Täällä naistenklinikalla ja lastenklinikalla tehdään aivan uskomattomia juttuja ja ihmeitä... Täällä muun muassa pelastetaan voirasian kokoisia keskosia ja suodaan erilaisille erityislapsille tarpeet elää mahdollisimman normaalia elämää. Koko sairaalassa olo aikanani olen ollut sitä mieltä, että olen täällä parhaimmissa käsissä ja luotan täällä työskentevään henkilökuntaan aivan 100%:sti. Olen lukenut vauva -lehdistä erilaisia vauvojen selvitymistarinoita ja itkenyt näitä lukiessani ihan vain siitä ilosta, mitä kaikkea tänä päivänä lääketieteen avulla voidaan saada aikaan ja tietysti lasten ja perheiden onnellisista tarinoista, jotka ovat päättyneet hyvin. Toki itse tulevana "erityislapsen" vanhempana koen nämä tarinat hieman raskaammin eikä uskomattoman empaattinen luonteeni helpota sitä yhtään. :) Eilen saimme nimittäin mieheni kanssa käydä todistamassa omin silmin osastoa, jossa näitä ihmeitä tehdään. Yksi minua hoitavista kätilöistäni järjesti meille aivan upean mahdollisuuden käydä tutustumassa lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolle K7 (lisätietoa osastosta täältä http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,962,1973,1974,4571).
Osastolle tullessamme meitä oli vastassa yksi osaston työntekijöistä, joka yritti kertoa meille mahdollisimman paljon tarpeellista tietoa osastosta ja sen käytännöistä. Kävimme läpi, mitä tapahtuu sinä päivänä kun vauva syntyy, missä isän kuuluu silloin olla, mihin vauva viedään, mitä tapahtuu kun leikkaus on ohi, miten vauva tuodaan naistenklinikalta lastenklinikalle, osaston vierailuajat ja muiden kuin vanhempien mahdollisuuksista käydä katsomassa vauvaa jne... Saimme todella kattavan infopaketin siitä, mihin hattaramasumme on menossa viettämään elämänsä ensimmäiset päivät/viikot. Käytännön asioiden lisäksi meille tarjoutui mahdollisuus käydä ihan todellisessa hoitohuoneessa, joissa näitä pieniä, viattomia vauvoja hoidetaan. Oli vauvoja, jotka ovat niin pieniä, että niitä hädin tuskin keskoskaapista erotti niiden kaikkien letkujen alta ja oli vauvoja, jotka ovat jo hieman isompia (yli 1000 g), jotka saivat olla jo avopöydillä hoidossa vaikkakin heistäkään hädin tuskin letkujen ja koneiden seasta juurikaan mitään näkyi. Jokaista hoidettavaa lasta kohti on koko ajan oma hoitaja, joka tarkkailee vauvan vointia ihan jatkuvasti, joten seuranta osastolla on täysin 100 prosentista ja huoneissa on todella paljon henkilökuntaa muutenkin.
Käynti osastolla veti minut ja mieheni kyllä hetkeksi suorastaan sanattomaksi. Minusta puhumattakaan, niin siinä nousi myös isolle miehellekin vedet silmiin. Niin viattomilta ne pianokaiset siellä näyttivät ja niin sanoin kuvaamattoman upeaa työtä siellä työskentelevä henkilökunta tekee!!!! Olimme kummatkin aivan järkyttävän kiitollisia siitä, että saimme siellä käydä pyörähtämässä ja katsomassa, mitä mahdollisesti on edessämme.
