Ylihuomenna tulee tasan kaksi kuukautta täyteen kun meidän perhe on elellyt sairaalaelämää. Elias on ollut sairaalassa yli kahdenksan viikkoa yhteensä ja viihtyy siellä kyllä hyvin. :) Minulla menee päivät ihan sekaisin, en erota enää arkipäivää viikonloppupäivästä. Sairaalassa ei juurikaan huomaa, että onko maanantai vai kenties sunnuntai. Lähes joka päivä on kyllä jotain pieniä uusia juttuja tapahtunut, mutta muuten elämme melko rutinoutunutta ja leppoisa elämää osastolla.
Gastroskiisi
Meidän suuri merkkipäivä oli viime sunnuntaina kun suoli alkoi toimia oikein kunnolla. Siitä päivästä alkaen Elias on päästellyt iloisia paketteja vaippaan hyvin tiuhaan tahtiin. Maha toimii paremmin varmasti kuin monella terveellä lapsella. :) Siitä ei kyllä enää tarvitse kantaa huolta. Mutta tämä on tuonut esille yhden toisen huolenaiheen. Uloste on nimittäin ollut hieman liian vaaleaa (pahoittelen näitä yksityiskohtia kakka -jutuista). Se on merkki siitä, että sappi ei eritä eli sen takia uloste ei saa tervettä keltaista väriä. Tämä taas johtuu siitä, että Elias on saanut sairaalajakson aikana lääkkeitä ja ravintoliuosta, jotka rasittavat maksaa. Lääkkeitä pikkuinen ei ole onneksi saanut enää viikkoon, mutta ravintoliuosta on mennyt koko hänen ikänsä ajan tipan kautta. Toivomme siis nyt, että ravintoliuoksesta päästäisiin mahdollisimman pian eroon. Viimeisen parin päivän aikana tipasta on pidetty noin tunnin mittainen tauko. Kovin pitkiä taukoja ei voi vielä pitää, sillä Elias on todella pieni ja hänen verensokeriarvot laskevat nopeasti alas. Eilen (perjantaina) pidimme tipasta tunnin tauon, jolloin verensokerit laskivat 2,5:een mmol/l. Hoitaja kertoi että sen tulisi olla vähintään 3,0 mmol/l, mutta mielellään toki hieman sen ylikin. Ja tänään (lauantaina) pidimme tipasta 1,5 tunnin tauon ja sokerit laskivat ainoastaan 2,7:een mmol/l, eli suunta on hyvä. Pikkuhiljaa hänet totutetaan ilman tipan olemista ja ennenkaikkisen tärkeää on, että saadaan maitomääriä nostettua piakkoin. Mutta maksa-arvoja siis seurataan ja toivotaan, että tilanne korjaantuu.
Toinen pieni huolenaihe tai lähinnä seurannan alla oleva asia on Eliaksen leikkaushaava. Reikähän saatiin kirurgisella toimenpiteellä tosiaan hienosti omalla iholla kiinni ja mitään keinotekoisia paikkoja ei tarvinnut mahaan laittaa. Noin viikko sitten haava on alkanut erittää hieman nestettä, joka voi olla merkki siitä, että siellä paljastuu irtoavan navan alta pieni reikä. Navantynkä on ihan näillä näppäimillä irtoamassa, joten jännityksellä kaikki kirugia myöten odotamme, mitä sieltä alta paljastuu ja mitä sille sitten tarvii tehdä. Se, miten mitäkin vaihtoehtoa hoidetaan, niin minulla ei ole vielä käsitystä, mutta selvää on, että jos siellä on pieni reikä niin se vaatii varmasti jotain erikoishoitoa. Muutoin haava on erittäin "nätti" jos näin voi sanoa. En usko että siihen jää kovin rumaa arpea Eliakselle.
