olen ohjeiden mukaisesti pumppailutkin. Koska poikani ei vielä pitkään pitkään aikaan voi saada äidinmaitoa niin joudun pakastamaan maidot. Pakkasessa maito säilyy jopa 3 kk, joten siihen mennessä oletan jo, että poika saa jo syöpötellä niin paljon kuin vain  jaksaa. (Äidin ja isin mielestä pojalla saa olla vaikka 5 leukaa :) ) Nyt siis kodin ja lastenklinikan äidinmaitokeskuksen pakastimet täyttyy minun maidostani. Siitä hyvästä, että pumppailen omaa maitoani poikaa varten saan käydä ilmaiseksi syömässä sairaalan lounasravintolassa. :)

Sairaalassa oleskelu
Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin, synnytyksen jälkeen poikamme vietiin kirurgiselle teho-osastolle K9:lle. Siellä vierailuajat ovat pitkin päivää katkonaisesti ja näistä pidetään tosiaan hyvin tiukasti kiinni. Joskus voi käydä jopa niin, että jos omalle lapselle tai jollekin samassa huoneessa olevalle lapselle tehdään joitain toimenpiteitä niin osastolle ei pääse edes vierailuaikana. Ymmärrän tilanteen täysin vaikka ikävältä tuntuisikin joskus jos ei omaa lasta pääsisikään katsomaan kun sitä joka kerta yli kaiken odottaa. Ikävä iskee meinaa oikeasti liioittelematta heti kun poistuu teholta... Voisimme mieheni kanssa istua vuorokaudet ympäri pojan vieressä ja ihmetellä häntä. :) Hoitajien vuorot osastolla vaihtuu aina 12 tunnin välein aina klo. 8 ja klo. 20. Lisäksi osastolla pyritään pitämään melko pitkälti samoja hoitajia aina samalla potilaalla, joten hoitajat pääsevät tutustumaan hyvin lapseen ja hoitajat tulevat hyvin tutuiksi myös vanhemmille. Minusta tämä on erittäin mukava asia. :) Ja jokaista potilasta kohti on oma hoitaja, joka kirjaimellisesti istuu potilaan vieressä ja seurailee tilannetta jatkuvasti ja tekee aina tarvittavat toimenpiteet lääkärin määräyksen mukaisesti. Lisäksi jokaisella potilaalla on oma lääkäri, joka kiertää useamman kerran päivässä osastolla katsastamassa omat potilaansa ja määrää tarvittavat toimenpiteet, lääkkeet jne. Meidän tapauksessa mukana on myös kirurgi, joka käy joka päivä kiristämässä meidän siiloa, jossa suoli lepäilee.

uusi koti, K7:lla

Keskiviikkona meidän poika siirrettiin kuitenkin vastasyntyneiden teho-osastolle K7:lle, sillä sinne hän keskosuuden takia kuuluukin. K7:lla muuten toimii asiat lähes samalla tavalla eli jokaisella potilaalla on omat hoitajat (päivähoitaja ja yöhoitaja), oma lääkäri ja samainen kirurgi käy myös K7:lla katsomassa päivittäin meidän poikaa. Ainoana erona meidän näkökulmasta osastoissa on vain vierailuajat, eli koska keskoset tarvitsevat huomattavasti enemmän vanhempiensa läsnäoloa ja läheisyyttä kuin vähän isommat lapset, niin vierailuaikoja ei ole rajoitettu muutoin kuin että osastolle saa tulla vasta klo. 11. Eli saamme nykyisin olla poikamme luona vaikka tauotta joka päivä klo. 11:sta eteenpäin. Tämä järjestely käy meille paljon paremmin ja tuntuu mukavammalta, vaikkakin sopeutuisimme toki ihan mihin järjestelmään vaan pojan vuoksi. :)




