Jaahas, se olisi sitten yksi ultraäänitutkimus sikiötutkimusosastolla takana. Tällä kertaa se meni oikein mukavasti. :) Tämä taisikin sitten olla meidän viimeinen ultra tuolla yksiköllä, sillä nyt meidät siirretään äitiyspoliklinikan puolelle ja tästä lähtien ultratutkimukset tehdään siellä.
Hattaramasumme suolisto näytti tällä kertaa olevan täysin samassa tilassa kuin viimeksi, eli suolen seinämän paksuuntuma oli siellä edelleen toki, mutta se ei ollut kehittynyt mihinkään suuntaan. Tämä oli siis juuri se uutinen, mitä lähdimme tänään hakemaankin. Mitä hitaammin seinämien paksuuntuminen tapahtuu, sitä pienempi riski on suolen kuolioon. Tämä oli erittäin mukava uutinen!!!
Pojan kehitys on pysytellyt edelleen käyrien sisällä vaikkakin selkeästi painon kehitys on hidastunut, mutta ei mitenkään hälyyttävällä tavalla ainakaan vielä. Lisäksi erikoislääkäri huomautti, että lapsivedenmäärä näyttäisi olevan hitusen liian vähäinen, mutta ei kuitenkaan ollut siitäkään vielä kovin huolestunut. Voi toki olla, että sikiön vatsan ulkopuolella "lilluva" suolisto vie tilaa kohdusta sen verran, että lapsiveden määrää ei pystynyt sen takia mittaamaan täysin luotettavasti. Mutta tämä oli vain erikoislääkärin arvelua... Lapsiveden määrän lisäksi erikoislääkäri kiinnitti hyvin tarkkaan huomiota pienokaisen sydämeen. Sydän toimi kyllä moitteettomasti eikä poikkeavia kaikuääniä tuntunut olevan, mutta sydän oli kuitenkin rintakehään nähden hieman kookkaan kokoinen. Mitä tämä tarkoittaa, sitä en tiedä. Selvää on, että jos sydän tosiaan on ns. "liian" iso, niin se voi olla merkki sydänviasta, mutta tästäkään lääkäri ei huolestunut niin paljoa, että olisi halunnut meitä lisätutkimukseen lähettää. Sydämen koon kehittymiseen kiinnitetään tästä lähtien kuitenkin tarkkaavaisemmin huomiota. Hmm... Mitä tästä tulisi ajatella?! Pelokkaana ja herkässä tilassa olevana en tietenkään näistä huomautuksista innostunut, mutta ainakin olen onnellinen, ettei meitä TAAS JÄLLEEN kerran passitettu akuuttitapauksina seuraavalla erikoislääkärille (sydänlääkärille) tutkittavaksi. MUTTA, taas toisaalta. Toivottomana realistina ja näiden kaikkien aiemmin tapahtuneiden ja ilmenneiden asioiden johdosta, olen hiukan skeptinen tuon sydän asian suhteen. Olihan gastroskiisissakin 90 %:n mahdollisuudet, että suolistossa ei tapahdu esimerkiksi seinämien paksuuntumista, mutta kuinkas meille kävikään?! Noh, nämä on näitä asioita, mitä on ehkä turha pienessä pääkopassani pyöritellä nyt, sillä se ei tässä vaiheessa minua eikä hattaramasuamme auta mitenkään. :)
Seuraava ultraäänitutkimus on sitten noin neljän viikon päästä. Siitä tulee meille vielä kirjallinen kutsu, mutta noin kuukauden päähän se kuitenkin varataan meille. Tämä siksi, koska vauvaa ei tietenkään haluta altistaa keskosuudelle, joten ennen viikkoa 30 ei häntä oteta missään tapauksessa ulos (ellei hän toki itse päätä lähteä sieltä tulemaan), mutta viikkojen 30 jälkeen voi käytännössä katsoen tapahtua mitä vaan. Eli jos pojan tila on huonontunut eli esimerkiksi kehitys hidastunut huomattavasti, suolien seinämien paksuuntuminen on kehittynyt nopeasti tai jos on jotain muuta huolestuttavaa, niin poika otetaan toki melko pian sen jälkeen ulos. Toivottavaa toki olisi, että ainakin viikolle 32 jaksettaisiin ja voitaisiin mennä niin sanotusti yhtenä kappaleena hattarmasumme kanssa. :)
Seuraavassa ultrassa keskitytään siis seuraaviin asioihin: pojan yleinen kehitys, suoliston paksuuntumien kehitys, lapsiveden määrään sekä tietysti tuohon sydämeen. Ja ennen ultraa käymme ihan normaalisti neuvolassa ja yritämme taas jälleen vaan elää normaalia elämää. Huomenna täytyykin soittaa neuvolaan ja varata uusi aika. Hmm, ehkä uskaltaisin jopa ostaa jotain vauvaa varten seuraavan kuukauden aikana.. tai sitten ei... En tiedä. :) Äitiyspakkaus nyt on ainakin tulossa!
