Heräsin aamulla puoli kahdeksalta hyvin rauhallisissa merkeissä aamupalalle. Supistuksista ei ollut tietoakaan ja väsymyskin oli kadonnut. :) kävin hakemassa huoneeseeni lautasellisen puuroa ja kupillisen kuumaa ja ihanaa kahvia. Nam nam. :) Fiilis oli hyvä, koska yöllisten supistusten jälkeen lepo oli tuntunut tehneensä oman osuutensa ja rauhoittanut supistukset. Vauva oli myöskin hyvin vilkkaalla tuulella taas. Välillä jopa tuntuu, että kaveri on ymmärtänyt jotain väärin ja yrittää tulla jalat edellä navasta pihalle. :) Hassu hölmöläinen.
Nautin siis aamupalani ja jäin odottelemman lääkäreiden kierrosta, joka tapahtuu joka päivä aina klo. 9-11. Sen verran tiesin, että sairaalassa joudun ainakin yhteentoista asti olemaan, koska toinen kortisonipiikki laitettaisiin minulle vähän ennen yhtätoista. minkäänlaista epäilystä ei ollut siitä, ettenkö vieläkään pääsisi kotiin. Olimme sopineet jo miehenikin kanssa, että hän tähtää suunnilleen yhdeksitoista noutaa minut täältä veks. No lääkäri kävi sitten puoli yhdentoista aikaan palauttamassa minut maanpinnalle. Eli seurannassa tulisi olla vähintään maanantaihin asti. Käyrissä tulee olla kolmesti päivässä ja mielellään taas niin, että saataisiin vähän supistuksia käyrälle näkyviin. Yritin kovasti vihjailla lääkärille, että asun tässä ihan lähellä ja että minulla on ollut tosi hyvä olo, että jos menisinkin kotiin lepää, koska voisin tulla minä hetkenä takaisin makoilee taas antureihin. Se ei ylläri pylläri mennyt läpi. :) sain kuitenkin onnekseni luvan käydä ulkona, sillä ulkona oli eilen aivan upean näköinen ilma!!!
Sain sitten kortisonilääkkeeni silloin yhdentoista pintaan, jonka jälkeen mieheni tuli myös sairaalalle. Toi minulle yhdet lisävaihtovaatteet, jotta pääsisin käymään suihkussa ennen kuin lähtisimme käymään ulkona ja kotona hakemassa mulle kunnon kassi tarvittavia tavaroita. Juuri ennen kuin lähdimme, huoneeseeni majoitettiin yksi tyttö minulle kaveriksi.
Palasimme sairaalaan parin tunnin päästä, jonka jälkeen jouduin heti antureihin kiinni. Kotona käynti laukasi taas supistukset. Poissaollessa niitä tuli muutama ja käyrissä ollessani tuli ensimmäinen notkahdus näkyviin noin klo. 14.50. Supistus oli tosi kova. Hiki nousi pintaan ja supistusanturin arvo nousi 20:sta (tämä siis vakio) 70:een, lisäksi vauvan sykkeet kävi alle 70:ssä. Tämän takia minut siirrettiinkin takaisin tarkkaailuhuoneeseen kahden tunnin jatkuvaan seurantaan. Klo. 15.30 eli noin 40 min. Päästä käyrille piirtyi uusi notkahdus, samoin heti neljältä uudestaan. Nyt supistukset kovenivat toinen toistaan kovemmaksi. Viiden aikaan tuli jo niin pitkä ja valtava notkahdus, että paikalle oli halyytettävä kätilön lisäksi lääkäri. Paras ystäväni sattui juurikin tulemaan paikalle samaan aikaan ja pääsi todistaa tätä minun satunnaisia jännittäviä extream hetkiä. :) lääkäri kävi pikaisesti toteamassa, että nyt on aloitettava supistusestolääkitys minulla. Vauva on pidettävä vielä masussa sisällä, sillä viikkoja on kuitenkin vasta tasan 29.
