perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaikenlaista

No niin... Elias on tämän viikonlopun äitini luona, joten häntä ikävöidessäni on hyvä kuluttaa aikaa kirjoittamalla hänestä. :)

Viimeksi kun blogiani päivitin, meidän oli tarkoitus mennä korvien putkitukseen. Mitään putkitusta ei kuitenkaan silloin tehty, koska Elias sairasti viikon pituisen "mystisen" oksennustaudin. Näin ollen toimenpide siirettiin taas muutamalla viikolla. Nyt se on kuitenkin tehty ja sekin toimenpide meni juuri niin kuin meillä muutenkin kaikki asiat menee eli hyvin yllättävällä tavalla. Toimenpide aamuna kaikki sujui mutkattomasti ja suunnitelmien mukaisesti, vaikka herätys oli tosi aikaisin ja Elias ei saanut syödä aamupalaa ollenkaan. Sairaalassakin kaikki meni hyvin ja kaikki tarvittavat valmistelut onnistuivat kuin rasvattu. Elias nukutettiin ja toimenpide aloitettiin. Sillä välin mieheni meni heräämöön odottamaan Eliasta. Kovin pitkään ei mieheni siellä joutunut istuskelemaan, sillä melko pian kirurgi tuli kertomaan hänelle, että Eliaksen korvat ovat täysin terveet eikä mitään putkistusta ole tarvetta tehdä! Kun itse kuulin uutisen, oli niin sanotusti kovin hämmentynyt. Todella mahtava uutinen toki oli se, että korvat oli kunnossa, mutta lähinnä hämmästelin ettei asia tullut missään vaiheessa aiemmin esille. Minua kovasti harmitti, että Elias jouduttiin nukuttaa täysin turhaan. Mutta siitä harmituksesta pääsin nopeasti yli ja iloitsin siitä, että korvat ovat kunnossa ja kesällä saamme täysin huoletta uida mielin määrin. :)

Tästä aasin siltana pääsenkin siihen tähystykseen, josta viime päivityksessä lupasin tulla kertomaan. Tähystys tehtiin Lastenklinikalla joulukuussa juuri Joulun alla. Edellisestä käynnistä lastenklinikalla oli kulunut erittäin pitkä aika eli kuukausia. Sairaalassa oleminen aiheutti minussa todella voimakkaan reaktion, joka yllätti minut aivan täysin. Sinäkin päivänä aamu ja muut toimenpidevalmistelut sujuivat kuin hyvin. Elias on kyllä todella reipas poika ja olen hänestä välillä ihan suunnattoman ylpeä. Yhtään hän ei ketään vierastanut eikä pelännyt. Käveli jopa itse leikkaussaliin yhtä innokkaana kuin hänellä on yleensä tapana olla. :) Mieheni meni tässäkin tapauksessa pitämään Eliasta kädestä kun hänet nukutettiin. Minä, nössö äiti jäin käytävälle odottamaan. Kun leikkaussalin ovet menivät kiinni, minä romahdin. Kuin tähti kirkkaalta taivaalta minulta alkoi valua kyyneleet. Ne käytävät, se haju, Eliaksen itku ennen kuin hän nukahti ja talvinen synkkä aamu herätti minussa aivan uskomatonta surua. Katsoin ikkunasta erään vuodeosaston ikunaan, jossa oli telkkari päällä. Näin mielessäni, kuinka siinä huoneessa joku pieni lapsukainen makaa ja katsoo piirettyjä. Kaikki tämä nostatti minussa hirveän haikeita muistoja mieleen.

Lopulta mieheni tuli leikkaussalista ulos. Yritin pidätellä kyyneleitä, mutten onnistunut siinä. Päätimme mennä kahvioon aamupalalle ennen kuin Eliaksen oli tarkoitus herätä. Sämpyläni jäi kuitenkin syömättä, koska minä vaan itkin. Tai kahviossa lähinnä nauroin ja itkin samaan aikaan. Mieheni ei pystynyt käsittää, miten reagoin noin vahvasti Lastenklinikalla olemiseen ja tämä sai minutkin tajuamaan että käyttäydyin ihan typerästi. Mutta näin se mieli vaan toimii. Jos itkettää, niin silloin itkettää. Eliaksen ensimmäinen vuosi ja siihen liittyvät tapahtumat ovat jättäneet minuun järjettömän vaikutuksen, joka tulee silloin tällöin pintaan ja silloin sen täytyy mun mielestä antaa tullakin.