Eikä muuten saatu vieläkään kasvokuvaa pikkuisesta, vaikka kovasti lääkäri sitä yritti meille saada. :) Taitaa poika tulla vanhempiinsa, eli ei kovin valokuvauksellinen yksilö. :)
"Many nights we've prayed
With no proof anyone could hear
In our hearts a hopeful song
We barely understood
Now we are not afraid
Although we know there's much to fear
We were moving mountains long
Before we knew we could
There can be miracles, when you believe
Though hope is frail, it's hard to kill
Who knows what miracles you can achieve
When you believe, somehow you will
You will when you believe
In this time of fear
When prayers so often prove in vain
Hope seems like the summer birds
Too swiftly flown away
Yet now I'm standing here
My heart's so full I can't explain
Seeking faith and speaking words
I never thought I'd say
There can be miracles, when you believe
Though hope is frail, it's hard to kill
Who knows what miracles you can achieve
When you believe, somehow you will
You will when you believe
They don't (always happen) when you ask
And it's easy to give in to your fears
But when you're blinded by your pain
Can't see your way straight throught the rain
(A small but )still resilient voice
Says (hope is very near)
There can be miracles
When you believe
Though hope is frail
It's hard to kill
Who knows what miracles,you can achieve
When you believe, somehow you will
You will when you believe"
-Mariah Carey, When you believe-
torstai 24. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Kuulumisia
Kohta on kolme viikkoa kulunut viime kirjoituksestani, kylläpäs aika menee nopeasti. Talvi on väistynyt ja kevät on selkeästi tullut jäädäkseen. :) Auringon paiste piristää mukavasti vaikkei valitettavasti kaikkia huolia poista. Mitään kovin kummallista ei edellisestä kirjoituksesta ole tapahtunut. Ollaan yritetty mieheni kanssa elää mahdollisimman normaalia elämää tästä hullun myllystä huolimatta. Minä olen käynyt töissä, opiskellut ja sosiaalista elämääkin olen yrittänyt ylläpitää. :) Harrastukset ovat jääneet supistusten takia melko vähäiseksi, mutta olen pyrkinyt tekemään vähintään kevyitä kävelylenkkejä. Olen aina ollut ahkera liikkumaan ja liikunta on parasta terapiaa, mitä tiedän. Mikään ei ole niin rentouttavaa minulle kuin juosta kunnon hikilenkki ja samalla kuunnella jotain ihanaa musiikkia. Ennen raskautta juoksin keksimäärin 5 h / viikossa, mutta nyt olen valitettavasti joutunut tästä ilosta luopumaan hetkeksi aikaa supistusten takia, mutta yritän ainakin kävellä sitten vastapainoksi.
Tänään oli neuvolan lääkärikäynnin vuoro. Viralliseen odotusajan ohjelman mukaan tämä olisi pitänyt olla ensimmäinen lääkärin tapaaminen täällä pääkaupunkiseudulla (rv 26 - 30). Muualla ensimmäinen lääkärikäynti on käsittääkseni kuitenkin huomattavasti aiemmin. Mutta eipä tuolla väliä, kun ollaan kyllä kaikennäköisillä lääkäreillä saatu tämän 26 viikon aikana ravata ihan tarpeeksi. :) Tapaaminen ei juurikan terkkarin tapaamisesta eronnut. Perus mittaukset otettiin ja erikoisuutena oli ainoastaan sisätutkimus. Kaksi viikkoa lääkäri kuitenkin kirjoitti minulle taas sairauslomaa supistuksiin, mutta muutoin kaikki tuntui olevan kunnossa minun fyysisessä kunnossa. :) Nyt kun on useampi neuvolakäynti takana, niin voisin hieman kirjata ylös, mitä kaikkea sitä neuvolakäynneillä mitataan ja miten nämä ovat meillä edenneet. Tiedän, että monia odottavia äitejä kiinnostaa tällaiset jutut vaikkakin kaikki raskaudet ovat hyvin yksilöllisiä. :)
Ensimmäinen neuvolakäynti:
Rv: 6 + 5
Verenpaine: 115/68
Toinen neuvolakäynti:
Rv: 16+3
Painon muutos / vko: +412 g (painoa keskimäärin nousee 200 - 800 g viikossa, joten siihen nähden ihan ok :))
verenpaine: 118/65 (optimaalinen tavoitearvo 120/80 http://www.tohtori.fi/?page=6333637&id=9752837 )
hemoglobiini: 119 (naisen viitearvot ovat 117 - 155 g/l http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03031)
sikiön syke: 140 - 150
Eli kaikki kunnossa. :)
Kolmas neuvolakäynti:
Rv: 22 + 0
painon muutos / vko: + 467 g
verenpaine: 113 / 65
hemoglobiini: 132
SF-mitta: 21,5 cm (hituisen oli käyrän yläpuolella. Tuosta linkistä voi testata, kuinka pysyy käyrillä: http://www.tekay.fi/chart/sf.php )
sikiön syke: 150
sikiön liikkeet: kaksi plussaa, eli LIIKKUU!!!
Neljäs neuvolakäynti (lääkäri):
Rv: 25+5
Painon muutos / vko: + 404 g
verenpaine: 110 / 67
SF-mitta: 24,5cm (nyt päästiin viitearvojen sisään)
sikiön sydämensyke: 140
liikkeet: kaksi plussaa jälleen. :)
Kävin myös viime viikolla sokerinrasitustestissä ja siitä tuli seuraavat arvot: Ennen sokerilitkun juontia sokeriarvot 4,2mmol/l, sitten join litkun ja siitä tunnin päästä mitattiin arvot uudestaan 3,1 mmol/l ja siitä taas tunnin päästä vielä kerran ja silloin arvot olivat 3,5 mmol/l. En löytänyt mistään verensokerille viitearvoja, mutta testin pointti on, että sokeriarvojen tulisi palautua kahden tunnin sokeriliemen jälkeen ennalleen. Mulla näyttää toi sokeri vaan laskevan verensokereita entisestään, sillä sokeriarvot olivat alimmillaan sokeriklitkun jälkeen. :) Löysin "Hyvä terveys -lehden artikkelista tällaisen tekstin: Sokeriliuos nostaa verensokeria, mutta jos sokeriaineenvaihdunta toimii normaalisti, kahdessa tunnissa sokeriarvo on palannut jo normaaliksi. Jos rasituskokeessa kahden tunnin päästä verensokeri on yhä koholla, asiat eivät ole kunnossa. Varsinaisessa diabeteksessa kahden tunnin arvo plasmasta on yli 11 mmol/l (kokoverestä yli 10 mmol/l). Jos kahden tunnin arvot jäävät välille 7,8–11 mmol/l plasmasta tai välille 6,7–9,9 kokoverestä mitattuna, se on merkki häiriintyneestä sokeriaineenvaihdunnasta, jonka virallinen nimi on heikentynyt glukoosin sieto.