Minulta mitattiin verenpaineet, sillä lääkettä ei saa ottaa jos verenpaineet ovat liian alhaiset. Minulla ne oli juuri sillä hetkellä normaalit eli 114/65. Kätilö tosin arveli, paineet oliva vähän normaalia korkeammat edeltävän supistuksen takia. Lääke päätettiin silti antaa minulle. Lääkkeen nimi on Nifangin (lisätietoa saa googlettamalla lääkkeen nimellä). En ihan suoraan sanottuna ymmärtänyt lääkkeen vaikutusta, sillä se ei todellakaan poistanut minun supistuksia vaan vatsani oli jatkuvassa krampissa varmasti kaksi tuntia putkeen. Tuntui, että yksi ja ainoa supistus olisi päällä kaksi tuntia putkeen. Se, mikä lääkkeen vaikutuksessa oli positiivista, että vauvan sykkeet eivät enää laskeneet vaan päinvastoin olivat pitkän aikaan 160-190 välillä. En tiedä sitten, kuinka rentouttavaa se on pikkuiselle ollut. Liikkeitä oli NIIN valtavasti, että olisi voinut kuvitella pojan saaneen jotain hormoonilääkettä. :D
Kuten arvata saattaa niin en siis tosiaan päässyt seurannasta kahdessa tunnissa vaan jouduin jäämään tarkkailuhuonseeseen koko yöksi 50%:n tarkkailuun. Tarkoittaa siis sitä, että puolet yöstä saan nukkua ja puolet olen antureissa. Jouduin jättää taas päivällisen väliin, mutta kahdeksan aikaan sain onneksi hakea itselleni iltateetä ja palan leipää. Puoli yhdeksästä kahteentoista olin seurannassa ja Nifangia minulle jätettiin pöydälle, jotta voisin ottaa yhden lääkkeen ennen nukkumaan menoa ja seuraavan sitten heti aamulla kahdeksan tunnin päästä. Kaiken kaikkiaan koko yön aikana on tullut muutama pienempi notkahdus sykkeisiin ja pari tosi isoa. Iso tarkoittaa siis sellaista, että lasku on kestänyt jopa kaksi minuuttia. Aina tällaisen supistuksen aikaan minut käsketään konttausasentoon, jotta vauva nousisi kohdunsuulta hieman ylemmäs. Ilmeisesti jokaisen supistuksen aikaan vauva alkaa automaatisesti painuu alemmas ja alemmas, joten minun tarkoitus on konttausasennolla pulauttaa hänet takaisin ylemmäs. (Voi toista, hän ei varmasti ymmärrä yhtään että, miksi häntä tolleen retuutellaan edestakaisin :)). Käytännössähän on kuulemma ihan normaalia, että vauvan syke laskee noin aina supistuksen tullessa juuri ennen synnytysta, sillä vauva on tuolloin jo niin alhaalla kohdunsuulla, että häneen kohdistuu supistuksen myötä todella kova paine. Mutta koska meillä on laskettuun aikaan vielä 11 viikkoa, niin tuo ei ole kovin toivottavaa. Säälittää kyllä se Sintti tuolla masussa, kun se joutuu koko ajan niin koville. Ei mikään ihme, että painoa ei tuu lisää, kun kaikki voimat menee näiden koettelemusten kestämiseen. Poika ei myöskään koskaan liiku supistuksen aikaan, vaan selkeästi niin sanotusti lamaantuu hetkeksi siitä ja noin 10min. päästä aloittaa taas palautumisen.
Nyt on siis lauantai ja kello on 9.45. Olen ollut viidestä asti antureissa ja aamu on ollut taas hyvin rauhallinen. Minulle tuotiin sänkyyn aamupala ja nyt odottelen, että minut päästettäisiin takaisin omaan huoneeseen. Lääkkeen olen viimeksi ottanut kahdeksalta ja käyrästä näkee, että supistuksia tulee melko säännöllisesti, mutta ne eivät laske vauvan sykettä. :) minun oma vointini on tällä hetkellä hieman kehno. Olen nukkunut noin 4 tuntia yön aikana, Päätä särkee aivan kamalasti ja ristiselkääkin painaa jostain syystä. Mutta se on pientä, minä pärjään kyllä!!! :)
Jaksamista sinne ja koita nyt pitää poju yksiössä. Onko se konttausasento toimiva? Kun tuntuu välistä, että se paine just painaisi kohtua alaspäin jolloin se supistuksesta tuleva kipu säteilee jalkoihin ja selkäänkin ja kohdun suulle tuntuu järkyttäviä tuntemuksia. Vois kokeilla tuota uutta asentoa, vaikka välillä se on tullut etenkin sohvalöhöilyn jäliltä automaattisena tarpeena, oon vaan miettiny, et selälle tuntuu paremmalta.
VastaaPoistaTäältä kestää hiljaiseenkin aikaan pitkälti yli puoltuntia Naikkarille, joten ihan helpolla ei tule lähdettyä. Hermostun nyt entistä enemmän siitä, kun liikkeitä ei tunnu normaalisti. SItten sitä tekee mitä vaan, mutta samalla miettii mikä on se hetki millon on mentävä tarkastukseen. Viimenen viikko on ollut aika ruokahalutonta aikaa ja on varmasti jäänyt päivien kalorit miinusmerkkisiksi. Liikkeet kyllä saa kun hakee, mutta fyysisesti alkaa olla jo kovin tuskaista olo. (äsken olin parikymmentä minuuttia tuolla suihkussa raatoilemassa, vaikka naapurit ei salettiin siitä kiitä taaskaan..)
Nyt sitten ois viimesistä viikoista ainakin 4 pidettävä jalat ristissä. Se kirurgi sillo käynnillä sano meille, et niille riittää siitä se abaut 10 viikkoa niin hyvin varmasti kaikki menee hyvin. Eli poijat saa vielä ainaskin kuukauden pysytellä siellä mihin tällähetkellä kuuluuvatkin.