Ja sitten tähän päivään ja kauan odotettuun ultraan.... En tiedä, mistä aloittaa joten kerron heti, että paremmin ei olisi varmaan voinut enää mennä! Ensinnäkin lapsiveden määrä on lisääntynyt 4:sta 9:iin!!! Ilmeisesti tämä vaikuttaa myös minun supistuksiini, sillä minua ei ole supistanut kahteen päivään juuri yhtään.Minusta on aivan uskomatonta, että olen kärsinyt kivuliaista supistuksista raskausviikosta 16 asti ja nyt voisin jo miltein väittää, että ne ovat kadonneet. Toki jotain pieniä harjoitussupistuksia tulee, mutta niitäkin hyvin hyvin satunnaisesti. Liekö lääkkeet, lepo, lapsiveden määrä, stressin väheneminen tai kaikki nämä vaikuttaneet asiaan?! Napanuoravirtaukset olivat täydelliset myös niin kuin onneksi aina tähän mennessäkin. Ja mikä upeinta, meidän ritarista saatiin tänään taas painoarvio tehtyä. Kaveri on melkein 350 g painavampi kuin viimeksi eli yhteensä hän onkin jo 1630 grammainen kultakimpale. :) Sain omin silmin nähdä, kuinka eri mitat sijoittuvat käyristölle, mitä ei ole aiemmin koskaan ikinä tapahtunut vielä. Päänympärys on kulkenut koko ajan upeasti keskikäyrällä, reisiluun mitta kulkee ihan pikkuisen alakäyrän yläpuolella ja masu tietysti alakäyrän alapuolella ihan ihan pikkaisen, mutta sehän on ihan oletettavaakin meidän tapauksessa. Eli poika kasvaa ja ollaan JO NYT aivan upeissa mitoissa. :) Viime ultran jälkeen en edes uskaltanut enää toivoa, että pääsisimme yli 1,5 kilon, mutta nyt kaksikin kiloa tuntuu taas olevan täysin mahdollista. Ja jos kahteen kiloon päästään, niin sittenhän voidaan puhua jo jättiläisestä. :) Ei nyt sentään, mutta tietysti leikkauksesta palautumisen ennusteen kasvavat aivan huimasti siinä vaiheessa.
Kaikin puolin ultran tulokset olivat niin positiivisia, etten malttanut olla kysymättä, että olisiko MITÄÄN, PIENINTÄKÄÄN mahdollisuutta päästä vielä joskus kotiin kasvamaan niin sanotusti?! Lääkäri ei nähnyt siihen periaatteessa estettä. Tietysti suurimpina ehtoina olisi, ettei sykenotkahduksia tulisi pitkään aikaan ja supistuksetkin saisivat pysyä poissa kokonaan. Eikä hän missään nimessä uskaltanut luvata minulle asiaan liittyen vielä mitään, mutta lupasi, että neuvottelee asiasta muiden minua hoitaneiden lääkäreiden kanssa ja tekevät sen mukaan sitten tietysti päätökset. Tietysti heidä pitäisi myös päättää, kuinka meidän seuranta jatkuisi.. Kävisinkö säännöllisesti esimerkiksi käyrissä täällä ja kuinka usein jne... Eli mitään hän ei juuri sillä hetkellä pystynyt sanomaan, mutta minut vallitsi suunnaton ilon tunne jo pelkästään siitä, että tällaista mahdollisuutta voidaan jopa harkita!!! En olisi voinut kuvitellakaan kaksi viikkoa sitten, että tällaisessa tilanteessa voitaisiin vielä olla tai tilanne voisi meidän osalta mennä vielä näin hyväksi. :) Ja toisaalta.... Ei me kyllä suotta olla pojan kanssa täällä 5 viikkoa siinnitelty yhdessä!!!! :)
Näihin uutisiin ja näihin tunnelmiin päätämme tarinamme tänään. :)
Mahtavia uutisia <3 Ihan kun ois pieni lottovoitto osunut kohdalle, sellanen suuri helpotus. On teijen pieni kyllä ihan mieletön taistelija.
VastaaPoistaMun pitäis lähteä nyt vajaan tunnin päästä valumaan kohti Naikkaria, ystävä lähtee mukaan. kyl se mieskin meinas et tulis työkamoissa sinne myös, mutta vois olla parempi ettei tulis. Lähden nyt ainakin 1900g painoarvion saamaan. Katotaan miten paljon menee vikaan.
Nyt äkkiseltään tuli sellanen olo, että en halua nähdä mitään mieltä huojauttavaa, toisaalta taas jos tietäisi mahdollisimman paljon vois käsitellä realistisesti ilman kuvitelmia asioita.
Toivottavasti pääset kotona käymään ja olemaan vielä. Kyllä lääkäreiden huolen ymmärtää täysin, sillä kotona aina on jotain puuhaa jota helposti alkaa touhuamaan ja on jaloillaan ja rasituksessa, etenkin jos just sillon ei satu.