Minulla ei siis diabeteksen riskiä. :)
Siinäpä ne tärkeimmät kehitysmittarit tulikin lueteltua. Eli äiti voi hyvin, paino on pysynyt siedettävässä nousussa, sikiön sydän lyö terveellä vauhdilla ja muutenkin vauva vaikuttaa olevan vilkas!! Hattaramasun liikkeet ovat olleet minun henkireikä niin sanotusti. Minä tunnen, kuinka vahva hän on ja se antaa pelokkaalle äidille ihan hirveästi voimia!!!
Henkinen vointi on ollut minulla melko vaihteleva. Välillä on hyviä päiviä eikä hattaramasumme tila pyöri mielessäni ihan koko aikaa, mutta toisinaan iskee hirvittävä pelko, että jokin meneekin pieleen enkä koskaan pääsisikään nauttimaan pienen poikani kasvattamisesta. Epätietoisuus on inhottavaa (lievästi sanottuna) enkä juuri tänään tahdo sitä miettiä, sillä tänään on ihan hyvä päivä.
Huomenna meillä on taas uusi ultraäänitutkimus sikiötutkimusosastolla ja sitä jännitän valtavasti!
Tällaista yleistä ja kevyttä löpinää raskauden etenemisesta tänään. Pari masukuvaa ajattelin tänään loppuun lisätä, sillä pari ystävääni sellaista kyseli, ketä en ole aikoihin nähnyt. :)
Raskausviikkoja tasan 22
Raskausviikkoja 25+5
Tänään oli neuvolan lääkärikäynnin vuoro. Viralliseen odotusajan ohjelman mukaan tämä olisi pitänyt olla ensimmäinen lääkärin tapaaminen täällä pääkaupunkiseudulla (rv 26 - 30). Muualla ensimmäinen lääkärikäynti on käsittääkseni kuitenkin huomattavasti aiemmin. Mutta eipä tuolla väliä, kun ollaan kyllä kaikennäköisillä lääkäreillä saatu tämän 26 viikon aikana ravata ihan tarpeeksi. :) Tapaaminen ei juurikan terkkarin tapaamisesta eronnut. Perus mittaukset otettiin ja erikoisuutena oli ainoastaan sisätutkimus. Kaksi viikkoa lääkäri kuitenkin kirjoitti minulle taas sairauslomaa supistuksiin, mutta muutoin kaikki tuntui olevan kunnossa minun fyysisessä kunnossa. :) Nyt kun on useampi neuvolakäynti takana, niin voisin hieman kirjata ylös, mitä kaikkea sitä neuvolakäynneillä mitataan ja miten nämä ovat meillä edenneet. Tiedän, että monia odottavia äitejä kiinnostaa tällaiset jutut vaikkakin kaikki raskaudet ovat hyvin yksilöllisiä. :)
Ensimmäinen neuvolakäynti:
Rv: 6 + 5
Verenpaine: 115/68
Toinen neuvolakäynti:
Rv: 16+3
Painon muutos / vko: +412 g (painoa keskimäärin nousee 200 - 800 g viikossa, joten siihen nähden ihan ok :))
verenpaine: 118/65 (optimaalinen tavoitearvo 120/80 http://www.tohtori.fi/?page=6333637&id=9752837 )
hemoglobiini: 119 (naisen viitearvot ovat 117 - 155 g/l http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03031)
sikiön syke: 140 - 150
Eli kaikki kunnossa. :)
Kolmas neuvolakäynti:
Rv: 22 + 0
painon muutos / vko: + 467 g
verenpaine: 113 / 65
hemoglobiini: 132
SF-mitta: 21,5 cm (hituisen oli käyrän yläpuolella. Tuosta linkistä voi testata, kuinka pysyy käyrillä: http://www.tekay.fi/chart/sf.php )
sikiön syke: 150
sikiön liikkeet: kaksi plussaa, eli LIIKKUU!!!
Neljäs neuvolakäynti (lääkäri):
Rv: 25+5
Painon muutos / vko: + 404 g
verenpaine: 110 / 67
SF-mitta: 24,5cm (nyt päästiin viitearvojen sisään)
sikiön sydämensyke: 140
liikkeet: kaksi plussaa jälleen. :)
Kävin myös viime viikolla sokerinrasitustestissä ja siitä tuli seuraavat arvot: Ennen sokerilitkun juontia sokeriarvot 4,2mmol/l, sitten join litkun ja siitä tunnin päästä mitattiin arvot uudestaan 3,1 mmol/l ja siitä taas tunnin päästä vielä kerran ja silloin arvot olivat 3,5 mmol/l. En löytänyt mistään verensokerille viitearvoja, mutta testin pointti on, että sokeriarvojen tulisi palautua kahden tunnin sokeriliemen jälkeen ennalleen. Mulla näyttää toi sokeri vaan laskevan verensokereita entisestään, sillä sokeriarvot olivat alimmillaan sokeriklitkun jälkeen. :) Löysin "Hyvä terveys -lehden artikkelista tällaisen tekstin: Sokeriliuos nostaa verensokeria, mutta jos sokeriaineenvaihdunta toimii normaalisti, kahdessa tunnissa sokeriarvo on palannut jo normaaliksi. Jos rasituskokeessa kahden tunnin päästä verensokeri on yhä koholla, asiat eivät ole kunnossa. Varsinaisessa diabeteksessa kahden tunnin arvo plasmasta on yli 11 mmol/l (kokoverestä yli 10 mmol/l). Jos kahden tunnin arvot jäävät välille 7,8–11 mmol/l plasmasta tai välille 6,7–9,9 kokoverestä mitattuna, se on merkki häiriintyneestä sokeriaineenvaihdunnasta, jonka virallinen nimi on heikentynyt glukoosin sieto.
Minulla ei siis diabeteksen riskiä. :)
Siinäpä ne tärkeimmät kehitysmittarit tulikin lueteltua. Eli äiti voi hyvin, paino on pysynyt siedettävässä nousussa, sikiön sydän lyö terveellä vauhdilla ja muutenkin vauva vaikuttaa olevan vilkas!! Hattaramasun liikkeet ovat olleet minun henkireikä niin sanotusti. Minä tunnen, kuinka vahva hän on ja se antaa pelokkaalle äidille ihan hirveästi voimia!!!
