Maanantai 18.4.2011, 6. päivä

Taisin eilen jäädä siihen kun ryhmä lääkäreitä kävi minua moikkaamassa.... Siitä ei sitten mennytkään hirveän montaa kymmentä minuuttia kun mentiin taas käyrillä lujaa alas ja pitkään. Takana oli melko rauhallinen päivä ja lähes supistukseton aamupäivä, mutta sitten ne asiat muuttuivat taas. Notkahdus tuli vähän yli 11 ja kesti peräti 6 minuuttia. Tämä oli ehdottomasti tähän mennessä pahin ja pisin. Hetken aikaa ehdin jo miettiä, että jos ei nyt poikaa leikata ulos, niin hänen sydän ehtii pysähtyä!!!! (olen ensimmäisestä sairaalassaolopäivästä asti ottanut käyristä valokuvan aina kun notkahdus tulee, mutta en saa jostain syystä siirrettyä niitä tänne iPadiini. Nämä kuvat kuvastaa todella hyvin sitä, minkälaisia notkahdukset olivat alussa ja mitä nämä ovat tänäpäivänä.)Ehkä mieheni pystyy auttaa mua jossain kohtaan asian kanssa. :) Mutta muuten sykkeet lähtivät taas nousuun ja elämä jatkui jälleen kerran kuten pitääkin. :)

Lapsivesipunktioon menoa vauhditettiin, joten pääsin sinne melko pian kohtauksen jälkeen. Tästä lapsivedestä mitattiin tällä kertaa siis EPO-hormonin määrää, jonka avulla pystytään toteamaan jos vauvalla on kroonista hapenpuutetta sekä tekemään testi keuhkojen kypsyydestä. Punktion jälkeen jouduin tietysti takaisin tarkkailuun ja tippaan odottelemaan lapsivesinäytteen tuloksia. Tulokset tulivat itseasiassa melko pian. EPO-hormonin taso oli viitearvojen sisällä, joka tarkoitti siis sitä, että vauva ei kärsi kroonisesta hapenpuutteesta. Tämän tuloksen myötä minut irrotettiin yllättäen tipasta, antureista ja passitettiin välittömästi takaisin vuodeosastolle. Se oli jotenkin ihan outo se koko tilanne... Jäi jotenkin sellainen olo, että nyt oot tiellä ja mee nyt vaan takaisin sinne omaan petiin. :) Toisin sanoen pääsin tarkkailusta pois ja nyt olen käyrissä ainoastaan kolmesti päivässä. Jos supistuksia alkaa tulla tiheästi tai muuten tulee jotain muutoksia vointiin niin siitä tulee tietenkin heti ilmoittaa, mutta muuten saan elellä nyt melko vapaasti. Tarkoittaen siis sitä, että saan Käydä syömässä päivähuoneessa, liikkua käytävillä, käydä vapaasti suihkussa ja jopa pari kerrosta ylempänä sijaitsevassa kahviossa!!!!! Saan jopa käydä sairaalan pihassa ottamassa hieman raitista ilmaa, kunhan pidän huolta ettei supistuksia tule. Se on toki vaikeaa, sillä yleensä minua supistaa heti kun nousen vuoteestani pois.

Kolmelta oli taas lääkkeiden aika. Lääkkeet auttavat ihan selvästi supistuksiin, sitä ei voida kiistää, mutta tuntuu että minun oma fyysinen reaktio näihin pahenee päivä päivältä. Noin tunti läkkeen oton jälkeen minulla on yleensä aivan hirveä olo. Sydän tykyttää tosi lujaa enkä meinannut enää pysyä tolpillani niiden takia. Olimme miehen kanssa käymässä kahviossa, mutta jouduimme poistumaan sieltä hyvin nopeasti huonovointisuuteni vuoksi. Mieheni joutui myöskin taluttaa minut huoneeseeni, sillä minusta tuntui että kaatuisin koko ajan vasemmalle. Niska ja takaraivo tuntui puutuvan ja kädet tärisi. Pyysin tänään, että minulta mitattaisiin leposyke lääkkeen jälkeen ja sehän oli 97, eli erittäin korkea leposykkeeksi. Mutta mitäpä en pikkuiseni takia tekisi. :) kunhan lääkitystä ei vaan tarvitsisi enää nostaa.

Illalla minulta otettiin vielä tunnin käyrä, joka oli taas täysin täydellinen. Samalla kätilö kävi kertomassa minulle, että vastoin KAIKKIEN lääkäreiden, kätilöiden, erikoislääkäreiden jne. odotuksien poikamme keuhkot ovat jo KYPSÄT!!!! Se oli aivan upea uutinen. Tosin täällä siihen suhtaudutaan selkeästi hyvin varauksella, koska se on tosiaankin todella yllättävää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pojallamme on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä keskoisuudestaan jos hän lähtisikin syntymään näillä viikoilla.

Tämä viikko on siis selkeästi parempi viikko. :) Vaikka kotiin en ole vielä päässyt, niin olen todella iloinen jo pelkästään siitä, että pääsin tarkkailuhuoneesta pois ja saan normaalisti syödä ja juoda. Kaikki pienikin ilo ja pienet positiiviset asiat ovat tärkeitä ja yritän niiden avulla jaksaa täällä oleskella. :) Täällä elämä on kuitenkin minun normaaliin elämään verrattuna niin dramaattisen paljon erilaisempi, että oman psyykkisen hyvinvointini takia on hyvä, että välillä on muutamia rauhallisia ja suht hyviä päiviä. :) Yritän kuitenkin muistaa, että nämä eivät ole vaikeimpia hetkiäni vaan vaikeimmat ajat ovat vasta edessä kun vauva syntyy, joten nyt täytyy pitää vaan pää mahdollsimman kylmänä.