Nyt sitten viimeset viikot vaan kasassa ja tähdätään sinne loppuun vaan yhtäaikaa. Onko ne puhunu siitä miten siellä ollaan kun vauva on syntyny? Se on kuitenkin psyykkisesti kauhean raskasta olla erossa vauvasta. Mulla on yhen kerran lähteny vauva vierihoidosta pois, kun se ei rauhottunu ja olo meni huonoksi..eikä loppujen lopuksi helpottanut ollenkaan. Kolmonen kävi vain synnytyksen jälkeen ystäväni kanssa kylvyssä ja sen jälkeen oltiin se vuorokaus kaksin kokoajan, taisin neljä kertaa nähdä hoitajan ja lähtiessä lääkärin kerran. Nyt tiedän että pitää valmistautua kestämään tilannetta joka tuntuu ihan sietämättömältä.
Äh, mulle tulee kiire nytten.. tuun kirjottelee iltasella meijen uutisia.
Me ei päästätutustuu mihkään. Päivän negatiivinen osio, eli imetään vaan kaikki mitä joku muu osaa kertoa.
VastaaPoistaMeni mun painoarvion veikkaus vähän puihin, se oli nyt 2364g eli kun on tutkinu noita kirjotuksia netistä moni on syntynyt pienempänäkin. Tässähän ehtii vaikka mitä, jos raskaus jatkuu ihan loppuun asti, nyt siis tasan 33+0.
Taitaa olla aika käydä hakee se amme ikeasta, ettei jää sitten muistettavaksi myöhemmäksi.
Kitta: Ohhoh, no ei mikään ihme, että vatsasi tuntuu isolta!!!! Teillähän on täysimittainen vauva tulossa. :) Upea paino jo nyt kaverilla, vaikka siis lähtisi syntymään parinkin viikon päästä, niin ei olisi sen suhteen mitään huolta. :) Mitä lääkärit ovat puhuneet vauvan masusta? Onko se heidän mielestä ihan normaalin kokoinen?
VastaaPoistaJoo, mä toivon kans vielä ihan hirveästi, että pääsisin vielä kotiin kasvattaa poikaa ja valmistautumaan ns. luonnollisesti pojan tuloon. Ja kuten ollaan sovittu, niin ennen juhannusta on turha tehdä tuloa, että voidaan sitten samoihin aikoihin olla siellä osastolla.
Minä pelkään aivan kuollakseni sitä päivää kun poika syntyy, enkä saa häntä syliini enkä näe häntä luultavasti ensimmäiseen vuorokauteen lainkaan. Pelkään myös aivan hirvittävän paljon sitä, että poikaa ei ehditä edes näyttää minulle jos hän on niin heikossa kunnossa, että hänet on vietävä heti välittömästi pois. Sen takia olisi aivan mahdottoman upeaa jos olisimme samoihin aikoihin osastolla, sillä meidät majoitettaisiin varmasti samaan huoneeseen 51:llä tai 52:lla. Käytännössähän tilanne menee niin, että vauva lähtee heti syntymän jälkeen lääkäreiden ja isän kanssa tunneleita pitkin lastenklinikalle (teidän tapauksessa luultavasti osastolle K9, koska vauva on jo niin "iso") ja isä saa siellä vauvasta kuvan ja jää odottelemaan vanhempien huoneeseen, että vauvalle saadaan tehtyä tarvittavat toimenpiteet. Jos siis vauva on muuten hyvissä voimissaan niin leikkaus tehdään melko pian syntymän jälkeen. Äiti viedään sitten rullatuolissa seuraavana päivänä katsomaan vauvaa myöskin tunneleita pitkin lastenklinikalle. Ja sen jälkeen voikin olla vauvan kanssa mahd. paljon oman voinnin mukaan ja vierailuaikojen mukaan. K9 osastolla vierailuajat ovat hieman katkonaiset, mutta useita tunteja kuitenkin päivässä saa siellä olla ja suositellaankin olevan.
Joko teillä on muuten kaikki kasassa ammetta lukuunottamatta? Minullahan jäi tosiaan kaikki ihan kesken siellä kotona, mutta ehkä jos pääsen täältä vielä ulos, niin hankin kaikkea muutakin vauvalle pinnasängyn ja hoitopöydän lisäksi. :)
Jaksamisia sinulle Kitta myös, ei ole enää kovin pitkä aika meillä jäljellä!!! :)
Voi kuinka ihanaa Lilia!! Niin hienoja uutisia, lapsivesi ja paino! Oot ajatuksissa joka päivä. :) Nyt mulla soi toi biisi päässä. :)
VastaaPoistaihanata, että siellä on vielä rajotuksia... Tulee kyllä niin armoton ahistus ja suoraansanottuna vitutus päälle, ei voi muuta sanoa.