Vietimme ehkä noin vartin verran aikaa kahviossa, jonka jälkeen päätimme palata odotushuoneeseen, jonne Elias oli tarkoitus tuoda hänen heräämisen jälkeen. Yllätykseksemme hoitaja tuli meitä vastaan ja kertoi, että poikamme on JO hereillä! Ilmeisesti nukutus oli liian kevyt, sillä Elias heräsi aivan liian pian. Hoitajakaan ei ollut varautunut siihen, joten nukutusaineesta sekaisin oleva potilas alkoi riehua ja ehti tehdä itselleen kädessä olleen kanyylin avulla otsan pituisen naarmun. Elias oli totta tosiaan aivan sekaisin herätessään. Kun hänet tuotiin meidän luokse, hän itki hysteerisesti ja pyrki koko ajan pois sylistä. Hän halusi kävellä, mutta hoiperteli kuin laitapuolen kulkija, jolla oli otsassa hirveä vekki. :) Meni varmaan lähemmäs puoli tuntia ennen kuin Elias suostui vihdoin rauhoittumaan ja olemaan sylissä. Ruoka hänelle ei kuitenkaan maistunut vielä moneen tuntiin kunnolla ja toimenpiteen seurauksena hänen äänensä oli käheä ja kurkkua kipeä. Mutta siitä hän toipui seuraavaan aamuun mennessä.

Vaihdoin muutaman sanan kirurgin kanssa toimenpiteen jälkeen ja kirurgi osasi jo siinä vaiheessa kertoa, että melko siistiltä se mahalaukku ja ruokatorvi näyttivät. Mutta tarkempia tuloksia otetuista koepaloista saimme odottaa jopa puolitoista kuukautta. Minä olin jostain syystä kuvitellut ennen toimenpidettä, että tämä olisi ollut meidän viimeinen käynti lastenklinikalla kontrollissa jos tulokset olivat puhtaat. Mutta väärässä olin! Sillä kirurgi kertoi, että hoitosuhde säilyy ainakin siihen asti kun Elias täyttää 16 vuotta. Tämä oli minulla hyvin suuri yllätys. Mutta toki hyvä näin! Eipä ainakaan tarvii mennä terveyskeskukseen taistelemaan jos joskus ilmeneekin vielä jotain ongelmia, vaan voi mennä suoraan sellaiseen paikkaan, jossa Eliaksen historia tunnetaan.

Tuloksia odoteltiin tosiaan melko pitkään ja täysin puhtaat ne eivät olleet. Lievä ruokatorventulehdus siellä näytti olevan. Kirurgi ei kuitenkaan ollut mitenkään huolestunut asiasta, varsinkaan kun Eliaksella ei ole ollut mitään refluksiin viittaavia oireita. Näin ollen asialle ei nyt tehdä mitään. Seuraava kontrolli meillä piti olla syksyllä, mutta muutama viikko sitten tulikin kirje, että kirurgi haluaa tavata meidän jo heinäkuussa.

Ja lopuksi vielä muutama sana siitä "mystisestä" vatsataudista. Se, mikä teki siitä mielestäni merkillisen oli se, että se kesti tosiaan viikon päivät, Elias oli erittäin pirteä, hänellä oli hyvä ruokahalu eikä se ollut lainkaan samanlainen kuin kerran aiemmin sairastettu vatsatauti. Lähinnä se vaikutti siltä, että hänellä oli nielemisongelmia. Ajatus siitä pelästytti minut jostain syystä tosi pahasti. Kuten kirjoitin, ruokahalu hänellä oli hyvä ja vointikin oli yllättävän pirteä, mutta tuntui että aina kun hän otti suuhunsa jotain hänen oli vaikea nielasta se, jonka seurauksena hänellä tuli kaikki hirvittävällä paineella ulos. Pelästyin niin valtavasti, että jotain vakavaa on taas kehittymässä. Jotain sellaista, jota emme ole osanneet odottaa, jotain mikä pitää selvittää heti. Tästä syystä kävimme sen viikon aikana jopa kahdesti lastenklinikalla. Kyseinen viikko nosti elävästi mieleen taas sen pelon tunteen, mistä sain kärsiä Eliaksen syntymän jälkeen. Pyörittelin mielessä kaikkea mahdollista, mitä se olisi voinut olla ja oltiinko me taas siinä tilanteessa, että meidän tulisi vaatia sellaisia tutkimuksia, mitä lääkärit eivät ensisijaisesti pohtineet. Tässä tapauksessa minä kuitenkin onneksi vain ylireagoin ja vatsatauti meni lopulta ohi. Koskaan ei selvinnyt, miksi tauti oli niin erikoinen, mutta on syytä uskoa että se oli vaan jokin virusperäinen oksennustauti.

Nyt Elias on kuitenkin voinut hyvin ja se jos mikä on pääasia!!! :)

 Ihanaa kesää kaikille, jotka tänne vielä joskus eksyvät!!!

Jäätelökesä alkamaisillaan!!


Äidin ja iskän rakas kaksi vuotta!


3 kommenttia:

  1. Terveisiä ihanalle Eliakselle!! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava lukea teidän kuulumisia :) Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  3. Sulla on ihan älyttömän suloinen poika!

    VastaaPoista