Henkinen vointi on ollut minulla melko vaihteleva. Välillä on hyviä päiviä eikä hattaramasumme tila pyöri mielessäni ihan koko aikaa, mutta toisinaan iskee hirvittävä pelko, että jokin meneekin pieleen enkä koskaan pääsisikään nauttimaan pienen poikani kasvattamisesta. Epätietoisuus on inhottavaa (lievästi sanottuna) enkä juuri tänään tahdo sitä miettiä, sillä tänään on ihan hyvä päivä.
Huomenna meillä on taas uusi ultraäänitutkimus sikiötutkimusosastolla ja sitä jännitän valtavasti!
Tällaista yleistä ja kevyttä löpinää raskauden etenemisesta tänään. Pari masukuvaa ajattelin tänään loppuun lisätä, sillä pari ystävääni sellaista kyseli, ketä en ole aikoihin nähnyt. :)
lauantai 5. maaliskuuta 2011
"Elämän poluissa on monta haaraa, valitse niistä se oikea"
Elämä on täynnä valintoja.. Toiset helpompia kuin toiset ja eri elämäntilanteissa eri asiat tuntuvat aivan erilaisilta. Jokaisen elämän kokemus on varmasti ratkaisevassa asemassa erinäisten päätösten teossa. Nuoria lapsia laitetaan harvoin tilanteisiin, joissa tulisi tehdä kovin vakavia päätöksiä. Sitä varten on olemassa aikuiset, jotka ottavat vastuun ja tekevät päätöksiä heidän puolesta... Mutta koska olet niin kokenut ja niin muka aikuinen, että sinulla olisi oikeus päättää toisen ihmisen elämän jatkamisesta tai kuolemasta?!?! Kuten sanottu, jokaisnen tilanne on aina erillainen ja joissain tilanteissa faktat ja todennäköisyydet puhuvat tietyn valinnan puolesta, jolloin päätöksen tekeminen on helppoa tai suorastaan järkevää. Mutta entäs jos faktoja ei vielä täysin tiedetä tai niitä ei voida ennustaa????
Tapasimme tosiaan lastenkirurgin eilen aamulla klo. 10 lastenklinikalla. Lastenkirurgi vaikutti hyvin asiantuntevalta ja kokeneelta kirurgilta. Tapaaminen kesti noin 20 min ja tämä riitti antamaan meille yleiskuvan siitä, missä mennään ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Kuten meille torstaina selvitettiin, niin suolen seinämän paksuuntumista oli tosiaan havaittavissa, joka on vielä näillä raskausviikoilla melko aikaista. Paksuuntumista tapahtuu kyllä ihan kaikissa gastroskiisitapauksissa, mutta yleensä vasta myöhemmässä vaiheessa. Tämä johtuu siitä, että suoli ei yksinkertaisesti pidä lapsivedestä ja näin ollen reagoi siihen tuolla tavalla. Liiallinen paksuuntuminen aiheuttaa suolessa kuolion. Kuoliossa oleva suolen pätkä voidaan toki leikata, sillä ohutsuoli on hyvin hyvin pitkä ja sitä on varaa niin sanotusti leikellä melko paljon. Riskinä on kuitenkin se, että suolta joudutaan leikkaamaan liian paljon, jolloin lapsi kärsisi lyhyen suolen oireyhtymästä (lisätietoa http://www.news-medical.net/health/Short-Bowel-Syndrome-%28Finnish%29.aspx ). Lyhyesti kerrottuna tässä oireyhtymässä ravinteet eivät pääse imeytymään suolistoon.
Meidän tapauksessa tämä siis tarkoittaa sitä, että sikiö luultavasti selviää kyllä raskausajasta, sillä lapsi ei tarvitse suolta äidin masussa vaan ravinteet kulkevat istukan kautta, mutta syntymän jälkeinen aika on täysin mysteeri vielä. Kirurgin ennuste on hyvin yksinkertainen: "Tässä vaiheessa ei pystytä sanomaan vielä yhtään mitään." Eli eväät päätöksen tekemiseen olivat melkoisen heikot. Päätöksen tuli pohjautua siis täysin tiedossa oleviin todennäköisyyksiin. Meidän todennäköisyydet eivät enää olleet 90 % vs. 10 % vaan riski suolen kuolioon on nyt suurempi, sillä paksuuntumista on alkanut kehittyä normaalia varhaisemmassa vaiheessa. Tarkkoja prosentteja kirurgi ei enää osannut meille arvioida, mutta hän painotti kyllä, että ohutsuoli on hyvin pitkä ja sitä on tosiaan varaa pätkiä isompiakin pätkiä.
Näillä tiedoilla poistuimme huoneesta ja päätös tuli tehdä seuraavan puolentoista tunnin sisällä. En tiedä tarviiko tätä edes kirjoittaa, mutta meistä tämä tuntui aivan kohtuuttomalta!!! Yritysmaailmassa noin nopeista päätöksistä maksetaan johtajille satojatuhansia euroja, tässä tapauksessa ainoa toivo on, että päätös olisi oikea!! En pysty sanoin kuvaamaan sitä tunteiden ryöppyä ja itsensä hillitsemisen sekamelskaa, mitä tämän puolentoista tunnin sisällä kävimme. Vaihtoehdot olivat kuitenkin seuraavat: 1. jatketaan raskautta, sillä todennäköisyys normaaliin elämään ovat vielä suuremmat kuin sairauden kohdalla, 2. keskeytetään raskaus, sillä olemme vielä nuoria ja tulemme saamaan vielä tulevaisuudessa varmasti lapsia, jotka voisivat olla täysin terveitä eikä tätä vuoristorataa tarvisi välttämättä käydä läpi, 3. jatketaan raskautta ja otetaan samalla se riski, että lapsi sairastaa ja kituu koko elämänsä, jota emme pystyisi ikimaailmassa antamaan itsellemme anteeksi. Näitä kolmea vaihtoehtoa pyöritimme niin monta kertaa kuin puolentoista tunnin sisällä pystyimme ja ehdimme. Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta tämä on meidän päätös! Koemme mieheni kanssa, että näillä faktoilla ja todennäköisyyksillä meillä ei ole oikeutta päättää viattoman ihmisalun elämää. Tässä tapauksessa luonto tekee tehtävänsä ja näyttää, kuinka tässä käy. Siteeraten suomalaista sananlaskua "heikot sortuu elon tiellä!".
