lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tänään

Heti aamusta äidin lompakolla

Hahhaaha

"Mitäs sanot jos laitan sen suuhun?"
Myöhemmin puistossa




Ensimmäinen puisto oli ihan tyhjä eikä siellä ollut mitään kivaa, millä leikkiä. Vaihdoimme siis puistoa.

siellä pyöräiltiin :)

Tai ainakin kokeiltiin pyörää

Leikittiin pallolla


Myöhemmin iltapäivällä kaupassa

"Mä haluat tätä ja tota jne..."
Illalla kotona

Tyypillinen mies?


Väsyneet mutta onnelliset :)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Älä kadota positiivisuutta

"Kirjoita sydämeesi, että
jokainen päivä on vuoden
paras päivä"

Ralph Waldo Emerson


Olen toipunut keskiviikkoisesta alkujärkytyksestä. Tai ei sitä voi oikeastaan sanoa järkytykseksi. Ehkä koin vain tietynlaisen flashbackin Eliaksen rakenneultrasta ja reagoin hiukan liian vahvasti uutisiin. Faktahan on, että minä en tiedä vielä mistään mitään ja se, mikä sieltä lisätutkimuksista selviää on tässä vaiheessa vielä kaikille mysteeri.

Minua ärsyttää tietyllä tavalla, että olen ollut ihme synkistelijä viime aikoina. Mutta toisaalta yritän olla armollinen itselleni. Jatkuva huonovointisuus vaikuttaa toki asiaan ja korkeat kortisoliarvothan voivat synnyttää jopa masennusta, joten uskon vahvasti näiden syiden olevan synkistelyni taustalla. Nimittäin hyvinä päivänä (= jolloin en ole alakuloinen tai surullinen) ajattelen, että asiat ovat tällä hetkellä hyvin elämässäni. Osaan nähdä positiiviset asiat ja tunnen jopa hyvää mieltä. Näinpä....

Sain joululahjaksi ystävältäni aforismikirjan, johon on koottu yli 300 positiivista lausetta ja aforismia. Kaivoin sen tänään taas esille ja ajattelin tutkia sitä edellistä kertaa tarkemmin. Tekstin alussa kirjoitettu ajatus on tästä kirjasta. Kirjassa on paljon muitakin hyviä lausahduksia, joita voisin hyvinkin käyttää tulevaisuudessa lisää.

Yritän tästä lähtien keskittyä enemmän arjen ja päiviemme positiivisiin asioihin. Taistelen synkyyttäni vastaan. En anna sen syödä mieltäni!!!

Ja lopuksi pari postiivista juttua tältä päivältä:

1. Pari päivää sitten kuulin telkkarista sivukorvallani "Karavaanarit" -ohjelmat tunnarin, joka sitten tietysti jäi ärsyttävästi soimaan päähäni. Niin ärsyttävä kuin se tunnari onkaan niin jäin kuitenkin lauleskelemaan sitä itsekseni samalla kun touhusin muita asioita. Lauloin ilmeisesti tunnusmusiikin kertosäettä "karavaanari, karvaanari, on kaikkien kaveri" niin monta kertaa, että Eliaksin yhtyi lauluun mukaan. Siinä me nuija ja tosi nuija olkkarin lattialla istuimme ja lauloimme tätä kertosäettä kerta toisensa jälkeen. Minä oikeilla sanoilla ja Elias lauloi "ka-ka-kak-kak-ka-ka". :)

Se ei jäänyt kuitenkaan siihen kertaan. Vaan tänään havaitsin, että Elias lauloi tätä ihan itsekseen. Leikki lelujensa kanssa ja lauleskeli samalla "ka-kak-ka-kak-ka".  Tästä se nyt näköjään lähtee. Matkimisen ja vanhempien perässä toisetelmisen vaihe. :)

2. Päivän toinen upea juttu oli se, että töistä kotiin tullessani Elias oli juuri nukahtanut toisille päiväunille (joo, hän nukkuu edelleen kahdet päiväunet), täten minäkin sain painua heti päiväunille töiden jälkeen! Tämä kuuluu ehdottomasti yhtenä aineena hyvän mielen reseptissäni.

3. Mahtava hetki oli myös tässä tunti sitten, kun katsoimme koko perheen voimin Happy feet 2:sta. Elias tanssi ja me ihailimme häntä. :)

4.

Kesällä on näköjään kiva pitää pipoa

"Hmm.. odotas hetki, kun mä vähän mietin
mitä seuraavaksi keksisin" :)





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tyhjää....

Koti on tyhjä tänään ja niin on sielukin. Pojat ovat mummolassa käymässä. Ovat yötä pois kotoa, tulevat vasta huomenna. En ole kokenut tällaista hetkeä yli vuoteen. Hetkeä, jolloin saan olla kotona, hiljaisuudessa, ihan yksin. Tavallaan odotin tätä päivää, koska kaipaan hieman lepoa, mutta päivästä ei tullukaan sellainen kuten sen piti olla.

Kirjoitin ennen juhannusta, että minulla on ollut viime aikoina vahva epäilys, että olisin raskaana. Testit osoittivat minulla, että sitä en suinkaan ole. Alavatsani on silti turvoksissa ja tunnen silti kipuja alavatsassa. Joten päätin käydä gynellä tarkastuksessa. Tavallaan vuositarkastuskin oli paikallaan. Jännitin käyntiä jonkun verran. Lähinnä sen takia, että osaisin kuvailla mahdollisimman hyvin ja uskottavasti oireeni, jotta lääkäri ottaisi minut vakavasti ja tutkisi kunnolla. Jostain syystä minulle on pinttynyt takaraivoon ajatus, että lääkärit eivät tutki ellei väitä olevansa kuoleman sairas. Ja minulla kun on tosi paha tapa yleensä vähätellä oloani/ongelmiani kun keskustelen ihmisten kanssa kasvotusten. Kirjoittaminen on sikäli helmpompaa ja siksi varmaan sopii minulle hyvin.

