Kaksivuotis neuvola!

Lyhyesti, ytimekkäästi ja terveydenhoitajan sanoja lainaten:

"Reipas poika!  Kasvaa tasaisesti (13,3 kg ja 88,6 cm) monipuolisella ruokavaliolla. Kehitys ikätasoista. Hyppii, juoksee, tekee palapelejä. Puhe selkeää, puhuu lauseilla."

Eipä muuta tällä erää. :)

Kaikenlaista

No niin... Elias on tämän viikonlopun äitini luona, joten häntä ikävöidessäni on hyvä kuluttaa aikaa kirjoittamalla hänestä. :)

Viimeksi kun blogiani päivitin, meidän oli tarkoitus mennä korvien putkitukseen. Mitään putkitusta ei kuitenkaan silloin tehty, koska Elias sairasti viikon pituisen "mystisen" oksennustaudin. Näin ollen toimenpide siirettiin taas muutamalla viikolla. Nyt se on kuitenkin tehty ja sekin toimenpide meni juuri niin kuin meillä muutenkin kaikki asiat menee eli hyvin yllättävällä tavalla. Toimenpide aamuna kaikki sujui mutkattomasti ja suunnitelmien mukaisesti, vaikka herätys oli tosi aikaisin ja Elias ei saanut syödä aamupalaa ollenkaan. Sairaalassakin kaikki meni hyvin ja kaikki tarvittavat valmistelut onnistuivat kuin rasvattu. Elias nukutettiin ja toimenpide aloitettiin. Sillä välin mieheni meni heräämöön odottamaan Eliasta. Kovin pitkään ei mieheni siellä joutunut istuskelemaan, sillä melko pian kirurgi tuli kertomaan hänelle, että Eliaksen korvat ovat täysin terveet eikä mitään putkistusta ole tarvetta tehdä! Kun itse kuulin uutisen, oli niin sanotusti kovin hämmentynyt. Todella mahtava uutinen toki oli se, että korvat oli kunnossa, mutta lähinnä hämmästelin ettei asia tullut missään vaiheessa aiemmin esille. Minua kovasti harmitti, että Elias jouduttiin nukuttaa täysin turhaan. Mutta siitä harmituksesta pääsin nopeasti yli ja iloitsin siitä, että korvat ovat kunnossa ja kesällä saamme täysin huoletta uida mielin määrin. :)

Tästä aasin siltana pääsenkin siihen tähystykseen, josta viime päivityksessä lupasin tulla kertomaan. Tähystys tehtiin Lastenklinikalla joulukuussa juuri Joulun alla. Edellisestä käynnistä lastenklinikalla oli kulunut erittäin pitkä aika eli kuukausia. Sairaalassa oleminen aiheutti minussa todella voimakkaan reaktion, joka yllätti minut aivan täysin. Sinäkin päivänä aamu ja muut toimenpidevalmistelut sujuivat kuin hyvin. Elias on kyllä todella reipas poika ja olen hänestä välillä ihan suunnattoman ylpeä. Yhtään hän ei ketään vierastanut eikä pelännyt. Käveli jopa itse leikkaussaliin yhtä innokkaana kuin hänellä on yleensä tapana olla. :) Mieheni meni tässäkin tapauksessa pitämään Eliasta kädestä kun hänet nukutettiin. Minä, nössö äiti jäin käytävälle odottamaan. Kun leikkaussalin ovet menivät kiinni, minä romahdin. Kuin tähti kirkkaalta taivaalta minulta alkoi valua kyyneleet. Ne käytävät, se haju, Eliaksen itku ennen kuin hän nukahti ja talvinen synkkä aamu herätti minussa aivan uskomatonta surua. Katsoin ikkunasta erään vuodeosaston ikunaan, jossa oli telkkari päällä. Näin mielessäni, kuinka siinä huoneessa joku pieni lapsukainen makaa ja katsoo piirettyjä. Kaikki tämä nostatti minussa hirveän haikeita muistoja mieleen.