Mieheni soitti perinnöllisyyslääkärille ja kertoi päätöksestämme. Puhelimessa lääkäri vielä mainitsi, että todennäköisyys lapsen kuolemaan on suurempi kuin se, että lapsi selviytyisi lyhyen suolen oireyhtymästä jos pahin mahdollinen toteutuisi. Tämä on tietysti tässä tapauksessa parempi asia kuin se, että lapsemme eläisi tuskassa. Jonkun mielestä nämä lauseet saattavan kuullostaa julmilta, mutta näin joudumme suhteuttamaan asioita. Neljä viikkoa sitten halusin vain tietää, että saammeko tytön vai pojan, mutta nyt vaan toivomme, että teimme oikean valinnan ja ettei lapsemme joutuisi elää tuskassa!
Tähän mennessä elämäni kamalimmat puolitoista tuntia olivat takanapäin! Meillä oli sellainen olo, että meidät olisi henkisesti hakattu ihan loppuun... Tuollaiset päätökset ovat kohtuuttomia!!!!
Summa summarum, normaalisti raskaudessa kolme ensimmäistä kuukautta ovat kriittisiä ja monet menettävät pienokaisensa silloin. Meidän tapauksessa riskiaikaa on niin kauan kunnes voimme omin silmin todistaa jonain kauniina päivänä, että lapsemme on terve! Leikkaus tulee olemaan varmaan hieman hankalampi ja kirurgin arvio sairaalassaolosta oli 5 viikosta useampaan kuukauteen. Näillä eväillä jatkamme päivä kerrallaan.
Maanantaina saamme ajan uuteen ultraäänitutkimukseen.
Lopuksi haluan vielä tänään kirjoittaa, kuinka kiitollinen olen kaikille, jotka ovat tätä blogia lukeneet ja ovat taustatukena tässä koitoksessa!!!!! Taustatuki on tärkeintä ja se on suurin apu tässä vaiheessa, kun kukaan ei voi tehdä mitään asialle. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu mun rakkaalle miehelleni, jonka turvaan ja tukeen voin tukeutua AINA!!!!! En selviäisi tästä yksin!!
Tapasimme tosiaan lastenkirurgin eilen aamulla klo. 10 lastenklinikalla. Lastenkirurgi vaikutti hyvin asiantuntevalta ja kokeneelta kirurgilta. Tapaaminen kesti noin 20 min ja tämä riitti antamaan meille yleiskuvan siitä, missä mennään ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Kuten meille torstaina selvitettiin, niin suolen seinämän paksuuntumista oli tosiaan havaittavissa, joka on vielä näillä raskausviikoilla melko aikaista. Paksuuntumista tapahtuu kyllä ihan kaikissa gastroskiisitapauksissa, mutta yleensä vasta myöhemmässä vaiheessa. Tämä johtuu siitä, että suoli ei yksinkertaisesti pidä lapsivedestä ja näin ollen reagoi siihen tuolla tavalla. Liiallinen paksuuntuminen aiheuttaa suolessa kuolion. Kuoliossa oleva suolen pätkä voidaan toki leikata, sillä ohutsuoli on hyvin hyvin pitkä ja sitä on varaa niin sanotusti leikellä melko paljon. Riskinä on kuitenkin se, että suolta joudutaan leikkaamaan liian paljon, jolloin lapsi kärsisi lyhyen suolen oireyhtymästä (lisätietoa http://www.news-medical.net/health/Short-Bowel-Syndrome-%28Finnish%29.aspx ). Lyhyesti kerrottuna tässä oireyhtymässä ravinteet eivät pääse imeytymään suolistoon.
Meidän tapauksessa tämä siis tarkoittaa sitä, että sikiö luultavasti selviää kyllä raskausajasta, sillä lapsi ei tarvitse suolta äidin masussa vaan ravinteet kulkevat istukan kautta, mutta syntymän jälkeinen aika on täysin mysteeri vielä. Kirurgin ennuste on hyvin yksinkertainen: "Tässä vaiheessa ei pystytä sanomaan vielä yhtään mitään." Eli eväät päätöksen tekemiseen olivat melkoisen heikot. Päätöksen tuli pohjautua siis täysin tiedossa oleviin todennäköisyyksiin. Meidän todennäköisyydet eivät enää olleet 90 % vs. 10 % vaan riski suolen kuolioon on nyt suurempi, sillä paksuuntumista on alkanut kehittyä normaalia varhaisemmassa vaiheessa. Tarkkoja prosentteja kirurgi ei enää osannut meille arvioida, mutta hän painotti kyllä, että ohutsuoli on hyvin pitkä ja sitä on tosiaan varaa pätkiä isompiakin pätkiä.
