Tästä se kaikki alkoi.......

On helmikuun 17. päivä, ulkona on varmasti tämän talven kovimmat pakkaset, mutta aurinko paistaa!!! Tänään on hyvä päivä linnoittautua kotiin sohvalle peiton alle ja aloittaa tämä tarina tulevasta pojasta, jonka elämä ei varmasti tule olemaan täysin samanlainen kuin kaikilla muilla vastasyntyneillä pullukoilla.

Palataan ajassa hiemassa taaksepäin ja mennään lokakuuhun. Lokakuun 19. päivä tulin normaalisti töistä kotiin, vietimme mieheni kanssa hyvin tavallista iltapäivää kotosalla telkkaria tuijotellen. Kunnes kymmeneltä illalla sain yhtäkkiä päähäni, että haluan tehdä raskaustestin... Juuri sillä hetkellä, enkä yhtään myöhemmin!! Kuukautiseni eivät olleet myöhässä, mutta tunsin hyvin vahvasti, että vatsani oli erikoisen pyöreä. Olen aina ollut pieni ja hoikka, joten pienikin masun pullotus näkyi minussa heti. Noh, eihän siinä miehellä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin pukea päälle ja lähteä kanssani hakemaan apteekista raskaustestiä. Tunnelma matkalla apteekkiin oli jokseenkin sekava. Kumpaakin jännitti niin kovasti ettei uskaltanut juurikaan puhua, toisaalta kuitenkin yritimme toisiamme rauhoitella, ettei vaan innostuta asiasta liikaa, sillä mitään viitteitä ei sinänsä raskaudesta vielä ollut.. Testi ei välttämättä edes näyttäisi vielä positiivista, vaikka olisinkin ollut raskaana, sillä kuukautiseni eivät olleet edes vielä myöhässä. Selvisimme kuitenkin apteekkireissustamme täysjärkisinä ja noin puoli tuntia myöhemmin olimme takaisin kodimme parkkipaikalla, jossa tokaisin miehelleni, että tahdon nyt poltta yhden savukkeen, sillä myöhemmin en varmasti enää sitä saa tehdä. :) Tupakkatauosta noin 20 min myöhemmin itkin hysteeristä onnen itkua, sillä testi tosiaankin oli positiivinen. Itse en uskaltanut tikkuun edes katsoa, mutta mieheni teki sen puolestani ja hänen riemun huudahduksesta päätellen ei ollut epäillystäkään, mitä tikku näytti. :) Olimme siis molemmat hyvin onnellisia asiasta ja tästä tämä tarina saikin sitten alkunsa!!!

Seuraavana päivänä soitin tietysti neuvolaan ja kahdeksan viikkoa myöhemmin istuimmekin mieheni kanssa ensimmäisellä neuvokäynnillä juttelemassa terveydenhoitajan kanssa minun ja mieheni terveyshistoriasta, sen hetkisestä voinnista, raskauden kulusta jne. Ensimmäinen neuvolakäynti oli meille iso juttu ja siellä tuntui ensimmäistä kertaa, että tämä alkaa olla virallista. :) Vaikkakin riskiaika ei vielä ollut tietenkään kulunut, tuntui että itse prosessi lähti siitä käyntiin.

Ensimmäisestä neuvolakäynnistä oli ehtinyt kulua noin 4 viikkoa kun pääsimmekin ensimmäiseen ultraääni tutkimukseen. Jännitimme sitä todella kovasti, sillä pahoinvointini loppui kuin seinään viikolla 9 enkä ollut enää yhtään varma, että onko sillä pikkuisella siellä masussa kaikki hyvin vai oliko käynyt niin ikävästi, ettei hän ultrassa olisikaan enää hengissä. Mutta turhaan hätäilimme, sillä ensimmäinen ultra oli ehkä elämäni hienoin kokemus. Olin aivan hirmuisen yllättynyt, kuinka selkeästi alkio siinä näkyi. Vaikka kokoa alkiolla oli niillä viikoilla 5,5 cm niin siltikin hän näytti jo ihan vauvan muotoiselta, hyvin vilkkaalta eliöltä, joka heilui ja potki minkä ehti. :)

Tuolta se siellä viikoilla 12 näytti. :) Ylemmässä kuvassa hän selkeästi yrittää mua potkia, mutta ei tuo sinttijalka vielä ihan jaksanut ylttää kohdun seinämään. :) Alemmassa kuvassa hän hieroskelee käsillään silmiä. Oli ilmeisesti tuo potku niin kova ponnistus, että alkoi väsyttää perään. :)

Ensimmäinen kolmannes meni nopeasti ja pahoinvoinnista en onneksi jotunut hirveästi kärsimään. Muutaman viikon vain. Väsymys ei kuitenkaan koskaan lähtenyt pois vaikka monet puhuu, että toisella kolmanneksella on virkeä olo ja väsymys katoaa pahoivoinnin mukana alkukolmanneksella. Jokainen raskaana oleva / ollut nainen tietää, että raskauden aikainen väsymys ei ole "tavallista" väsymystä, vaan voi oikeasti sanoa, että on "kuoleman väsynyt" :) Mutta se kuuluu asiaa ja sille ei voi mitään. Raskausviikolla 16 tulivat kuitenkin mukaan kuvioon kivuliaat supistukset. Supistuksia ei sinänsä kuuluisi vielä tässä vaiheessa esiintyvän, mutta joillain näin kuitenkin tapahtuu. En ensin ymmärtänyt, mistä on kyse, mutta kun näitä alkoi tulla useampia päivässä ja opin tunnista, mitä oikein kivun aikana tapahtuu, niin tunnistin heti, että kyse on tosiaan supistuksista. Tällä hetkellä supistuksia tulee triplasti enemmän kuin viikolla 16, mutta nämä ovat olleet vielä sikäli vaarattomia, että ne eivät ole lähteneet avaamaan ns. paikkojani. Eli vauva ei ole tulossa vielä ulos!!!

No niin, vihdoinkin pääsen viime viikkoon eli raskausviikkoon 20, jolloin edessämme oli rakenneultra. Eli toinen ultraäänitutkimus, jossa tarkoituksena on kirjaimellisesti tutkia sikiön rakennetta, että kaikki elimet, raajat yms. ovat kehittyneet kuten pitääkin. Jännitimme myös tätä ultraa ihan hirmuisesti kahdestakin eri syystä.. Ensinnäkin sekä minulla että miehelläni oli hirmuinen ikävä nähdä vauvan liikkeitä ja touhuilua ja toseksi toivoimme hirmuisesti, että kätilö kertoisi meille tulevan lapsemme sukupuolen. Neuovolassa meitä hieman varoiteltiin, ettei kättärillä (kätilöopistolla) sukupuolta kovin mielellään kerrota, mutta toivoimme asiaa silti :) ......