Syöminen
 |
| Iso jätkä! Kuvassa housut kokoa 50 cm. :) |
Viime päivityksen aikaan Elias söi hyvällä ruokahalulla 10 millilitraa maitoa kerralla. Ruoan suhteen olemme edistyneet pikkuhiljaa koko ajan ilman sen kummempia takapakkeja onneksi. Tänään punkero veteli jo 30 millilitran annoksia. :) Painon noustessa meidän täysi annos maitoa olisi tällä hetkellä jo noin 50 - 60 ml. Elias on tällä hetkellä kerännyt itselleen jo upeat 2465 grammaa painoa ja 46 cm pituutta. Iso jätkä siis jo, pääsee ihan kohta keskosen painorajan yli (2500 g). Maha kestää siis ruokamäärät tosi kivasti ja se johtuu tietysti hyvin pitkälti siitä, että maha toimii erittäin hyvin. Enemmän saamme lähinnä painia sen kanssa, että Elias ei jaksa syödä itse annoksia vaan osa joudutaan syöttämään hänelle nenämahaletkun kautta. Syöminen vie tuollaiselta pienikokoiselta punkerolta hirmuisesti voimia, joten meille käy lähes 90 prosenttisesti ruokailuista niin, että kun hän on alkuahmimiseltaan saanut jonkun verran syötyä, niin sitten hän nukahtaakin. VARSINKIN jos syöttäjänä on isä tai äiti, eli meidän sylissä hän monesti nukahtaa jopa nopeammin, joten saamme syötettyä vähemmän hänelle suun kautta ruokaa kuin hoitajat. Nenämahaletkun kanssa on mahdollista päästä myös ihan kotiin asti, mutta kyllä minä toivoisin että päästäsiin kotiutuessamme myös siitä eroon.
Torstaina saimme kokea Eliaksen kanssa jotain ainutlaatuista! Sain mahdollisuuden tarjota punkerollemme syödä suoraan rinnasta. :) Kroppani on synnytyksen jälkeen toiminut kuin kone. Kun pääsin Eliaksen luokse leikkauksen jälkeen ensimmäistä kertaa, niin maitoni nousi välittömästi rintoihin, pystyin suorastaan tuntemaan sen. Ja tämä tapahtui ihan pelkästään lähellä olosta, minun ei tarvinnut saada lastani edes syliini. Ja nyt kun Elias hieman vajaa kolme viikkoisena pääsi ensimmäistä kertaa rinnalle, niin tajusi hän heti mistä on kyse. :) Se oli jotenkin niin kovin yllättävää! Luonto vaan hoitaa asian niin, että lapsi haistaa sen maidon ja osaa hakeutua välittömästi oikeaan paikkaan ja tajuaa, mitä tilanteessa tulee tehdä. Tunsin olevani poikani kanssa kuin kaksi palaa palapelistä, jotka vihdoinkin löysivät toisensa. MUTTA! Vaikka lapsi osaa hakeutua rinnalle kyllä ja osaakin syntyessään jo imeä, niin imetys ei todellakaan ole meille enää mikään itsestään selvä asia ja se vaatii aivan hirveästi voimia Eliakselta. Ensinnäkin hän on olosuhteiden pakosta tottunut jo tuttipulloon, josta maito tulee huomattavasti helpommin ja tuttipullon pää on aivan erilainen kuin rinta ja toiseksi se vie niin paljon energiaa noin pieneltä lapselta, että ensimmäisiltä kerroilta ei voida edes vaatia, että hän saisi sieltä jotain imettyä. Monet keskoset eivät koskaan opi syömään rinnasta enää, varsinkin jos taustalla on pitkä sairaalajakso, jonka aikana ruoka on annettu pullosta. Joten meillä on nyt suuri ja pitkäjänteinen projekti edessä, mutta onneksi olemme Eliaksen kanssa melko sinnikkäitä ja kärsivällisiä tyyppejä. :) Kunhan maidon tuloni ei vaan lopu, sillä tällä viikolla se on selkästi vähentynyt.
Uusia kokemuksia
 |
| Ensimmäinen vainuilu oli mukavaa! |
Koska olemme saaneet pitää eilen ja tänään taukoja ravintoliuoksesta eli tipasta, niin Eliaksen liikuttaminen on sillä välin ollut täysin vapaata. Vaikka saamme häntä jo sylissä pitää koko ajan, niin tilan käytön rajoitteena on aina ollut tuo tipan letku eli sen ehdoilla ollaan voitu liikkua. Tippavapaiden taukojen aikana olemme päässeet käymään ulkoilemassa!! Elias pääsi siis eilen ensimmäistä kertaa elämässään ulos. :) Aivan hirvittävistä helteistä huolimatta hänet puettiin hyvin ja kapaloitiinkin vielä päälle ohuehkoon liinaan. Vaunut saimme lainaksi osastolta, niin ei tarvinnut ihan sylissä poikaa pidellä ulkoilun aikana. Elias nauttii selkeästi ulkoilusta, sillä kummallakin kerralla hän on nukkunut koko matkan. Heiluttelu ja liike tuntuu olevan hänen mieleensä, sillä mitä isompi heilahdus sitä leveämpi hymy hänen kasvoilleen levisi.
