Maltti on valttia!

Ajattelin tulla päivittää blogia vaikkei tässä nyt ole viikon aikana juuri mitään ihmeellistä tapahtunut. Lähinnä viime viikko on pyhitetty minun jo valmiiksi kärsivällisen luonteeni jalostamiseen entistä kärsivällisemmäksi. :)

Viime torstainahan tilanne jäi siihen kun lääkäri kävi toteamassa, että vauvaa ei ole syytä vielä leikata vaikka painoarvioo ei enää saada luotettavasti ja viimeisimmästä ultrasta ei saatu minkäänlaista painoarviomerkintää papereihin. Koko ultrasta jäi jälkeenpäin kyllä todella erikoinen fiilis ja meille (minulle ja miehelleni) nousi siitä paljon kysymyksiä mieleen.. Kuten, miten tästä eteenpäin tehdään painoarviot, miten sektiopäätös tehdään jos kerta kasvua ei voida enää arvioida, oliko torstain ultra pätevä vai tehdäänkö minulle uudestaa pian uusi ultra, mikä on lääkäreiden suunnitelma meidän varalle tästä eteenpäin ja koska ylipäätään tapaan lääkärit seuraavan kerran?!?! Ilmoitimme toki kätilöille mieheni kanssa, että meillä olisi toivomuksena tavata lääkäri lähipäivinä, jotta voisimme selvittää muutamia asioita ja kysellä tarkempia tietoja meidän suunnitelmasta. Päivät kuluivat eikä lääkärit käyneet tapaamassa minua. Sunnuntaina pyysimme sitten kätilöä, että hän kirjaisi meidän toiveen meidän papereihin, joita lääkäri lukee joka aamu. Kätilö kirjasikin toiveemme ja kuulemma vielä tummenetulla fontilla. :)

Tuli maanantai ja osastolääkäri oli paikalla.. Odotin ihan koko päivän häntä. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Jossain välissä kuitenkin huonekaverini luona kävi lääkäri pikaisesti, jolloin samalla lääkäri vain mainitsi ohimennen, että huomenna (eli tiistaina) minut ultrattaisiin. Samaa sanoi päivystävä lääkäri illalla kun meidän pikkuisella laski taas sykkeet ja päivystävä lääkäri hälyytettiin paikalle. Sykenotkahduksen jälkeen poika oli tosin niin apaattinen hetken aikaa, että minut päätettiin ultrata varmuudeksi. Sovittiin kuitenkin, ettei lääkäri katso rakenteita sillä niitä oli tarkoitus katsoa vasta tiistana, vaan tarkoituksena oli katsoa vain pikaisesti lapsiveden tilanne ja tarkistaa että vauva liikkuu. Lapsiveden tila oli edelleen sama kuin viime ultrassa ja vauva ei tosiaan liikkunut. Yritimme kovasti häntä herätellä, mutta ei poika halunnut siellä temmeltää vaikka kovin liikkuvaa sorttia tavallisesti onkin. Rintakehän liikkeet näkyivät kuitenkin selvästi, joka siis tarkoitti sitä, että vauva harjoittelee hengittämistä. Minut siirrettiin toki tämän jälkeen taas tarkkailuhuoneeseen seurantaan, että poika lähtee vilkastuu siitä. Olimme mieheni kanssa aiemminkin huomanneet, että jokaisen sykemontun jälkeen vauva on hetken aikaa liikkumatta, mutta tällä kertaa tokeneminen kesti huomattavasti kauemmin. Niin kauan, että ehdin jo huolestua. Jossain vaiheessa hän onneksi sitten tokeni ja joka iltainen futisjumppa alkoi taas. :)

Tiistai tuli ja tiistai meni, eikä lääkäriä näkynyt. Jossain välissä päivää kätilö kävi kertomassa, että  ultraa ei tehdä, koska se tehtiin edellisenä päivänä. Vaikka nimenomaan oli puhetta maanantaina, että nyt ei tehdä niitä rakennemittauksia, koska tiistaina oli tarkoitus tehdä ne... Olin siis taas päivystänyt huoneessani ihan turhaan koko päivän ja petyin taas vaihteeksi kun mitään ei tapahtunutkaan.

Tänään eli keskiviikkona aamukätilö kävi kertomassa, että meidän tapaus otetaan taas esille lääkäreiden aamupalaverissa. Tällä kertaa ei päätetty enää sektiosta vaan lähinnä siitä, että pitäisikö jollain konstilla vielä yrittää saada lapsivesipunktio, jotta voitaisiin mitata jälleen EPO-hormonin määrää. Ilmeisesti juurikin noiden apaattisten hetkien takia, jotka tulevat sykemonttujen jälkeen. Tiesin kuitenkin, ettei sitä punkitota päätetä tehdä, sillä lapsivettä ei enää juurikaan ole ja pääasiassa on että sydänkäyrät ovat täydellisiä. Näiden tietojen perusteella, jopa minä pystyin tekemään johtopäätöksen siitä, että lapsivesipunktiota ei oteta ja voidaan olettaa vauvan voivan yleisesti ottaen hyvin. Punktiosta puheenollen... Palatakseni vielä niihin keuhkojen kypsyyteen. Lääkärit epäilevät, että näyte ei voinut olla luotettava nimenomaan tuon gastroskiisin takia. Suolen oleminen vapaana siellä lapsivedessä katsotaan vääristävän näytettä.