Tällä kertaa kohdalleni osui upea lääkäri. Kokenut, hieman vanhempi lääkäri, joka ei suinkaan jäänyt hiljaa odottamaan että alkaisin luettelemaan, mikä minua vaivaa. Vaan ensimmäisenä hän kysyi minulta, kuinka lapseni voi. :) Olin todella äimistyneen yllättynyt tästä. Positiivisella tavalla. Lääkäri oli ennen käyntiäni tutustunut taustaani ja tiesi, että olin reilu vuosi sitten käynyt samaisella klinikalla ultrassa Eliaksen takia. Tiedoissani luki, että odotan gastroskiisilasta. Lääkäri oli hyvin kiinnostunut Eliaksen voinnista ja kuinka loppuraskaus meni minun osaltani, miten Elias syntyi ja koska. Pelkästään se, että lääkäri oli viitsinyt lukea tietoni ennen käyntiä sai minut niin hyvälle mielelle, että teki mieli kehua hänelle, kuinka harvinaisen upeaa palvelua tuo nykypäivänä on. Tovin keskusteltuamme raskaudesta, synnytyksestä ja Eliaksesta hän vihdoin kysyi, että miten tällä hetkellä voin ja miksi olen tullut vastaanotolle. Kerroin oireistani, joista olen täälläkin kirjoittanut. Kerroin näistä yhtään liioittelematta tai vähättelemättä niitä, puhuin olotilastani juuri sellaisena kuin se on. Jostain syystä lääkäri halusi ensimmäisenä kokeilla ranteestani pulssin. "Pulssisi on todella korkea", hän totesi. Lääkäri kurtisti otsaa, sillä se tuntui hämmästyttävän lääkäriä aika paljon. Siitä aasinsiltana kerroin hänelle, että minulla on kohonneet kortisoliarvot ja sydämentykytyksiä on ollut jo pidempään. Lääkäriä alkoi kiinnostaa, että onko minulle järjestetty asian tiimoilta lisätutkimuksia. Kerroin, että olen menossa rasituskokeeseen. Häntä kiinnosti, että hoitaako tapaustani erikoislääkäri vai yleislääkäri. Kerroin, että hoitava lääkäri on yleislääkäri. Gynekologin mielestä tällaista asiaa pitäisi hoitaa erikoislääkäri, hän kertoi olevansa hieman huolissaan että onko yleislääkäri tarpeeksi kokemusta tehdä tai olla tekemättä diagnooseja tällaisessa asiassa. Keskutelu jäi kuitenkin siihen. Seuraavaksi lääkäri halusi tehdä minulle ultran, josta olin todella iloinen.

Kuitenkin noin 10 minuuttia myöhemmin minut valtasi hämmennys, joka muuttui pian suruksi. Tunsin kokeneeni jotain sellaista, jota olen kokenut tietyllä tavalla aiemminkin. Oikea munasarjani näytti ruudulla täydelliseltä, terveeltä... Sitten siirryimme vasemmalle puolelle. Lääkäri meni hiljaiseksi. Kuten viime vuoden helmikuussa kätilökin. "Näet tästä varmasti itsekin", gynekologi sanoi. Kyllä, minä näin täysin erilaisen munasarjan. Täynnä mustia palloja. Se oli myös erikokoinen kuin oikeanpuoleinen kolleega. Munasarjasta löytyi useita rakkuloita. "Mitään diagnoosia ei vielä voida tehdä, mutta tämä on hyvin todennäköinen endometrioosi", lääkäri kertoi. "Tätä täytyy ehdottomasti tutkia lisää naistenklinikalla erikoislääkärillä", hän jatkoi.

En huolestunut siinä hetkessä vielä... Kunnes lääkäri alkoi hieman avata minulle lisää tätä endometrioosia. Ja tarkemmin vielä kun hän mainitsi, että tämä sairaus vaikuttaa raskautumiseen. Vaikeuttaa raskautumista, voi aiheuttaa jopa lapsettomuutta. Puukko sydämeen!!! Ai luoja se lause tuntui pahalta. Keskustelu jatkui... Lääkäri laittaa lähetteen naistenklinikalle ja minulle soitetaan sieltä. Samalla hän halusi laittaa samaan lähetteeseen maininnan minun kortisoliarvoista ja että sisätautilääkäri tutkisi myös sen puolen. Kortisoliarvot, huimaus, sydämentykytys ja pahoinvointi eivät liity millään tavalla endometrioosiin, mutta sekin puoli on silti hyvä tutkia nyt kunnolla, koska arvot ovat niin tuntuvan korkeat.

Minä kiitin lääkäriä tuhannesti ja poistuin paikalta.

Siinä minä sitten olin... Puolitoista vuotta sitten kävin ultrassa kuulemassa, että lapseni on sairas. "Luultavasti se on gastroskiisi. Sinulle soitetaan naistenklinikalta", minulle kerrottiin silloin. Tänään: "todennäköisesti sinulla on sairaus, joka aiheuttaa lapsettomuutta. Naistenklinikalta soitetaan sinulle ja kutsutaan lisätutkimuksiin". En tiedä, kumpi sai minut enemmän tolaltaan... Se, että ultrasta tuli taas kerran huonot uutiset vai irse endometrioosin epäilystä.

Endometrioosiyhdistyksen sivuilta kävin tutustumassa tarkemmin tähän aiheeseen. Pari suoraa lainausta sieltä: "Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus. Lopullista parantavaa hoitoa ei sairauteen ole vielä löytynyt, mutta oireita voidaan hoitaa muun muassa tulehduskipulääkkeillä, hormonilääkkeillä tai leikkauksella.
Leikkaus on ainoa tapa saada varma endometrioosidiagnoosi. Yleisin endometrioosin toteamiseen ja hoitoon käytetty kirurginen toimenpide on laparoskopia. Joskus joudutaan turvautumaan avoleikkaukseen eli laparotomiaan.

Myös gynekologisessa tutkimuksessa käsin tunnustelemalla endometrioosin saattaa tunnistaa sen tyyppillisistä esiintymispaikoista. Ultraäänikuvasta pystyy myös näkemään munasarjojen endometrioomat eli nestekystat. Myös magneettikuvauksella saadaan kuvaa endometrioosista."

Tästä ei ole montaa viikkoa aikaa kun totesin miehelleni erään keskustelu yhteydessä, tippa linssissä: "onko elämässä mitään muuta ihanampaa kuin lapset!" Lapset rikastuttavat elämää tavalla, jolla mikään muu ei sitä voi tehdä.

Mikään ei ole vielä kiveen hakattua, kaikki on vasta epäilyasteella (gynekologi käytti kuitenkin sanoja todennäköisesti, kaikki viittaa endometrioosiin.) Itse diagnoosikaan ei vielä merkitse 100 prosenttista mahdottomuutta raskautua... Mutta ainakin se vaikeutuu sairauden myötä. Silti tänään minusta tuntuu pahalta. Olen tyhjä, väsynyt ja voin huonosti. En jaksaisi odottaa lisätutkimuksia. Haluaisin voida hyvin. Haluaisin pian tiedon, mikä minua vaivaa ja mitä tästä eteenpäin. 