Äidin fiilikset
 |
| Iskä, äiti ja Elias. <3 |
 |
Äidin sydänääniin on ihana
nukahtaa! |
Eliaksen syntymästä on nyt kulunut reilu kolme viikkoa, tässä ajassa hänen tilansa on edennyt aivan huimaa vauhtia ja olen enemmän kuin onnellinen siitä. Olen oppinut tässä ajassa aivan valtavasti asioita lapsestani ja opin joka ikinen päivä lisää sekä Eliaksesta että lapsen hoidosta yleisesti. Sairaalassa saan parasta ohjausta, mitä äiti / vanhemmat voivat vaan saada, sillä hoitajat ovat todellisia ammatilaisia tässä hommassa. Sekin on aivan upea asia ja harva saa samanlaista tukea vanhemmuuden alkutaipaleella. Mutta.... Kuten sanoin, tunnen välillä että toimin hormonitoimintani takia kuin kone. Elimistöni eikä pääkoppani ymmärrä, miksi lapseni ei ole kanssani koko aikaa. Tilanne tuntuu minusta aivan luonnottomalta. Elimistöni on koko raskauden ajan valmistautunut lapsen tuloon ja tämän hoitaminen on ainoa tehtäväni tällä hetkellä. Olen äitiyslomalla, koska minun työni on nyt huolehtia lapsestani. Aamuisin menen puolijuoksua sairaalalle ja iltaisin sairaalasta lähtiessäni odotan jo, että aamu tulisi äkkiä. Koen olevan osa-aika äiti, mitä en tahtoisi olla. Siinäkin on toki hyviä puolia.. Saan nukkua pitkään ja tavata iltaisin esimerkiksi ystäviä. Mitä tahansa teenkin sairaalan ulkopuolella niin huomaan miettiväni kuitenkin vain yhtä asiaa eli Eliasta.Kun tapaan ystäviäni joudun pinnistelemään etten puhuisi Eliaksesta ihan koko aikaa. Löydän itseni kerta toisensa jälkeen selaavani niitä samoja kuvia, mitä olemme näiden viikkojen aikana pojasta ottaaneet. Tarkastelen jokaista kuvaa tarkkaan ja uppoudun niihin täysin. Soitan joka ilta sairaalaan ennen nukkumaan menoa ja kysyn Elikasen kuulumisia. Joka kerta saan lähes saman vastauksen "Elias on nukkunut erittäin hienosti ja söi hyvällä ruokahalulla viime hoidoilla!". Puhelun jälkeen tunnen suurta ylpeyttä pojastani, sillä hän on niin kovin kiltti eikä viitsi hoitajia itkullaan juuri ikinä häiritä. Olen niin ylpeä siitä, että hän on kokenut niin hirvittävän kovia ja silti vaan keskittyy pääasiassa hymyilemiseen eikä itke eikä osoita tyytymättömyyttä juuri ikinä. Nälkä on ainoa asia, joka häntä ottaa päähän silloin tällöin, mutta se menee välittömästi ohi kun tuttipullo on suussa. :) Ikävöin lastani ihan hirveästi joka ikinen hetki kun olen erossa hänestä!!!
 |
| "Ikävöin sinua kultaseni" <3 |
Voi kuinka ihanaa että teillä on kaikki sujunut niin hienosti! Toivottavasti pääsette tipoista pian eroon (maailman paras tunne!!) eikä napatyngän alta paljastu mitään yllättävää. Jos ei imetys ota sujuakseen niin kokeilkaa rintakumeja vaikka ovatkin ärsyttäviä, kyllä niistä pääsee sitten eroon. <3 Voimia äidille, omasta lapsesta erossa oleminen on maailman vaikeimpia tunteita..
VastaaPoistaHyvin se alkaa sujua. Me saatiin eilen eka tavara housuun (jos jäi kuulematta hoitajien kakka-juhlinnasta), tänään saatiin ekan kerran syliin ja paino oli 3260g (mitä ihmettä??) 09 syöminen ei sujunu oikeen, Leevi väsähti pesuista kovasti.
VastaaPoistaEi malttais olla pois osastolta hetkeäkään, nyt kun saa olla ja oonkin aika ärtynyt kun ollaan kotona. Kaipa sekin on ihan normaalia.