Lopulta mieheni tuli leikkaussalista ulos. Yritin pidätellä kyyneleitä, mutten onnistunut siinä. Päätimme mennä kahvioon aamupalalle ennen kuin Eliaksen oli tarkoitus herätä. Sämpyläni jäi kuitenkin syömättä, koska minä vaan itkin. Tai kahviossa lähinnä nauroin ja itkin samaan aikaan. Mieheni ei pystynyt käsittää, miten reagoin noin vahvasti Lastenklinikalla olemiseen ja tämä sai minutkin tajuamaan että käyttäydyin ihan typerästi. Mutta näin se mieli vaan toimii. Jos itkettää, niin silloin itkettää. Eliaksen ensimmäinen vuosi ja siihen liittyvät tapahtumat ovat jättäneet minuun järjettömän vaikutuksen, joka tulee silloin tällöin pintaan ja silloin sen täytyy mun mielestä antaa tullakin.

Vietimme ehkä noin vartin verran aikaa kahviossa, jonka jälkeen päätimme palata odotushuoneeseen, jonne Elias oli tarkoitus tuoda hänen heräämisen jälkeen. Yllätykseksemme hoitaja tuli meitä vastaan ja kertoi, että poikamme on JO hereillä! Ilmeisesti nukutus oli liian kevyt, sillä Elias heräsi aivan liian pian. Hoitajakaan ei ollut varautunut siihen, joten nukutusaineesta sekaisin oleva potilas alkoi riehua ja ehti tehdä itselleen kädessä olleen kanyylin avulla otsan pituisen naarmun. Elias oli totta tosiaan aivan sekaisin herätessään. Kun hänet tuotiin meidän luokse, hän itki hysteerisesti ja pyrki koko ajan pois sylistä. Hän halusi kävellä, mutta hoiperteli kuin laitapuolen kulkija, jolla oli otsassa hirveä vekki. :) Meni varmaan lähemmäs puoli tuntia ennen kuin Elias suostui vihdoin rauhoittumaan ja olemaan sylissä. Ruoka hänelle ei kuitenkaan maistunut vielä moneen tuntiin kunnolla ja toimenpiteen seurauksena hänen äänensä oli käheä ja kurkkua kipeä. Mutta siitä hän toipui seuraavaan aamuun mennessä.

Vaihdoin muutaman sanan kirurgin kanssa toimenpiteen jälkeen ja kirurgi osasi jo siinä vaiheessa kertoa, että melko siistiltä se mahalaukku ja ruokatorvi näyttivät. Mutta tarkempia tuloksia otetuista koepaloista saimme odottaa jopa puolitoista kuukautta. Minä olin jostain syystä kuvitellut ennen toimenpidettä, että tämä olisi ollut meidän viimeinen käynti lastenklinikalla kontrollissa jos tulokset olivat puhtaat. Mutta väärässä olin! Sillä kirurgi kertoi, että hoitosuhde säilyy ainakin siihen asti kun Elias täyttää 16 vuotta. Tämä oli minulla hyvin suuri yllätys. Mutta toki hyvä näin! Eipä ainakaan tarvii mennä terveyskeskukseen taistelemaan jos joskus ilmeneekin vielä jotain ongelmia, vaan voi mennä suoraan sellaiseen paikkaan, jossa Eliaksen historia tunnetaan.

Tuloksia odoteltiin tosiaan melko pitkään ja täysin puhtaat ne eivät olleet. Lievä ruokatorventulehdus siellä näytti olevan. Kirurgi ei kuitenkaan ollut mitenkään huolestunut asiasta, varsinkaan kun Eliaksella ei ole ollut mitään refluksiin viittaavia oireita. Näin ollen asialle ei nyt tehdä mitään. Seuraava kontrolli meillä piti olla syksyllä, mutta muutama viikko sitten tulikin kirje, että kirurgi haluaa tavata meidän jo heinäkuussa.