Elias on meidän todellinen lottovoitto!!! En ikinä, ikinä, ikinä pysty kiittämään ketään tai mitään tarpeeksi siitä, että saimme pitää Eliaksen!!!! Elias on alkanut kävellä pidempiä matkoja. Voi kuinka, minun tulisi nauttia nyt tästä ajasta ja näistä hetkistä kun hän kehittyy ja oppii. Ne saattavat olla tämän perheen viimeiset ensiaskeleet, ensi matkat.

 Elämän mullistavimpia ja ainuitlaatuisia hetkiä. Lapseni oppii kävelemään.


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pari kuva juhannuksesta

Tämä juhannus oli täysin erilainen kuin viime vuonna. Elias kotiutui syntymänsä jälkeen ensimmäisen kerran sairaalasta 21.6.2011. Silloi juhannus meni hyvin rauhallisissa merkeissä ihan vain kotosalla. Tämä juhannus meni hyperenergisissä merkeissä emmekä ehtineet olla kotona lainkaan. :) Aktiivisen pikkupojan kanssa reissaaminen ei välttämättä ole helpoin asia toteuttaa, mutta loppujen lopuksi reissu meni ihan kivasti. Vietimme pyhät Savossa. Neljän tunnin automatkat sujuivat yllättävänkin helposti, Elias nukkui kumpaankiin suuntaan mennessä parin tunnin unet, mikä helpotti ajomatkoja rutkasti. Muuten matkat meni laulellen, syöden ja leikiten. :)

Mitään sen kummallisempaa ei pyhinä tapahtunut. Ulkoiltiin paljon, nukuttiin vähän ja syötiin sitäkin enemmän. Elias oli hirvittävän levoton koko viikonlopun vaikka yritimme kuluttaa hänen energiaa ulkoilemalla paljon. Yliaktiivisuutta on pojassa havaittavissa, sitä ei käy kieltäminen. Eliaksesta alkaa kuoriutua erittäin vilkas ja kovatahtoinen pieni mies. Yötkin menivät erittäin levottomasti. Johtuen ehkä uudesta ympäristöstä ja ennestään tuntemattomasta majoituspaikasta. Joten levättyä ei suinkaan tullut, mutta ainakin tuli tankattua taas elimistön ravintovarastot täyteen muutamaksi päiväksi. :) Sen pidemmittä puheitta... Lisään muutaman kuvan meidän juhannuksesta.

Kesämies autossa lädössä Juhannuksen viettoon

matkalla pysähdyimme välipalalle. Piti tankata
vähän luumusosetta, koska masu tuntui
vaivaavan vähän.

Pitkän matkan jälkeen piti otta hetken lepotauko.
Kuvassa ihmettelemme 64 vuotta nanhaa pehmonallea. :)

Kun äiti sai levättyä matka jatkui mökille.


Laiturilla
 Itikoita oli ihan hirvittävästi. Mutta onneksi
Elias säästyi niiden pistoilta. :)

Vauhdikkaan touhuamisen keskellä, piti välillä
ottaa Elias syliin ja antaa ihania suukkoja!!


Iltaisin Elias oli ihan puhki vaikka yöunet olivat
kuitenkin levottomia.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Jos nuori, hedelmällisessä iässä oleva nainen kuvailee seuraavia oireita: hirveä väsymys, ympärivuorokautinen pahoinvointi, huimausta, erinäiset viiltävät kivut alavatsassa, alavatsan turvotus, totaalinen ruokahaluttomuus, järkyttävä palelu ja alhaiset verenpaineet. Mitä teille tulee näistä mieleen? Minä ainakin ehdottaisin kyseiselle naishenkilölle ensimmäisenä tehdä raskaustestin. Ja koska kyseessä olen tässä tapauksessa minä itse, niin minä myös tein sen testin vaikkakin syön e-pillereitä. Testi oli negatiivinen.

Myöhemmin selvisi, että raskaanaolevalla naisella kortisoliarvo on normaalia korkeampi. Viime päivinä minulla on vaivannut myös ikävä hartiapistos toisessa hartiassa. Jos googlettaa "hartiapistoksen" niin ensimmäisten hakutulosten joukossa löytyy keskusteluja tai linkkejä sivuille, joissa puhutaan kohdunulkoisesta raskaudesta. Tein testin toistamiseen, sekin oli negatiivinen. On siis parasta uskoa, että raskaana en ole. Ja se on ihan hyvä näin (ainakin toistaiseksi). Mutta mikä ihme mua vaivaa?!?!

Pari päivää on taas mennyt tällaisissa tunnelmissa:


Leposyke on hienosti laskenut normaalille tasolle, 68 on hyvä lukema... Mutta alhaisten yläpaineiden takia oon ollut taas ihan pyörryksissä. Tähän listään jatkuva pahoinvointi niin on taattu voittajafiilis. :)

Näitä asioita miettiessäni olen alkanut kyseenalaistaa, että miksi se stressi iski nyt yhtäkkiä (pari kuukautta sitten) näin voimaakkaana, tai on alkanut niin sanotusti oireilee? Ja eniten ihmetyttää, että miksi oloni pahenee viikko viikolta?! Eikös sen nyt luulis menevän pois, kun ei ole enää niin paljon akuutteja stressinaiheita?! En kirjoita tätä sitä varten, että saisin näihin vastauksia. Vaan lähinnä ihmettelen "ääneen".