Gastroskiisi
Edellisessä tekstissä taisin mainitakin, että kirurgin mielestä suolta oli todella suuri määrä vatsapeitteiden ulkopuolella. Keskimääräistä paljon isompi satsi. Myöskin synnytyksessä mukana ollut lastenlääkäri oli kertonut, että vaikka vauva oli pieni, niin valtavan suolimäärän takia vauva ei kokonaisuudessaan mahtutunut kahteen käteen.  Eli ei mikään ihme, että vatsa näytti joka ultratutkimuksessa niin kovin pieneltä. Syntymäpäivänä suoli pakattiin suojakelmun jälkeen muoviseen siiloon ja nyt tätä suolta on siis valutettu takaisin pojan masuun. Pojalla on siis avohaava navan vieressä ja tämä lisää toki valtavasti infektioriskiä ja senpä takia poika saa koko ajan antibiootteja. Kirurgi kertoi meille alkuviikosta, että suolen annetaan valua noin  reilun viikon verran masuun, mutta sen jälkeen haava tulisi saada mahdollisimman pian kiinni. Jos suoli ei mahdu kokonaisuudessaan mahaan niin haavan päälle ommellaan sellainen goretex paikka ja sillä peitetään haava ja se pätkä suolta, joka ei mahdu mahaan. Mutta meidän iloksemme ihmeitä taas jälleen tapahtuu ja perjantaina eli tänään suoli oli lähes kokonaan pojan mahassa!!!!!  Kuten kuvista näkyy niin suoli on aivan uskomattomalla vauhdilla kadonnut pojan vatsaan. 

HattaraMasun toinen päivä, suolta on valunut jo aika iso satsi

HattaraMasun kuudes päivä, suolta hädin tuskin näkyy enää vihreän suojan yli

Tätä suurta edistystä ihmetellään taas kaikkien kanssa ihan kirurgia myöten. Kaikki ovat kovin positiivisesti yllättyneitä, kuinka noin suuri määrä suolta on valunut noin pieneen mahaan ja noin hirmuisella vauhdilla. (Minä alan oikeasti epäillä, että meidän vauvalla on yliluonnollisia kykyjä. :)) On meinaa sellainen sitkeä sankari, että koko sairaala saa olla koko ajan ihmeissään. :) Ensimmäisen viikon jälkeen tilanne on siis sellainen, että lauantaina 28.5. siilo otetaan pois ja tilalle laitetaan jokin kevyempi suoja mahan haavan ympärille ja su 29.5. meillä on tiedossa leikkaus, jolloin avohaava/halkio siis suljetaan. Halkio on melko suuri, joten saa nähdä riittääkö pojan oma iho vielä peittämään tuon haavan vai tarvitaanko lisäksi kuitenkin vielä tuota keinotekoista paikkaa?!

Keskosuus
Keskosuuteen liittyviä akuutteja huolenaiheita on tällä hetkellä ainoastaan pojan turvotus (tai akuutti se on lähinnä minun mielestäni). Poika punnittiin K7:lla, sillä siellä päivittäisiin toimenpiteisiin kuuluu keskosten punnitseminen toisin kuin 9:llä. Painoksi saatiin tällä kertaa jopa 1900 grammaa. Missään tapauksessa poika ei ole voinut saada viikossa 400 grammaa lisää painoa, vaan lääkärit arvelevat että aiemmin mitattu syntymäpaino on arvoitu aivan liian

Meidän punkero viikon vanhana. <3

pieneksi. Tuo 1900 grammaa on kuitenkin huomattavasti luotettavampi määrä ja kokeneiden hoitajienkin mielestä poika ei todellakaan näytä 1500 grammaiselta. Tosin, kuten kirjoitin niin minun suurena huolenaiheenani on pojan turvotus. Poika on selkeästi alkanut kerryttää nestettä, joka on mielestäni hyvin outoa. Lääkärit eivät sinänsä ole huolissaan asiasta, mutta seuraavat tilannetta onneksi tarkasti. Pojalla on jokin pakonomainen mieltymys maata aina pää vasemmalle puolelle (näin hän oli masussakin koko raskauden ajan), joten nestettä kertyy paljon hänen vasemmalle puolelle vartaloa. Hoitajat kertovat, että turvotus liitty monesti keskosuuteen eikä siitä tarvitse ole huolissaan. Samoin pojan vähäinen liikehdintä tuon siilon takia saa nesteen kertymään sekä varmasti myös kovat lääkkeet, jotka relaksoivat poikaa todella valtavasti. Toisaalta ajattelen, että kyllä ne lääkärit sen toki paremmin tietää, että mikä on tervettä turvotusta ja mikä ei, mutta silti olen hieman siitä huolissani. Ja kyllä tuo punkero on vähän makkaroitakin saanut, että on tuossa 1900 grammassa vähän muutakin kuin nestettä tullut. :)

Keuhkothan pojalla ovat kypsät ja hengityskone aivan minimi teholla hänellä käytössä. Vähemmän ei kuulemman enää tehoa saa, muuten joudutaan jo sammuttamaan kone, mutta sitä ei voida vielä tehdä ennen kuin haava on kiinni ja poika on palautunut leikkauksesta. Mutta meidän jääräpäinen punkero hirveästi taistelee tuota hengityskonettakin vastaan. Hän tahtoisi ihan hirvittävästi hengittää omin avuin ja sen takia hengityskone pitää välillä meteliä. :) Hengityskone sekoittaa pojan ja poika sekoittaa hengityskoneen. :)