Aamukäyrillä maatessani yllätyksekseni huoneeseen astui vihdoinkin kätilö + kauan odotettu osastolääkäri sekä toinen lääkäri. Palaverissa päätettiin tehdä meidän tapaukselle: EI MITÄÄN!! :) Kuten arvelinkin. Eli päivä kerrallaan mennään edelleen. Vauvan reisiluu ja päänympärys oli kuulemma kasvaneet hyvin viime ultran mukaan, joten voimme tästä olettaa että vauva kasvaa. Sain myös tietää, että viime torstaina tehty ultra oli ihan pätevä vaikkei mitään painoarviota saatukaan, joten seuraavan kerran kasvua katsotaan kymmenen päivän päästä siitä. Tämä tarkoittaa, että seuraava ultra olisi ensi viikon maanantaina. Tieto helpotti taas hieman kun on jokin kiinnekohta, jota odottaa. :)

Osastolääkäri kuten myös moni kätilökin ovat kovasti viime aikoina pohtineet onnekseni minun omaa henkistä hyvinvointiani ja siksipä sainkin tänään luvan lähteä taas kunnon iltalomille lähes kahden viikon tauon jälkeen!!!!! Ehtona tietysti, että otan nitrosuihkeeni mukaan. (En tainnut muistaa viimeksi kirjoittaa, että joudun nykyään ottaa ison supistuksen aikaan nitrosuihkeen suuhuni, joka laukaisee supistuksen. Supistus saattaa jäädä nykyisin päälle eli kestää yli 2-3 minuuttia, jolloin tarvitsen tuon nopeasti vaikuttavan nitrosuihkeen avuksi.) Ja takaisin pitäisi tulla välittömästi jos supistuksia alkaisi tulla säännöllisesti. Olin taas jälleen onnesta ihan sekaisin. :) Ulkona upea kesäinen keli ja kunnon iltaloma piristi kyllä enemmän kuin paljon!!! :) On myöskin mukava tietää, että kyllä ne lääkäritkin joskus miettii myös äidin hyvinvointia, ei pelkästään vauvan. :)

Tiedustelin lääkäriltä myös jonkinnäköistä takarajaa, milloin sektio tehtäisiin viimeistään tai mihin asti minun ja pojan halutaan olevan yhdessä koossa. Takarajana pidetään raskausviikkoa 40 eli meidän tapauksessa 1.7.2011. :) Eli ymmärtääkseni yliaikaa ei sentään tarvitse olla päivääkään. :) Lääkäri kuitenkin sanoi, että sektio tehdään yleensä viimeistään viikolla 39 ja muistutti vielä, että gastroskiisilapset lähtevät itse syntymään monesti ennenaikaisesti. Oli miten oli, niin minusta alkaa tuntua, että loppujen lopuksi tässä käy niin että poika itse päättää tulla tähän maailmaan ennen kuin lääkärit saavat sektiopäivämäärää päätettyä. :) Näin ollen nyt on parasta asennoitua vaan olemaan täällä sinne heinäkuun ensimmäiseen päivään asti eli enää 50 päivää. Enkä pistä toivoani enää kertaakaan lääkäreiden palaveriin kiinni, jotten joutuisi  pettymään kerta toisensa jälkeen. Tilanne on nyt vaan hyväksyttävä, että laskettuaika on heinäkuussa ja odotan sinnikkään hattaramasumme syntymää nyt vaan sairaalassa enkä kotona, kuten tavallisessa tapauksessa odottaisin. Poikamme on tosiaan niin valtavan sinnikäs, että vaikka häntä kovasti supistuksilla vaivataan ja rasitetaan ja gastroskiisin takia hän ei pääse kasvamaankaan ihan normaalisti eikä vettäkään hänelle ole suotu, niin hän tahtoo omassa yksiössään vielä olla ja joka kerta hänen vahva sydämensä hienosti itsensä korjaa jottei leikkaukseen tarvisi mennä. :) Asia on päivän selvää, mahassani kasvaa voimakastahtoinen poika, joka haluaa valmistautua täysillä tuleviin koitoksiin!!! <3

Mitähän mä oon taas höpötellyt tänne, kun mitään ei pitänyt olla tapahtunut. :)