Ja lopuksi vielä muutama sana siitä "mystisestä" vatsataudista. Se, mikä teki siitä mielestäni merkillisen oli se, että se kesti tosiaan viikon päivät, Elias oli erittäin pirteä, hänellä oli hyvä ruokahalu eikä se ollut lainkaan samanlainen kuin kerran aiemmin sairastettu vatsatauti. Lähinnä se vaikutti siltä, että hänellä oli nielemisongelmia. Ajatus siitä pelästytti minut jostain syystä tosi pahasti. Kuten kirjoitin, ruokahalu hänellä oli hyvä ja vointikin oli yllättävän pirteä, mutta tuntui että aina kun hän otti suuhunsa jotain hänen oli vaikea nielasta se, jonka seurauksena hänellä tuli kaikki hirvittävällä paineella ulos. Pelästyin niin valtavasti, että jotain vakavaa on taas kehittymässä. Jotain sellaista, jota emme ole osanneet odottaa, jotain mikä pitää selvittää heti. Tästä syystä kävimme sen viikon aikana jopa kahdesti lastenklinikalla. Kyseinen viikko nosti elävästi mieleen taas sen pelon tunteen, mistä sain kärsiä Eliaksen syntymän jälkeen. Pyörittelin mielessä kaikkea mahdollista, mitä se olisi voinut olla ja oltiinko me taas siinä tilanteessa, että meidän tulisi vaatia sellaisia tutkimuksia, mitä lääkärit eivät ensisijaisesti pohtineet. Tässä tapauksessa minä kuitenkin onneksi vain ylireagoin ja vatsatauti meni lopulta ohi. Koskaan ei selvinnyt, miksi tauti oli niin erikoinen, mutta on syytä uskoa että se oli vaan jokin virusperäinen oksennustauti.

Nyt Elias on kuitenkin voinut hyvin ja se jos mikä on pääasia!!! :)

 Ihanaa kesää kaikille, jotka tänne vielä joskus eksyvät!!!

Jäätelökesä alkamaisillaan!!

Äidin ja iskän rakas kaksi vuotta!

jatkoa edelliselle...

Olosuhteiden pakosta teen pikaisen päivityksen ja jätän tekstin tänään vähemmälle. Kuten sanonta kuuluu, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Joten päätin valita muutaman otoksen kuluneelta puolelta vuodelta.

Fröbeli palikoiden keikalla. Elias oli hyvin mielissään. :)



 

Takkutukka

Kotiaskareet sujuu jo mainiosti

Itse pukeutuminen ja ennen kaikkea kerrospukeutuminen on mukavaa
ajanvietettä.

Joulun alla kävimme tähystyksessä. Tämä oli suunniteltu toimenpide. Täysin
ongelmitta se ei sujunut kuten kuvassa oleva vekki saattaa kertoa,
mutta siitä tulen kertomaan vielä myöhemmin. Samoin tähystyksen tuloksista
myöhemmin lisää.

 

Aika siististi Elias osaa syödä jo itse lusikoiden. Eikä onneksi enää jaksa
innostua ruoan kanssa leikkimisestä.

 

Päiväkodissa. Elias istuu ryhmänsä "bussissa", jolla
kuljetetaan pienet päiväkotilaiset ulos ja minne milloinkin
retkille.

Ei välttämättä uskoisi, että tässä kuvassa Eliaksella on melkein
39 asteen kuumeessa. Iloinen pieni potilas.

Kyllä oli pienellä pojalla hymy herkässä kun meidän ovelle
ilmeistyi eräänä aamuna neljä pientä tyttöjä virpomaan.

Nämä kuvat on otettu eilen (pe 5.4.) lastenklinikalta. Viime viikko oli erityinen, sillä
kävimme kahdesti päivystyksessä. Näistäkään kuvista ei uskoisi, että Elias on
oksennellut ja ripuloinut edeltävät kuusi päivää. Syy tähän ei suoranaisesti ole
vielä selvinnyt, mutta tästäkin tulen kertomaan sitten ensi kerralla.