Sitten aiheeseen lisätutkimukset. Soitin julkiselle silloin viime viikolla. Kuten arvelinkin, siellä olisin joutunut aloittaa koko rumban alusta. Eli käydä ensin kortisolikontrollissa ja sitten vasta olisin saanut lähetteen lisätutkimuksiin. Pelkästään lääkärille ajan saaminen olisi mennyt syksyyn, puhumattakaan sitten kuinka kauan siihen päälle vielä olisi mennyt lisätutkimuslähetteen saamiseen. Näin ollen hattu kourassa soitin yksityiselle, jossa oli alunperinkin käynyt ja sovin siellä, että lääkäri laittaa minulle lähetteen heidän yksikköön tähän deksometasonitestiin. Lähete tehtiin, mutta aika testiin piti varata ajanvarauksen kautta. Ajanvarauksessa vastannut poika ei osannut varata minulle aikaa oikeaan testiin, oli laittamassa mua jo johonkin luuydinmittaukseen. Kun ajanvarauksessa minua ei osattu auttaa, niin labrasta soitettiin minulle henkilökohtaisesti. Pyysivät tulemaan paikalle hakemaan jotain tarpeita kotiin testiä varten. No minähän painelin sinne. Labratäti kantoi mulle kassillisen purkkeja ja putkiloita mukaan vietäväksi, kunnes kerroin, että lääkäri puhui testistä, jossa tarvitaan vain yksi lääke ja yksi verikoe. Labratäti meni sekaisin ja ja pyysi paikalle toisen tädin. Siinä he molemmat tuijottivat vuorotellen tietokoneen näyttöä ja kädessäni olevaa kassia purnukoiden kera. Sitten lopulta selvisi, että totta tosiaan, lääkäri oli kirjannut koneelle lähetteen testiä varten, joka tehdään verestä. Meinasinkin siis saada jonkun toiselle asiakkaalle määrätyn testin tarvikkeet. :D Kun vihdoinkin kaikki olivat perillä mihin testiin olen menossa, niin selvisi että sitä lääkettä ei kuulemma ole labrassa, jonka olisin tarvinnut. Lääkärin olisi kuulemma pitänyt kirjoittaa minulle resepti lääkettä varten. Labratäti jätti soittopyynnön lääkärille ja minä lähdin labrasta tyhjin käsin. Lääkäri soitti tänään aamulla, lääke olisi kuulemma pitänyt saada labrasta. :) Labratädit eivät vain oikein ymmärtäneet sitä. Kaiken tämän jälkeen lääkäri lupasi lähettää lääkkeen postitse minulle suoraan kotiin. Kiitos! :) Joten, jollei tässä nyt mitään muita muutoksia tule niin pääsen vihdoinkin tähän testiin kahden viikon kuluttua.

Ja tämän deksametasonikokeen tarkoitus on siis selvittää, että laskeeko kortisolipitoisuuteni tämän lääkkeen oton jälkeen. Jos lisämunuaisissani ei ole mitään vikaa niin kortisolipitoisuuden tulisi laskea. Jos ei laske, niin luultavasti tutkimukset jatkuvat. Tietysti toivon, ettei tutkimuksia tarvitsisi jatkaa, mutta haluaisin kuitenkin saada jonkun selityksen näille mun oireille. Mutta se näistä mun omista tylsistä jutuista.

Loppuun pari sanaa Eliaksesta. Poika taitaa olla siirtymässä yhtiin päiväuniin. Eilen nukkui vain yhdet unet päivällä, mutta yöllä sitten vetelikin melkein 14 tuntia putkeen unta kuuppaan. :) Nukahti kahdeksalta illalla ja heräsi melkein kymmeneltä vasta. Minulle kyllä sopisi tuollainen rytmi vallan mainiosti. :) Toivottavasti sama toistuu myös tänään. Tänäänkään Elias ei siis ehdi nukkua kuin yhdet päiväunet.

Eilen minä ilmoitin Eliaksen uimakouluun syksyksi!!!! Tää on meille iso juttu. :) Ilmoittauduin viime syksynä uimakouluryhmään myös, mutta koska ensin piti odottaa ikuisuus ennen kuin Eliaksen paino saavuttaisi viisi kiloa ja sitten menikin suolet mutkalle ja jouduimme avanteen uhriksi. Mutta nyt minkään ei pitäisi estää meitä pääsemästä uimakouluun!!! :)

Mitähän muuta. Juhannuksesta on tulossa kiireinen. Torstaina menemme taas häihin (kesä on yhtä juhlaa :)). Ja viikonlopuksi karkaamme Savoon. Saa nähdä, miten Elias jaksaa pitkän automatkan. Ja kuinka pirteä olen taas maanantaina menossa töihin. :)

Erittäin rauhallista ja iloista juhannusta kaikille, jollen ehdi enää tulla kirjoittelemeen ennen sitä!!! Älkää menkö vesille humalassa! :) 

Kesämies toivottaa hyvät Jussit kaikille!!!
(Päällä ei suinkaan ole polero, vaan Eliaksen itse
 suunnittelema kesäasu.)

Riemua riittää! :)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Onnistunut päivä

Pitkästä aikaa minulla on sellainen olo, että kyllä minäkin tästä vielä tokenen. Heräsimme Eliaksen kanssa tänään puoli yhdeksältä. Valtava kiitos Eliakselle tästä ihanasta yllätyksestä. On taas kulunut liian monta viikkoa kun olen saanut nukkua näinkin myöhään. :) Heräsin pirteänä (valitettavasti etova olo oli kuitenkin vahvasti läsnä).  

Myös Elias oli pirteä ja ihanalla tuulella. Teimme aamutoimet rauhallisesti ja pitkään. Harjasimme hampaat pitkään ja hartaasti, annoin Eliaksen nauttia vellistä ja sen jälkeen painelimme yhdessä suihkuun. Saimme sielläkin kulumaan pitkän tovin suihkutellen ja leikkien veden kanssa. Eliaksen kärsivällisyyteen vaikuttaa voimakkaasti se, kuinka hyväntuulinen hän on. Valitettavan usein (varsinkin jos masu vaivaa) yhdessä tekeminen ja muutenkin oleminen on hyvin kärsimätöntä ja kiukuttelevaa. Tänään siitä ei tarvinnut murehtia.

Päivällä kävimme kaupungilla katselemassa huomisia rippijuhlia varten hieman siistimpiä kuteita Eliakselle. Tein havainnon että tässä asiassa tyttö olisi ollut helpompi puettava. Kauniita kesämekkoja oli kaupat tulvillaan. Kun taas siistejä kesäisiä kauluspaitoja oli hirvittävän vähän myynnissä. Löysin kyllä yhden tosi hienon kauluspaidan, mutta se maksoi 49 €. En raaskinut ostaa sitä. Tuollasia kauluspaitoja kun ei hirveästi tule käytettyä ja ne jää hyvin pian tässä iässä pieneksi. Samaisesta kaupasta olisi löytynyt upeat pellavahousut ja vieläpä tähän paitaan sopivat. Housut olisivat maksaneet toiset 40 €. En sitten raaskinut ostaa niitäkään. :) Lopulta kuitenkin löysin ihan siistit vaatteet ja ihan kohtuuhintaisetkin. 



Kaupungillakin Elias malttoi hyvin
pysyä rattaissa.