Näillä tiedoilla poistuimme huoneesta ja päätös tuli tehdä seuraavan puolentoista tunnin sisällä. En tiedä tarviiko tätä edes kirjoittaa, mutta meistä tämä tuntui aivan kohtuuttomalta!!! Yritysmaailmassa noin nopeista päätöksistä maksetaan johtajille satojatuhansia euroja, tässä tapauksessa ainoa toivo on, että päätös olisi oikea!! En pysty sanoin kuvaamaan sitä tunteiden ryöppyä ja itsensä hillitsemisen sekamelskaa, mitä tämän puolentoista tunnin sisällä kävimme. Vaihtoehdot olivat kuitenkin seuraavat: 1. jatketaan raskautta, sillä todennäköisyys normaaliin elämään ovat vielä suuremmat kuin sairauden kohdalla, 2. keskeytetään raskaus, sillä olemme vielä nuoria ja tulemme saamaan vielä tulevaisuudessa varmasti lapsia, jotka voisivat olla täysin terveitä eikä tätä vuoristorataa tarvisi välttämättä käydä läpi, 3. jatketaan raskautta ja otetaan samalla se riski, että lapsi sairastaa ja kituu koko elämänsä, jota emme pystyisi ikimaailmassa antamaan itsellemme anteeksi. Näitä kolmea vaihtoehtoa pyöritimme niin monta kertaa kuin puolentoista tunnin sisällä pystyimme ja ehdimme. Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta tämä on meidän päätös! Koemme mieheni kanssa, että näillä faktoilla ja todennäköisyyksillä meillä ei ole oikeutta päättää viattoman ihmisalun elämää. Tässä tapauksessa luonto tekee tehtävänsä ja näyttää, kuinka tässä käy. Siteeraten suomalaista sananlaskua "heikot sortuu elon tiellä!".
Mieheni soitti perinnöllisyyslääkärille ja kertoi päätöksestämme. Puhelimessa lääkäri vielä mainitsi, että todennäköisyys lapsen kuolemaan on suurempi kuin se, että lapsi selviytyisi lyhyen suolen oireyhtymästä jos pahin mahdollinen toteutuisi. Tämä on tietysti tässä tapauksessa parempi asia kuin se, että lapsemme eläisi tuskassa. Jonkun mielestä nämä lauseet saattavan kuullostaa julmilta, mutta näin joudumme suhteuttamaan asioita. Neljä viikkoa sitten halusin vain tietää, että saammeko tytön vai pojan, mutta nyt vaan toivomme, että teimme oikean valinnan ja ettei lapsemme joutuisi elää tuskassa!
Tähän mennessä elämäni kamalimmat puolitoista tuntia olivat takanapäin! Meillä oli sellainen olo, että meidät olisi henkisesti hakattu ihan loppuun... Tuollaiset päätökset ovat kohtuuttomia!!!!
Summa summarum, normaalisti raskaudessa kolme ensimmäistä kuukautta ovat kriittisiä ja monet menettävät pienokaisensa silloin. Meidän tapauksessa riskiaikaa on niin kauan kunnes voimme omin silmin todistaa jonain kauniina päivänä, että lapsemme on terve! Leikkaus tulee olemaan varmaan hieman hankalampi ja kirurgin arvio sairaalassaolosta oli 5 viikosta useampaan kuukauteen. Näillä eväillä jatkamme päivä kerrallaan.
Maanantaina saamme ajan uuteen ultraäänitutkimukseen.
Lopuksi haluan vielä tänään kirjoittaa, kuinka kiitollinen olen kaikille, jotka ovat tätä blogia lukeneet ja ovat taustatukena tässä koitoksessa!!!!! Taustatuki on tärkeintä ja se on suurin apu tässä vaiheessa, kun kukaan ei voi tehdä mitään asialle. Suurin kiitos kuitenkin kuuluu mun rakkaalle miehelleni, jonka turvaan ja tukeen voin tukeutua AINA!!!!! En selviäisi tästä yksin!!
torstai 3. maaliskuuta 2011
Déjá vu.....
Deja vu:n määritelmä wikipedian mukaan on seuraavanlainen: "entiselämys tarkoittaa tuttuuden tunnetta jossakin tilanteessa; henkilö tuntee kokeneensa nykyisen tilanteen jo aiemminkin."
Aiemmin jossain tekstissäni taisin mainita, että meillä on uusi ultraäänitutkimusaika varattu naistenklinikalle torstaiksi 3.3.2011. Taisin vielä kirjoittaa, että perinnöllisyyslääkäri halusin ihan varmuudeksi ottaa tarkastuksen tähän väliin ennen kuin rv 24 tulee täyteen. Olin niin onnellinen gastroskiisin diagnoosista viimeksi, etten yhtään enää ajatellut, että jotain yhtä pahaa voisi tulla vielä eteen. En yhtään käsittänyt silloin, että on edelleen olemassa se riski, ettei raskautta vietäisikään loppuun asti, sillä eihän gastroskiisiin yleensä kuulu mitään kehityshäiriöitä. Ja näinhän se onkin... Lapsivesitutkimuksen tulokset olivat täysin normaaleja. Kirjallista tulosta emme ole vielä saaneet, mutta näin meille kuitenkin jo kerrottiin. Kirje virallisesta tuloksesta lähtee kuulemma huomenna postissa tulemaan meille kotiin. Kehitysvamman lisäksi perinnöllisyyslääkäri meille kyllä selkeällä suomen kielellä ilmaisi, että gastroskiisilapsista 90 % selviää täysin ilman komplikaatioita ja että on kuitenkin olemassa 10 %:n riski, että jotain ikävää tapahtuu ja sikiö tai vastasyntynyt lapsi ei selviäisi. 90 % vs. 10 %.... Olin niin onnellinen... että halusin kai kuulla ja uskoa vain tuohon 90 prosenttiin...
Päivä alkoi tänään tosi kivasti. Kevät pyrkii kovaa vauhtia esille ja Helsingissä paistoi aurinko aamusta asti. Naistenklinikalle meno jännitti, mutta ihan hyvällä tavalla. Kai sitä oli taas niin hirmuisen innoissaan vaan hattarmasumme näkemisestä ja siitä, että kuulisi kuinka hän on taas kehittynyt. Tänään meidät otti vastaan ja tutki erikoislääkäri yksin. Sattuman kaupalla minulla tuli juuri supistus kun minun piti käydä makuulle ultraa varten, joten jouduimme hetken aikaa odottamaan, että supistus loppuisi. Ehkä onni onnettomuudessa tässä tapauksessa, sillä tämä herätti lääkärin kiinnostuksen tutkia asiaa hieman enemmän. Kohdunkaula mitattiin ja kuten arvelinkin, niin kohdunkaula oli lyhentynyt hieman (0,5 cm), joka ei onneksi ole mitenkään hälyyttävää vielä. Ikävämpi uutinen tästä oli se, että kohdunsuu on lähtenyt pehmenemään ja se ei mielestäni enteile kovin hyvää näin vähäisillä raskausviikoilla. Kohdunkaulan tilannetta seurataan taas jälleen ensi viikolla lisää.