Tässä nämä kuvat oikeastaan olikin. Vähättelin hieman kun puhuin alussa vain muutamasta kuvasta, mutta yritin valkata mahdollisimman vähän niitä :) Meillä on tosiaan ensi perjantaina se putkitustoimenpide ja ajattelin tulla vielä sen jälkeen kertomaan kuinka se meni, vaikka kyllähän se varmasti hyvin menee. Samalla tuun kertoo siitä joulukuisesta tähystyksestä ja tämän viikon merkillisestä oksentelusta. 

 

 

Puoli vuotta myöhemmin...

Siitä on kulunut aikalailla puoli vuotta kun kirjoitin viimeisen päivitykseni tänne blogiin. Siksipä ajattelin päivittää vähän kuulumisiamme (jos tänne vaikka joku vielä joskus eksyy lukemaan löpinöitäni). Elias täyttää parin kuukauden päästä kaksi vuotta ja hänestä on kasvanut kyllä todellinen hassun hauska, reipas ja touhukas höpöttelijä. :) Hänen hauskoista tempauksista ja puheistaan saisi toisen blogin verran aineistoa, mutta siihen ei ole enää minun aikani valitettavasti riittänyt. Ajoittain olen kaivanut todella kipeästi kirjoittamista. Sain tästä blogista niin paljon voimia, silloin kun niitä tarvitsin. Mutta kuten sanottu, aika tuntuu olevan todella kortilla. Välillä tuntuu, ettei arjen perus askareistakaan selviydy vuorokauden tunneissa. Mutta nyt asiaan....

En oikein edes tiedä, mistä aloittaa... Toisaalta olisi niin kovasti kerrottavaa, mutta toisaalta meille ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Gastroskiisin näkökulmasta Elias on voinut koko tämän puoli vuotta erinomaisesti. Vatsa on toiminut eikä ole lääkäreillä sen takia tarvinnut ravata. Paitsi tällä viikolla, mutta siihen palaan myöhemmin. Kaikkia muita räkä- ja flunssatauteja on kyllä ollut ihan riittävästi. Mikä oli toisaalta ihan odotettavissakin oleva asia sen jälkeen kun Elias aloitti päiväkodissa käymisen. Lähes koko syksyn Elias käveli räkä valuen, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän räkäisenä. Loppusyksystä hänelle tuli elämänsä ensimmäinen korvatulehdus, jonka seurauksena korvaan jäi jotain sameutta. Tämä sameus ei sinänsä hänen vointiinsa ole vaikuttanut, mutta neuvolalääkärimme halusi meidän käyvän korvalääkärillä. Korvalääkäri olikin sitä mieltä, että korvat tulisi putkittaa. Tämä oli meille vanhemmille aikamoinen yllätys, sillä mitään korvatulehduskierrettä ei ollut, eikä Elias koskaan tunnu valittavan korviaan. Korvalääkäri perusteli putkituksen tarpeen kuitenkin sillä, että tämä samea neste tulee saada korvasta ulos, jottei se ala vaikuttaa Eliaksen kuuloon pitkällä tähtäimellä. Varsinkin kun puhetaidot kehittyvät kovaa vauhtia tässä iässä. Ensimmäinen putkitus aika oli viime kuussa, mutta Elias oli kipeä, joten toimenpide siirrettiin ensi viikkoon.

Tammikuun puolessa välissä Elias sairasti todella ärhäkän vatsataudin. Poika oksensi kuusi päivää putkeen ja meni silmissä todella huonoon kuntoon. Tästä selviydyttyä hän sai taas jonkun viruksen ja oli viikon kuumeinen ja flunssainen. Tämän jälkeen seurasi terve viikko ja sitten taas sairas, sitten terve jne... Eli tammikuusta asti Elias on ollut vähän väliä kipeä, mutta välissä on aina ollut onneksi muutama tervekin päivä. Kaikki taudit ovat olleet selvästi päiväkodista peräisin, sillä kaikista pöpöistä oli varoiteltu päiväkodissa ja useampi Eliaksen tarhakaverikin oli joutunut kärsimään samoista oireista.