Vanhemmuus
En tiedä kuka meidän perheessä tarvitsee eniten sitä keskosten parasta hoitoa eli kenguruhoitoa (lisätietoa http://www.ksshp.fi/public/default.aspx?contentid=2846&nodeid=24790) poika, minä vai peräti isä. :) Poika näyttää niin tyytyväiseltä monesti siinä omassa pedissänsä että ihokontaktin kaipuu on selkeästi enemmän vanhemmilla. Odotamme kuin kuuta nousevaa sitä upeaa hetkeä kun pojan halkio on kiinni ja hän pääsee letkuista eroon... Hän ei varmaan makaa sen jälkeen hetkeäkään pedillä, koska me kanniskellaan häntä jatkuvasti sylissä. Ollaan monesti vitsailtu mieheni kanssa, että kohta me varmaan tapellaan siitä kumpi on saanut pidellä poikaa enemmän. :) En pysty sitä sanoin kuvailemaan minkälainen tarve meillä on ottaa poika syliin, mutta kyyneleet siinä kummallakin nousee silmiin kun siitä hetkestä haaveilee!!!

Mieheni rauhoittelee poikaa

Vaikka poika on teho-osastolla niin hoitajan pyrkivät aina ottaamaan meidät mukaan toimenpiteisiin. Monesti toimenpiteet ovat toki sellaisia, ettei me voida mieheni kanssa tehdä muuta kuin rauhoitella lasta, mutta siihen me ollemekin sitten parhaita henkilöitä. Jokainen äiti varmasti osaa kuvitella, miten sydäntä särkevältä on nähdä oma lapsi itkevän, mutta et pystykään häntä ottamaan syliin ja lohduttamaan, että ei mitään hätää ja kaikki on hyvin kun äiti tai isi on siinä vieressä... Siinä tekisi mieli itse itkeä yhtä kovaa toisen mukana ihan vain siitä tuskasta, ettei pysty toista auttamaan!! Meidän pojan arkirutiineihin kuuluu kuuden tunnin välein hänelle tehtävä "täyshuolto" eli vaihdetaan vaippa, siilon ympärillä olevat suojaharsot, imetään keuhkoihin kerääntyvä ilma, imetään suuhun ja kurkkuun tuleva lima hengityskoneen takia, vaihdetaan monesti pojan asentoa ja lopuksi vielä aspiroidaan hänen vatsa eli tyhjennetään mahaan kertyneet eritteet ja ilma. HattaraMasu ei pidä näistä toimenpiteistä sitten yhtään!!! Sitä varten hänelle annetaankin monesti lisäannos särkylääkettä. Vaipan saamme vaihtaa itse ja asennon vaihdossakin voimme hyvin pitkälti olla apuna, mutta muutoin meidän tehtävä on seistä pojan vieressä ja pidellä häntä omissa käsissämme niin paljon kuin käytännössä pystymme. Monesti se tapahtuu niin, että mieheni pitää kättä pojan pään päällä (se luo turvallisuutta) ja minä pitelen käsistä ja jaloista kiinni (tai toisinpäin). Myös jalkoihin kohdistuva paino ja kosketus luo vauvalle tarvallisuuden tunteen. Tämä on siis kaikki, mitä voimme tällä hetkellä tehdä. Hengityskoneen takia pojaltahan ei kuulu ääntä ollenkaan, sillä letkut menevät kurkussa niin, ettei äänihuulet pääse tekemään työtä, joten näemme pojan ilmeistä vain kuinka paha olla hänellä on. Monesti tuolloin leuka väpättää aivan hirvittävästi ja kyyneleet valuu silmistä, kädet heiluu aivan vimmatusti ja jalkoja hän suoristelee kauhealla raivolla. :( Voi voi... en pysty kuin huokaamaan syvää taas miettiessäni tätä aihetta.. Voi kun odotankin sitä onnen päivää kun pääsemme letkuista eroon.......

Äiti ja poika <3

Toimenpiteiden lomassa poika pääasiassa nukkuu ja me istuskellaan, ihastellaan, jutellaan jotta hän kuulisi kuitenkin meidän äänen ja tuntis että olemme läsnä ja odotettaan... Odotetaan ja odotetaan parempia aikoja...