Shoppailun jälkeen painelimme kotiin välipalalle ja sitten puistoon ulkoilemaan. Elias laski liukumäestä ja käveli taas taaperokärryn tyyppisen lelun kanssa pitkin puisto edestakaisin. :)




Ulkoilun jälkeen ehdin tehdä ruokaa, mutta sitten iskikin hirveä väsy koko porukalle. Näin ollen siirryimme unten maailmaan koko perheen voimin. Jopa minä kävin nukkumaan, joka on erittäin harvinaista. Olin kyllä jo siinä vaiheessa niin pyörryksissä, että ehdotin itse että olisimme kaikki käyneet yhdessä päiväunille. Lisäksi minulla on nyt tämä mun "lepää aina kun voit" -projekti meneillään, joten päätin levätä keskellä päivää senkin uhalla että rytmi menee sekaisin. Näin lauantaina sillä ei oo niin suurta merkitystä. Ja kyllä me tosiaan nukuttiinkin. Kaksi tuntia vierähti aivan silmän räpäyksessä. Minä sammuin sänkyyn välittömästi ja heräsin vasta siihen kun Elias kiipesi päälleni herättyään. Olisin luultavasti muuten nukkunut hyvin pitkälle iltaa. Olin nimittäin hyvin syvässä unessa kun Elias minut herätti. Sen lisäksi että oli ihana herätä Eliaksen kanssa vierekkäin niin vielä upeampaa oli ne 10 minuuttia, jotka hän vain rötkötti päälläni ja antoi minun silitellä hänen selkäänsä. Siinä me vaan makoilimme ja nautimme rauhallisesta herätyksestä päiväunien jälkeen. Tämä hetki oli hyvin ainutlaatuinen. Elias ei ikinä aiemmin ole malttanut makoilla noin ja nauttia vain oleskelusta.


Tämän harvinaislaatuisen hetkemme jälkeen nousimme vihdoinkin sängystä ja koska oloni oli varsin upea, niin päätin lähteä lenkille. Kesäisen hyväntuoksuisessa ja raikkaassa luonnossa. :)




Puolitoista tuntia myöhemmin olin kotona. Suihkun raikkaana istahdin sohvalle ja totesin miehelleni, että "onpa ihana olo!".


Nyt pari tuntia myöhemmin oloni on edelleen parempi kuin pitkään aikaan, etova olo on kuitenkin edelleen riesana. Mutta toivon, että mitä enemmän saan levättyä ja nukuttua ikuisia univelkojani ja sitä mukaan myös vähän rentouduttua (henkisesti) niin myös etova olo alkaa häipyä. Oletan että kortisoliarvoni ovat tosiaan stressista ja ylirasittumisesta johtuen koholla, joten aion nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja opetella rentoutumaan. Olen tyypillinen suorittaja ihminen, joka ei tunne tilannetta, jossa saisi vain olla tekemättä yhtään mitään. Aina pitäisi jotain tehdä ja touhuta. Mitä enemmän teen ja touhuan sitä enemmän se vaihe jää päälle. Jarrua en osaa painaa. Mutta nyt aion opetella! On pakko!

Makoilimme tässä Eliaksen kanssa hetken olkkarissa ennen kuin hän vaipui yöunille ja mietin, että kuinka onnellinen olenkaan siitä että Elias kasvaa ja kehittyy. Minun on pakko myöntää, että nyt jälkeenpäin mietittynä, en voi sanoa nauttineeni raskausajasta enkä myöskään Eliaksen vauva-ajasta. Tai ainakaan ensimmäisestä yhdeksästä kuukaudesta, kunnes avanne saatiin pois. Minusta on ihanaa, että Elias alkaa oppia kommunikoimaan muutenkin kuin itkien, minusta on ihana että hänen kanssaan voi touhuta ja leikkiä ja liikutuin tässä olkkarissa hetkestä kun Elias kiipesi itse sitteriin sohvan viereen, jossa minä makoilin ja antoi minun silitellä hänen selkäänsä. Siinä me vaan taas makoilimme hiljakseen ja nautimme tilanteesta. Ei kitinää, ei levottomuutta ja ennen kaikkea ei pelkoa kivuista.  



perjantai 15. kesäkuuta 2012

Naurettava mutsi!



Mitähän tuosta pitäisi päätellä?! Tähän ei nimittäin liittynyt mitään hauskaa naamaria, eikä edes ilmeilyä eikä muutakaan yritystä naurattaa poikaa. Kiva kuitenkin, että äidin naama on noin hulvattoman hauska. Ikävämpää se olis jos mun naaman katseleminen kävis itkettää. :D

torstai 14. kesäkuuta 2012

Hyvän mielen asioita

Herra Downin perintöä blogin Äiti muisti minua haasteella. :) Kiitos Äiti!

Hasteena on listata kymmenen hyvän mielen asiaa arjesta.

Tämä on itseasiassa aika kiva haaste. Kuten olen maininnut, välillä päiväni ovat hyvinkin synkkiä ja vaivun erikoiseen masennukseen, jonka syntyperää en itsekään aina käsitä. Tällaisina kausina pitäisi tosiaan muistaa keskittyä niihin hyviin asioihin, pitäisi palauttaa mieliin, mitä kaikkea ihanaa elämässä tällä hetkellä on. Mutta jokainen, joka on joskus ollut alakuloinen/lievästi masentunut tietää, että masennus on pelottava asia, se syö mielen kokonaan ja silloin on todella vaikea ajatella postiivisia asioita, silloin saattaa jopa käydä niin, etteivät ne edes tunnu niin positiivisilta. Mutta tänään minulla ei ole synkkä päivä ja tänään olen oma itseni, iloiset asiat tuntuvat iloisilta ja listaan tähän niitä. :)

1. Elias! Poikani tuo päiviini rutkasti iloa, mutta listaan tähän erään ajankohtaisen asian, joka luo minulle erittäin hyvän mielen. Se on nimittäin Eliaksen leveä hymy kun saavun töistä kotiin. Joka päivä kun näen tämän hymyn, tiedän että Elias on ihan sujut sen asian kanssa, että olen päivät töissä. :)

2. Tulen myös suunnattoman onnelliseksi Eliaksen jokaikisestä uudesta taidosta/oivalluksesta. Vaikka kaikki uudet taidot eivät olekaan niin mieluisia (kuten kiipeileminen kalusteiden päällä jne.), niin silti on upea huomata, että poikani kehittyy!