Pikaista kotiin pääsemistä ja vannot kaikille, että pysyt sitten levossa, sama se jos kunto heikkenee ja kiloja tulee liikaa, kunhan viikkoja tulee kasaan tarpeeksi.
Moikka Kitta! Juu, kyllä tuo konttausasento tuntuu olevan ainakin toisinaan ainoa asento, joka auttaa edes vähän. Tai sitten ei. Meen itsekin nyt jokaisen kovan supistuksen aikaan niin lamaantuneeksi, että seuraan vaan käskyjä, enkä mieti mikä miltäkin tuntuu. :)
VastaaPoistaKoska teillä on seuraava kontrolli? Täällä itse tyhmyydestäni viisastuneena suosittelen kyllä vähintää sairauslomalle jäämistä. En vaan koskaan olisi uskonut, että supistukset olisivat vieneet minut tähän pisteeseen, että sairaalaan joudun, enkä luultavasti pääse täältä poiskaan ennen kuin poika on ulkona. :( ja tosiaan jos joku päivä ihan oikeasti huolestuttaa ne liikkeet, niin mieluummin tulee tänne varmistumaan asiasta kuis stressaa itsekseen asiaa kotona. Sellainen stressi on henkisestikin niin hirvittävän raskasta.
Joo, pidän täällä Kitta teidän puolesta kaikki raajat pystyssä, että teidän poika vähintään sen 4 viikkoa olisi vielä nykyisessä kodissansa. Meidän tilanne ei näytä yhtään hyvältä tuon asian suhteen nyt ja olen tällä hetkellä onnellinen joka ikisestä lisäpäivästä!
Luin tuossa eka uudemmat kuulumiset ja ei nyt ollu yhtään hyvää luettavaa, vaikka koitat sitä positiivisesti kirjoittaakkin. Viimeyönä oli aikamoista kipuilua, mutta se tais olla tuo selkä syyllinen.
VastaaPoistaSeuraava käyti siellä on 27.4, äippäpolilla. Mulla alkaa 2.5 kesäloma ja sinäänsä pääsen niin helpolla, että sama se on käydä työpaikalla ihmisten(ihmisen) ilmolla, etenkin kun muuten ois yksin kotona päivät. Kyllä mä lähen, jos liikkeitä ei tule tarpeellista määrää tai tulee perättäisiä supistuksia. Tänä aamuna kuitenkin ääneen reagoi hyvin, että täytyy olla asiat ihan hyvin (ja keksi näemmä, että on tosi kiva venyttää ihteään pitkäksi ottaen tukee tuolta lantion seudulta).
Koita jaksaa makoilla nyt siellä sairaalassa. Miten muuten on, jos tilanne muuttuu kutsutaanko isä paikalle vaikka keskellä yötä? Ei se sillekkään ole varmasti helppoa kun tilanne on vähintään ahdistavan epävarma.
Onko sun ruokahalussa ollut viimeaikoina muutoksia? Ite oon menettäny melkeen kokonaan kaiken, mutta kun alkaa syödä jotain, kyllä sitten tulee syötyä. Voi tosin mennä kauan ennen kuin huomaa sen että eipäs ookkaan tullut syötyä.
Tulin taas kattelee, onko mitään uutta. Toivottavasti tilanne ois parempi.
VastaaPoistaMoi! Yhtenä kappaleena mennään vielä. :) hyvä, että sulla alkaa kesäloma kuitenkin nyt jo. Helpottaa varmasti sinun oloa.
VastaaPoistaJoo, käsittääkseni mies / tukihenkilö soitetaan vaikka keskellä yötä paikalle, kun tilanne iskee päälle. Meillä nyt varsinkin se on hirmu tärkeää, koska mies lähtee vauvan kanssa teholle heti kun sen aika koittaa.
Kyllä täällä on aika ailahtelevat fiilikset on koko ajan. Elämä täällä etenee nykyisin tunti kerrallaan, eikä tiedä yhtään mihin pitäisi varautua vai olla varautumatta ihan oman mielenterveyden kannalta. :)
Sama juttu täällä tuon syömisen suhteen. Mun syöminen jäi myös vähän vähemmälle tuossa pari/kolme viikkoa sitten. En vaan enää kaivannut ruokaa samalla tavalla, enkä juurikaan mieti koko aihetta kunnes Ranuan että olisi varmaan aika .vähän syödä jotain. En ole vaa'assa käynyt hetkeen, joten en tidä, miten oma paino on kehittynyt. Tähän mennessä neuvolakäyntien perusteella painoa on koko raskauden ajan tullut tasaisesti noin 400g/ viikko. Keskiviikkona olisi neuva taas, mutta en taida kyllä sinne päästä.