Päiväkodissa Eliaksella on mennyt kaikki erittäin loistavasti. Hän sopeutui silloin syksyllä paikkaan ja hoitajiin nopeasti ja vaivattomasti. Nykyisin saa monesti juosta pojan perässä, jotta saa sen lähtemään kotiin sieltä. Niin kovasti hän siellä viihtyy ja tykkää seurustella muiden lapsukaisten kanssa. Ja on siellä pari kivaa tyttöäkin ryhmässä, ketä Elias tykkää halia ja paijata kuulemma. :) Kävimme pari kuukautta sitten Eliaksen ryhmän lastentarhaopettajan kanssa varhaiskasvatuksen suunnittelu keskustelussa, jossa kävi ilmi, että Elias on hyvin iloinen, touhukas, rauhallinen ja motorisesti erittäin ketterä poika. Itkee erittäin harvoin ja osallistuu hyvin mielellään kaikkiin leikkeihin ja askareisiin. Yllätyksenä meille vanhemmille kävi kuitenkin se, että päiväkodissa Elias on selvästi rauhallisempi ja jopa hieman hiljaisempikin verrattuna kotioloihin. Päiväkodissa hän tykkää kuulemma enemmän seurata sivusta kuin olla esimerkiksi huomion keskipisteenä. Kotona on nimittäin asia aivan toisin. Hiljaista ei meidän kodissa ole koskaan, poika höpöttää aivan jatkuvalla syötöllä. Koko ajan tuntuisi olevan asiaa ja jos ei olekaan, niin jotain täytyy höpötellä silti. :)

Ja totta tosiaan, puhetaidoiltaan Elias on kehittynyt muutamassa kuukaudessa aivan huikeasti. Jutustelee kolmen sanan lauseita ja osaa laskea jopa kymmeneen vaikka ikää ei ole ehtinyt karttua vielä kahtakaan vuotta. Tuon ikäisellä lapsukaisella muisti tuntuu olevan aivan supertehokkaalla tasolla. Hän pistää muistiin ihan kaiken, minkä näkee tai kuulee. Välillä sitä yllättyy ihan itsekin, kun Elias alkaa kertoa jotain tarinaa, jonka olen saattanut kertoa hänelle viikkoja sitten. Sanattomaksi on vetänyt myös tilanteet, kun Elias on eräästä eläinkirjasta osoittanut sormella minulle täysin tuntematonta hyönteistä ja kertonut sen olevan "kirahvikärsäkäs" (=kikahvikääsä), tai kun hän on laskenut yhtäkkiä kymmeneen ihan oma-aloitteisesti ilman että olen edes koskaan yrittänyt opettaa hänelle numeroita kymmeneen saakka. :) Kerran kun hän jotain kuulee, se jää taatusti hänen muistiin. Tällä on toki ollut hieman negatiivisiakin seurauksia, sillä välillä meiltä aikuisilta pääsee pieniä sammakoita suusta, jolloin tietysti Elias ammentaa ne heti sanavarastoonsa.

Motorisesti hän on ollut mielestäni aina aika etevä ja tämä asia ei ole miksikään muuttunut. Juoksee, hyppii ja kiipeilee hyvin varmasti ja vikkelästi. Ja ennen kaikkea edelleen tanssii. Rakastaa musiikkia ja tanssia. Tanssiliikkeet ovatkin saaneet aivan hulvattomia ulottuvuuksia. Vedet silmissä on saanut nauraa kun toinen on heilutellut lanteitaan ja pyöritellyt rintakehäänsä rockin tahtiin. :D Alla mm. yksi pätkä, jonka alussa saa hieman esimakua, minkälaista joraamista se voi olla.

Taidankin itse asiassa lopettaa tämän tekstin tähän, sillä aika alkaa loppua kesken. Mutta koska tämä kirjoittaminen oli niin mukavaa pitkästä aikaa ja osa jäi vielä kertomatta, niin tulen huomenna (tai lähitulevaisuudessa) kirjoittamaan vielä jatko-osan meidän kuulumisista.