Tän kaiken kestää paljon paremmin, kun mikään ei nyt pääse tämän blogin ansiosta tulemaan yllätyksenä. Vaikka on aikaisempia lapsia, tilanne on aivan uusi ja pelkäsin aamulla talkin laittamista kaulalle vaikka herra on painon mukaan nyt isompi kun kaksi siskoista ekoina viikkoina.
Regina: Lähtikö teillä muuten imetys hyvin käyntiin? Ja oliko syöminen vielä kotonakin ihan sujuvaa? Joo, me ajateltiin että seuraavaksi otetaan rintakumi kokeiluun, saa nähdä tuleeko siitä mitään. :)
VastaaPoistaOmasta lapsesta erossa olo on kyllä tosi inhottavaa, mutta yritän pitää mielessäni kuitenkin aina, että sairaalassa Elias on tällä hetkellä parhaimmassa hoidossa.
Kitta: UPEAA, että maha lähti toimimaan jo nyt näin nopeasti, olen ihan varma, että pääsette tältä osastolta hyvinkin äkkiä pois, varsinkin kun ruoka maistuu pienokaiselle hyvin. Välillä on varmasti ruokailuja kun kaikkea ei jaksa syödä ja välillä jää sellainen olo, että ruokaa tuli liian vähän. :) Täytyy aina vaan muistaa, että meidän pienokaiset ovat toipilaita.:)
Varmasti ärtyily on normaalia, sitä kuitenkin koko ajan hieman hermoilee ja stressaa pienokaisen puolesta, vaikka tietääkö että kaikki on varmaan ihan hyvin.
Joo, kyllä tällainen on niin erilainen tilanne varmasti sinullekin vaikka sinulla on varmasti tosi vankka kokemus lastenhoidosta. Lasta varmaan käsitteleekin huomattavasti varovaisemmin, mutta eiköhän se tietynlainen varovaisuus ja epävarmuus sitten ajan kanssa tasaantuu. :)
Olen lukenut blogiasi koko teidän matkan ajan, kuulin tästä ystäväni kautta. Välillä tihrustan itkua, välillä onnen hymy kasvoilla. :)
VastaaPoistaMielestäni sinä ansaitset kunniamitalin! Kerrot niin positiivisesti ja realistisesti raskaudestasi ja Eliaksen hoidoista, vaikka varmasti on raskainta aikaa ikinä! Olet esimerkki meille muille äideille, miten elämässä ei kannata pikku asioilla murehtia!
Toivon sydämestäni, että Eliaksen edistyminen jatkaa samaa vauhtia ja pääsette kotiin mahdollisimman pian! Jään seuraamaan blogiasi ja tukemaan teidän matkaa ajatuksissa!
Aurinkoisin ajatuksin, mami2010
Rinsessanmami: Olen aivan sanaton!!! Kommenttisi sai minun kyyneliin noin kauniista ja koskettavista sanoista. :) Et edes arvaakaan, kuinka ihana on kuulla, että myös muuta äidit lukevat tätä blogia ja saavat tästä mahdollisesti jotain pieniä asioita irti. Sillä perimmäinen syy tämän blogin aloittamiseen oli se, että voisin mahdollisesti joskus edes pienelläkin tavalla luoda lohtua äideille, jotka saavat saman diagnoosin kuin me... Mutta koska ajan myötä meidän tarinaan on tullut niin paljon mutkia matkaan, niin toivon että tästä blogista olisi jotain hyötyä myös keskosten vanhemmille ja ihan kaikille muillekin äideille. Kaikki me äidit rakastamme lapsiamme ja huolehdimme valtavasti vaikka kyse olisi ihan vain flunssasta. :) Kaikki on suhteellista ja kuten sanottu "mikä ei tapa se vahvistaa". :) Aivan ihanaa kesän jatkoa sinulle ja ilmeisesti sinun prisessalle!!! Ja kiitos vielä kerran!!