VastaaPoistaPöh, minen pyörätuolia tartte jos normisti mennään ja jos normisti mennään, kävelen kyllä salista itte poiskin -luultavasti sitten sinne lastensairaalan puolelle. Viimeeksi piti käydä koputtelee kätilöiden kopin ikkunaa kun ne unohti mut sinne synnytys saliin pariks tunniks..olin jo peseytyny ja vauvan syötö oli ok. Sit kärräsin vauvan synnyttäneiden osastolle itte ja lähin seuraavana aamuna itte ajaen kaupan kautta kotiin.
Ehkä mut laitetaan käsiraudoilla kiinni sänkyyn, jos joku tätä lukee.
On sinäänsä kaikkea muuta, paitsi se amme ja turvakaukalo jalustoineen. Pitäis eka hommata auto ja sitten miettiä mikä systeemi siihen sopii.
Noh, toivottavasti homma jotenkin sujuis ilman että tarvii vuos tolkulla ravata juttelemassa jonkun psykiatrisen hoitajan kanssa. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole mikään pikkunen juttu ja pahana siitä toipuminen vie vuosia. Oon melko huolestunut siitä, kuvittelemattakaan mitä tapahtuisi jos jokin menisi armottoman pahasti vikaan.
No, ei synkistellä vaikka toisaalta asioista puhuminen oikeilla nimillä ja suoraankin voi auttaa eteenpäin ikävyyksien sietämisessä.
Hankitko Lilli kainen uutena vai katotko käytettyjäkin? Onko aavistustakaan millasta kuljetusvälinettä vauvalle meinaatte? On taas tullu uutta ja omituista näinä vuosiana mitä on välissä nykyisen junnarin ja uuden tulokkaan välissä, että on tullu käytyä useamman kerran jo tutkimassa turvakaukaloita. Viimevuoden emmaljungat ostin jo hyvissä ajoin säilöttäväksi kämpän sisälle -vaunu/pyörä varastoon niitä ei viedä.
Kitta: Niin, voihan se olla, että ne aikarajoitukset ovat vaan suosituksia, koska käsittääkseni on kuitenkin suositeltavaa että vanehemmat olisivat mahdollisimman paljon lapsen lähellä.
VastaaPoistaMinä en ajatellutkaan tuota alatiesynnytystä ollenkaan.. Tottakai pystyy itse kävelemään niin sehän on täysin mahdollista. :) Mulla kun ei oo vielä omaa kokemusta siitä ja mulle on koko ajan jostain syystä puhuttu sektiosta. Johtuen varmaankin siitä, että meillä tuo vauva on ollut nyt tulossa niin paljon ennenaikaisena.
Juu, se mä toivon kans sydämeni pohjalta, että oma pää jaksaa tämän kaiken mahdollisimman hyvin, että jaksan keskittyä vauvaan vielä sen jälkeenkin kun pääsemme kaikki kotiin. Pahimmassa tapauksessa tää kaikki stressi purkaantuu vasta sitten kun pääsemme onnellisesti koko perhe kotiin. Mutta sitä lienee kai turha arvuutella tässä vaiheessa.
Me käytiin ennen sairaalaan joutumista vähän vaunuja katselemassa ja jotain viime vuoden Emmaljunga mallia katsottiin, uutena. Päätettiin kuitenkin, että ostetaan vaunut vasta kun vauva on sairaalassa niin tietää, että sellaisia oikeasti tarvitaankin. Ja saadaan ystävältä Emmaljungan turvakaukalo lainaan. Se on toki käytetty.
Ihania uutisia! Toivottavasti pääset vielä kotiin odottelemaan ihan rauhassa. :)
VastaaPoistaNoista vierailuajoista sen verran, että ainakin osastolla K9 niistä pidettiin kyllä tiukasti kiinni, niin ikäviä kuin ne onkin. Nehän on olemassa kuitenkin sen takia että joka päivä on toimenpiteitä yms. joiden aikana siellä ei voi olla porukkaa tiellä. Samasta syystä saattaa myös käydä niin ettei vierailuajallakaan pääse, tai pyydetään lähtemään aiemmin. Me otettiinkin tavaksi soittaa joka päivä ennen kuin mentiin, jolloin saatiin edes arvio siitä päästäänkö. Toivotaan vaan ettei teidän kummankaan, Lilli ja Kitta, tarvitse olla teholla kauaa, K6:lla saa sitten olla niin paljon kuin haluaa ja pystyy.