3. Kakka! Uskokaa tai älkää, mutta meidän perheen hyvä mieli on edelleenkin hyvin riippuvainen Eliaksen masutoiminnasta. Iloitsemme päivittäin jokaisesta nyytistä, joka vaippaan tulee!! Meille on arkipäivää, että läheiset soittavat ihan vain kysyäkseen, että miten Elias voi, onko kakka tullut tänään. :) Ei uskoisi, kuinka paljon tällainenkin asia voi vaikuttaa yhden perheen hyvinvointiin.

4. Mieheni saa minut erittäin tyytyväiseksi silloin, kun huomaan hänen keittäneen minulle aamukahvia vaikkei itse edes juo sitä aamuisin. Se on pieni, mutta todella ihana ele ja merkki siitä, että hän on ajatellut minua.

5. Mieheni ilahduttaa minut myös taidolla ja ahkeruudellaan siivota koti ilman, että sitä tarvitsisi edes pyytää. On ihana tulla kotiin töistä, kun koti on siivottu ja pyykit pesty. :)

6. Kesä on monellakin tavalla ihanaa aikaa, mutta erityisesti nautin kesästä siksi, että ulos voi mennä kevyissa vaatteissa ilman että minua paleltaa. Olen hirveä vilukissa, palelen joka paikassa ja aina, mutta kesällä saan nauttia. Nautin siitä, että minullakin on lämmin. :)

7. Lämpimät kesäillat kuuluvat minun hyvän mielen asioihin ilman sen erikoisempaa syytä. On ihana istuskella parvekkeella tai ulkona pitkään ja nauttia vain kesän tunnelmasta.

8. Kahvi! Kahvi on heikkouteni. Jos tunnet minut ja olet nähnyt minut ilman kahvia, niin olet kokenut jotain harvinaislaatuista. :) Rakastan tuoreen kahvin tuoksua ja sen makua (vaikka juonkin jokaista kahvikuppia tuntikaupalla. KYLLÄ, minä juon kahvini myös kylmänä, joka aiheuttaa monesti suurta ihmetystä).

9. Ystävät! Arjen ihania piristysruiskeita. Puhelu ystävän kanssa tai tapaaminen kahvikupposen äärellä on jotain täysin korvaamatonta.

Minulla on jokaisesta kampauksesta kuva,
mitä minulle on tehyt mutta tässä viimeisin.
10. Itsensä hemmottelu! Olen hirvittävän huono meikkaamaan tai laittautumaan arkipäivisin. Käytän ripsiväriä ja tukan laitan yleenä vain ponnarille tai jätän suoraksi roikkumaan. Tämä johtuu osittain myös siitä, etten yksinkertaisesti osaa laittautua/tehdä itselleni esim. erilaisia tukkakampauksia (enkä kyllä ehtisikään). Senpä takia jokaiseen juhlatilaisuutta varten astelen kampaajalle ja laitatan kampauksen siellä. Se on ihana hetki itselle, kun joku laittaa sinut kauniiksi. :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Posti Pate kävi...

tuomassa lääkärin lähettämän paperin, jossa on verikokeiden tulokset. Kortisolin viiterarvot ovat aikuisella 150-650 nmol/l, minulla arvo oli 900 nmol/l. Puhelimessa emme silloin viimeksi käyneet läpi näitä arvoja lääkärin kanssa. Lääkäri vain kertoi, että lisätutkimuksiin on tarvetta.

Verikoetulosten lisäksi kertomuksessa on lääkärin oma lausunto, jossa hän suosittelee että minulle tehtäisiin lyhyt deksametasonitesti ja uusi kontrolli kortisolin suhteen. Tällä deksametasonitestillä on käsittääkseni tarkoitus sulkea pois se Cushingin tauti.

Huomenna soitan terveyskeskukseen ja saa nähdä, mitä mieltä he siellä olevat. Kai heidän on pakko mulle se lähete antaa?! Toinen asia on, että koska. :)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Sitä sun tätä

Viime viikko tosiaan hujahti hirmuisella vauhdilla. Kiirusta tuntui olevan sekä töissä että vapaalla. Ja viikonloppu meni maaseudulla juhlien läheisen ystäväni (ja Eliaksen kummitädin) häitä. :)  

Elias

Elias on ahkerasti päivittäin ottanut muutamia askelia ilman tukea. Vielä ei voi kuitenkaan sanoa, että hän suoranaisesti kävelisi tuetta. Mutta kävely taaperokärryn kanssa on nyt kyllä ehdottomasti parasta, mitä maan päällä voi tehdä. Kärryn kanssa Elias kävelisi ulkona tuntikausia ja sisälläkään hän ei malttaisi siitä luopua. Suhaa täällä seinältä seinälle pienessä kodissa edestakaisin. Taaperokärryn käyttö on kuitenkin kehittynyt huimasti, sillä nyt Elias on oppinut myös itse kääntämään seinän tulessa vastaan. Kävelyvauhti nopeutuu päivä päivältä. Epäilen, että sitten kun Elias oikeasti lähtee kävelee, niin vauhti muistuttaa enemmänkin juoksua kuin kävelyä. :)

Masuongelmien kanssa olemme joutuneet painimaan nyt hieman useammin taas. Vatsalääkkeen vaihdon jälkeen oli pari erinomaista viikkoa. Välillä saattoi olla useita päiviä, ettei lääkettä tarvinnut antaa lainkaan. Nyt tilanne on kuitenkin mennyt taas siihen, että lääkkeeseen olemme joutuneet turvautumaan lähes päivittäin. Tuntuu että noin joka toinen päivä on hyvä päivä ja joka toinen taas huono. Syytä emme oikein ole pystyneet jäljittää. En niinkään usko sen johtuvan ruokavaliosta tai mitään selvää ruoka-ainetta en ole vielä löytänyt, mikä pistäisi vatsan kovalle. Joskus puhutaan, että banaani esimerkiksi kovettaisi vatsaa. Eliashan on aina ollut kova syömään banaania ja nyt päätimme pitää siitä melkein viikon tauon. Vatsa meni entistäkin kovemmalle. Palautimme banaanin takaisin ruokavalioon, sillä se on tosiaan Eliaksen parasta herkkua. Se on hedelmä, jota Elias syö vaikkei mikään muu maistuisi. Kaurapuurostakin on joskus kuullut puhuvat vatsaongelmien yhteydessä. Sitäkään emme ole antaneet pitkään aikaan. Kuten sanoin, mitään selvää syytä ruokavaliosta ainakaan emme ole vielä löytäneet. Olemme kuitenkin nyt viime viikolla siirtyneet syömään entistä nestepitoisempia ruokia ja juottaneet joka välissä Eliakselle myös vettä. Ehkä hän tarvitsee vaan erittäin runsaita määriä nestettä. (Maitoa hän juo noin 8 dl vuorokaudessa, joka sekin on vuoden ikäiselle aika paljon).