VastaaPoistaLilia meilläkin oli imetys melkoista harjoittelua ensimmäiset päivät. A nukahti myös herkästi syliin eikä häntä saanut millään ilveellä hereille/imemään kunnolla. Hoitajat sitten välillä hermoilivat kun menivät heidän iltasyöttönsä sekaisin jos minä kävin imettämässä mistä minulle tuli tietenkin hirveä stressi. Mutta eihän imetys lähde muuten käyntiin jos ei siinä rinnalla saa olla, vaikka tuntitolkulla sitten jos vauva haluaa! Olisinpa tajunnut tämän silloin ja ollut välittämättä niistä kommenteista että "eihän sitä koko ajan voi syödä, tässä pitäisi jo seuraavan syötön alkaa..." Huoh. Mutta tosiaan meilläkin oli imuote tosi hakusessa, rintakumin kanssa hän sai alussa paremmin kiinni. Siitä se sitten lähti. Sen kanssa imetin pari viikkoa ja sitten opeteltiin siitä pois. Sekin oli haastavaa mutta parempi niin kuin olisin luovuttanut saman tien. Nyt meillä on vuoden imetyksen jälkeen alkanut vieroitus ja sekin sujuu kivasti, äidillä tässä tuntuu olevan vaikeampaa. :)
VastaaPoistaNiin ja oman stressinsä toivat syöttöpunnitukset imetyksen yhteydessä... Että apua, ei ottanut kuin 20 milliä.... Huoh. :) Kyllä se siitä.
VastaaPoistaHei Lilli ja muutkin!
VastaaPoistaMulla on hieman vierähtänyt aikaa kun olen viimeksi kerennyt lukemaan blogia. Mutta ajatuksissa olette olleet useasti. Olen niiiin mahdottoman onnellinen teidän puolestanne! Onnea hirmuisesti pienokaisen johdosta!!!
Omat sairaala-ajat vielä niin läheisiä, että itsekin muistaa nuo pienetkin ilonaiheet, joita juhlittiin ja hehkutettiin muille. Ei sitä monet osaa kuvitellakaan, kuinka ihanalta tuntuu kun vatsa toimii edes pienen kikkareen verran tai että pääsee tissittelemään saati sitten liikkumaan vapaasti ilman johdon määräämiä etäisyyksiä! Tiedän, että pieni mies on kokoajan mielessä, mutta muista ajatella myös itseäsi, käydä kävelyllä ja syödä hyvin; se auttaa paljon jaksamisessa sitten kun poika vihdoin pääsee kotiin.
Meillä Santeri on jo hiukan reilut 6kk vanha ja tuntuu, että on ikäisiään isompi ja kehittyneempi. Mistään ei tietäisi, että on syntyessään ollut jauhopussin painoinen kaveri. Pian 3 viikkoa sitten käytiin vatsan tähystyksessä ja ph-vuorokausirekisteröinnissä ja niistä tuloksia odotellessa. Silmämääräisesti ei ollut havaittavissa mitään, onneksi. Mutta silti niitä kirjallisia tuloksia koepaloista ja siitä rekisteröinnistä odottaa kovasti. Tämän jälkeen sitten saisi ne terveen paperitkin :)
Voimia ja jaksamisia teille!! Toivottavasti jaksat kirjoitella blogia vielä pitkälle tulevaisuuteen!
Vielä onnea mahdottoman suloisesta pojasta!! <3
Outi: Kiitos hirmuisesti onnitteluista. :) Nimenomaan, sitä ei olisi itsekään uskonut, mistä kaikesta osaakaan iloita kun joutuu tällaiseen tilanteeseen. Minkäs kokoisena teidän Santeri syntyi? Oppiko hän rinnalle hyvin? Odotan ihan älyttömästi sitä kun pääsen seuraamaan Eliaksen kehittymistä ja kasvua ja ehkä jonain päivänä hän saakin ikäisensä toverit kiinni, sekä kasvussa että muussa kehityksessä. :)
VastaaPoistaLiittyykä nuo vatsan tähystys ja ph- rekisteröinti siihen refluksitautiin, tai noilla testataan siis, että onko sitä vai ei? Tiedän tunteen Outi, että mihinkään ei oikein uskalla luottaa ennen kuin se on oikeasti todennettu ja se on 100 prosenttisen varmaa. Itse ainakin pelkään koko ajan, että jotain uutta tulee esille tai jossain joudutaan ottamaan hirveä takapakki. Pelko johtunee varmasti siitä, että oman sairaalajakson aikana asiat menivät jatkuvasti just niin kuin ei ollut osannut odottaa. Pidän täällä kuitenkin peukkuja pystyssä, että kaikki kokeesta tulee teille puhtaat paperit ja voitte sijoittaa koko gastroskiisin muistojen kansioon. :)
Ja mukavaa Juhannusta sinne teille!!!