Mutta itse ultratutkimukseen..... Hattaramasumme oli tänään hieman hankalassa asennossa. Hän oli edelleen perätilassa (kuten viimeksikin), mutta tällä kertaa hän oli lähinnä risti-istunnassa ja piteli hattaraansa (suolistoaan) jalkojen välissä. Mahan päältä tehdyllä ultralla ei siis hirveästi saanut mitään tuloksia irti, joten tarkemmin hattaran kehitystä piti tutkailla niin sanotusti sisäkautta. En muista kirjoitinko viimeksi, että suolirykelmässä oli viime tutkimuksessa pieni pätkä suolta, josta ei osattu vielä sanoa oliko se paksusuolta vai oliko mahdollisesti jokin osa ohutsuolesta lähtenyt paksuuntumaan, eli olisi ns. kehittynyt lievä suolen ahtauma. Noh... sama juttu tällä kertaa. Tosin tällä kertaa varmistui, ettei kyse ole paksusuolen pätkästä vaan kyse on tosiaan ohutsuolen seinämän paksuuntumisesta. En ensin lainkaan käsittänyt, että se olisi jotenkin vaarallista, sillä meille oli aiemmin sanottu, että periaatteessa suolen ahtaumat voidaan leikata. MUTTA! Ultraäänitutkimuksen jälkeen huoneeseen saapui perinnöllisyyslääkäri, joka tutki vielä erikseen kuvat ja selvitti meille, että ahtaumia ei tulisi tässä vaiheessa raskautta olla vielä. Eli toisin sanoen kuulumme siihen 10 prosentin riskiryhmään, joilla esimerkiksi suoleen syntyy ahtaumia, tämä aiheuttaa suolen kuolion ja näin ollen sikiön kuoleman tai jos sikiö selviää, niin hän tulee kärsimään mahdollisesti koko elämän suolivaikeuksista. Perinnöllisyyslääkäri oli sitä mieltä, että lastenkirurgi tulisi tavata välittömästi ja meidän tulisi kuulla hänen mahdollinen ennuste ja mielipide, voisiko vauvamme koskaan elää normaalia elämää ja onko edes mahdollisuutta, että hän selviäisi koska suolen paksuuntumista on alkanut kehittyä jo tässä vaiheessa. Taas jälleen.... kaikki muuttui päälaelleen. Olin jo niin asennoitunut, että leikkaus on meidän seuraava mutka matkassa ja tämän jälkeen voisimme hyvällä onnella elää onnellista, tavallista elämää. Mutta koskapa ne asiat menisi juuri niin kuin haluaisi tai ajattelisi. Tilannetta ei tietenkään helpota yhtään se, että jos ennuste on huono ja kirurgi sanoo meille, että jos lapsi selviää syntymään asti hän joutuisi elää koko elämänsä vakavan suolistosairauden kanssa, niin emme luultavasti jatka raskautta. Lapsemme ei sellaista elämää ansaitsisi!!! Miltä tahansa se minusta tai miehestäni tuntuisi, niin emme ikinä voisi olla niin itsekkäitä, että tietoisesti antaisimme vakavasti sairaan lapsen syntyä! Ja päätös raskauden keskeyttämisestä tulee tehdä heti tällä viikolla vielä, sillä rv 24 on ihan ovella jo.
Joka tapauksessa... Tämän päivän lopputulos oli siis se, että huomenna menemme aamulla klo. 10 tapaamaan lastenkirurgia ja ennen kahtatoista meidän tulee soittaa perinnöllisyyslääkärille ja kertoa päätöksemme. Tämä tuntuu niin kamalan julmalta.. Miten tuollaista päätöstä voi tehdä näin lyhyessä ajassa.. Tuntuu niin hirvittävän hirvittävän pahalta!!!
Kaikki raskausoppaat ja lehdet kehottavat nauttia täysin riemuin raskausajasta. Uskokaa tai älkää, niin tuntuu että meidän tapauksessa tämän kehotuksen noudattaminen on tehty melko mahdottomaksi... Tänään jälleen siis melko sanaton fiilis ja huomenna taas hieman viisaampia.
Tänään ei saatu kuvia mukaan enkä edes jaksanut sellaista pyytää...
Kaunis kappale loppuun:http://www.youtube.com/watch?v=l_32ej1PspQ
Aiemmin jossain tekstissäni taisin mainita, että meillä on uusi ultraäänitutkimusaika varattu naistenklinikalle torstaiksi 3.3.2011. Taisin vielä kirjoittaa, että perinnöllisyyslääkäri halusin ihan varmuudeksi ottaa tarkastuksen tähän väliin ennen kuin rv 24 tulee täyteen. Olin niin onnellinen gastroskiisin diagnoosista viimeksi, etten yhtään enää ajatellut, että jotain yhtä pahaa voisi tulla vielä eteen. En yhtään käsittänyt silloin, että on edelleen olemassa se riski, ettei raskautta vietäisikään loppuun asti, sillä eihän gastroskiisiin yleensä kuulu mitään kehityshäiriöitä. Ja näinhän se onkin... Lapsivesitutkimuksen tulokset olivat täysin normaaleja. Kirjallista tulosta emme ole vielä saaneet, mutta näin meille kuitenkin jo kerrottiin. Kirje virallisesta tuloksesta lähtee kuulemma huomenna postissa tulemaan meille kotiin. Kehitysvamman lisäksi perinnöllisyyslääkäri meille kyllä selkeällä suomen kielellä ilmaisi, että gastroskiisilapsista 90 % selviää täysin ilman komplikaatioita ja että on kuitenkin olemassa 10 %:n riski, että jotain ikävää tapahtuu ja sikiö tai vastasyntynyt lapsi ei selviäisi. 90 % vs. 10 %.... Olin niin onnellinen... että halusin kai kuulla ja uskoa vain tuohon 90 prosenttiin...