Maidosta puheenollen... Yritimme siirtyä tavalliseen lehmänmaitoon. Huomasimme kuitenkin, että Eliaksen iho meni välittömästi maidon jälkeen kaulan seudulla erikoisen punaisen laikukkaaksi. Kokeilimme tätä useamman kerran ja joka kerta kävi sama juttu. Näin ollen päätimme jättää tämän projektin tuonnemmaksi.

Minä

Minä olen siitä minun väsymyksestäni paasannut täällä kerran jos toisenkin... Nyt paasaan lisää. Kirjoitin tuossa taannoin, että leposykkeeni oli normaalia korkeempi. Tilanne muuttui sen verran kiusalliseksi, että päätin marssia takaisin lääkärin puheille. Jossa siis kävin myös silloin maaliskuussa (muistaakseni). Silloin lääkäri pisti väsymykseni kevään piikkiin ja sovimme, että palaan asiaan jos oloni ei parane. Noh, oloni ei todellakaan parantunut. Tai minulla on joskus satunnaisia hyviä päiviä ja sitten taas palaan siihen vetämättömään oloon. Oireita on ollut muitakin. Kärsin lähes päivittäin huimauksesta, silmissäni sumenee tosi herkästi, kädet tärisee joskus ja usein heikottaa niin kovasti, että oikein oksettaa. Viimeisimpänä tuli tosiaan nuo sydäntykytykset. Kauppakassin kantaminen sai pulssini niin korkeaksi, että luulin sydämeni tulevan rinnasta ulos (siltä se siis tuntuu). Olin lähes tuhat prosenttisen varma, että minulla on tosi paha anemia, sillä olen anemiasta kärsinyt useasti ennenkin.

Noh, tosiaan se lääkäri pisti minut uusiin verikokeisiin. Tällä kertaa katsottiin muutakin kuin kilpirauhasten arvot. Viikko vierähti ja viime viikon torstaina lääkäri soitti minulle kertoakseen tulokset. Hemoglobiinit täydelliset ei siis anemiaa, verensokerit oli hyvät, maksa- ja munuaisarvot ok. Mutta verinäytteestä kävi ilmi, että kortisoliarvoni olivat viitearvojen yläpuolella. Tiesittekö muuten, että ihmisellä on lisämunuaiset? Minä en nimittäin tiennyt. :) Eli tosiaan, lisämunuaiseni tuottaa liikaa hydrokortisonia eli kortisolia. Lääkäri mainitsi, että tämä voi johtua esim. e-pillereistä, stressistä tai joskus harvoin Cushingin oireyhtymä, jonka taustalla on lähes aina kasvain. Minä en millään tahtoisi uskoa, että kyse olisi minun tapauksessani viimeisimmästä syystä. Epäilen vahvasti stressiä. Pitkittynyttä stressiä. Epäilen tämän johtuvan niin rajusta stressistä, että kroppani on alkanut kapinoimaan vastaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että lisätutkimuksiin olisi ehdottomasti tarvetta. Nämä verikokeet  on otettu yksityisellä lääkäriasemalla ja koska lisätutkimukset maksaisivat maltaita tässä tapauksessa, niin sovimme että lääkäri laittaa paperit minulle kotiin ja menen terveyskeskukseen tappeleen saadakseni lisätutkimuslähetteen. Toivon kuitenkin sydämeni pohjalta, ettei minun tarvitsisi mennä siihen iänikuiseen vakuuttelemiseen kunnallisella puolella. Korkeat kortisoliarvot vaikuttavat usein merkittävästi masennuksen synnyssä, joten pelkään että minulle tyrkytetään masennuslääkkeet käteen ja pistetään takaisin kotiin. Siihen en suostu. Vaikka minulla onkin välillä niin synkkiä päivä, joita on itsekin välillä vaikea ymmärtää mistä se johtuu, niin masennuslääkettä en nyt kaipaa. Kaipaan jotain, mikä poistaa minun pahimmat fyysiset oireet eli muun muassa huomauksen, sen jatkuvan etovan olon ja sydämentykytykset. Jatkuva huono olo saa minut nimittäin myös syömään huonosti. Olen huomattavasti hoikemmassa kunnossa kuin ennen Eliaksen odotusta ja syömättömyys ei ainakaan paranna oloani, se on selvää. 

Tässä vaiheessa on tietysti hölmöä ruveta toteamaan, että taisin ottaa pienen varaslähdön työelämään. Ehkä kroppani olisi sittenkin kaivannut vielä hieman palautumisaikaa viime vuodesta. Mutta ehkä mietin asiaa mahdollisesti seuraavan kerran hieman tarkemmin. Tällä hetkellä yritän kaikella mahdollisella tavalla nyt antaa itseni levätä aina kun voin. Viimeisen parin viikon aikana se on ollut lähes mahdotonta. Toissa viikonloppu meni Eliaksen masuvaivojen takia puihin ja tänä viikonloppuna oli erittäin tärkeät juhlat.  Tosin omalta osaltani juhlat loppuivat jo ennen puoltayötä. Olin yksinkertaisesti niin poikki, etten pystynyt enää nauttimaan olostani. Hävetti käydä sanomassa ystävälleni (morsiamelle), että lähdemme nukkumaan ensimmäisten juhlavieraiden joukossa, mutta minun oli pakko.

Tällaista sekametelisoppaa siis meille kuuluupi. Toivottavasti lekurin paperit olisi huomenna tulleet, niin voisin soitella sinne terveyskeskukseen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hei Hei

Tulin vain tervehtimään. :)



Viikko kulunut niin äkkiä, etten ehtinyt edes tajuta. Enempää en ehdi enkä oikeastaan väsymykseltäni jaksa nyt kirjoittaa, mutta kirjoittelen taas kuulumisia heti kun löytyy parempi hetki. Tulimme vain Eliaksen kanssa sanomaan kaikille "Hei hei!". :)

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Merkittävä päivä!!

Eilen olin niin järkyttävän väsynyt, etten voinut kuvitellakaan kirjoittavani lausettakaan. Sunnuntai ja maanantai välinen yö oli kahta edeltävää yötä vaikeampi. Elias nukkui entistäkin levottomammin. Maanantai aamulla kieltämättä hieman luomet painoi kun töihin piti lähteä. Illalla luonnollisesti sitäkin enemmän. Sunnuntaina kirjoitin, että Eliaksen masu ei meinannut toimia lääkkeestä huolimatta. Ja näin se tosiaan oli. Annoin vielä tupla satsin lääkettä myöhemmin illalla. Mitään ei siltikään tapahtunut. Ja siitä seurasi sitten levoton yö.

Eilinen oli kuitenkin sikäli hyvä päivä, koska Eliaksen masu alkoi onneksi lopulta toimia. Nyyttejä pamahteli vaippaan enemmän kuin viime viikolla varmasti yhteensä. :) Joku lievä tukkeuma siellä selkeästi taas oli. Mistä lie johtuu?! Sitä emme luultavasti saa koskaan selville, mutta tärkeintä on,että maha alkoi toimia taas itsestään. Ilman sairaalassa käyntiä siis.

Eilen sain myös puhelun päiväkodin johtajalta, josta ensisijaisesti haemme Eliakselle hoitopaikkaa syksystä alkean. Tilanne on kuulemma lähes mahdoton. Luultavasti Elias ei saa mistään hakutoiveestamme paikkaa syksyllä. Jostain paikoista on ryhmiä vähennetty ja toiset paikat taas niin täynnä, ettei sinne hyväksytä kuin sellaiset lapset, joilla on jo mahdollisesti sisaruksia samassa päiväkodissa. Tämä ei ollut kovin miellyttävä uutinen, mutta en kuitenkaan halua vielä heittää hanskoja tiskiin. Tilanteet muuttuu ja onhan kaupunki kuitenkin velvollinen myöntää meille jonkun paikan kuitenkin. Katsotaan sitten, että missä se on ja vastaanotetaanko me se vai jäädäänkö odottaa parempaa paikkaa.

Mutta se niistä ikävistä jutuista, SILLÄ!! Meillä on ilon päivä tänään!!!! Elkku Kelkku Äidin Rakas otti tänään ensimmäiset askeleensa ilman tukea!!!! Peräti neljä askelta peräkkäin!!! Minä en tietenkään ollut paikalla, kuten pelkäsinkin, mutta mieheni sai siitä kunnon videon muistoksi minulle. :) Mieheni lähetti minulle uutisen tekstiviestillä. Säälittävää, eikös?! Harmitti kyllä kovasti lukea tuollaiset uutiset puhelimesta eikä olla paikanpäällä todistamassa jotain näin mahtavaa. Mutta, harmituksesta huolimatta se ei siltikään vähennä sitä riemua, mitä tunnen kun Elias kehittyy. Töihin paluu näin varhaisessa vaiheessa on kuitenkin ollut minun oma valintani, enkä halua valittaa siitä. On vain hyväksyttävä, että kaikkia uusia opittuja taitoja tai muuten vaan tärkeitä tilanteita en pääse livenä seuraamaan. Iloitsimme asiasta koko perheen kesken heti kun pääsin töistä kotiin. :)

Mahtava fiilis ja samalla ehkä myös hieman haikea. Elias tosiaan kasvaa ja kehittyy. Hän ei ole vauva ikuisesti. Ensiaskeleita ei enää tule, seuraavaksi tulee jotain muuta uutta. Kaikki tällaiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia ja ikimuistoisia. :) Onneksi meillä on se video tallessa. Sitä voi katsella vielä silloinkin kun Elias on hankala teini-ikäinen ja muistella, kuinka ihana ja lutuinen hän silloin pikkuisena oli. :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Toivotonta

Tänä viikonloppuna olemme taas painineet Eliaksen masuvaivojen kanssa. Masu ei tunnu toimivan edes lääkkeen voimalla. Molemmat yöt ovat olleet kovin levottomia, pahimmillaan Elias on herännyt kirkumaan yöllä puolen tunnin välein. Tänään annoimme tosiaan lääkettä (joka on siis sellainen, jota annetaan tarvittaessa, ei joka päivä.). Ja nyt odotellaan kuumeisesti, että jotain tapahtuisi. Hieman huonolta kuitenkin näyttää, koska lääke on annettu jo tuntikausia sitten eikä mitään siltikään tapahdu. Huonojen yöunien takia Elias on tosi väsynyt. Ihan nuutunut koko poika koko ajan. :( Väsyneenä hän on myös erityisen riiviömäinen, josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen.

Tällä viikolla Eliakselle on todenteolla herännyt tarve kiipeillä. Se on ihan ok, se kuuluu tähän ikään... Mutta mukavaa olisi jos hän tykkäisi kiivetä esim. sohvalle tai vaikkapa tuolille... Vaan ei. Hän tahtoo kiivetä tv-tason laatikoiden kautta itse tv-tasolle!!! Eli se kaikista vähiten turvallinen vaihtoehto kiinnostaa taas eniten. Viime viikolla mainittua katu-uskottavuus ei minulle ole edelleenkään kehittynyt. Tämän todistaa seuraava video. :)



 Kohta joudun tilaamaan Supernannyn meille kotiin pistää poika ja äiti ojennukseen. :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Viikonloppu

Viikonloppu tuntuu tällä hetkellä taivaallisen ihanalta asialta! Pitkästä aikaa arkipäivällä ja viikonloppu päivällä tuntuu olevan merkittävä ero. Arvostan taas tätä ihanuutta. Vanhempianvapaalla ollessani viikonlopuilla ei ollut juuri mitään eroa tavalliseen arkipäivään nähden. Minun tai Eliaksen ollessa sairaalassa hädin tuskin pysyin edes perässä, mikä viikon päivä kulloinkin oli meneillään. En erottanut sunnuntaita maanantaista ja vielä vähemmän muita arkipäiviä toisistaan. Myös kotiarjessa kaikki viikonpäivät olivat ihan yhtä arkisia.

Tänään ajatus siitä, että saan herätä huomenna Eliaksen kanssa vasta puoli kahdeksalta tuntuu ihanan palkitsevalta muutaman työpäivän ja aikaisen herätyksen jälkeen. Huomenna ja ylihuomenna saan olla Eliaksen kanssa koko päivän. Se saa minut hymyilemään. :)

Tänäänkin oli mukava työpäivä ja vielä paremman siitä teki se, että pojat (Elias ja mieheni) lounastivat kanssani. :)

Ihanaa kesän (kesäkuista) ensimmäistä viikonloppua kaikille

Opettelemme kesälätsän pitämistä pipon sijaan.