Päivä alkoi tänään tosi kivasti. Kevät pyrkii kovaa vauhtia esille ja Helsingissä paistoi aurinko aamusta asti. Naistenklinikalle meno jännitti, mutta ihan hyvällä tavalla. Kai sitä oli taas niin hirmuisen innoissaan vaan hattarmasumme näkemisestä ja siitä, että kuulisi kuinka hän on taas kehittynyt. Tänään meidät otti vastaan ja tutki erikoislääkäri yksin. Sattuman kaupalla minulla tuli juuri supistus kun minun piti käydä makuulle ultraa varten, joten jouduimme hetken aikaa odottamaan, että supistus loppuisi. Ehkä onni onnettomuudessa tässä tapauksessa, sillä tämä herätti lääkärin kiinnostuksen tutkia asiaa hieman enemmän. Kohdunkaula mitattiin ja kuten arvelinkin, niin kohdunkaula oli lyhentynyt hieman (0,5 cm), joka ei onneksi ole mitenkään hälyyttävää vielä. Ikävämpi uutinen tästä oli se, että kohdunsuu on lähtenyt pehmenemään ja se ei mielestäni enteile kovin hyvää näin vähäisillä raskausviikoilla. Kohdunkaulan tilannetta seurataan taas jälleen ensi viikolla lisää.
Mutta itse ultratutkimukseen..... Hattaramasumme oli tänään hieman hankalassa asennossa. Hän oli edelleen perätilassa (kuten viimeksikin), mutta tällä kertaa hän oli lähinnä risti-istunnassa ja piteli hattaraansa (suolistoaan) jalkojen välissä. Mahan päältä tehdyllä ultralla ei siis hirveästi saanut mitään tuloksia irti, joten tarkemmin hattaran kehitystä piti tutkailla niin sanotusti sisäkautta. En muista kirjoitinko viimeksi, että suolirykelmässä oli viime tutkimuksessa pieni pätkä suolta, josta ei osattu vielä sanoa oliko se paksusuolta vai oliko mahdollisesti jokin osa ohutsuolesta lähtenyt paksuuntumaan, eli olisi ns. kehittynyt lievä suolen ahtauma. Noh... sama juttu tällä kertaa. Tosin tällä kertaa varmistui, ettei kyse ole paksusuolen pätkästä vaan kyse on tosiaan ohutsuolen seinämän paksuuntumisesta. En ensin lainkaan käsittänyt, että se olisi jotenkin vaarallista, sillä meille oli aiemmin sanottu, että periaatteessa suolen ahtaumat voidaan leikata. MUTTA! Ultraäänitutkimuksen jälkeen huoneeseen saapui perinnöllisyyslääkäri, joka tutki vielä erikseen kuvat ja selvitti meille, että ahtaumia ei tulisi tässä vaiheessa raskautta olla vielä. Eli toisin sanoen kuulumme siihen 10 prosentin riskiryhmään, joilla esimerkiksi suoleen syntyy ahtaumia, tämä aiheuttaa suolen kuolion ja näin ollen sikiön kuoleman tai jos sikiö selviää, niin hän tulee kärsimään mahdollisesti koko elämän suolivaikeuksista. Perinnöllisyyslääkäri oli sitä mieltä, että lastenkirurgi tulisi tavata välittömästi ja meidän tulisi kuulla hänen mahdollinen ennuste ja mielipide, voisiko vauvamme koskaan elää normaalia elämää ja onko edes mahdollisuutta, että hän selviäisi koska suolen paksuuntumista on alkanut kehittyä jo tässä vaiheessa. Taas jälleen.... kaikki muuttui päälaelleen. Olin jo niin asennoitunut, että leikkaus on meidän seuraava mutka matkassa ja tämän jälkeen voisimme hyvällä onnella elää onnellista, tavallista elämää. Mutta koskapa ne asiat menisi juuri niin kuin haluaisi tai ajattelisi. Tilannetta ei tietenkään helpota yhtään se, että jos ennuste on huono ja kirurgi sanoo meille, että jos lapsi selviää syntymään asti hän joutuisi elää koko elämänsä vakavan suolistosairauden kanssa, niin emme luultavasti jatka raskautta. Lapsemme ei sellaista elämää ansaitsisi!!! Miltä tahansa se minusta tai miehestäni tuntuisi, niin emme ikinä voisi olla niin itsekkäitä, että tietoisesti antaisimme vakavasti sairaan lapsen syntyä! Ja päätös raskauden keskeyttämisestä tulee tehdä heti tällä viikolla vielä, sillä rv 24 on ihan ovella jo.
Joka tapauksessa... Tämän päivän lopputulos oli siis se, että huomenna menemme aamulla klo. 10 tapaamaan lastenkirurgia ja ennen kahtatoista meidän tulee soittaa perinnöllisyyslääkärille ja kertoa päätöksemme. Tämä tuntuu niin kamalan julmalta.. Miten tuollaista päätöstä voi tehdä näin lyhyessä ajassa.. Tuntuu niin hirvittävän hirvittävän pahalta!!!
Kaikki raskausoppaat ja lehdet kehottavat nauttia täysin riemuin raskausajasta. Uskokaa tai älkää, niin tuntuu että meidän tapauksessa tämän kehotuksen noudattaminen on tehty melko mahdottomaksi... Tänään jälleen siis melko sanaton fiilis ja huomenna taas hieman viisaampia.
Tänään ei saatu kuvia mukaan enkä edes jaksanut sellaista pyytää...
Kaunis kappale loppuun:http://www.youtube.com/watch?v=l_32ej1PspQ
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)